Iijoen lohella on vielä toivoa

Pohjoisen Polut julkaisee pyhien aikana arkistojen parhaita juttuja. Juttu Iijoen lohen tulevaisuudesta on julkaistu alun perin 14. helmikuuta 2021.

Hypätäänpä ajassa eteenpäin, kevään korvalle 2030-luvun jälkipuoliskolle. Itämeren pääaltaalla vuosia syönnöksellä viettänyt, komeisiin mittoihin kasvanut kojamo käy levottomaksi, kun lisääntymisvietti ajaa sen suuntamaan kohti syntymäjokea.

Nyt puhutaan Iijoen lohesta.

Se ei ole yksin. Samassa parvessa on tuhansia lajikumppaneita, kun ne lähestyvät kotijokensa suistoa Iissä.

Naapuriparvessa kaloja on menossa vieläkin suuremmassa mitassa Tornionjoelle ja osa Simojoelle. Oulujokisiakin on vaelluksessa mukana, matkalla kutemaan uudelleen vesitettyyn Merikoskeen keskelle kaupunkia.

Samaa perimää kantavat lohet uivat kuulemma samassa parvessa. Joku lienee senkin selvittänyt?

Iijoen lohen seuraan liittyy rannikolla samasta joesta peräisin olevia meritaimenia. Niillä on yhteinen päämäärä: kutupaikat joen yläjuoksulla. Isot kosket, pienet purot, niitä on satoja.

Matka taittuu alajuoksulla Iissä sutjakasti, kunnes tullaan ihmisen rakentaman esteen luo. Kyse on Raasakan voimalaitoksesta, Iijoen alimmasta.

Kymmeniä vuosia voimala patoineen tukki lohen ja taimenen nousun. Eikä vain Raasakka, 50 kilometrin matkalle mahtuu neljä muutakin voimalaa: Maalismaa, Kierikki, Pahkakoski ja Haapakoski.

2020-luvulla alkoi kuitenkin tapahtua vuosikymmenten kiistelyn, sopimisen, suunnittelun, tutkimusten ja poliittisen väännön jälkeen. Ensin Raasakkaan ja sitten muihinkin voimaloihin rakennettiin nousun mahdollistava kalatie sekä vanhaan jokiuomaan ja patoon nousu-uoma.

Palataan tähän päivään. Raasakan kalatie on saanut Pohjois-Suomen aluehallintoviranomaisilta vesitalousluvan joulukuussa 2020. Lupa koskee kalatien rakentamista voimalaitoksen yhteyteen sekä vanhan uoman yläpäässä sijaitsevalle säännöstelypadolle.

Kyse on ensimmäisestä askeleesta vaelluskalan luontaisen kierron palauttamiseksi Iijokeen.

Toinen askel otetaan ylempänä, Haapakoskella. Siellä rakennetaan parhaillaan alasvaellusväylää, jota pitkin lohen poikaset, smoltit, voivat uida elävinä voimalaitoksen alapuolelle.

Jo vuonna 2019 Haapakoskelle tehtiin smoltteja varten ohjausaita, jonka on määrä saada vaelluspoikaset ohjautumaan alasvaellusväylään. Ensimmäisten kokemusten perusteella aita toimii hyvin.

Alasvaellusreitit ovat yhtä tarpeellisia kuin nousun mahdollistava kalatiekin.

– Alasvaelluksen järjestämiseen on Suomessakin alettu panostaa enemmän viime vuosina, eniten Iijoella, Iijoen vaelluskalahankkeen projektipäällikkö Mirko Laakkonen Pohjois-Pohjanmaan liitosta sanoo.

– Kun on viisi patoa, se tekee lohikannan palauttamisesta haastavan. Se on kuitenkin nähty mahdolliseksi, Laakkonen jatkaa.

Tulevaisuuden lohemme jää pyöriskelemään muun lohikolonnan tavoin Raasakan voimalan alakanavan voimakkaaseen virtaan etsien pääsyä eteenpäin. Vietti vie, parvi on levoton, välillä nujakoidaan ja hypellään ilmaan.

Kalateiden rakentaminen on kallista, samaten vesi, jota voimayhtiön pitää juoksuttaa kalaväyliin ohi sähköä tuottavien turbiinien.

