Ai­nut­laa­tui­sen kirk­kaan veden jäl­jil­lä

Riisijoki on poikkeuksellinen joki.

Ihmisen vaikutus Riisitunturin kansallispuistossa virtaavaan jokeen ja sitä ympäröivään muuhun luontoon on minimaalinen. Joki on niin lähellä luonnontilaista kuin vain voi olla.

Sen valuma-alue on syrjäisyytensä ansiosta saanut olla rauhassa metsätaloudelta, joten vesi on pysynyt puhtaana ja kirkkaana.

Akvaattisen ekologian professori Timo Muotka Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan yksiköstä on tutustunut Riisijokeen oman tutkimustyönsä myötä, samoin opiskelijat kenttäkursseillaan.

– He tykkäsivät nähdä, miten joki syntyy, Muotka sanoo.

Synnyn ymmärtämisellä on väliä muillekin kuin opiskelijoille, koska kaikki se, mitä tapahtuu joen alkulähteillä, näkyy sen vedessä aina lopulliseen määränpäähän asti.

Talvella Posion Riisitunturin puut olisivat kuvauksellisia tykkypuita, mutta heinäkuun tuulissa ne heiluttelevat oksiaan vapaasti. Kuusten latvat kenottavat menneiden lumien painosta mikä mihinkin suuntaan.

Riisitunturin korkein kohta on 465 metriä merenpinnan yläpuolella. Alhaalla vihertää ympäristöään heleämpänä Riisisuo.

– Tämä on lempikohtani. Tulee wau-efekti heti, kun tänne kävelee, Muotka nautiskelee huikeasta avaruuden tunteesta.

Ihminen saa tuntea itsensä hyvällä tavalla mitättömän pieneksi.

Riisijoen näkee suolla, jos osaa katsoa. Erilaisen, vähän rehevämmän, kasvillisuuden vyöhyke mutkittelee reunasta toiseen.

Tuolla on rinnesoita, Muotka viittoilee. Sieltä purot lähtevät. Niiden latvat saattavat joskus kuivua, mutta iso suo ei kuivu koskaan.

Lähdemme laskeutumaan kohti suota.

Tämä pieni puro on yksi Riisijoen ylimmistä latvoista, Muotka pysäyttää kulkumme. Ensimmäisen uomatason latvapuro, hän muotoilee saman tieteellisin termein.

Kun kaksi sellaista yhtyy, syntyy toisen uomatason puro, ja niin edelleen.

Puiden ja muun kasvillisuuden huomassa solisee leveydeltään vielä vaatimaton, 30–40-senttinen puro. Muotkan mukaan se on tyypillinen joen alku.

– Tällaisesta se Amazonkin lähtee.

Joet ovat ainoa ekosysteemityyppi, joka kasvaa kokoaan ja jossa liike tapahtuu aina vain yhteen suuntaan.

Jatkamme kulkua samaan suuntaan.

Kun kolme haaraa on yhtynyt, puro on kasvanut jo puolitoistametriseksi. Kitkajärvelle, Riisijoen päätepisteeseen, on tästä matkaa noin yhdeksän vesikilometriä.

Puron pohja on lohkareinen ja veteen on rojahdellut paljon puuta.

– Niin kuin pienissä puroissa kuuluu ollakin, Muotka sanoo.

Puuta riittää veteen, koska täällä ihminen ei ole harjoittanut metsätaloutta ja poistanut puita puron ympäriltä. Puuta lisätään puroihin myös niitä ennallistettaessa.

Kuin tilauksesta puiden luomien varjojen suojissa liikuskelee pieni kala.

– Tammukka, ilman muuta, Muotka havainnoi.

Hän kertoo, miten nämä taimenet ovat alkuperäistä purotaimenpopulaatiota, sillä ne eivät kykene ylittämään joessa myöhemmin olevaa 3,5-metristä köngästä.

Maa ja vesi ovat samaa kokonaisuutta.

Kalat syövät puron ylle ojentuvista oksista tippuvia maaselkärangattomia ja selkärangattomat maapedot ja linnut ravitsemukselliselta koostumukseltaan mainioita vesihyönteisiä.

