Muu­ta­kin kuin rik­ka­ruo­ho­ja

Kempeleläinen Annikka Kujala kyykistyy Hietasaaressa sijaitsevalle luonnonsuojelijoiden hoitamalle niitylle. Naisen kasvoille nousee lempeä hymy:

– Tuntuu siltä kuin vanhoja hyviä ystäviä tapaisi pitkän talven jälkeen!

Kujala nyppäisee sammalikosta poimulehden, pyörittelee sormissaan pientä piparkakkureunaista kasvia, pistää lehden reunasta repäisemänsä palasen suuhunsa ja pureskelee sitä tarkasti makustellen.

– Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että poimulehti ei ole villiyrteistä karvaan makunsa puolesta oma suosikkini, mutta yksi kauneimmista se ehdottomasti on!

Kujala noukkii jalkojensa juuresta nuoremman, vielä hieman supussa olevan poimulehden. Matalan vartensa vuoksi vähälle huomiolle muun kasvillisuuden seassa jäävä poimulehti on tarkemmassa tarkastelussa kuin pieni luonnon taideteos.

Kujala vinkkaa poimulehden olevan soma koriste esimerkiksi salaateissa, voileipäkakussa tai vaikkapa drinkissä lasinkoristeena. Kiharareunaisesta poimulehdestä saa myös hauskan alusen kakuille tai pienille kesäjuhlien cocktailpaloille.

Syötäväksi Kujala suosittelee keräämään nuoria, vielä supussa olevia kasveja niiden miedomman maun vuoksi.

Poimulehden englanninkielinen nimi lady’s mantle eli hienon naisen mantteli kuvaa hyvin paitsi kasvin ulkonäköä myös sen käyttötarkoitusta. Poimulehti tunnetaan erityisesti naisten vaivoja, kuten kuukautiskipuja ja vaihdevuosioireita, lieventävänä rohtona.

– Yleisin tapa nauttia poimulehteä on yrttijuoma, Kujala vinkkaa.

Hän neuvoo hauduttamaan tuoreita poimulehtiä 70–80-asteisessa vedessä noin kahdeksan minuuttia.

– Tämä on aika hyvä yleisohje muidenkin villiyrttien kanssa, kun halutaan tehdä lämmintä yrttijuomaa.

Seuraavaa villiyrttiä ei tarvitse Hietasaaren niityltä kauan etsiä. Vain muutaman askeleen päässä poimulehdistä kasvaa mesiangervojen rypäs. Varjoisalla paikalla mesiangervojen lehdet ovat vielä viininpunaisia. Niityn aurinkoisemmalla palstalla lehdet ovat jo vihertyneet, ja punaisena ilta-auringossa loistavat ainoastaan kasvien lehdiruodit.

– Punainen lehtiruoti on hyvä mesiangervon tuntomerkki. Samoin ihan pikkuruiset lehdykkäparit isompien lehdykkäparien välissä, Kujala esittelee.

Hän kuvailee monikäyttöisen mesiangervon makua raikkaaksi ja karvasmanteliöljymäiseksi.

– Ne ihmiset, jotka eivät tykkää laskiaispullan mantelimassasta, eivät yleensä tykkää mesiangervostakaan. Itse suorastaan himoitsen sitä ja rakastan myös mesiangervon makua.

Kujalan mukaan paras tapa käyttää mesiangervon lehtiä on tehdä niistä yrttijuomaa. Mesiangervo sopii myös kylmän yrttijuoman ainekseksi. Ohje on helppo: murskaa lehtiä, jotta kasvin soluneste irtoaa, sekoita lehtimurska veteen ja laita kannu yöksi – tai vähintään pariksi tunniksi – jääkaappiin.

Mesiangervon kukintoa voi puolestaan käyttää mausteena makeisiin leivonnaisiin ja jälkiruokiin, kuten kuivakakkuihin tai pikkuleipiin.

– Esimerkiksi mesiangervo crème brûlée on ihanaa. Kukinnolla voi maustaa myös kermavaahtoa.

Kujala huomauttaa, että mesiangervo sisältää runsaasti salisyylihappoa, joka on luonnon oma kipulääke ja kuumeenalentaja. Sen vuoksi mesiangervon nauttimista ei suositella aspiriinille allergisille tai verenohennuslääkkeitä käyttäville.

– Kovin suuria määriä mesiangervoa ei muidenkaan kannata nauttia kerralla.

Seuraava Annikka Kujalan poimima kasvi lienee villiyrteistä tutuin: voikukka. Monikäyttöisestä kasvista voi käyttää sekä lehdet että kukinnon. Voikukan lehdet sopivat esimerkiksi salaatteihin.

