Ihana pimeä
Kun rytmi rauhoittuu pimeässä, voi omia tarpeitaan kuulla paremmin. "Kauhean vireänä ja energisenä voi olla vaikea pysähtyä", sanoo psykologi Juho Strömmer.
Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna oululaiset Sari Iwanoff ja Inga Oinonen vaelsivat Posion Riisitunturille. Valoisaa aikaa oli vain jokunen tunti päivästä ja sen aikana liukulumikengillä ahkioineen liikkuneet naiset halusivat ehtiä perille ja saada teltan pystyyn.
Alunperin reissun piti toteutua kesällä tai syksyllä, mutta yhteistä aikaa ei löytynyt.
– Totesimme, että pitää vain ottaa ja sopia ajankohta, kertoo Iwanoff, joka on aina halunnutkin päästä Riisitunturiin talvella.
Inga Oinonen (vas.) ja Sari Iwanoff nauttivat ulkoilusta myös pimeällä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Maisemat olivat huumaavan kauniit, lumiset puut ihania. Taivas oli selkeä – välillä vaaleanpunertava, välillä sinertävä tai violetti.
Tähtien määrä oli valtava.
– Mitä kauemmin istui, sitä enemmän näkyi tähtiä, naiset kuvailevat.
Muita valoja ei näkynyt, kuin Rukan laskettelurinteiden kajastava liekkimeri sekä muiden liikkujien otsalamput, kaukaakin. Pohjoisessa lumi tuo valoa pimeälläkin.
Retkeilijöiden toiveissa oli ihailla pohjoisen räiskyviä revontulia, mutta niiden perässä pitää tehdä ehkä vielä toinen retki.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Lumisessa, pimeässä luonnossa retkeillessä ajantaju hävisi. Kelloa ei tarvinnut. Oli helppoa ja vaivatonta olla.
– Pimeässä kuulee paremmin ja aistit herkistyvät. Siellä oli hiljaista, Iwanoff miettii.
Sisäiset kellot tahtiin
Elämme vuoden vähävaloisinta aikaa. Ei käy kieltäminen, etteikö se voi olla vaikeaakin. Valolla on vankka merkitys ihmisen terveydelle ja pimeys saattaa aiheuttaa jopa masennusta.
Lumisessa, pimeässä luonnossa retkeillessä ajantaju voi hävitä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Valon ja pimeyden vaihtelu säätelee rytmiä ja tahdistaa elimistön sisäisiä kelloja: olemmeko unessa vai valveilla, mikä on vireystila, millainen mieliala.
– Ulkoa tulevat viestit sisäisille kelloille muuttuvat. Elimistön pitää saada viesti jostain muualta, miten ohjata rytmien vaihteluita, kuten milloin sulatetaan ruokaa ja milloin keskitytään, psykologi ja aivotutkija Juho Strömmer avaa.
Valon puute hiipii vaikuttamaan unen muutosten kautta.
Aika harvassa työssä on mahdollista säädellä omia työaikoja ja aktiivisuutta valon määrän mukaan, Strömmerkin tietää. Siksi valon määrän lisääminen keinotekoisesti kirkasvalolampuilla auttaa tahdistamaan sisäisiä kelloja. Silloin ihminen on virkeä päivällä ja illalla aivot alkavat tuottaa melatoniinia oikean määrän oikeaan aikaan.
Perinnöllisyys vaikuttaa jonkin verran siihen, kuka reagoi pimeyteen mitenkin. Osalle meistä valorytmin muuttuminen vuodenaikojen mukaan on vaikeampaa kuin toisille.
Lisää aikaa levolle
Geeneihin emme voi vaikuttaa, mutta elintapoihin kyllä.
– Kyllä tämä uneen aika lailla palaa, Strömmer vastaa kysymykseen, miten.
Jos oman unirytminsä ja tarvittavan unen määrän oppii tunnistamaan, se on jo hyvä alku.
– Sitä vastaan ei kannata taistella, jos ei ole pakko.
Unen tarve on aika lailla vakio. Yksilöllisiä eroja on, mutta useimmille alle seitsemän tuntia on liian vähän ja yli yhdeksän tuntia ei tuota merkittäviä lisähyötyjä.
Pimeässä tai hämärässä ulkoisen maailman näkee kirjaimellisesti eri valossa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Vähintäänkin levolle kannattaa varata enemmän aikaa kuin valoisaan aikaan vuodesta, mukauttaa elämää vuodenaikojen vaihtelun mukaisesti.