Esimerkiksi hämähäkit rakentelevat verkkojansa veden pintaan, josta hyönteiset päätyvät niiden saaliiksi helposti.

Vesisammalet peittävät kivien pintaa. Sammalmatto on pohjaeläinten koti ja pieneläinten ruokavarasto, sillä sammal kerää orgaanista ainesta niiden ravinnoksi.

– Tämä on todellinen biodiversiteetti-hotspot, Muotka kuvailee aluetta, jossa lajien monimuotoisuus on poikkeuksellisen runsas.

Veden läheisyydestä hyötyy moni laji, vaikkei vedessä eläisikään. Siksi maata ja vettä ei pitäisi edes yrittää erottaa toisistaan.

– Kun teet jotain niistä toiselle systeemille, teet samalla toiselle, Muotka tiivistää.

Vesi jatkaa kulkuaan ja virtaa Riisisuon läpi. Suo lyö siihen leimansa: vedestä tulee humuspitoisempaa ja siten ruskeampaa, mutta luontaisesti.

Suon reunassa Timo Muotka tunnistaa tutun tutkimuskohteen.

– Tämä on yksi lempipuroistani ja yksi kauneimpia, mitä tunnen. Tämän luonnontilaisemmaksi puro ei voi mennä. Tällaisia niiden pitäisi olla, hän ylistää.

Muotka poimii vedestä liukaspintaisen kiven. Liukkaus on peräisin levien, bakteerien, sienten ja alkueläinten erittämästä limaisesta aineesta.

Biofilmi, hän nimeää. Se tarkoittaa elävien mikrobien muodostamaa ja limasuojakerroksen peittämää yhdyskuntaa, joka on kiinnittynyt kiven pintaan.

Sitten hän tutkii veden pintaa viiltäviä kasveja ja etsii mäkäräisen toukkia. Ne ovat virtavesille äärimmäisen tyypillisiä eläimiä eivätkä viihdy seisovassa vedessä ollenkaan.

Ihanneolosuhteissa toukkia voi olla miljoona yksilöä neliömetrillä.

Toukat pyytävät vedestä ravintoa pyyntiviuhkoillaan.

Jos taas peto uhkaa niitä itseään, ne heittäytyvät veteen turvaan, mutta erittävät samalla silkkinauhaa. Vaaran mentyä ohi ne löytävät silkkinauhan avulla takaisin entiselle paikalleen.

– Hyvää pyyntipaikkaa ei kannata hukata mistään hinnasta, Muotka valottaa mäkäräisten ajatusmaailmaa.

Polku kulkee pikkusiltaa pitkin toisen samanlaisen puron sivuhaaran yli. Sitten kolmannen, ja neljännen.

Alkaa olla rajoilla, onko haarojen yhtyessä vedestä kasvanut jo pieni metsäjoki. Vettä on kertynyt lisää ja lisää.

Muotka esittelee metriseksi venähtänyttä näkinpartasammalta.

– Aika monta vuotta se on siinä kasvanut.

Eliöstö ei poikkea vielä suuresti aiemmista tarkastelukohdistamme. Selviä eroja alkaa olla vasta selkeästi suuremmissa virroissa.

Vuonna 2018 Oulun yliopiston tutkijat seurasivat Riisijoesta 13:a eri kohtaa. He ottivat kerran kuussa näytteet kunkin kohdan mikrobistosta, käytännössä pohjakivillä elävistä bakteereista.

Selvisi, että pienissä latvapuroissa mikrobiston vaihtelu oli suurempaa.

Yksikin rankkasade muuttaa pikkupuron virtaamaa heti. Koska vain osa mikrobeista on sopeutunut teräviin vaihteluihin, näkyy muutos virtaamassa muutoksena mikrobeissa.

Samalla Muotka puhuu luontokadosta, josta usein unohtuu sen toinen puoli.

– Usein luontokatoa ajatellaan vain lajimäärän pienenemisenä, mutta se tarkoittaa myös eliöyhteisöjen lajikoostumuksen muutosta, hän muistuttaa.

