Ju­ma­lai­nen luonto

Postikortti.

Se tulee maisemasta ensimmäisenä mieleen.

Aurinko levittäytyy yli laakean tunturin saaden kinosten lumikiteet kimaltelemaan kuin timantit.

Sinisen eri sävyissä hehkuva taivas luo isänmaallisen kontrastin horisonttiin. Laakeutta leikkaavat maata kohti kumartavat puut.

Tykkylumen painosta nöyrtyneet rungot kannattelevat satoja kiloja huurrekerroksia.

– Tuollaiset tykyt ovat mielestäni komeimpia, Teuvo Hietajärvi, kertoo osoittaen sauvallaan kohti muodotonta lumimöhkälettä.

Olemme hiihdelleet tykkylumipuistaan kuuluisan Riisitunturin rinteille.

Lähes koko työikänsä tutkimusteknikkona Värriön tutkimusasemalla viettäneelle Hietajärvelle Sallan tykkymaisemat ovat tutumpia, mutta Riisitunturilla luonnonilmiön ikuistaminen on tänä talvena varmempaa.

Täällä alkuvuoden lauhat ja kovat tuulet eivät ole riisuneet puita panssareistaan.

Hietajärvi halusi tuoda meidät inspiraationsa lähteille. Hän on innokas luontokuvaaja, joka seuraa mielellään eläinten elämää ja vuodenaikojen vaihtelua linssin läpi.

Materiaalia oli vuosien saatossa kertynyt melkoisesti. Eläkepäivillä oli luppoaikaa.

Heräsi ajatus laittaa kuvat ja kokemukset kansiin ja kirjoihin.

Syntyi teos tykkylumesta.

Neljä vuotta

Tunturille on satanut lunta tuoreeltaan parina päivänä niin, että sukset ja liukulumikengätkin humahtavat melko syvälle.

Hanki suhisee karvapohjissa. Hietajärvi tekee reittiä kolmimetrisillä metsäsuksillaan.

Seuraamme valokuvaajan kanssa kirjailijaa peräkanaa.

– Yritetään kulkea niin, että tehtäisiin vain yksi jälki, Hietajärvi ohjeistaa.

Matkailijoiden valloittamasta tunturista joutuu melkein hakemaan rikkumatonta maisemaa. Kauempaa pääreitin varrelta löytyy kuitenkin koskematonta lumimattoa.

Hietajärvi kertoo käyneensä Riisitunturilla ensimmäisen kerran vuonna 1978. Silloin ei ollut ruuhkaa.

Hietajärvi pysähtyy ja vinkkaa kuvaajalle, jos tämä ehtisi napata kuvan. Kauempana kuukkeli lehahtaa puunoksalta lentoon ja etsimen ulottumattomiin.

Linnut ovat entiselle tutkimusteknikolle tuttuja. Ennen tykkylumesta kertovaa kirjaansa hän julkaisi Erämaa elää-nimisen teoksen, jossa hän esittelee itäisen Lapin luontoa metsoja seuraten.

Kemijärveltä kotoisin olevalle Hietajärvelle Itä-Lappi on koti.

Valkeuden valtakunta-nimeä kantava teos tykkylumen anatomiasta valmistui viime vuoden lopulla.

Riisitunturin maisemat ovat osa kattavaa, runsailla kuvilla elävöitettyä tietokirjaa.

– Neljä vuotta sen tekemisessä vierähti, Hietajärvi huikkaa suksien päältä.

Kiteitä ja huurretta

Kirjassaan Hietajärvi esittelee veden eri olomuotoja.

Talvisin olomuodot ovat näyttäviä, pakkasen jähmettämiä. Riisitunturi on täynnä esimerkkejä.

– Tässä näkyy levymäistä kuuraa, Hietajärvi sanoo ja kumartuu osoittamaan hankea, jonka päälle on tuulensuuntaisesti kertynyt ohuita, ratisevia jääkidemuodostelmia.

Tuulen suunta näkyy myös tykkypuissa, jotka ovat kallistuneet tuulen mukanaan tuoman huurteen ja lumen myötäisesti.

Tykky muodostuu ilmankosteuden ja tuulen yhteisvaikutuksesta. Sumu ja sumupilvet saavuttavat korkeammalla olevan puuston, johon ne tarttuvat huurteen muodossa.

