Suomessa todelliset pitkän matkan vaellusreitit ovat jääneet suosittujen retkeilyalueiden jalkoihin. Sen sijaan Etelä- ja Keski-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa polveilee useita jopa monen tuhannen kilometrin vaellusreittejä. Miksi Suomen polkuverkosto on köyhtynyt?
Kysymys oli pyörinyt pitkään Tommi Lahtosen mielessä. Mies on kokenut luonnossa kulkija, joka päätti vaeltaa vuoden 2021 toukokuun lopusta heinäkuun puoliväliin Suomen päästä päähän. Yksi Lahtosen projektin tavoitteista oli suunnitella Suomeen sellainen pitkän matkan vaellusreitti, joka hyödyntäisi jo olemassa olevaa polkuverkostoa.
Reissuun Lahtonen lähti Suomen etelärannikolta läheltä Virolahtea ja päätyi EU:n pohjoisimpaan pisteeseen Nuorgamissa. Reitille kertyi mittaa noin 1 850 kilometriä. Pisimmillään päivämatkat venyivät yli 50 kilometriin. Reissupäiviä tuli mittariin 52, joista 4 päivää oli lepoa.
– Halusin toteuttaa jatkuvan reitin Suomen halki etelä–pohjois-akselilla ja kokeilla, jaksanko itse kulkea niin pitkän pätkän jalan yhtäjaksoisesti. Se oli upea läpileikkaus Suomen luonnosta, Lahtonen kertoo.
Koska Lahtonen vaelsi kesäaikaan, kaikki tarpeellinen mahtui vain 32 litran reppuun. Hän hyödynsi yöpymiseen laavuja, autiotupia, tuttavien ja tuntemattomien tarjoamia yösijoja sekä paikallisia majoituspalveluja. Hätämajoitetta hän ei tarvinnut kertaakaan. Teltan Lahtonen nappasi matkaan vasta Sallasta, josta alkoivat kunnon erämaa-alueet.
– Pitkällä matkalla kävelysauvat vauhdittavat matkaa, ja tarpeeksi tilavat kengät ehkäisivät hiertymiä. GPS, kännykkä ja varavirtalähde olivat ehdottomia. Paperikarttoja en tutkinut ollenkaan. Kaikki karttamateriaali oli koko ajan vain digitaalisessa muodossa, Lahtonen listaa olennaisia varusteitaan.
"Vanhat komeat reitit kannattaisi pitää elossa ja suojella"
Suomen polkuverkostoa olisi Lahtosen mielestä syytä elvyttää, jotta pitkän matkan taivaltajille olisi olemassa edes yksi pitkä reitti, ei vain yksittäisiä polunpätkiä siellä täällä. Retkeilyn suosio on ollut viime vuosina hurjassa kasvussa, ja yhtä lailla pitkillä reiteillä vaeltaa yhä enemmän kulkijoita.
Myös Lahtonen törmäsi omalla seikkailullaan useisiin vaeltajiin, jotka olivat kulkemassa vastaavanlaista pitkän taipaleen reittiä kuin hänkin.
– Kunnollinen pitkä reitti kannustaa ihmisiä myös päiväretkille joko jalkaisin tai pyörällä. Olisihan tällainen Suomen itärajan tuntumassa kulkeva reitti samalla eksoottinen matkailuvaltti vaikkapa keskieurooppalaisille vaeltajille, Lahtonen uskoo.
Yksi vanhoista pitkistä reiteistä on legendaarinen UKK-reitti, joka kulkee Lieksan Kolilta Savukosken Tulppioon. Reitti on nimetty presidentti Urho Kaleva Kekkosen mukaan, ja se perustettiin 1980-luvun alussa.
Eri lähteistä riippuen UKK:n pituudeksi on mitattu 850–1 000 kilometriä. Se on myös osa Euroopan kaukovaellusreitti E10:tä, jota tosin ei ole huollettu Lahtosen mukaan Suomessa nimeksikään, koska sille ei ole olemassa vastuuorganisaatiota.
Vaelluksellaan Lahtonen huomasi, että noin 40-vuotias UKK-reitti alkaa olla unohduksen partaalla. Reitti yhdistää idän kuuluisat kansallispuistot ja hyödyntää huippukuntoisia retkeilyreittejä, mutta reitin ylläpito on monin paikoin lopetettu retkeilykohteiden välisillä etapeilla.
Lahtonen uumoilee, että alun perin jo 1990-luvun lama osaltaan kuritti kansalaisten retkeilyintoa ja siten myös reitin huoltotoimenpiteitä.
– Suosituimmat luontokohteet ovat jo tosi ruuhkaisia, mutta UKK-reitillä saa olla rauhassa. Se on kuin kansallisaarre. Vanhat komeat reitit kannattaisi pitää elossa ja suojella. Sillä olisi paikallistalouden ja matkailun kehittämisen näkökulmasta iso merkitys.
