Korouoman uusin reitti muuttui rankkasateella rinnepuroksi ja hyytävä tuuli viiltää tunturissa – Päiväretkelläkin on hyvä huomioida nämä asiat
30.09.2023
07:00
Kannattaako havumetsään lähteä ruskaretkelle? Tällainen oli syyskuun kaunein päivä Riisitunturin kansallispuistossa
Suomen kuuluisin pitkä vaellusreitti on jo osin kadonnut – Maan päästä päähän vaeltanut Tommi Lahtonen pitää UKK-reittiä kansallisaarteena
Rukalla on vain muutama talvipyöräilyreitti, eivätkä monitoimireitit tyydytä kaikkia – Pekka Lintusaaren innostus pyöräilyyn syttyi juuri talvella
Posio sai revontulilaavun keskelle Riisitunturin kansallispuistoa – Koljatin laavulle on yli 10 kilometriä lähimmältä parkkipaikalta
Kun Teuvo Hietajärvi kävi Riisitunturilla vuonna 1978, ruuhkista ei ollut huolta – Hiihtoretkellä uskoon tullut mies uurasti neljä vuotta tehdäkseen kirjan tykkylumen kauneudesta
Posion kunta lopettaa Riisitunturilta Tolvan kylään johtavan ladun ylläpidon – Riisitunturin kävijämäärät ovat kasvaneet, mutta ladulla ei ole kunnan mukaan riittävästi käyttäjiä
Parikymmentä autoa penkkaan Riisitunturille johtavalta tieltä lyhyessä ajassa – "Varmastikin Etelä-Suomesta tulee paljon porukkaa, joka ei ole tottunut ajamaan talvikeleissä"
Sari Iwanoff ja Inga Oinonen löysivät pimeän luonnon parhaat puolet, kun he vaelsivat Riisitunturille joulukuussa – Psykologin mukaan pimeä vuodenaika on ihmiselle myös hyväksi
Oulangan ja Urho Kekkosen kansallispuistoilla kalliit ylläpitokulut – Riisitunturin maisemien ihailu maksaa 0,80 euroa käyntiä kohti
Korouoman uusin reitti muuttui rankkasateella rinnepuroksi ja hyytävä tuuli viiltää tunturissa – Päiväretkelläkin on hyvä huomioida nämä asiat
Päiväretkellä Rokuan kansallispuistossa säväyttävät jättimäiset jääkauden merkit – Vaaran laella sijaitsee pelottava näkötorni ja yksi Suomen pienimmistä autiotuvista
Mikä on tämä metrien kokoinen kivipaasi Perämeren kansallispuistossa? – Piispankiven tuntevat lähinnä kalastajat, me veimme sinne piispan