Tuuli edistää huurrekerrosten syntyä ja tuo mukanaan myös lumihiutaleita, jotka kiinnittyvät kertymään.

Tykkylumesta onkin erotettavissa kaksi tyyppiä, huurretykky ja nuoskatykky. Viimeksi mainittu kertyy puihin kosteana satavana lumena, joka jäätyy oksistoon.

Hietajärvi näyttää raskaan tykyn alta pilkottavaa oksistoa.

– Huurre kertyy puun sisälle, se ei ole vain oksien päällä, Hietajärvi kertoo.

Tykky syleilee puuta kauttaaltaan, kietoutuu jokaiseen kaarnan palaan ja neulaseen.

Valoa elämään

Hietajärvi kaivaa repustaan kameran. Riisitunturin laelta näkee kirkkaana päivänä kauas.

Hän tähtää kuvaan tykkypuiden meren. Kansallispuiston laaksot ja kumpuilevat vaarat ovat otollinen yhdistelmä tykyn synnylle.

Kosteutta nousee puistoa ympäröivistä vesistöistä. Tuuli tekee tehtävänsä lakeudella.

Lähdemme ylittämään tunturia kohti toisella puolella sijaitsevaa autiotupaa.

Huipulla on väkeä. Perheitä, turisteja, lapsia ja koiria. Maisemaa kuvataan innokkaasti.

Yläpuolelta kuuluu surinaa. Nuori kultainennoutaja tuijottaa niska vääränä ja korvat lepattaen taivaalle. Droonilla näkee vielä kauemmas.

Laskeudumme pehmeää rinnettä alas. Hietajärvi laskettelee tottuneesti metsäsuksillaan kohti päämäärää. Hän jää odottamaan rinteen alaosaan.

Kiljahdus ja huudahdus. Lumi pöllyää.

Vieraat päätyvät halaamaan hankea, kun vauhti ja taidot eivät kohtaa.

Autiotuvalle päästään kuitenkin ilman katkenneita sauvoja. Tuvassa on tilaa juoda kahvit.

– Minulla on täällä kaikille pari pannukakkua. Vaimo leipoi, Hietajärvi kertoo ja kaivaa repustaan mittavat vierasvarat.

Vaimo, Antonina, saa kiitosta myös kirjan teon tukijana. Hietajärven silmiin syttyy valo, kun hän puhuu puolisostaan.

Antonina on rakkaus, jonka elämänmuutos toi mukanaan.

Hietajärvi tuli uskoon eräällä hiihtoreissulla vuosia sitten. Silloinen parisuhde oli vaikeuksissa. Mieli oli maassa.

Metsän siimeksessä, luonnon keskellä, usko toi elämään valoa. Parisuhde ei kestänyt, mutta usko jäi.

Sen kautta elämään tuli lopulta Antonina. Uusia alkuja.

Eikä luontokaan näyttänyt enää samalta.

Henki luonnossa

Hietajärvi tuijottelee höyryävän kuksan ylitse ikkunan takana pörheltäviä hömötiaisia.

Pieniä tirriäisiä näkee nykyään vähemmän.

Ehkä siksi niitä katselee entistä tarkemmin.

– Hämmästelen aina, kuinka linnut ja eläimet osaavat kuin kellonlyömällä toimia vuodenaikojen vaatimusten mukaan, Hietajärvi pohtii.

Muuttaa etelään. Tulla takaisin pohjoiseen. Vaihtaa höyhenten ja turkin väriä.

Usko on näyttänyt Hietajärvelle luonnon erityisyyden.

– Aiemmin en kokenut luontoa samalla tavalla. En huomannut, kuinka kaikki toimii niin saumattomasti ja tarkoituksenmukaisesti

Hietajärvelle Jumala näyttäytyy luonnossa.

Kirjassaan hän pohtii, kuinka hienosäädettyä kaikki luonnon toiminta maapallolla ja sen ulkopuolella onkaan.

Se toiminta synnyttää ja ylläpitää elämää.

Ikkunan takana aurinko on alkanut valua horisonttiin. Valo karkaisi pian.

Kun kuvaaja pakkaa kameransa, Hietajärven on täydessä valmiudessa.

Hän aikoo jäädä vielä odottelemaan, josko alkuillasta olisi kirkas taivas.

Revontulista Riisitunturilla saisi komeita kuvia.

Ehkä kolmatta kirjaa varten.