– Voikukan hieman karvaasta mausta tykkäävät yleensä sellaiset, jotka tykkäävät myös rucolasta. Voikukkaa voikin käyttää rucolan tavoin.

Mitä vanhempi ja sahalaitaisempi voikukan lehti on, sitä karvaampi sen maku on. Sen sijaan nuoret ja pyöreälehtiset kasvit ovat maultaan miedompia. Väkevämpää makua on myös lehtiruodissa.

Kujala valmistaa itse voikukan lehdistä usein lisukkeen. Hän ryöppää lehdet nopeasti ja paistaa ne pannulla öljyssä valkosipulin, suolan ja pippurin kera.

– Aivan ihana lisuke esimerkiksi grillatun lihan tai kalan ja uusien perunoiden kanssa.

Voikukan nuppuja Kujala neuvoo säilömään etikkaan ja käyttämään niitä kapristen tavoin. Avautunut kukinto puolestaan on lautasella kaunis syötävä koriste.

Kujala on harmissaan siitä, että voikukka nähdään usein pelkkänä rikkaruohona, vaikka lautasella se on oikea vitamiini-, kivennäis- ja hivenainepommi.

Hänen mukaansa yhtä lailla aliarvostettu ja polttavuutensa vuoksi jopa vihattu villiyrtti on nokkonen. Kujala poimii sen Hietasaaren niityn laitamilta paljain käsin, ilmekään värähtämättä.

– Olemme hyvissä väleissä, Kujala virnistää ja alkaa esitellä ”villiyrttien kuningasta”.

Kujala vinkkaa käyttämään nokkosta pinaatin korvikkeena: maku on vähintään yhtä hyvä, mutta ravintoarvot ovat monin verroin paremmat.

– Nokkonen käy piirakoihin, munakkaisiin, sämpylätaikinaan, lettuihin, muhennokseksi… Todella monipuolinen kasvi.

Vaikka Kujalan ja nokkosen välit ovat hyvät, ei Kujalakaan pistä nokkosta suuhunsa sellaisenaan. Kasvi tulee ennen käyttöä kiehauttaa, jotta poltinkarvat menettävät tehonsa.

Viidennen villiyrtin, kuusenkerkän, Kujala löytää maan sijaan puusta. Kuusenkerkkä on vaaleanvihreä ja pehmeä kuusen nuori verso, jonka paras keräysaika on Oulun korkeudella pian käsillä.

Limaa irrottavana ja yskää hillitsevänä rohtonakin käytetystä kuusenkerkästä Kujala neuvoo tekemään kuusenkerkkäsiirappia tai lämmintä yrttijuomaa. Metsäisen yrttisiä ja hennon sitruksisen makuisia kerkkiä voi syödä myös sellaisenaan esimerkiksi salaateissa.

Kujala muistuttaa, että toisin kuin maassa kasvavia villiyrttejä, kuusenkerkän keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa. Siksi Kujala jättää kerkän poimimatta ja tyytyy ihastelemaan kirkkaanvihreää kuusen uudiskasvua etäältä.

Annikka Kujalan kanssa villiyrttejä etsiessä ja niistä rupatellessa ei käy epäselväksi, että luonto ja sen antimet ovat naiselle intohimo. Hän sanoo kipinän syttyneen jo lapsuudenkodissaan Nivalassa.

– Tästä kaikesta on kiittäminen isää ja äitiä, jotka ottivat mukaan pienestä pitäen marja- ja sienireissuille. Myös partioharrastus syvensi luontosuhdettani jo lapsena.

Kujalan villiyrttivillitys lähti liikkeelle parikymppisenä opiskelijanuorena korvasieniretkeltä. Sieniä ei löytynyt, mutta maitohorsmaa oli senkin edestä. Kujala keräsi horsmat ja lähti kirjastoon tutkimaan, millä tavoin niitä voisi hyödyntää.

– Villiyrttikirjojen selailu suorastaan räjäytti tajuntani, miten paljon meillä Suomen luonnossa on ravinnoksi ja rohdoiksi hyödynnettäviä kasveja!

Luonnontuotteiden keruu oli Kujalalle pitkään harrastus. Viitisentoista vuotta sitten tapahtui kuitenkin jotain, jota Kujala itse luonnehtii ”keski-iän kriisiksi”. Kova yritysmaailma alkoi työntää häntä luotaan, ja luonto pehmeine arvoine alkoi kutsua entistä voimakkaammin.

Luonnontuotekouluttajaksi Kujala valmistui vuonna 2012. Nykyisin hän pitää kursseja, retkiä ja esitelmiä Villiyrtti.fi-toiminimen kautta.