Luon­to­mat­kai­lun ros­ka­kus­kit

Pohjois-Suomessa sijaitsevien neljän suositun kansallispuiston ylläpitokustannuksissa on isot erot.

Käyntikertaa kohti laskettuna ylivoimaisesti pienimmillä kustannuksilla tullaan toimeen Riisitunturin kansallispuistossa Posiolla. Ylläpitokustannukset olivat viime vuonna  0,82 euroa käyntiä kohti.

Oulangan ja Urho Kekkosen kansallispuistojen kustannukset olivat puolestaan kalleimmat, 1,38 euroa ja 1,37 euroa.

Näiden ääripäiden väliin sijoittuu Suomen suosituin, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto 1,07 euron kustannuksilla käyntiä kohti.

Metsähallitus teki pyynnöstämme vertailun neljän suositun pohjoissuomalaisen kansallispuiston ylläpitokustannuksista. Ne kertyvät tupien ja laavujen puuhuollosta, roskien keräyksestä, vessojen tyhjennyksestä, nuohouksesta, rakenteiden kunnostamisesta ja yleisen siisteyden ylläpidosta.

Laskelma on tehty kaikkien puistojen osalta samojen periaatteiden mukaan.

Laaja kansallispuisto, isot kustannukset

Osa kustannuseroista selittyy puistojen laajuudella ja palveluvarustuksella. Esimerkiksi UK-puistossa on 43 tupaa ja 27 laavua ja kotaa, joiden kunnossapidosta ja huollosta kansallispuistojen ylläpitäjä Metsähallitus huolehtii.

Ne sijaitsevat runsaan 2 500 neliökilometrin alueella. Riisitunturin kansallispuiston pinta-ala on vain muutama prosentti  UK-puiston pinta-alasta.

Metsähallituksen luontopalvelujen kenttäpäällikkö Leena Jartti löytää useita syitä Riisitunturin sijoitukseen vertailussa.

Puistossa ei ole Metsähallituksen omia toimintoja varten huoltorakennuksia, vaan aluetta hoidetaan Oulangan kansallispuistoon tukeutuen. Samalla myös nämä kustannukset rasittavat laskelmassa Oulankaa ja ovat pois Riisitunturin kuluista.

Riisitunturin kävijämäärä on suorastaan räjähtänyt. Se ei ole kuitenkaan näkynyt huoltokustannuksissa.

Syynä on Leena Jartin mielestä puiston suosituimman käyntipaikan, Riisitunturin autiotuvan sijainti. Lyhyen matkan päässä parkkipaikalta sijaitsevalla autiotuvalla suurin osa 67 000 puiston kävijästä paistaa makkaransa.

– Vaikka nuotiotuli palaisi koko ajan, puuhuolto on helppo hoitaa, sanoo Leena Jartti.

Riisitunturilla on myös onnistuttu roskattoman retkeilyn toteuttamisessa. Maastossa ei ole roskien keräilyastioita, eikä edes jätepistettä parkkipaikalla.

– Meillä ei ole roskaantumisongelmaa. Mutta jos joku ripustaa oksanhankaan omatoimisesti roskapussin, se kyllä täyttyy välittömästi, sanoo Leena Jartti.

UK-puistossa luotetaan roskien keräilyyn

Metsähallituksen luontovalvojat Allan Niva, Alpo Kyrö ja Ari Kukkala nostavat pienellä sähkötoimisella nosturilla isoa 3 000 litran jätesäkkiä Rumakurun päivätuvalla Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Se on tyhjennetty edellisen kerran syksyllä. Nyt valtava molokiksi kutsuttu jätesäkki on vain puolillaan.

– Rumakuru on lähellä Saariselkää. Hiihtäjillä on pienet reput ja he jättävät kesäkävijöitä vähemmän roskia. Roskat ovat kevyempiä hiihtäjien kuin patikoijien repuissa, arvelee Ari Kukkala.

Rumakuru sopii sekä Saariselältä että Kiilopäältä lähtevien päiväretken reittien varteen. Se on yksi suosituimpia eväiden syöntikohteita Saariselän alueella lomaa viettäville.

Toista oli Saariselältä noin 50 kilometrin päässä sijaitsevan Luirojärven autio- ja varaustuvalla, jossa luontovalvojat kävivät aiemmin keväällä.

Molokki oli sielläkin puolillaan, mutta Allan Niva muistelee. että pienempiä täysiä jätesäkkejä kertyi kahdeksan kappaletta. Kävijöitä paljon vähemmän kuin Rumakurussa, mutta roskaa heiltä jää paljon enemmän. Pakkausmuoveja ei jakseta kantaa puolityhjissä repuissa pois.

