Selviytymistilanne yllättää aina
Selviytymisopettaja Perttu Kemppasen mielestä retki pitää osata keskeyttää, mutta luovuttaa ei saa koskaan. Rajojaan voi koetella, kun tuntee oman kroppansa poikkeusoloissa ja tunnistaa lähestyvän vaaran merkit.
Tämän olen tehnyt tuhat kertaa ennenkin.
Näin ajatteli pudasjärveläinen Perttu Kemppanen ja päätti ylittää pienen notkelman myrskyn kaatamaa puuta pitkin. Takana oli kiva heinäkuinen kalastuspäivä tutulla metsälammella.
Sitten tapahtui jotain.
Puun kaarna oli irronnut ja karkasi jalan alta. Kemppanen hujahti kyljelleen tukin päälle. Rytäkässä kylkiluu napsahti poikki. Kalastusvehkeet säilyivät ehjinä – tämän Kemppanen tarkisti ensimmäiseksi.
Tapaturman aiheutti pieni herpaantuminen keskittymisessä.
– Olin takki auki retkeilemässä, Kemppanen sanoo ja tiivistää esimerkkinsä pointin:
– Selviytymistilanne tulee aina yllättäen.
Selviytymistilanne tulee retkellä yleensä yllättäen. Perttu Kemppaselle näin on käynyt muun muassa heinäkuisen kalastuspäivän päätteeksi.
Kuva: Haastateltavan kuva
Kemppasen, jos jonkun, olisi pitänyt osata toimia viisaammin. Moni muistaa hänet viime talven hiihtovaelluksesta, jolla hän ja kaksi muuta kaveria retkeilivät Haltin huipulle sadan vuoden takaisin keinoin ja välinein.
Siviilityökseen Kemppanen toimii koulutuskeskus Brahessa luontoalan opettajana. Syysloman jälkeen alkaa ihan uusi kurssi, jolla erä- ja luonto-oppaita koulutetaan selviytymispainotuksella.
Selviytymistaitojen pohjana ovat perinteiset erätaidot: miten käytetään kirvestä ja puukkoa, miten saadaan tulet tehtyä olosuhteissa kuin olosuhteissa ja miten pakkasella pitää pukea pitkät kalsarit.
Kun kaikki mahdollinen on ihmisen omissa näpeissä, tulee selviytymistilanteita mahdollisimman vähän. Ja jos sellainen tulee, on parhaat mahdolliset keinot ratkaista tilanne järkevästi.
Sama koskee jokaista luonnossa liikkujaa.
Rajojaan voi koetella, kun tuntee kaksi asiaa
Monin eri tavoin luonnossa viihtyvä ja retkeilevä Perttu Kemppanen toimii opettajana uudella kurssilla, jolla erä- ja luonto-oppaita koulutetaan myös selviytymistilanteisiin.
Kuva: Haastateltavan kuva
Väsy, nälkä ja tympäisy.
Tuvalle on viisi kilometriä matkaa ja mielessä ajatus, että kyllä minä sen vielä jaksan, kun vain nostelen töppöstä toisen eteen. Verensokeri laskee, nesteen puute vaivaa. Vieteri on liian tiukalla.
Kun sitten sattuu jotain, ei olekaan enää voimavaroja esimerkiksi pystyttää hätämajoitetta.
Mistä erottaa, milloin luonnossa liikkumisessa on kyse fyysisen suorituskykynsä ja henkisen kapasiteettinsa haastamisesta ja milloin uhkaavan vaaran tilanteesta, jossa on viisainta antaa periksi ja keskeyttää?
Kemppasen mukaan tärkeintä on tuntea oma kehonsa sekä oman suorituskykynsä rajat. Silloin niitä voi koetella, ja silloin sietokyky kasvaa pikku hiljaa kovemmaksi ja kovemmaksi.
Yleensä pää kestää pitempään kuin kroppa. Äärisuorituksissa pää jaksaa silloinkin, kun keho tekee tenän. Mitä parempi kunto on, sitä myöhemmin taistelu pään kanssa alkaa.
Liian ison palan haukkaaminen ei ole järkevää. Se on ehdoin tahdoin vaaraan asettautumista, tuumii Kemppanen.
– On kuitenkin tosi harmaa alue, mikä on omien rajojen kokeilua ja rikkomista ja mikä sellaista, että kohta voi sattua pahasti, Kemppanen pyörittelee.
Itsensä lisäksi pitää tuntea olosuhteet – ja sitä syvällisemmin, mitä vaativammasta koettelemuksesta on kyse. Kainuun suo, Perämeri ja Lapin avotunturi ovat aivan erilaisia. Huippuvarusteetkaan eivät auta, jos niitä ei osaa käyttää tai jos niitä ei osaa tarvittaessa korjata.
– Oman kropan tunteminen poikkeusoloissa, Kemppanen tiivistää riskienhallinnan lähtökohdan.
Jos tämä on retkeilijän tärkeintä osaamista, tulee Kemppasen listalla heti seuraavalla sijalla ymmärrys ja kyky keskeyttää.
