Ennakkotarkastelun perusteella Pohjois-Kuusamon Halosen uuni -luolalle patikointiin kannattaa varata kumisaappaat jalkaan ja sauvat käteen.
Retkipäivänä maassa on märkää lunta ja sen alla jäistäkin pintaa. Matkalla on nousuja ja laskuja ja välillä kosteampia kohtia. Luola on Halosenvaaran takarinteen noin kymmenmetrisen jyrkänteen juurella. Liukkauteen kannattaa varautua.
Luolassa luonnollisesti on puutetta tilasta ja valosta, joten varusteiksi on hyvä ottaa myös kypärä, polvisuojat, otsalamppu sekä sotkemista sietävät hanskat.
Säkkilän ja Suorajärven väliseltä Ryötingintieltä luolalle kulkee kartalla puolentoista kilometrin mittainen katkoviiva. Kyseessä vaikuttaa olevan ajoura, joka kulkee enimmän osan matkaa hakkuiden jäljiltä aika epäviihtyisän näköisessä maastossa. Lähempänä luolaa kävellään toisessa palstassa, jossa on jäljellä paljon puustoa.
Luolalle ei kulje Ryötingintieltä eikä muultakaan suunnalta julkista reittiä. Luola on kuitenkin ollut jo kauan tunnettu kohde.
Vuonna 2019 valmistui Kuusamon yksityismetsien luontohelmet tutuiksi -hankkeessa 14 luontomatkailuun tarkoitettua reittiä. Halosen uuni on yksi näistä kohteista. Reittejä ei maanomistajien toiveesta julkaistu verkossa Kuntivaaran rajavyöhykereittiä lukuun ottamatta.
Jokaisenoikeudella esimerkiksi metsässä saa liikkua jalan, suksilla tai pyörällä, ja alueella, jolla liikkuminen on sallittua, saa oleskella ja tilapäisesti yöpyäkin.
Ryötingintie on marraskuisen lumisateen ja sitä seuranneen vesisateen jäljiltä liukas ja sohjoinen. Liikennemerkki kertoo, että tiellä ei ole talvikunnossapitoa. Talviaikaan luolalle voi yrittää Juumantien suunnalta.
Joku Karhunkierroksen kiertäjäkin on taatusti pistäytynyt Halosen uunille. Kierroksen varrella olevan Kumpuvaaran laavun luota tarvitsee vaan ensin marssia metsäautotietä pitkin kilometrin verran Ryötingintielle.
Vaaran juurelle mutkittelee heikkokuntoinen metsäautotie, joka on suljettu kettinkipuomilla. Tolpassa kielletään pysäköimästä puomin eteen. Tien kahden puolen on tuore hakkuuaukea. Vasemmalla seisoo hirvitorni. Korppi suorittaa ohilennon tihkusateessa.
On niitä miellyttävämpikin ensivaikutelmia luontoretkelle lähtiessä koettu.
Tien raiteilla on pienissä painanteissa jäisiä paikkoja. Keskellä tietä ei ole jäätä, mutta siinä on koloja. Varoa pitää koko ajan. Sauvat ovat hyvä apu, sillä ne antavat lisää tukipisteitä.
Vaaran rinteellä pulssi alkaa kohota. Tientapainen muuttuu ajouraksi ja kääntyy palstojen rajalle. Vasemmalla on hoidettua taimikkoa, oikealla luonnontilaista metsää. Vaikka oikeanpuoleinen palsta on vain runsaat 200 metriä leveä, metsän läpi ei näe hakatulle naapuripalstalle.
Ajouralla lumessa on runsaasti eläinten jälkiä, jotka lämpö on sulattanut tunnistamattomiksi. Lumen alta on paljastunut myös jyrsijöiden käytäviä.
Osoittautuu, että korpin lisäksi ainoat varmat eläinhavainnot saamme tehdä vasta perillä luolassa.
Erkanemme ajouralta vaaran takarinteellä. Uralta lähtee metsään kulunut polku, joka erottuu lumisena vyönä. Se laskeutuu menosuunnassa oikealta puolelta kaarrellen jyrkänteen juurelle.