Roskaton retkeily ei ole suomalaisille luontomatkailijoille erityinen sydämen asia. Ulkomaalaisia on nyt turha syyttää, kun heitä ei korona-aikana ole kansallispuistoissa juuri näkynyt.

Roskat vääriin astioihin

Makkarapaketin muoveja, juomapulloja, mehujen tetrapakkauksia, karkki- ja eväspatukoiden käärepapereita, eväsleipien muovia, mukeja. Molokin jättipussi UK-puiston Rumakurun päivätuvalla on puolillaan.

– Roskaton retkeily ei vielä ole tätä päivää, mutta meillä on velvollisuus huolehtia kansallispuiston siisteydestä, sanoo Alexander Kopf.

Kopf on nyt Metsähallituksen luontopalveluissa erikoissuunnittelijan vakanssilla, mutta hänellä on UK-puiston roskahuollosta vuosien kokemus.

UK-puistossa roska-astiat ovat takeena siitä, että eväspaperit eivät jää tulipaikoille tuulten riepoteltaviksi. Ilman roskien keräysastioita niin Kopfin mielestä tapahtuisi. Sitä on nimittäin kokeiltu.

– Jätelaki velvoittaa meitä huolehtimaan, ettei roskaantumista tapahdu. Toisaalta roska-astiat ovat tietysti ristiriidassa sen kanssa, että puhumme roskattomasta retkeilystä, Kopf sanoo.

Pienillä käyttäytymisen muutoksilla kansallispuistojen kävijät voisivat kuitenkin helpottaa Metsähallituksen roskakuskien työtä.

Vaikka tuvilla ei ole varsinaista jätteiden lajittelua, niissä on kuitenkin keräysastiat esimerkiksi juomatölkkejä varten. Alexander Kopf tyhjensi Rumakurussa etuterassin tölkkilaatikosta karkkipapereita, joiden oikea paikka olisi muutaman metrin päässä olevassa sekajätesäiliössä.

Samanlaista välinpitämätöntä suhtautumista löytyy autiotupien vessoista. WC-pyttyyn sullotaan kaikenlaista muoviroskaa, joka estää vessajätteen käyttämisen biojätteenä.

– Käymäläjäte joudutaan viemään poltettavaksi, harmittelee Alexander Kopf.

Kopf ei kuitenkaan ole menettänyt toivoaan, etteikö roskaton retkeily voisi jonakin päivänä olla totta.

Hän luottaa siihen, että uudet, nuoremmat kansallispuistojen käyttäjäryhmät ovat valistuneempia. Monelle lapsiperheelle roskaton retkeily on jo niin arkipäivää, että pillimehupurkit jäävät kotiin ja juotavat pakataan kestoastioihin.

Viime vuonna sekajätettä kuskattiin UK-puiston levähdyspaikoilta 38,5 kuutiota. Määrä ei ole kolmen viime vuoden aikana kovin paljon muuttunut.

– Kun kävijämäärät ovat kuitenkin koko ajan kasvaneet, mutta sekajätteen määrä ei, ehkä roskaton retkeily alkaa pikku hiljaa mennä perille, miettii Alexander Kopf.

Yksi keino vähentää roskiksiin kertyvän roskan määrää, on panostaminen tuli- ja levähdyspaikkojen yleiseen siisteyteen.

– Mitä siistimpi levähdyspaikkojen yleisilme, sitä korkeampi kynnys jättää sinne omia roskia, arvioi Alexander Kopf.

"Joku joutuu viemään roskat pois"

Maarit ja Juha Lindström hiihtävät Rumakurun päivätuvalle kauniissa huhtikuun auringonpaisteessa. Päivärepussa on pienet eväät, jotka on tarkoitus nauttia tuvan terassilla ulkona.

UK-puiston maisemat eivät ole kovin tuttuja, mutta käyntikertoja eteläisen Suomen kansallispuistoissa tulee lähes joka viikko.

Mitä mieltä olette roskattomasta retkeilystä?

– Kyllä kai sen pitäisi mahdollista, kun tavaramäärä hiihtoretken aikana repussa koko ajan vähenee, sanoo Juha Lindström.

Maarit Lindström on käynyt eräopaskoulutuksen, mutta ei tee oppaan töitä työkseen.