Myös säännöllisellä ateriarytmillä voi vaikuttaa elimistön toimintaan.
Näihin aikoihin aurinko nousee Etelä-Lapissa puoli yhdentoista aikoihin ja laskee kahden jälkeen. Jos vähäiseen valoisaan aikaan pystyy olemaan ulkona ja liikkumaan, siitä on hyötyä.
Liikunnalla on merkitystä vireystilan myötä. Päivän mittaan kertyvä fyysinen rasitus lisää unipainetta ja kerryttää unikuormaa, joka kasautuu sopivasti iltaa kohti.
Mieli auki
Hämärästä ja pimeästä on suoranaista hyötyäkin. Ainakin yön pimeys helpottaa nukkumista. Toisekseen Juho Strömmer puhuu jaksamisen psykologiasta.
– Kun rauhoitetaan rytmiä, voi kuulla omia tarpeitaan paremmin. Kauhean vireänä ja energisenä voi olla vaikea pysähtyä.
Hän itse nauttii sisällä ollessaan hämärästä iltavalaistuksesta, joka rauhoittaa ennen nukkumaanmenoa.
Kaamosvaelluksillaan Strömmer nauttii maisemista, niin ulkoisista kuin sisäisistä.
– Se on enemmän matkaa omaan mieleen. Kun aistit ovat rajatumpia, keskittyy eri asioihin. Nautin siitä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Kun valoa on vähän, nauttii pienestäkin valosta. Pilkkopimeässä autiotuvalla riittää yksi ainoa kynttilä, Strömmer sanoo.
Pimeässä maailma näyttää erilaiselta. Ulkoisen maailman näkee eri valossa, kirjaimellisesti.
Pimeys rajaa, mihin huomio kiinnittyy. Sillä on sama vaikutus kuin meditaatiolla ja mindfulnessillä. Mieli on auki.
– Ihminen aistii, mitä on tässä ja nyt. Se on helpompaa, kun ärsykkeitä on vähän.
Poro tahdistaa sisäisen kellonsa talveksi
Eläimillä ei ole kirkasvalolamppuja, ja niin ne vain ovat tottuneet elämään täällä kaukana pohjoisessa, jossa aurinko ei nouse talvella eikä laske kesällä. Miten?
Huippuvuorilla eläviä poroja tutkittaessa on havaittu, että porojen märehtijöille tyypillinen aktiivisuus ja passiivisuus vaihtelivat pimeän aikaan säännöllisesti, mutta huomattavasti lyhyemmässä kuin 24 tunnin syklissä. Vuorokausivaihtelu puuttui tyystin.
Sykli kuitenkin muuttui, kun valon ja pimeyden vaihtelu oli selkeää. Silloin porot elivät säntillisessä 24 tunnin rytmissä.
Valo, lämpötila ja ravinnon saatavuus vaihtelevat vuodenajan mukaan. Jotta nämä muutokset voisivat saada aikaan mukautumista, ne täytyy muuttaa hormonisignaaleiksi.
Valo vaikuttaa poron elintoimintoihin käpylisäkkeen ja sen erittämän melatoniinihormonin välityksellä. Toisen tutkimuksen mukaan poron melatoniinin plasmapitoisuuksissa on havaittavissa selkeä vuorokausirytmi, joka häviää kesällä ja alkaa uudestaan syksyllä.
Melatoniinin vuodenaikaisvaihtelut ovat mukana säätelemässä lisääntymistä, talvikarvan kasvua, lämmöntuottoa, elopainoa ja immuunitoimintoja.
Muita hormoneja, joiden erityksessä on havaittu vuodenaikaisvaihtelua, ovat kilpirauhashormonit, insuliini ja leptiini.
Insuliini säätelee veren sokeripitoisuutta ja leptiini on kylläisyyshormoni, joka säätelee ruokahalua ja elimistön energiankäyttöä. Kilpirauhashormonit vaikuttavat moneen.
Havaitut muutokset poroilla ovat ilmeisesti usean hormonin yhteisvaikutusta. Poron elintoimintojen sopeutuminen auttaa eläintä selviytymään talven yli.
Lähteet: Bob E.H. van Oort ym.: Circadian organization in reindeer (2005) ja A. Reeta Pösö: Seasonal changes in reindeer physiology (2005).