Liike on lääke, ja ulkoilu on ihmiselle hyväksi – ja ulkona liikkuminen se vasta hyvää tekeekin. Mitä jos sitä voisi saada lähetteellä terveyskeskuksesta?
Kun sekä liikunnan että luontoaltistuksen vaikutuksista niin fyysiseen kuin psyykkiseen terveyteen on paljon näyttöä, tietoa kannattaisi hyödyntää myös käytännössä nykyistä tehokkaammin.
Terveyskeskuslääkäri Annika Kolster ajattelee, että ulkoilun edut voitaisiin saada osaksi hoitopolkuja niin kutsutun luontolähetteen avulla.
Luontolähete tarkoittaisi sitä, että terveydenhuollon ammattilaiset opastaisivat ja kannustaisivat ihmisiä liikkumaan ja oleskelemaan luonnossa. Pelkkä lähete ei itsessään siis – tietenkään – veisi ketään ylös, ulos ja lenkille, mutta se toimisi kehotuksena ja ohjauksena.
– Joillekuille voi riittää pelkkä maininta kannustukseksi, ja toiset taas tarvitsevat vaikkapa ryhmää apuun. Jokaisen kohdalla lähtökohta on se, mikä on yleensä kullekin mahdollista. Se voi tarkoittaa vaikka viittä minuuttia parvekkeella, jos ei ole aiemmin sinne asti päässyt, Kolster kuvailee.
Oleellista on tehdä ulkona sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä – ja ilman digilaitteita. Yhdelle se voi olla puutarhanhoitoa, toisille polkujuoksua.
Ei hampaat irvessä vaan ilon kautta
Luontolähetteellä Kolster ei tarkoita luontokokemuksen tai ulkoliikunnan medikalisointia eli siihen suhtautumista lääkehoidon tapaan. Terveydenhuollon ammattilaisen näkökulmasta kyse olisi osasta hoitopolkua ja muun hoidon täydentämisestä.
Potilaiden Kolster toivoisi lähtevän ulos siksi, että se on mukavaa, ei itseään pakottaen.
Väitöskirjassaan Kolster tutki luontoyhteyden vaikutusta eri ryhmiin. Luonnossa toimiminen tuki terveyskeskuksen asiakkaiden mielenterveyttä ja paransi heidän untaan, ja iäkkäillä palvelutalon asukkailla luontoyhteys oli hyväksi mielenterveydelle.
– Siitä on tutkimusnäyttöä, että luonnossa oleskelu auttaa lievään masennukseen yhtä paljon kuin kognitiivinen käyttäytymisterapia. Luonnossa liikkuminen on hyväksy myös hengitysteille, joten siitä hyötyvät myös keuhkosairaat, kunhan muistetaan huomioida esimerkiksi kovan pakkastalven tai allergiakauden olosuhteet.
Vakavia oireita tai vakavan sairauden merkkejä luontolähetteellä ei voi ratkaista.
Kolster korostaa, että on aivan eri asia hoitaa lievää ahdistusta kuin psykoosipotilasta, jonka oireiden syyt ovat biologiset.
Jos ihmisellä on esimerkiksi masennusoireita, ylipainoa ja riski sairastua diabetekseen eikä hän juuri harrasta liikuntaa, silloin nimenomaan liikkumisen lisääminen on tärkeää. Kun sen tekee luonnossa, tulee samalla tukeneeksi omaa mielenterveyttään.
Vähänkin on tyhjää parempi
Ulkona liikkumisen ei tarvitse tarkoittaa hiki päässä rehkimistä. Ulkoilusta voivat siis hyötyä hekin, jotka eivät kykene fyysiseen aktiivisuuteen.
– Toki lapsille, nuorille ja työikäisille fyysinen aktiivisuus on erittäin tärkeää. Iäkkäille ihmisille tai fyysisesti hauraille se ei välttämättä sovi, mutta luontokokemuksista voi silti saada hyvinvointia vanhoihin päiviin, Kolster sanoo.
Pikainen ulkoilu on tyhjää parempi.
Kolster viittaa suositukseen, jolla hyvin vähän ulkoilevia kannustetaan viettämään ulkona kolme kertaa viikossa vähintään 30 minuuttia kerrallaan ja yhteensä 300 minuuttia. Käytännössä siis kaksi muuta kertaa voi olla suhteellisen lyhyitäkin, jos kolmas kerta venyy pitkäksi.
Erityisen tärkeänä Kolster pitää sitä, että kokemus otetaan vastaan kaikilla aisteilla. Puhtaalla ilmalla on tutkitusti vaikutusta esimerkiksi sairastuvuuteen ja kokonaiskuolleisuuteen. Luonnossa oleilu aktivoi myös immuunipuolustusta sekä laskee stressitasoa ja verenpainetta.
– Mutta silloinkin on tärkeä erottaa se, onko vaikka korkea verenpaine reaktio johonkin, vai onko se seurausta sairaudesta, joka vaatii lääkehoitoa.
Yleisesti luonnossa oleilu on kuitenkin turvallista, varsinkin verrattuna siihen, että jäisi sisälle ja antaisi lihasvoiman surkastua. Luonnossa voi syntyä myös yhteisöllisyyttä ja osallisuuden kokemuksia: vastaantulijan kanssa on helpompi jutella retkeilypoluilla kuin kaupunkien kaduilla.
Luonnonpuutostila vaivaa monia lapsia
Lapsetkaan eivät enää vietä samalla tavalla aikaa luonnossa kuin aiemmin. Kirjailija Richard Louv on kehittänyt käsitteen nature deficit disorder, jonka voisi kääntää luonnonpuutostilaksi.
Kolster huomauttaa, että lapsille luonnossa liikkuminen on muun muassa motorisesti hyvin tärkeää. Luonnonoloissa tasapainoilu ja kiipeily auttaa kehittämään oman kehon hallintaa, ja luonnossa kömpelökin lapsi saattaa olla innokkaampi kokeilemaan kaikennäköistä.
– Siinä on tärkeää, ettei lasta rajoita liikaa. Jos alla on pehmeää sammalta, voi vaikka vähän kaatuilla ja sitten kokeilla taas uudelleen.
Luonto on myös hyvä paikka perheille viettää aikaa yhdessä. Kolster harmittelee, että kun luonnossa oleminen on ollut osa suomalaisten arkea niin monta sukupolvea, emme ole ehkä huomanneet yhteyden heikkenemistä.
Muista kulttuureista Suomeen tulleille kynnys lähteä metsään voi olla vieläkin suurempi.
Yleisesti Kolster toivoo kokonaisvaltaista lähestymistapaa terveydenhoitoon, varsinkin nyt, kun väestö vanhenee ja monisairaita on yhä enemmän. Pelkkä sairauden hoitaminen ei riitä, sillä myös terveyttä täytyy tukea. Se vaatii moniammatillisuutta ja oppimista pois vanhoista tavoista.
Haasteista huolimatta Kolster uskoo, että muutos on mahdollinen.
–Positiivista on se, että monet potilaat ovat tässä innokkaasti mukana, mikä on valtavan tärkeää. Yksin terveydenhuollossa tämä ei ratkea.