Ja siellä se on, Halosen uuni. Vesi tipahtelee kallioseinältä niskaan luolan suulla. Äkkiä sisälle.
Halosen uuni on yksi Suomen merkittävimmistä luolista.
Geologisesti se on hieno muodostelma, tunnelimainen todellinen luola. Pituutta on noin 15 metriä ja korkeutta enimmillään pari metriä. Luolassa on kaksi peräkkäistä kammiota. Niiden välissä on matalampi kohta.
Perimmäisenä on kapea putki, joka näyttää päättyvän pieneen onkaloon. Putki ei houkuttele ryömimään näin ensitapaamisella. Youtubesta löytyy video, jossa kamera on käynyt onkalossa asti, mutta se ei ole kuvannut onkalossa joka suuntaan.
Halosen uuni on muodostunut kallioon osin kalkin liukenemisen, osin kvartsiitin rapautumisen ja osin luolan läpi ajoittain virtaavan veden aiheuttaman eroosion tuottamana, kerrotaan luolaharrastajien perusteoksessa Suomen luolat.
Meidän käyntimme aikana luolan lattia on alkuosasta kuiva. Kosteutta lattialla on vain perällä. Vettä tihku siellä oikean puolen seinämästä.
Muuten kalliopinnoilla kiiltelee pieniä heijastumia kosteista hämäkinseiteistä. Katon lähellä lentelee hyttysiä. Sisällä on lämmintä varmaan ainakin kymmenen astetta.
Seinämät ovat muhkuraista kiveä. Paloja on irtoillut lattialle ja palojen saumoista on tullut esille jauhomaista ainesta. Putoaako päähän kivi, kun olen tässä? Kypärä antaa turvallisuuden tunnetta. Se ei kyllä pelasta, jos koko luola romahtaa.
Lattialla on istuimeksi tullut mutta homehtumaan ehtinyt puupölkky. Muutamat hiiltyneet oksanpalat herättävät kysymyksen, onko sisällä pidetty tulta ja miten savun kanssa on pärjätty. Luolan lattia kohoaa peräosaa kohden, joten savua on vaikea saada pois, vaikka uuni onkin kyseessä.
Nimi antaa vihjeen siitä, että luolalla on ihmishistoriaa.
Yhden tarinan mukaan Ahma-Haloseksi kutsuttu mies piiloutui tähän luolaan asumaan, ehkä sen jälkeen, kun hänen kaskitulensa oli levinnyt polttaen naapurin talon ja toisen naapurin ulkorakennuksia.
Myöhemmin Halosen kerrotaan vietelleen tai raiskanneen useita seudun naisia ja paenneen sitten Venäjän puolelle. Joku kyläläinen etsi Halosen käsiinsä ja tappoi tämän. On myös sellaista tarinaa, että Halonen säilytti henkensä ja muutti Venäjälle tai Kemijärvelle.
Tiedäpä heistä. Tarinat muuntuvat.
Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassun tekstin mukaan Halonen vaikutti noin 300 vuotta sitten.
Luolassa voi miettiä, millaista siellä on ollut nukkua ja millainen lämpötila siellä on talvella. Onko siellä muinoin oleskeltu vain lämpimään vuodenaikaan?
Sekin mietityttää, mihin luolan kiviaines on hävinnyt. Ovatko luolan käyttäjät kantaneet kivet ulos ja jopa hakanneet luolaa suuremmaksi? Erikoinen kiviaines näyttää helposti lohkeavalta ja seinämille on muodostunut porrasmaisia alueita.
Uuniksi luola on voitu nimetä siksi, että sen ulkoaukko kalliossa muistuttaa muodoltaan leivinuunin suuta. Luola-sanaa on käytetty onkaloluolista muutenkin.
Tämän uunin paljon Halosen aikoja vanhempaan käyttöön viittaa se, että sieltä on löydetty kivikautinen, siis tuhansia vuosia vanha, kiviesine.
Tämän reissun kesto oli vain runsaat puolitoista tuntia, josta kävelyn osuus oli 55 minuuttia. Lenkki ei ollut mitenkään raskas. Kesäkelillä ja vapaa-ajalla siihen tulisi helposti lisää evästelystä ja vanhan metsän tarkastelusta.