Reittisuunnitelma hahmottui tutkimusmatkailijan hengessä
Koska virallista kunnolla merkittyä vaellusreittiä Suomen päästä päähän ei ole olemassa, Lahtonen alkoi suunnitella pikkuhiljaa sopivaa reittiä vaellukselleen jo vuonna 2017. Pitkällinen suunnittelutyö vaati roimasti uteliaisuutta ja tutkimusmatkailijan henkeä.
Lahtonen teki tuntikausia taustatyötä tutkiessaan Retkikarttaa, Trailmapia, Openstreetmapia, suunnistuskarttoja ja muita sähköisiä karttoja. Lisäksi hän etsi tuntemattomia polkuja Stravan Global Heatmapin avulla ja pyysi vinkkejä paikallisilta polkujuoksijoilta ja vaeltajilta eri someryhmissä.
– Kun pitkälle retkelle lähtee, puolet siitä on suunnittelua. Alueisiin kannattaa tutustua huolella, jotta tietää, mitä suunnilleen on odotettavissa.
Lopputuloksena seikkailustaan Lahtonen on toteuttamassa parhaillaan seikkaperäistä reittiopasta, joka kattaa muun muassa tarkan reitin kartalla, GPS-jäljen, kirjallisen reittiohjeen sekä autenttisia video- ja äänitallenteita matkan varrelta. Reittisuunnitelmaan voi tutustua jo nyt.
Kokonaisuudessaan lopullinen reitti tulee piakkoin verkkoon julkisesti kaikkien nähtäväksi ja edelleen muokattavaksi. Nimikin Suomen päästä päähän vaellukselle on hahmottunut: Finlandia-vaellusreitti tai englanniksi Finlandia Trail.
– Siinä se koko reitti nyt on kartalla. Sitä seuraamalla tietää, mitä pitkin kannattaa kulkea, jotta välttää ainakin pusikoituneimmat ja huonokuntoisimmat paikat. Näin pitkän reitin setviminen on loppuviimein aika vaivalloista, Lahtonen tuumaa.
Vaikka Lahtosen kulkema reitti on pitkä, sitä ei ole suinkaan pakko edetä yhtä soittoa. Lahtonen vinkkaa, että pitkiä matkoja voi kulkea myös osissa vuosien varrella ja tehdä seikkailustaan juuri omannäköisen.
UKK-reitillä vuorottelevat pusikoituneet ja valloittavat maisemat
Retkikarttaan on merkitty ne osat UKK-reitistä, jotka ovat vielä olemassa tai kuntien ylläpitämiä. Peruskartalta löytyy kuitenkin lähes koko taival. Tosin reittiä on vuosien varrella muutettu paikoitellen. Lahtonen päätyi taivaltamaan reitin läntistä haaraa, koska sen varrella on tarjolla enemmän palveluja. Itäinen reitti on erämaisempi.
Lahtonen muistaa reitin kehnoimmat osuudet varsin tarkasti. Ensimmäisenä tahti hidastui, kun reitti katosi ennen Nurmeksen Porokylään saapumista ja oli myös sen jälkeen huono Valtimon lähelle saakka. Myös Puolangan vaaroilla oli vaikeuksia.
–Kuirivaarasta Kometon kautta Korpijoelle asti kulkee pitkä vaarajono, jossa reitti oli erittäin vähän käytetty, jos ei oteta huomioon Kometon osuutta. Koko tämä pätkä oli hienoa mörkökuusikkoa, jossa aluskasvillisuus oli kuitenkin piilottanut polun.
Vaikka Syötteen kansallispuisto oli muuten hyvässä kunnossa, sen pohjoispäässä polku tuskin erottui. Reitti oli kateissa myös Posion eteläpuolella, vaikka maasto oli muuten kuljettavissa.
– Riisitunturilta Rukalle reitti oli osittain piilossa, ja metsäkoneiden takia risut olivat tukkineet sen. Sallasta Naruskaan oli hyvin reittimerkkejä ja reitti oli varsin hyvässä kunnossa yhtä pusikoitunutta, soistunutta ja poroaidan tukkimaa kohtaa lukuun ottamatta, Lahtonen jatkaa.
Unohdetuista polunpätkistä huolimatta UKK-reitin varrelta löytyi hyvin laavuja ja autiotupia. Puuhuolto oli pääasiassa kunnossa: autiotuvilla oli aina puita, mutta puut puuttuivat ihan syrjäisimmiltä laavuilta. Sillatkin olivat pääosin kuljettavissa. Erämaassa Lahtonen käytti juomavesipaikkoina puroja ja tarvittaessa keitti tai puhdisti veden uv-desinfiointilaitteella.
