Erityisesti kansallispuistojen kävijämäärissä näkynyt retkeily- ja kansallispuistobuumi on nostanut päätään myös paikallisesti Oulun Ladun tapahtumissa.
– Jäsenien määrissä meillä on ollut tasainen nousu jo ehkä ennen koronaa, toteaa yhdistyksen tiedotusvastaava Janka Mäkipää.
– Muussa toiminnassa korona-ajan kiinnostus näkyy selkeästi piikkinä. Tapahtumamme ovat avoimia myös ei-jäsenille, ja heitä onkin ilmaantunut viime aikoina paljon.
Polkujuoksu ja retkeilyn peruskurssit ovat vetäneet osallistujia hyvin. Syksyssä häämöttävä sieniretki oli niin suosittu, että paikat täyttyivät saman tien, ja osa halukkaista joutui odottamaan seuraavaa retkeä.
– Sanginjoella järjestämämme yönylisen retken osallistujista puolet olivat ei-jäseniä. Koronalla on varmasti vaikutusta kiinnostukseen, mutta olemme huomanneet myös aktiivisemman ja suunnitelmallisemman somettamisen vaikuttaneen.
Yleistä keskustelua retkeilybuumin vaikutuksista ei toistaiseksi ole käyty, mutta luonnossa liikkujien runsaus on huomattu myös Oulussa, kansallispuistojen ulkopuolella.
– Esimerkiksi juuri Sanginjoella monien kävijöiden vaikutus näkyy poluissa. Eroosio paljastaa juurakoita poluilla. Ratkaisut siitä, miten luonnon kulumiseen tulisi reagoida, jakaa mielipiteitä. Oulun Ladulla haluaisimme säilyttää kaikille matalan kynnyksen luonnossa liikkumiseen ja korostamme jokamiehenoikeuksien hienoutta, Mäkipää summaa.
Vaikka se lisäisi kävijämääriä entisestään, moni toivoo Oulussa sijaitsevasta Sanginjoen luonnonsuojelualueesta kansallispuistoa.
Luontokahvilan suosio on räjähtänyt
Sanginjoella ovat liikkeellä myös Joose Mikkonen ja Elina Korhonen lastensa Edithin ja Matildan kanssa. Vapaaehtoisvoimin pyörivä Loppulan luontokahvila houkutti heidät paikalle.
– Liikuimme kyllä ennen koronaakin luonnossa, mutta enemmän kaupungin puistoissa. Koronakeväänä kävimme ensi kertaa Koitelilla ja pyöräilimme paljon makkarapaikoille, Korhonen muistelee.
– Lähipiirissä luonnossa liikkumisen lisääntyminen on ollut huomattavaa, hän lisää.
Luontokahvilan suosio on noussut korona-aikana paljon, kertovat sunnuntai-iltapäivällä vuorossa olevat vapaaehtoistyöntekijät Pirjo Mikko, Päivi Kinnunen ja Ritva Yrjänä.
– Monet tuntuvat vasta nyt hoksanneen meidät. Tänä viikonloppuna kävijöitä on ollut päivässä toista sataa ja monta pannua kahvia menee päivässä, Mikko kertoo.
– Lähimatkailu on varmaan koronan vuoksi alkanut kiinnostaa, Kinnunen pohtii.
Kahvilaan ovat saapuneet myös Miro Lampela, Emmi Suikkanen, Miikka Sipilä sekä Inka Jämsén koiransa Uunon kanssa. Heille luonnossa liikkuminen on jatkuva harrastus – Suikkanen tosin toteaa retkeilyn painottuvan talvikauteen. Luontokahvila on kaikille muille uusi paikka, mutta Sipilä on ollut kulmilla aiemminkin.
– Lähdimme pienelle extempore-sieniretkelle, mutta menestys oli vähän heikko. Näkyi ryöpättäviä sieniä paljon, mutta tatit oli taidettu jo viedä, Jämsén naurahtaa.
Jokamiehenoikeus säilyisi verorahoilla
Luontokahvilan asiakkaille kansallispuistoissa liikkumisen suosio on tuttu ilmiö. Mikkonen ja Korhonen pohtivat, tekeekö liikkumisen ilmaisuus – eli reittien ylläpidon ja kunnostuksen kustannus verorahoin – luonnosta eräänlaisen itsestäänselvyyden.
– Investointien rahoittaminen veroilla takaa jokamiehenoikeuksien jatkumisen. Ne ovat Suomen erikoisuus, Mikkonen toteaa.
– Luonnon arvo pitäisi tunnustaa jollain tavalla, edes symbolisena ajatuksena, Korhonen miettii.
Ulkosalla kahvittelevat Suikkanen, Lampela, Sipilä ja Jämsén asettuvat myös veroilla rahoittamisen puolelle.
– Veroilla rahoitetaan paljon turhempiakin asioita, Suikkanen sanoo, ja Lampela kertoo olevansa samaa mieltä.
– Toisaalta myös olisi hyvä saada tietoa siitä, miten rahoitukseen voisi itse vaikuttaa esimerkiksi lahjoituksilla tai muulla vapaaehtoistoiminnalla, Sipilä lisää.
Luontobuumi on vähentänyt liikkumisintoa
Isokankaan laavulla eväshetkeä viettää muutama retkiseurue. Kaikki kertovat olevansa aktiivisia luonnossa liikkujia. Korona-ajalla ei oikeastaan ole ollut vaikutusta harrastusaktiivisuuteen. Juho Korkala tokaisee huvittuneena, että luonnossa liikkuminen on heidän perheellään ehkä vähän jopa vähentynyt korona-aikana, koska muita liikkujia on ollut niin paljon.
Marko Luukkonen taas kertoo käyneensä useassa Suomen kansallispuistossa menneenä kesänä. Kansallispuistojen ylläpidon rahoitus verorahoin tuntuu kaksipiippuiselta asialta.
– Jos hyödynnettäisiin pääsymaksua, sitoisi se rahat aina tiettyyn puistoon, hän kertoo mietteitään.
– Verorahojen kohdistuminen ei aina ole yksiselitteistä, Juho Korkala lisää aiheeseen.
– Pääsymaksut voisivat olla hyvä asia, jos ne eivät vain nousisi liian korkeiksi. Niin pääsy olisi edelleen mahdollista kaikille, Mirja Korkala pohtii.