Ta­voit­tee­na on upota

Sateen sattuessa sateella.

Suon luonne on olla märkä, joten tummana heristelevä taivas on vain plussaa. Kuitenkin kastuu.

Tarkoitus on testata suojuoksua, ja sitä varten pitää varustautua.

Oppaamme, valmentaja Maria Harju XC-Partystä neuvoo teippaamaan kumpparit kiinni jalkoihin. Toinen vaihtoehto on käyttää parhaat päivänsä nähneitä lenkkareita, joiden jääminen suonsilmään ei harmita.

Niinkin voi käydä.

Pitkät sukat suojaavat sääriä raapivalta suokasvillisuudelta. Vaatteiden ei kannata olla kaapin parhaimmistoa, sillä haju saattaa pinttyä napakasti.

Vaihtovaatteet tarvitaan mukaan kunnon pulahduksen varalle, tai vähintään suojaa auton istuimelle.

Sauvakävelysauvat tai perinteisen hiihtosauvat ovat sopivan mittaiset.

Juotava ja pikkueväs voivat tulla tarpeeseen ainakin raskaampien ja pitempien harjoitusten aikana.

Ja sitten hyttyset ja paarmat – lähtökohtaisesti kannattaa olettaa, että niitä on.

Aapasuo sopii aloittelijalle ja konkarille

Joutsensuo on lähes luonnontilainen suo Oulussa, Sanginjoen suojelualueen kupeessa.

Pohjois-Suomen suot ovat pääosin aapasoita. Ne ovat keskeltä usein hyvinkin märkiä, mutta laitaosissa on tavallisesti kuivempaa, mäntyä ja varpuja kasvavaa rämettä tai korpea.

Aapasuon laita on aloittelijalle sopivan helppokulkuinen.

Toisaalta: alempana hyllyvä keskiosa on kostea ja upottava. Kunnon haastetta kaipaava voi suunnata sinne.

Tämä suo sopii erikuntoisille liikkujille. Suojuoksijoille, -kävelijöille, -selviytyjille.

Viimeistään tässä vaiheessa mieleen nousee Hannes Heikuran ikoninen kuva hiihtäjä Mika Myllylästä nojaamassa lopen uupuneena sauvoihinsa Tervanevalla.

Suonsilmä vetää puoleensa

Sitten juostaan!

Suon reuna on sen verran vähän märkä, että jalka upottelee siihen vain nilkkoja myöten. Enimmäkseen.

Tekeminen osoittaa heti tehonsa: jalkoja pitää nostella kunnolla. Alusta on epätasainen, joten upottamisen lisäksi satunnaiset ja yhtäkkiset humpsahtelut haastavat.

Sauvojen ansiosta ylävartalo saa osansa työskentelystä. Niistä olisi apua silloinkin, jos maa pettäisi kunnolla alta.

Pienen suonsilmäkkeen yli pääsee kävellen tai juosten, mutta paikalla ollessa jalka imeytyy kiinni.

Turvallisuuden huomioiminen on tarpeellista. Siihen kuuluu se, että kaverin olisi hyvä olla mukana ja puhelimen taskussa.

Harju kertoo uponneensa muutaman kerran, kammenneensa ylös. Kaveria on pitänyt nostaa myös. Kainaloista saa silloin hyvän otteen.

Marjastajien eksymisjutut ovat jokakesäisiä, eikä muukaan suolla kävijä ole sille immuuni. Avarassa maisemassa suunnat katoavat helposti. Tulopaikkansa voi merkata vaikka värikkäällä nauhalla, jos on tarkoitus löytää samasta kohdasta pois, Harju vinkkaa.

Mättäältä mättäälle.

Aluksi kannattaa liikkua rauhallisesti, kävellä vaikka parikymmentä minuuttia, Harju neuvoo. Katsomalla eteenpäin voi välttää pahimmat hulahdukset.

Kunnes niitä alkaa janota.

Silloin pitää testata. Astella märkää vanaa pitkin. Tehdä sama juosten. Saappaanvarsi riittää hyvin ja teippaus pitää.

Juokseminen nostaa sykkeen nopeasti: tästä saisi intervalliharjoituksenkin.

Kokeilemalla oppii lukemaan maata edessään. Korkeammalle kohoavat mättäät näyttäytyvät muutaman askeleen mittaisina huilauspaikkoina, sammal upottaa sopivasti, vetiset silmäkkeet haastavat.

Herkän luonnon ehdoilla

Suoluonto on herkkä.

Nyt pitääkin olla tarkkana: miten nauttia suolla liikkumisesta vahingoittamatta sitä?

Suotutkija Aino Korrensalo Itä-Suomen yliopistosta huomaa kokeilleensa suojuoksua itsekin.

– Ihanaahan se on! Monesti otamme kengät pois ja menemme avojaloin, hän kertoo kenttätyön tekemisestä ja tunnelmoi fiilistä, kun jalka uppoaa autenttiseen suomättääseen.

Häiriötä kulkemisesta tulee kuitenkin väistämättä.

Korrensalo miettii, että jos yksi tai kaksi ihmistä juoksee syrjäisen suon yli, siitä jää vielä maltilliset jäljet ja luonto kyllä palautuu, vuoden sisään viimeistään.

Jos suomalaiset nyt villiintyisivät suojuoksusta sankoin joukoin, alkaisivat harrastaa sitä ja järjestää isoja suojuoksukisoja, häiriöitä alkaisi olla siellä ja täällä.

Suojuoksureitti olisi suppeammalla alalla, mutta siitä kohdin luonto ei ehtisi palautua niin kauan kuin siinä juostaan.

Ja kuinka kauan reitti toimisikaan?

Kasvien juuret tekevät mattoa, joka pitää liikkujan pinnalla. Käytön myötä juuret katkeilisivat ja suo muuttuisi turvemössöksi, jolloin kulkijat saattaisivat siirtyä polun viereen. Ja polun vierustan viereen. Ja niin edelleen.

– Kertaluokkaa ongelmallisempi kuin polkujuoksu, joka menee tietyssä paikassa, Korrensalo pohtii.

Sykettä ja rauhaa

Suo on äärimmäisyyksien paikka.

Sykkeiden juoksemista koholle ja virtaavaa hikeä, toisaalta puhdasta ja tuoksuvaa rauhaa ja hiljaisuutta.

Siitä voi nauttia selällään maaten. Peti on pehmoinen.

Maria Harju harjoittelee suolla itse sekä käyttää siellä myös hiihtovalmennettaviaan. XC-Partyn K18 Liikuntaleikkikoulussa suoliikunta on yksi suosikeista.

Silloin se voi olla vaikka jalkapalloa tai viestikisoja eri eläiminä. Karhua, sisiliskoa, jänistä, sammakkoa, rapua.

Kokeilen. Käsien uppoaminen rahkasammalpuuroon hellii ihoa ja mieltä.

Liikkuminen hyllyvällä alustalla on pehmeää ja ystävällistä nivelille. Myös vammoista kärsivälle tai toipuvalle suon lempeys on hyväksi.

Paluumatkan metsäautotie tuntuu jalan alla iskevän kovalta.