Lahtonen listaa myös UKK-reitin vähemmän tunnettujen alueiden parhaimmistoa:
– Näin pitkä reitti ei voi olla alusta loppuun ilotulitusta. Kuitenkin esimerkiksi Juuan ja Nurmeksen välinen Porttilouhi on upea rotko, kaunis Livojoki muistuttaa Oulangan kanjonia, Kirintövaaralta Riisitunturille saa kulkea aaltoilevaa Lappi-männikköä ja Tuntsan erämaassa pääsee nauttimaan komeasta avotunturialueesta.
Vaellusreiteille tarvitaan kunnon merkit ja riittävästi kulkijoita
Miksi tietyt vaellusreitit sitten rapistuvat ja unohtuvat ajan myötä? Lahtonen näkee ongelmana sen, että kaikista reiteistä ei ole saatavilla kunnolla tietoa. Siksi niitä on hankalaa löytää. Tieto ei muutenkaan aina leviä riittävän hyvin retkeilijöille saakka.
– Reiteillä pitäisi myös olla jokin koukku, joka houkuttaa ulkoilemaan. Kokematon retkeilijä ei lähde huvikseen seikkailemaan, kun taas kokenut konkari osaa etsiä haastetta oma-aloitteisesti.
Jos reitti on merkitty vaikkapa Retkikarttaan tai siitä on kerrottu Luontoon.fi-sivustolla, se on jo Lahtosen mielestä hyvä juttu.
Fakta on kuitenkin tuttu: jos polkuja ei käytetä, ne umpeutuvat ennen pitkää. Siksi tärkein vaatimus olisi saada maastoon asialliset reittimerkinnät riittävän tiheästi, jotta ihmiset alkavat seurata merkittyjä reittejä ja muodostaa polkuverkostoja kuin luonnostaan.
– Esimerkiksi UKK-reitti on merkitty puihin piirretyillä sinisillä täplillä ja paikoitellen opasviitoilla. Merkkitäplät ovat ne tärkeimmät opasteet, että pystyy seuraamaan reittiä, vaikka polku olisi kadoksissa, Lahtonen kertoo.
Olennaista on miettiä myös kunnostustöitä pitkäjänteisesti ja monipuolisesti, eikä uhrata ylen määrin rahaa ainoastaan suosittuihin reittiverkostoihin.
– Esimerkiksi pitkospuita joutuu uusimaan 15–20 vuoden välein, jolloin kustannukset kertautuvat. Sorastettu polku taas kestää pitempään ja on luultavasti helpompi paikata tarvittaessa. Sorapolku toimii myös paremmin maastopyöräillessä pitkoksiin verrattuna, Lahtonen toteaa.
UKK-reitin kohtalo valtion ja kuntien varassa
Koska UKK-reitti mutkittelee kaikkiaan 13 kunnan alueella, Lahtonen ei jaksa uskoa, että sitä avattaisiin enää koskaan virallisesti uudelleen. Hän pitää pienoisena ihmeenä, että koko reitti on aikoinaan edes saatu aikaiseksi.
– UKK on jätetty pitkälti kuntien vastuulle, ja jokainen pitää siitä huolta tai on pitämättä. Valtiolla pitäisi olla reitille määräraha, josta kunnat saisivat hakea oman siivunsa. UKK on kuitenkin todennäköisesti liian pitkä reitti, jotta se saisi valtiolta kokonaisrahoitusta, Lahtonen arvioi.
Hän iloitsee, että valtiolta ja kunnilta on kuitenkin herunut viime vuosina yksittäisiin retkeilykohteisiin aiempaa enemmän rahoitusta. Esimerkiksi Kuhmon seudulla kunnostetaan parhaillaan retkeilyreittejä, siltoja ja pitkospuita.
– Kun ainakin viitoitukset ja reittimerkit olisivat ajan tasalla, niillä pääsee jo pitkälle.
Kun vaellusreitistä tehdään virallinen, siihen tarvitaan aina myös maanomistajan lupa. Tämä voi joskus hankaloittaa reittien toteuttamista, vaikka maanomistaja saa virallisesta reitistä korvausta. Maanomistajan kanssa tehdyt sopimukset eivät kuitenkaan ole ikuisia.
Lahtonen huomauttaa, että niiltä osin, joilta UKK-reitin ylläpito on lopetettu, se ei ole enää virallinen reitti. Tämä vaikuttaa reitin tulevaisuuteen eli siihen, missä kunnossa se on vaikkapa muutaman vuoden kuluttua.
– Kun vaelsin Suomen päästä päähän, kyseessä ei ole virallinen reitti. Jos joku haluaa tehdä siitä joskus virallisen, niin onhan siinä melkoinen savotta maanomistajien kanssa, Lahtonen hymähtää.
