Kahden päivän juok­se­mi­sen jälkeen kivet al­koi­vat tui­jot­taa Santeri Hi­lan­de­ria – Näin 300 ki­lo­met­rin kisa testaa juok­si­jan rajoja

Santeri Hiljanderin, 29, jaloissa rakot olivat jo niin pahat, että matkanteko heinäkuun paahteessa oli muuttunut tuskalliseksi.

Näköharhat olivat seurausta univajeesta ja rasituksesta, rakot lähes 200 kilometrin taivaltamisesta läpi erämaan.

– Hallusinaatiot ovat yksi indikaattori omasta väsymyksestä ja siitä, että hiekka tiimalasissa alkaa loppua, hän kertoo.

Polku-ultrajuoksija Hiljander muistelee paikallisissa lenkkimaisemissaan Ritaharjussa heinäkuussa järjestetyn Suomen pisimmän ja rankimman polkujuoksutapahtuman NUTS 300:n käänteitä.

Matka alkoi Lemmenjoen kansallispuistosta Njurkulahdesta erittäin vaativalla noin 88 kilometrin mittaisella pätkällä Kalmankaltioon. Siellä on syöty maha täyteen ja tehty henkilökohtaista huoltoa.

Kalmankaltiosta matka on jatkunut reilun 100 kilometrin mittaisena kohti Hettaa, jossa hallusinaatiot ja rakot ovat olleet pahimpia.

Hetan jälkeen Hiljanderin pitäisi jaksaa vielä taivaltaa 120 kilometriä Pallas-Yllästunturin kansallispuiston läpi Äkäslompoloon

Lopulta, noin 87 tuntia Njurkulahdesta lähdön jälkeen, Hiljander saapuu yhdessä juoksijakaverinsa kanssa perille.

– Matkan aikana nukuimme yhteensä viisi tuntia. Hetassa neljä ja Pallaksella vielä tunnin.

Äärimmäisen kokemuksen suoritti tänä vuonna 30 miestä ja 10 naista. Isossa kuvassa NUTS kasvattaa osallistujamääriään vuosi vuodelta ja polkujuoksu näyttäytyy sosiaalisessa mediassa trendilajina, jota leimaa voimakas yhteisöllisyys.

Miksi Santeri Hiljander ja useat muut haluavat lähteä erämaahan kärsimään?

Elämyksellisyyttä ja omien rajojen etsimistä

NUTS 300 on pisin ja äärimmäisin Suomen polkujuoksutapahtumien matkoista, mutta lajiin pääsee ja kannattaakin tutustua askel kerrallaan.

Esimerkiksi kesäkuun puolivälissä järjestetyssä NUTS Syöte -tapahtumassa matkoina oli 10, 25 ja 40 kilometriä. Yleisiä matkoja tapahtumissa ovat myös esimerkiksi 66, 100 ja niin sanotun perusmatkan eli 100 mailin, siis 160 kilometrin, kilpailu.

Ei Hiljanderkaan suoraan ole pitkille matkoille rynnistänyt.

Espoossa kasvanut entinen jääkiekkomaalivahti hurahti polkujuoksuun Sipoonkorven ja Hallainvuoren lähimaastoissa. Ensimmäinen kilpailumatka oli 21 kilometriä Sipoonkorpi Trail Runissa vuonna 2019.

– Se ei ehkä antanut ihan oikeaa kuvaa lajista.

Hiljander ei puhu nyt pelkästään matkasta, vaan juoksemisesta.

– Silloin ajattelin, että nämä matkat on pakko juosta läpi, ettei näissä saa kävellä. Mutta kaikki siellä varmaan kävelee osan matkasta.

Juokseminen kannattaa Hiljanderin mukaan silloin, kun se on taloudellista, esimerkiksi alamäissä. Nousuissa ja vaikkapa hankalakulkuisessa juurakossa tai rakkakivikossa juokseminen puolestaan voi olla liian vaarallista.

Jos polkujuoksua ajatellaan kilpailutapahtumien ulkopuolella, niin yksinkertaisimmillaan se on lenkkeilyä omaan tahtiin päällystämättömien teiden ulkopuolella.

Kilpailuissa oman mausteensa hommaan tuo kisamaastot ja esimerkiksi Lapissa niihin usein kuuluvat isot korkeuserot sekä esimerkiksi mahdolliset huoltopisteiden aikarajat, niin sanotut cut offit, jonka jälkeen tulevat kilpailijat otetaan pois reitiltä.

– Onhan siinä tietty eri fiilis peruslenkkiin verrattuna, kun huoltopisteillä on kannustajia ja numerolappu on kiinni. Kilpailuvietti saattaa iskeä ja kisajännitys nostaa sykettä, Hiljander virnistää.

Mutta harva todellisuudessa osallistuu polkujuoksutapahtumiin sillä ajatuksella, että kilpailisi siellä muita vastaan.

– Näistä tapahtumista haetaan itsensä ylittämisen tunteita ja etsitään omia rajoja. Kilpailu käydään ennen kaikkea omaa itseä vastaan, Hiljander sanoo.

Tietynlainen elämyshakuisuus sekä myös huomiotaloudessa eläminen näkyy harrastuksen ympärille kehittyneessä aktiivisessa sisällöntuotannossa.

Esimerkiksi videopalvelu Youtube on täynnä polkujuoksutapahtumista kuvattuja videoita toinen toistaan dramaattisilla otsikoilla kuten "Juoksu läpi syvimpien tuntojen", "166 km juoksukilpailu – yli puolet juoksijoista ei päässyt maaliin" tai "NUTS Karhunkierros 2025 – Elämäni kivuliain lenkki".