Alkuun on kuitenkin päästy. Iijoen voimalaitokset omistava PVO Vesivoima on sitoutunut vaelluskalan luonnonkierron palauttamiseen, toimitusjohtaja Jani Pulli kertoo sähköpostitse.

PVO puhuu vaiheittaisen etenemisen mallista. Se tarkoittaa Pullin mukaan kokemusten ja tietojen keräämistä Raasakan ja Haapakosken malleista.

– Näiden ratkaisujen avulla saadaan arvokasta lisätietoa, jonka pohjalta jatkoa suunnitellaan, miten vaelluskalojen luonnonkierron palauttaminen on mahdollista.

Monien mielestä eteneminen on liian hidasta. Voimayhtiön epäillään pelaavan aikaa, jotta se voisi laistaa maksumiehen roolista. Pulli kiistää tämän.

– Haluamme edistää toimenpiteitä, jotka oikeasti vaikuttavat.

Pulli muistuttaa, että Iijoen vesistövisio 2030:ssä kyseinen vuosi on asetettu tavoiteajaksi, jolloin luonnonkierron pitäisi olla mahdollista.

Se, milloin lohi oikeasti porskuttaa omin voimin Iijoen yläjuoksulle lisääntymään, riippuu Pullin mukaan kaikkien osapuolten sitoutumisesta.

Pulli sanoo, että PVO toteuttaa sille asetetut velvoitteet ja rahoittaa suunniteltuja yhteistyöhankkeita.

Raasakan hankkeen hintalappu on kahdeksan miljoonaa ja Haapakosken 2,5 miljoonaa euroa.

PVO:n velvoitetaakka voi lähitulevaisuudessa kasvaa. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) kalanhoitoviranomaisena on hakemassa muutosta Iijoen voimalaitosten kalatalousvelvoitteisiin. Vesilaki mahdollistaa jo olemassa olevien laitosten velvoitteiden muuttamisen.

Vesivoimalupien nykyiset velvoitteet ovat kymmenien vuosien takaa. Olosuhteet ovat muuttuneet sen jälkeen olennaisesti, tieto lisääntynyt. Hakemuksen tarkoituksena on, että kalatalousvelvoitteet vastaavat paremmin nykytietämyksen mukaista kalaston hoidon tarvetta.

Lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan haitan aiheuttaja korvaa vahingot. Epäilemättä säännösten tulkinnasta käydään oikeutta pitkään. Todennäköisesti lainsäädäntöäkin pitää tarkistaa.

Yksi ongelma kalahankkeissa on hidas lupaprosessi valituksineen. Raasakan osalta lupakäsittely vei lähes neljä vuotta. Se ei lupaa hyvää vuoteen 2030 asetettua aikatavoitetta ajatellen.

Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri on lisäksi valittanut Raasakan ratkaisuista tammikuussa Vaasan hallinto-oikeuteen.

Piirin mukaan tekninen kalatie voimalaitoksella on resurssien tuhlausta. Ne pitäisi sen mielestä kohdistaa luonnonmukaiseen ohitusuomaan.

Piiri katsoo myös, että toisin kuin vesilupapäätöksessä todetaan, hankkeet loukkaavat yleistä etua, joten lupapäätökset ovat vesilain vastaisia.

Lohemme on ymmällään, voimakkaat pyörteet sotkevat suunnistusta, nousuväylää ei meinaa löytyä. Aika on kortilla.

Luonnonväylän kannalla Raasakassa ovat myös iiläiset. Etelä- ja Pohjois-Iin kalastuskuntien puheenjohtaja Risto Tolonen sanoo, että epäily voimalaitoksen kalatien toimivuutta kohtaan on iso.

– Oikea ratkaisu olisi ehdottomasti vanhan uoman käyttö. Enemmän vettä uomaan ja kalatie säännöstelypadolle.

Tolonen arvelee, ettei PVO hevillä lisävettä väylään kuitenkaan anna.

Yhdeksän kilometriä pitkää vanhaa uomaa puoltaisi se, että lohi on sinne löytänyt ja lisääntynyt, kun uomaa on kunnostettu ja virtausta koemielessä lisätty tarpeeksi.