Hän arvelee, että koulutuksesta johtuen hänelle ei tulisi mieleenkään jättää roskia muiden kuljetettavaksi.

– Mutta varmasti on sellaisia käyttäjäryhmiä, joille asia on vieraampi. Tai he eivät ehkä ajattele, että joku muu joutuu viemään heidän jättämänsä roskat pois.

Turun lähellä Maskussa asuvina heille on tutumpi Kurjenrahkan kansallispuisto Varsinais-Suomessa.

Siitä on tullut korona-aikana niin suosittu, että kävijämäärä lähenteli viime vuonna jo sataatuhatta. Kävijämäärillä laskettuna se oli 13. suosituin Suomen 40 kansallispuistosta.

Maarit Lindström kertoo, että Kurjenmiekan puistomestari muistuttelee puiston Facebook-sivuilla ahkerasti roskiksien ja vessojen täyttymisestä.

– Ehkä tarvitaan kampanjamaista toimintaa, että ihmiset tajuaa, että roskien kuljettaminen maksaa, sanoo Lindström.

Suosion kasvu nostaa myös kustannuksia

Metsähallituksella puistojen roska- ja myös muu ylläpitohuolto on kustannus, joka hoidetaan verovaroilla. Kustannukset kasvavat, kun kävijämäärät kasvavat.

– Kävijämäärien tämän mittaluokan kasvu nostaa kärkikansallispuistojen ylläpitokuluja karkeana arviona 10–30 prosenttia, sanoo Metsähallituksen luonnon virkistys- ja matkailupalveluiden päällikkö Sakari Kokkonen.

Kustannusten kasvuun vaikuttaa se, onko palvelurakenteessa "kasvun varaa".

– Esimerkiksi käymälä- ja jätehuollon kapasiteettia joudutaan osalla alueista nostamaan. Nopeissa kävijämäärän muutoksissa myös polttopuuhuollon mitoitus voi osoittautua riittämättömäksi, selittää Kokkonen.

Metsähallituksen hoitamissa 40:ssä kansallispuistossa kävijöitä oli viime vuonna noin neljä miljoonaa. Kasvu oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin, 23 prosenttia.

UK-puisto on käyntimäärältään toiseksi suosituin kansallispuisto. Viime vuonna puistoon ja sen noin 70 tupaan ja kotaan suuntautui 372 300 käyntiä.

– Viime vuoden kävijämäärä oli suuri, mutta vielä pärjättiin ylläpidossa mutta syötiin varastoja. Jos kasvu jatkuisi samanlaisena, polttopuuta ja muuta huoltoa tarvitaan aiempaa enemmän, sanoo Kokkonen.

Roskaton retkeily vaatii jatkuvaa muistuttamista

Puuta palaa ja vessat täyttyvät kun kävijämäärät kasvavat, mutta miten saataisiin roskaton retkeily -ajatus leviämään?

– Ensisijaisesti kyse on asian aktiivisesta viestinnästä kaikissa kanavissa; infotaulut maastossa ja luontokeskuksissa, henkilökohtaiset keskustelut, somekanavat ja myös yhteistyöyritysten kautta jaettu tieto, sanoo Kokkonen.

Se on huomattu, että alueella, jossa roskattomasta retkeilystä puhutaan, roskien määrä vähenee. Mutta asiaa pitää pitää jatkuvasti esillä.

Huoltotyöt eivät ole halpaa lystiä. Isoimmissa kansallispuistossa ne maksavat yli puoli miljoonaa euroa vuodessa.

Sen lisäksi kasvavat kävijämäärät näkyvät maastossa. Kansallispuistojen ensisijainen tehtävä on siellä olevien luontotyyppien suojelu.

– Monet kansallispuistojen suosituimmista reiteistä on saatu viime vuosien aikana kestävöityä hyvään kuntoon. Niiden suhteen kävijämäärät eivät ole kriittinen tekijä. Ne kestävät kyllä nykyiset määrät ja kasvunkin, sanoo Kokkonen.

Tosin huoliakin suosion kasvu tuo.

– Ennen vaeltajat kulkivat kesällä. Nyt heitä on toukokuussakin ja sesonki jatkuu lokakuulle. Kun maa on keväällä ja loppusyksyllä märkä, kulutus poluilla on suurempaa kuin kesällä, Kokkonen kertoo luontovalvojien kokemuksista.

Puuhuolto UK-puistossa maksaa 190 000 euroa vuodessa

Roskien kuskaamisen ohella isot kustannukset aiheuttaa puuhuolto. UK-puistossa on kaminoita, saunan uuneja sekä laavu- nuotipaikkoja yli 100. Puuhuolto maksaa 190 000 euroa vuodessa.

