Enää ei tarvitse kuin ilmoittautua.
Tai ehkä 166 kilometrin Karhunkierros-polkujuoksuun tarvitaan muutakin. Tarvitaan tinkimätöntä harjoittelua, riittävä pohja kestävyysurheilijana ja sinnikkyyttä selviytyä itse matkasta toukokuussa.
Tosiaan, Marika Krohns ei ole vielä ilmoittautunut elämänsä pisimpään kilpailuun, vaikka harjoitussuunnitelma tähtää sitä kohti.
Lähimmäisilleen hän on aikeistaan kertonut, mutta ei ole niistä sosiaalisessa mediassa huudellut.
– Pitäisi varmaan sitten ilmoittautua, 31-vuotias Krohns hymyilee.
Krohns on juossut viimeisten vuosien aikana useita ultramatkoja polulla, mutta pisimmät ovat toistaiseksi olleet noin sadan kilometrin mittaisia. 166 kilometriä on uudenlainen haaste.
– Mennään kohti tuntematonta. Olen tosi kova jännittämään. Hämmästelen aina sitä, miksi jännitän, kun olen kilpaillut niin paljon. Kai siinä jännityksessäkin jokin kiehtoo, hän sanoo.
Yli 160 kilometrin matkassa puhutaan satamailisesta. Se on kunnioitusta herättävä juoksumatka vaihtelevassa maastossa. Viime vuoden Karhunkierroksessa matkaan lähti 39 naista, joista 18 selvisi maaliin asti.
– Minun vahvuuteni ovat ehkä lyhyissä ultrissa. Haluan kuitenkin kokea satamailisen. Nyt pohjat ovat sellaiset, että voisin kokeilla.
Vuoden 2024 voittaja, vaasalainen kansainvälisen tason kisaaja Johanna Antila, käytti matkaan aikaa vain 21 tuntia ja 22 minuuttia. Suurin osa perille päässeistä naisista ja miehistä joutuu kuitenkin taivaltamaan yli 30 tuntia.
Krohns ei ehkä aseta itselleen aikatavoitetta. Sen sijaan hän näkee tapahtuman mielenkiintoisena kevään projektina.
– Tärkeintä on matka siihen.
Oikeaan käsivarteen on tatuoituna Tove Janssonin ajatus Muumipapan kautta virtaavana: "Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan."
Pohkeessa puolestaan on Muumilaaksosta tuttu kompassi antamassa suuntaa.
Krohns sanoo tatuointien kuvastavan hänen elämäntapaansa. Siinä juoksemisella ja liikkumisella on suuri merkitys.
– Olen valtavan kiitollinen, että olen löytänyt oman intohimon ja saan elää sellaista elämäntapaa, josta nautin. Juoksun kautta on tullut todella hyviä ystäviä, ja ihmiset luovat merkityksellisyyden.
Varhaiskasvattaja Krohns on töissä Pitkäkankaan päiväkodissa Oulussa. Hän haluaa olla esimerkkinä lapsille koettaen tuoda liikunnan iloa esiin. Työpäivän jälkeen on kuitenkin Krohnsin oma aika liikkua.
– Päiväkodissa tulee hirveän paljon ihmiskontakteja ja valtava aistiärsykkeiden määrä, josta kuormittuu. Arkena treeni on oma hetkeni, silloin kukaan ei ole minulta mitään vailla.
Haastattelupäivänä hän on tehnyt yhdistelmälenkin: Ensin kahdeksan kilometrin juoksu, heti päälle 22 kilometrin hiihto.
– Juoksin merenrannan ohi. Oli kaunis pakkassää, kuu toisella puolella taivasta ja aurinko toisella puolella. Ne ovat hienoja hetkiä, joista saa paljon. Pieniä arkipäivän juttuja, joita pitää vain huomata.
Krohns on vanhempiensa ja veljiensä kautta kasvanut kiinni juoksuun aivan pienestä lähtien.
– Minulla on vilkas päänsisäinen maailma. Juoksulenkin aikana kelaan kaikkia asioita maan ja taivaan väliltä. Siinä on vapaus, sillä juoksu ei ole sidoksissa aikaan tai paikkaan.
Krohnsin oikeasta takareidestä repesi jänne vuonna 2018. Hän oli jo juossut paljon maratoneja, ja juoksisi niitä vielä useita, mutta takareiden ongelmat aiheuttivat askelvirhettä. Hänellä on ollut vammoja varsinkin säären alueella.
Jännevammasta lähtien tasainen alusta on ollut myrkkyä Krohnsin jalalle, vaikka sinnikkään kuntoutuksen ansiosta hänelle ei ole tullut pitkiä juoksutaukoja.
– Välillä toki turhauttaa todella paljon, mutta en ole kertaakaan ajatellut, että antaisin periksi. En aio helpolla heittää lenkkareita naulaan.