Luolaretkeä voi suositella jokaisenoikeudella liikkuvalle, jolla on vähintään normaali kunto ja joka ei pelkää ahtaita paikkoja eikä hämähäkkejä.
Perussuojavarustus on tarpeen. Talvella luolan suu voi olla lähes kinoksen peittämä, ja luolan sisälläkin on liukkaita kohtia.
Luolista kiinnostuneelle kohteita on kotimaassakin runsaasti. Esimerkiksi Kuusamosta Suomen luolat -teos esittelee Halosen uunin lisäksi Julma-Öljyn Pirunkirkon rakoluolan, Rukan Pirunkirkon ja Ristikallion Pitkäluolan. Posion Korouomassa on tunnettu Pirunkirkon rakoluola.
Luolaan kannattaa varustautua oikein
Suomen luolissa pärjää kevyemmälläkin varustuksella. Yleensä kypärä, otsalamppu ja ryvettymistä sietävät vaatteet riittävät. Ulkomaille suurempiin luoliin lähdettäessä varusteisiin on kuitenkin kiinnitettävä enemmän huomiota.
Kypärä suojaa päätä. Siihen kiinnitetään otsavalo.
Jalkineiksi kelpaavat hyvin istuvat kumisaappaat.
Luolahaalarit pitävät lämpimänä ja puhtaana vaativissa olosuhteissa. Suomen luolissa pärjää hyvin millä tahansa haalarilla, tai käytännössä millä tahansa ulkoiluun soveltuvilla vaatteilla, joiden reikiintyminen ja ryvettyminen ei ole ongelma.
Polvisuojat vaimentavat iskuja polviin. Luolissa käytettävät polvisuojat ovat pääsääntöisesti pehmeitä neopreenisuojia, joissa voi olla erilaisia pinnoitteita (esim. kumia).
Välikerrasto toimii lämmittävänä eristeenä ja aluskerrasto pitää ihon kuivana.
Kivikautiseksi katsotun esineen Halosen uunista löysi säkkiläläinen koululainen Antti Sairanen syyskuussa 1967. Hän oli uteliaisuuttaan kaivelemassa luolan lattiaa ja löysi esineen noin 20 sentin syvyydestä.
Näin kerrotaan arkeologi Aarni Erä-Eskon laatimassa Kuusamon muinaisjäännökset -luettelossa vuodelta 1975. Luettelo on aiheesta kiinnostuneelle oikea herkkupala.
Museoviraston aineistossa esine mainitaan sekä sanalla kivitaltta että kaavin.
Erä-Esko kävi paikalla itse kesäkuussa 1971. Hän löysi luolan ilman paikallisopasta, sillä hän oli kuullut, että luolan suu näkyy jo viereiselle hakkuuaukealle.
Kysymyksiä herättää se, että Erä-Esko kuvailee luolaa pienemmäksi kuin mitä se nykyisin on ja millaiseksi ("n. 15–20 m:n pituinen") Antti Sairanenkin oli sen kertonut.
"Tämä luola, joka on rinteen jyrkänteen puolivälin paikkeilla, on suustaan n. 0,8 m:n korkuinen ja 1 m:n levyinen. Syvyyttä sillä on arviolta 6 m ja sisällä mahtuu mies seisomaan. – Luolan mitat ovat siis melkoisesti pienemmät kuin mitä löytäjä ilmoittaa. Lieneekö sitten kysymyksessä sama luola, ainakin vielä palatessa asiaa Katajan talosta tiedusteltaessa vastattiin, ettei siellä ole kuin yksi luola", Erä-Esko kirjoittaa.
Erä-Esko on piirtänyt luetteloon kartan luolan sijainnista. Se on sama kuin nykyisinkin tunnetun Halosen uunin sijainti.
Erä-Esko teki kenttälapiolla koekuoppia luolan sisällä ja suulla, mutta ei löytänyt mielestään mitään esihistorialliseen kulttuurikerrokseen viittaavaa.