Varsinkin viime syksyn ruskaturistit tyhjensivät liiterit polttopuista ja joissakin paikoissa jouduttiin hätäratkaisuihin. Esimerkiksi Luirojärvellä otettiin ikivanha polttopuupino käyttöön.

Vaikeimmin huollettaviin kohteisiin Metsähallitus lisäsi jo muutama vuosi sitten kaasuliesiä puun käyttöä vähentämään. Niin tapahtuikin, mutta sitten tuli korona ja pelkästään kotimaiset luontomatkailijat.

– Porukka istuu illat nuotiolla ja puuta palaa, sanoo Alexander Kopf.

Puuhuollon Metsähallitus on ulkoistanut alihankkijoille. Se on iso toimintatapamuutos, kun aikaisemmin luontovalvojat ajoivat moottorikelkoilla liki päätyökseen puita autiotuville kaksi–kolme kuukautta joka kevät.

Nyt on keskitytty tuvissa yleiseen siisteyteen.

– Työt ovat muuttuneet niin, että on voitu keskittyä tupien ylläpitohuoltoon.

Oma lukunsa on vessojen tyhjennys. Niitä on noin 100 tupien ja laavujen yhteydessä. Käymälöistä osa on sen verran heikossa kunnossa, että niitä uusitaan ja osaa laajennetaan. Kun kävijämäärät kasvavat, vessoja joudutaan tyhjentämään myös talvella.

Nyt käymäläjätteen osalta on törmätty siihen, että nesteitä ei saa päästää luontoon. Alexander Kopf kertoo, että vielä ei ole selvillä, mitä nesteille pitää tehdä.

Näyttää kuitenkin siltä, että niin kiinteät kun nestemäiset vessajätteet pitää jatkossa ajaa moottorikelkoilla pois kansallispuistosta.

Kaminan kuuma tuhka poltti molokpussin pohjan

Luulammen latukahvilan pihalla sähkönosturi nostaa molokin 3 000 litraa vetävää jätesäkkiä. Tänne ei ole kuin lyhyt tunturin ylitys Kiilopäältä. Saariselältä matkaa kertyy enemmän. Säkki nousee helposti, se on vain puolittain täynnä.

Roskahuollosta vastaavilla luontovalvojilla on kuitenkin muistissaan monta tyhjennyskertaa, jolloin kaikki ei ole käynyt kuin Strömsössä.

Koronakesä toi vaeltajia vuosi sitten Saariselän alueen lähireiteille niin paljon, että Rautulammella elokuussa molokin nosturi ei jaksanut kiskoa säkkiä ylös. Ensin siitä piti lapiopelillä tyhjentää kahdeksan jätesäkillistä sekajätettä ennen kuin loppusäkki nousi maan päälle.

Luulammella puolestaan oli päivätuvan kaminan kuumat tuhkat tyhjennetty molokiin. Jäte oli kytenyt ja polttanut pussin pohjaan reiän ja roskat jäivät molokin pohjalle. Puistomestarin ei auttanut kuin mennä pohjalle lapioimaan.

– Oli se haju aikamoinen kun mies nousi sieltä maan pinnalle, Allan Niva muistelee.

Mieleenpainuva oli myös takavuosien Kemihaaran autiotupien huoltokeikka, kun tuvat tyhjennettiin niihin jätetyistä olutpulloista ja -tölkeistä.

– Toyotan Hi-luxiin kertyi sellainen pullomäärä, että kaksi miestä sai lappaa niitä neljä tuntia Lidlissä palautusautomaattiin, muistelee Allan Niva.

Luulammen latukahvilan viereen on noussut kota ja liiteri. Tuli palaa kaminassa.

Ylä-Hangasojan mökiltä kodalle ovat hiihtäneet Seija Mäkinen, Vuokko Jurvanen ja Riitta Mäkinen. Seija Mäkinen asuu Ivalossa. Vuokko Jurvanen ja Riitta Mäkinen ovat ajaneet Toivakasta ja Multialta Keski-Suomesta joka vuotiselle hiihtoretkelle Saariselälle.

Miltä näyttää, eteneekö roskaton retkeily vai?

– Ei ainakaan luonnossa näy roskia. Mutta tuvista viskataan kaminoiden tuhkat usein suoraan hankeen, vaikka niillekin on erikseen tarkoitettu astia, sanoo Seija Mäkinen.