Maantiejuoksut ovat nyt jääneet vähiin. Onnekseen Krohns löysi polkujen pariin. Oululainen hoksasi, että pehmeämpi ja vaihtelevampi alusta passaa hänelle.
– Toki kaipaan maantielle, mutta polkujuoksussa on niin paljon kaikkea hienoa. Onni onnettomuudessa, voisi sanoa ehkä niin.
Välillä hänelle tulee turhautumisen hetkiä, kun treeneissä on hankalaa. Jalka ei ole kipeä, mutta juoksija ei kuitenkaan pysty siihen, mitä haluaisi tehdä. Silti turhautumisen takaa nousee yhä useammin esiin kiitollisuus.
– Nautin siitä, että pystyn tekemään vielä paljon asioita.
Ensimmäinen kokeilu polkujuoksussa oli Vuokatissa 2015, mutta Krohns on alkanut tosissaan kiertää kisoja viimeisen parin vuoden aikana. 2024 hänen kalenterissaan oli jo kuusi tapahtumaa, niistä kolme ulkomailla.
Pisin reitti oli Ylläs–Pallaksen sadan kilometrin repäisy, jossa Krohns sijoittui naisten sarjassa kolmanneksi. Hän taivalsi maastossa vajaan 14 tunnin verran.
Helppoa se ei ollut. Kilpailu starttasi kello 23, jolloin Krohns on yleensä unten mailla. Se oli stressitekijä, johon myös elimistö reagoi. Energiat eivät imeytyneet, vatsan kanssa oli ongelmia ja koko ajan tuntui valtava väsymys.
– Se vaatii kyllä mielen lujuutta. Kisan jälkeen olin ylpeä, etten keskeyttänyt, vaikka koko 14 tuntia oli todella raskasta.
Ystävät 50 kilometrin ja 80 kilometrin huoltopisteillä auttoivat. Eväät olivat valmiina ja ystävät rivissä odottamassa.
– Tuli sellainen ajatus, että heidän takiaan pitää jaksaa. He ovat aamuyöllä heränneet tekemään minulle kananmunavoileipiä.
Krohns ei ole koskaan ollut kunnolla kilpailuhenkinen. Enemmän hän sanoo olevansa seikkailusta kiinnostunut ja elämyshakuinen. Jokainen polkujuoksukisa on aina erilainen, vaikka reitti olisi sama.
– Siellä ollaan luonnon ääressä ja olen päässyt aivan mielettömiin paikkoihin. Oikein pitkille matkoille lähdetään juoksureppu selässä kohti suurta tuntematonta. Toki minua jännittävät aina uudet reitit, mutta samalla kiehtoo, kun ei tiedä, mitä tuleman pitää.
Krohns kehuu polkujuoksun yhteisöä, joka on lämminhenkinen ja kannustava.
– Totta kai on kiva menestyä ja päästä palkintopallille, mutta polkujuoksu on jotenkin lempeämpää, ei niin suorituskeskeistä.
Krohns valmensi kolmikymppiseksi asti pääosin itse itseään. Maaliskuussa 2023 nainen kaipasi kuitenkin vinkkejä tai mentorointia, kun oli valmistautumassa Karhunkierroksen 86 kilometrin matkalle.
Treenien jaksottaminen oli tuntunut hankalalta ja Krohns oli koko ajan ollut kiikun kaakun ylirasitustilan reunamilla.
Juoksija otti yhteyttä urheilupiireistä tuttuun Maija Oravamäkeen, joka kiireisenä siirsi kyselyn miehelleen Jani Oravamäelle.
Ensimmäisessä puhelussa mentiinkin sitten suoraan asiaan: "Olit valmennusta kysellyt. Olen suunnitellut sinulle tällaisen yhdeksän viikon valmennuksen Karhunkierrokselle", Oravamäki ilmoitti.
Jaahas, lähdetään sitten valmennukseen mukaan, Krohns tuumasi, eikä ole päätöstään katunut. Hän tajusi heti ensimmäisen jakson aikana, että tällainen sopii hänelle.
– Olen aikaisemmin ajatellut, että ottaisin stressiä, kun on mustaa valkoisella, että mitä pitää tehdä. Se kääntyikin toisinpäin: minulla jäi turha jappasu pois.
Krohns voi tehdä ohjelmia omien aikataulujensa mukaan, työelämän ja treenin yhdistäminen on huomioitu. Lepopäivät, kevyet ja kovat viikot ovat nyt tasapainossa.
Tämä kaikki on antanut uuden näkökulman.
– Se on ollut stressitöntä ja vapauttavaa. Kokonaisvaltainen hyvinvointini on parantunut. Olen myös oppinut nauttimaan lepopäivistä. Niiden jälkeen minulla on megamotivaatio.