Hiljander pitää positiivisena sitä, että laji saa näkyvyyttä sisällöntuotannon kautta.

– Niillä tuodaan ihmisille näkyviin, että tällaisia mahdollisuuksia on harrastaa upeissa maisemissa.

Videoissa ihmiset jakavat avoimesti vinkkejään esimerkiksi ravintohuollosta ja matkan varrella koetuista hetkistä. Niistä voikin saada hyviä vinkkejä omaa valmistautumista varten, samoin kuin kilpailuja varten luoduista "vertaistukiryhmistä".

– Polkujuoksussa on tosi tiivis yhteisö, jossa ihmiset puskevat toisia eteenpäin. Se ei ole keneltäkään pois, jos joku onnistuu.

Myöskään siitä, että jotkut muut tekevät tapahtumista sisältöä, ei kannata ottaa paineita että lajiin itsessään kuuluisi videoiden teko, vaan lähteä nauttimaan matkasta ja elämään hetkessä.

– Itse pyrin kilpailuissa taltioimaan näkymiä enemmän verkkokalvoille kuin kameraan.

Keskeyttäminen ei ole häpeä

Toisten kokemuksista saa apua, mutta lopulta jokainen kohtaa ainakin pidemmillä matkoilla ongelmia.

Ravinto ei välttämättä imeydy, varusteet voivat hajota, voi tulla vammoja hiertymistä rakkoihin tai rasitusperäisistä kivuista kaatumisen aiheuttamaan vammaan.

NUTS 300:lla Hiljanderkin luuli matkan loppuvan Hettaan pahojen rakkojen vuoksi.

– Tuntui pahalta ja sattui joka paikkaan.

Hetassa nukuttu neljä tuntia, ruokailu ja huolto kuitenkin auttoivat. Rakot puhkaistiin, pestiin ja teipattiin.

– Pystyin lähtemään juosten huollosta, Hiljander muistelee.

Keskeyttäminen ei ole häpeä, vaan se voi tapahtua jokaiselle. Hiljander on itse keskeyttänyt kilpailun kerran, vuonna 2023 Ylläksen 100-mailisella.

– Oma ajatusmaailma on, että ennen huoltoa ei saisi ikinä tehdä päätöstä keskeyttämisestä. Raahaa itsensä huoltoon, huoltaa itsensä ja lähtee liikkeelle. Jos olo on lähdönkin jälkeen sellainen, että ei pysty jatkamaan, niin sitten palaa takaisin huoltoon ja keskeyttää.

Kilpailumatkat ovatkin aina sekoitus itsensä tuntemista, oman olon monitorointia sekä riskien arviointia ja niiden hallintaa.

Mieliala saattaa heitellä matkan aikana vuoristorataa ja välillä voi olla täysin valmis luovuttamaan.

– Usein se johtuu siitä, että on unohtanut juoda tai syödä.

Hiljander ei syö 100-mailisilla ollenkaan kiinteää ruokaa, vaan nauttii energian juomien kautta. NUTS 300:lla hän söi kilpailun pituudesta johtuen lämpimät ateriat huoltopaikoilla.

– Kannattaa testailla etukäteen mikä ravinto sopii itselle eikä ainakaan lähteä kokeilemaan uutta ravintoa kilpailutilanteisiin. Energia pitäisi pysyä mahalaukussa eikä löytyä polun varresta.

Rasituksessa kolotukset ja kivut kuuluvat asiaan, mutta jos esimerkiksi niveliin alkaa ilmestyä kokonaan uusia kipukokemuksia tai jos kaatumisen jälkeen jokin paikka oireilee, niin siihen kannattaa Hiljanderin mukaan suhtautua kriittisesti.

– Tämä on kuitenkin vain harrastus. Ei itseään kannata sen takia rikkoa.

Ei oikotietä onneen

NUTS 300:n on vaativin kilpailu minkä Suomessa voi käytännössä tällä hetkellä polkujuoksutapahtumien yhteydessä suorittaa.

– Kieltämättä sen jälkeen tuli vähän sellainen olo, että mitä nyt.

Puoliammattimaisesti valmentajan kanssa polkujuoksua treenaava Hiljander tähtää tulevaisuudessa Keski-Euroopan vuoristokisoihin, jossa Suomen tunturinousut vaihtuvat esimerkiksi Alppien rinteisiin.

– Vielä pitää vähän treenata lisää. Kyllähän siinä tämmöinen merenrannan asukas antaa aika paljon tasoitusta vuoristoilmaan tottuneille.

Mutta entä, jos tavoitteena on vaikkapa päästä maaliin elämänsä ensimmäisessä polkujuoksukisassa, oli se sitten 10, 25 tai vaikkapa 60 kilometriä?

– Tietty pohjakunto kannattaa olla, että homma ei mene pelkäksi selviytymiseksi ja matkasta voi nauttiakin, Hiljander sanoo.

Lopulta kyse on kasvamisesta lajiin ja henkisen lujuuden kasvattamisesta.

– En ole löytänyt siihen mitään oikotietä onneen, vaan kyllä se tulee tuntien kautta.

Entä Oulun puitteet juosta polkuja? Kolme vuotta sitten pääkaupunkiseudulta vaimonsa kanssa Ouluun muuttanut Hiljander treenaa muun muassa Ritaharjun maastoissa.

– Kyllä oululaisten kannattaa ehdottomasti arvostaa näitä maastoja, vaikka tuntureita ja korkeuseroja ei olekaan. Täällä on hienoa kangasmetsää, laajoja suoalueita ja upeita luontopolkuja.