Keskeyttäminen on viisautta, luovuttaminen ei koskaan
Perttu Kemppasen mukaan on hiuksenhieno ero, mikä on omien rajojen kokeilua ja rikkomista ja mikä taas sellaista, että tekeminen olisi viisainta keskeyttää.
Kuva: Haastateltavan kuva
Sen retken jos toisenkin tehnyt 33-vuotias Kemppanen myöntää, etteivät hänen omat päätöksensä ole aina olleet kovin järkeviä. Nuorempana hän päätti lähteä veljensä Eetu Kemppasen kanssa melontavaellukselle Vätsärin erämaahan.
Sitä ennen kummallakin oli melontakokemusta vain mökkirannasta. Kanootti heivattiin Corollan katolle ja sitten mentiin.
Päiväetapit olivat liian pitkiä. Heti vaelluksen alkumetreillä Perttu Kemppanen liukastui, hänen jalkansa huljahti kahden kiven väliin ja polvi sanoi poks.
Luonto ei antanut periksi ja viikon vaellus jatkui.
– Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut viisasta lähteä apua hakemaan, Kemppanen sanoo.
Joskus taas metsästysinto on vienyt mukanaan. Kemppanen kertoo, miten näädän saa hiihtämällä, kun vain jaksaa hiihtää ja seurata jälkiä kolme päivää.
Vaan mitä tapahtuu, jos saalista ei olekaan vielä kolmen pitkän hiihtopäivän jälkeen?
Riskin paikkoja ja vaaran merkkejä voi usein tunnistaa jo hyvissä ajoin. Tämä kuva on opetusmateriaalista, jossa aiheena on puron ylittäminen puuta pitkin. Veden varaan joutumistakin on hyvä harjoitella hallituissa olosuhteissa, jotta pelastautuminen on helpompaa tosipaikan tullen.
Kuva: Haastateltavan kuva
Luovuttaminen ja keskeyttäminen. Näillä on eronsa.
– Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, Kemppanen sanoo.
Tällä hän tarkoittaa sitä, että tosihädän tullen ei voi nostaa käsiä pystyyn ja mennä surkuttelemaan tilannettaan kuusen alle. Silloin käy äkkiä heikosti, ja silloin pitää vain taistella ja selviytyä.
Keskeyttäminen sen sijaan on viisas päätös, mutta ero voi olla hiuksenhieno: mihin asti painetaan täysillä, mutta vältetään pahan kertymisen lumipalloefekti.
– Keskeyttäminen ei tee kenestäkään huonoa retkeilijää, Kemppanen sanoo.
– Uutta yritystä vain myöhemmin.
Vinkki
Tunnista nämä merkit
Ovatko energiatasosi laskeneet liikaa? Teetkö tyhmiä virheitä, tipahtelevatko tavarat käsistäsi? Meinaatko lähteä väärään suuntaan? Lipsuvatko sukset epänormaalilla tavalla? Silloin on viisasta istahtaa, juoda ja syödä.
Erotatko kivun, jonka kanssa voit vielä jatkaa kivusta, joka vaatii toimenpiteitä? Johtuuko rintakipu huonosti säädetystä rinkasta vai sydänkohtauksesta? Kaikilta kolotuksilta ei voi välttyä, ja esimerkiksi jalkapohjat voivat olla kävelemisestä ja taakan kantamisesta hellinä. Tottumisen myötä kipukynnys nousee.
Ajatteletko, että äkkiähän minä tuosta vain menen? Muista kuitenkin aina keskittyä kulkemiseen.
Milloin tulee pimeä? Auringonlaskun jälkeen valoisaa aikaa on noin tunti. Mihin asti siinä ajassa on järkevä ehtiä? Pimeässä pärjää otsalampulla, mutta loukkaantumisriski on huomattavasti suurempi. Valoisalla teltan pystyttäminen, polttopuiden tekeminen ja veden hakeminen on mukavampaa ja turvallisempaa.
Yllättikö nälkäkiukku? Silloin pitää levätä ja tankata, jopa pystyttää majoite ja nukkua yön yli.
Onko nälkä, jano tai palelu poikkeuksellisen kovaa? Tämä on ehdottomasti tauon ja syyn selvittämisen paikka.
Saitko henkistä osumaa vaikkapa kaatumisesta? Lepää ja rauhoitu niin kauan, että jatkaminen on taas kivaa.
Halkesiko puhelimen näyttö tai ratkesiko rinkan viileke? Kannattaa viheltää peli poikki, rauhoittua ja levätä. Varusteen korjaaminen onnistuu paljon paremmin rauhallisessa mielentilassa kuin paniikissa.
Ovatko olosuhteet muuttumassa? Kova sade haisee ilmassa tuntia, kahta ennen kuin tulee. Kevätretkillä voi päivällä olla lämmintä ja kosteaa, mutta taivas kirkastua yllättäen yöksi. Silloin ei kannata olla märät kumpparit jalassa.
Vinkit antoi Perttu Kemppanen.