Paikallisten eliöyhteisöjen lajimäärä saattaa ihmistoiminnan vaikutuksesta jopa kasvaa, mutta hyvin usein käy niin, että harvinaiset spesialistilajit vaihtuvat joka paikan lajeihin.

Sen seurauksena paikallisyhteisöt, kuten pohjaeläinyhteisöt kaikissa Kitkajärveen laskevissa puroissa, muuttuvat lajistoltaan samankaltaisiksi. Sitä kutsutaan eliöyhteisöjen homogenisoitumiseksi.

Riisijoki on toistaiseksi saanut olla omassa rauhassaan, mutta onko mahdollista, että tilanne muuttuu?

– Ainakin se pelko on olemassa, Muotka vastaa.

Riisitunturin toiselle puolelle, kansallispuiston kylkeen, on suunnitteilla tuulivoimapuisto. Se paitsi näkyisi kauas, tarkoittaisi myös metsänkaatotoimia – ja niiden vaikutusta veteen.

Muotka kertoo, miten Suomessa riippuu joen koosta, missä kunnossa sen vesi on.

EU suojelee suuria jokia ja järviä, mutta pienvedet ovat heitteillä. Pienvesiä ovat purot, norot, lammet ja lähteet. Ne eivät kuulu direktiivien piiriin, ja lisäksi lainsäädäntö on niiden osalta hajallaan metsä- ja vesilaeissa.

1970–80-lukujen aallonpohjan jälkeen suurten jokien ja järvien tila alkoi parantua, kun asutuskeskusten ja tehtaiden jätevesien laskeminen puhdistamattomina vesistöihin lopetettiin.

– Jos kansa herää, saadaan tuloksia nopeasti, Muotka sanoo.

Herääminen vaatii usein jotain konkretiaa, kuten sen, että tutussa järvessä ei voinutkaan enää uida tai kalastaa.

Järven tilaan vaikuttaa kaikki, mitä sen valuma-alueella tapahtuu. Kuten soilla ja metsissä, ja niistä alkunsa saavissa pikkupuroissa.

Uudisojitus on vähentynyt merkittävästi soiden kuivatuksen huippuajoista 1960–70-luvuilta. Muotkan mukaan suuri osa ojituksesta epäonnistui.

– Puuston kasvu ei tehostunut, mutta pienvedet on pilattu.

Ojituksen vaikutukset näkyvät vuosikymmeniä, eikä Muotkan mukaan vielä ole tietoa, pystytäänkö vesiä enää pelastamaan.

Se tiedetään, että suoluonnon tila paranee ennallistamalla aika nopeasti, mutta sitä ei, miten ennallistaminen vaikuttaa lopulta vedenlaatuun ja eliöstöön.

Ojitettujen soiden ja turvetuotantoalueiden ennallistaminen on suhteellisen uutta, joten kattavaa tietoa ei vielä voi olla olemassa. Lisäksi tutkimukset tehdään pääasiassa lyhytaikaisissa projekteissa.

Ennallistamistoimia on monenlaisia, kuten uittouomien kunnostamista, ojitusten tukkimista ja kosteikkojen palauttamista.

– Soiden ennallistaminen on must, Timo Muotka sanoo.

– Kivien asettelu uomiin on sekin tärkeä, mutta ei yleensä riittävä toimenpide, sillä suuremmat ongelmat ovat lähes aina valuma-alueella.

Silta ylittää Riisijoen alimman kohdan. Noin kymmenen metrin levyiseksi paisunut joki laskee Kitkajärveen pian sillan jälkeen.

Kitkajärven koillisreunassa on Kiveskoski.

Koskea lähestyttäessä virta on niin vuolas, ettei kahlaamaan ole enää mitään asiaa. Vesi veisi ihmisen mukanaan helposti.

Tänne Riisijoen vahingoittumattomat vedet laskevat, ja täältä ne jatkavat matkaa Kitkajokena. Se laskee Oulankajokeen, joka taas laskee Paanajärveen Venäjälle.