– Työ on tuottanut tulosta, Tolonen toteaa.

Pohjois-Pohjanmaan liiton Mirko Laakkonen katsoo, että riittävä nousukanta edellyttää sekä voimalaitoksille tehtäviä kalateitä että osin myös vanhojen uomien hyödyntämistä nousuväylinä. Ne tukisivat toisiaan.

– Lohi hakeutuu ensisijaisesti koviin virtauksiin ja päävirtaan, siis voimalaitoksille.

Vanhojen uomien virtaama on liian vähäinen, jotta pääosa nousemassa olevista kaloista suuntaisi niihin.

– Se on oma kysymyksensä, jos virtaamat olisivat vanhoissa uomissa merkittävät eli useita kymmeniä kuutioita. Ohijuoksutustilanteissa kalat kyllä kääntyvät vanhoihin uomiin.

Vaikka lohi ja taimen alkaisivat lisääntyä vanhoissa jokiuomissa enemmälti, olisi Iijoki silti vajaakäytössä eli koko sen potentiaalista olisi vain pieni osa hyödynnetty.

– Tarvitaan yläjuoksun vapaita vesiä. Sinne pitää saada kalaa.

Laakkonen pitääkin ensisijaisena ratkaisuna reittiä voimalaitosten kautta.

Luonnollista kiertoa voitaisiin tukea varsinkin alkuvaiheessa kiinniottolaitteistolla. Kaloja voitaisiin siirtää vapaille vesille, samaten smoltteja Haapakosken yläpuolelta Raasakan alapuolelle.

Istutuksillekin on sijansa myös tulevaisuudessa, ja koski- sekä virtapaikkoja on kunnostettava lisää.

Lisäksi on panostettava pienempien purojen vaellusesteiden kuten tierumpujen ohittamiseen.

Monia keinoja tarvitaan, sillä maailmalta saatujen kokemusten mukaan jokainen este aiheuttaa nousukannalle, kuten myös alasvaeltavalle kannalle merkittävää hävikkiä.

Iijoen viisi patoa ovat siksi kova paikka. Itseään ylläpitävän kannan muodostuminen vaatii vähintään tuhansien lohien pääsyä yläjuoksun vapaisiin vesiin.

Tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskuksesta on Laakkosen kanssa samaa mieltä. Iijoen padot ovat pullonkaula.

– Kaikkien ratkaisujen pitää toimia aikamoisella teholla, jotta kaloja on riittävästi. Ei riitä, että jokunen yksilö pääsee nousemaan, vaan onnistumisprosentin pitää olla iso. Muuten elinkierrosta ei tule mitään.

Erkinaro näkee myös vanhojen luonnonuomien hyödyntämisessä potentiaalia.

– Pystyttäisiinkö niihin luomaan edellytykset merkittävälle poikastuotannolle vesityksen ja pohjan muotoilun kautta? Se on tärkeä osa Iijoki-kysymystä.

Yksi merkittävä asia puoltaa Iijoen vaelluskalaratkaisuja moniin muihin säännösteltyihin vesistöihin nähden.

– Iijoki on isoista padotuista joista potentiaalisin. Viisi patoa lyhyellä matkalla ja sen jälkeen isot vapaat vesialueet valmiina ottamaan vastaan vaelluskalat. Lisäksi vanhoja uomia voidaan hyödyntää.

Erkinaro pitää vaelluskalojen luonnonkierron palauttamista Iijoelle tahtokysymyksenä, jonka ratkaiseminen on kiinni politiikasta.

Vaikka kaikki esteet saataisiin ohitettua, Iijoen vaelluskalatuotanto ei tule koskaan yltämään Tornionjoen tasolle.

Merkityksensä lohi- ja taimenkannalle on myös merellä tapahtuvalla kalastuksella.

Muitakin kysymyksiä riittää. Vaikka löytyisi tahtoa ja rahaa, vanhojen uomien muuttaminen voimakkaasti virtaaviksi luonnonuomiksi ei ole yksinkertainen ratkaisu, Mirko Laakkonen muistuttaa.

– Alueita on muutettu voimakkaasti. Siihen sisältyy monia kysymyksiä, muun muassa se, miten ranta-asukkaat suhtautuivat hankkeeseen, jos lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden muodostaminen edellyttäisi esimerkiksi uoman paikoittaista madaltamista ja rantaviivan kohdan muuttumista.

Nyt vanhoissa uomissa veden tasoa ja virkistyskäyttömahdollisuuksia ylläpidetään pohjapatojen avulla.

Tarinamme lohi löytää vihdoin kalatien suun, porskuttelee sen läpi ja jatkaa kohti Maalismaata. Siellä sillä on edessään sama este, mutta ohi mennään että heilahtaa.

Osa lajikumppaneista on valinnut vanhan vesitetyn luonnonuoman, jonka kautta matka kohti kutualueita jatkuu. Joidenkin vaellus pysähtyy jo siihen, sillä se on niiden syntypaikka.

Sitten lohtamme vastaan tulevat vuorollaan Kierikki, Pahkakoski ja Haapakoski. Sama rulianssi jokaisen kohdalla. Kaikki kalat eivät sitä jaksa, mutta riittävän moni kuitenkin.

Sitten vastassa on runsaasti vapaata vettä ja jotakuinkin luonnontilaisia koskia aina Taivalkosken padolle saakka (jossa on uusi kalatie), sekä sivuhaarat Livojoki, Kostonjoki ja monet muut. Etenkin taimenet suosivat pienempiä virtoja.

Sitten taas nykyaikaan. Livojoki oli aikoinaan merkittävä lohi- ja taimenjoki. Ajasta ovat jäljellä enää muistot, Pekka Törmänen Livojoen yhteisen alueen osakaskunnasta kertoo.

– Tarinoita olen kuullut ja valokuvia nähnyt komeista saaliista.

Livojoki on kunnoltaan sellainen, että sinne kyllä kelpaisi lohen ja taimenen nousta, vaikka kunnostustarpeitakin riittää.

Lohemme jatkaa pitkin päävirtaa, selvittää Kipinän vuolaat kosket ja saapuu Pudasjärvelle Kurenkoskelle. Pitkä vapaa koskijakso olisi jo lohellemme mieleen, mutta syntymäpaikka siintää kauempana ylävirralla.

– Ajatus lohen noususta on hyvä ja tavoiteltava. Se olisi imagollisesti tärkeä juttu. Toivottavasti se nykytekniikalla onnistuu, Pudasjärven kylän osakaskunnan esimies Jussi Timonen-Nissi sanoo.

Hän kertoo seuranneensa lohikeskustelua mielenkiinnolla.

– Osakaskunnassakin on joka kokouksessa keskusteltu asiasta.

Timonen-Nissi arvelee, että prosessi on pitkä, mutta:

– Uskon, että jonakin päivänä se toteutuu.

Eteenpäin, tuumi lohi virrassa. On juhannus Jurmussa, Taivalkoskella. Lohi näyttää pinnalla eväänsä, potkaisee pyrstöllä lisää vauhtia.

Valoisaa kesäyötä rannalla juhlivat ihmiset katsovat mielissään: nyt nousee kala. Mutta kalastamaan ei voi ryhtyä, ei vielä. Iijoki tarvitsee kaikki lohensa ja taimenensa vielä jonkin aikaa, ennen kuin kanta kestää kalastuksen.

Kalastusturisteillekin lohenkalastus Iijoella on pelkkä haave, mutta toivo elää.

– Iijokeen kuuluisi merellinen vaelluskala, Seppo Partanen lausuu.

Pintamolta Pudasjärveltä kotoisin oleva, nyt jo eläkepäiviä viettävä Partanen kutsuu itseään Iijoen vapakalastajaksi.

Nykyiset apajat sijaitsevat juuri Jurmussa.

Meidän lohemme pääsee lopulta perille syntymäkoskeensa. Pian löytyy myös kutupari, kun ensin on vähän kamppailtu jäsentenvälisiä lajikumppaneiden kesken.

Aikanaan kudusta syntyy poikasia, jotka vartuttuaan lähtevät vaellukselle vastakkaiseen suuntaan päämääränä Itämeri. Niin toimii vaelluskalan luonnollinen kierto.