4,5 tunnin odotus pak­ka­ses­sa

– Tajusin heti, että jotakin oli mennyt rikki.

Oli tammikuinen pakkaspäivä kahdeksan vuotta sitten, ja Pallakselle oli satanut paljon lunta. Eevariitta Mattilan laskut lumilaudalla takamaastossa olivat jääneet esikoisen syntymän jälkeisenä vuotena hieman vähemmälle.

Aamulla olo oli tuntunut flunssaiselta, mutta särkylääke oli mitä ilmeisimmin tehnyt tehtävänsä: ensimmäinen puuteriosuus oli taivaallinen!

Toisella pätkällä kaverit menivät ensin. Kun Mattila laski kovaa vauhtia kahden puun välistä, lauta tarrasi lumen alla johonkin liukkaampaan kerrokseen. Hän hypähti ilmaan, menetti tasapainonsa ja lensi päin tunturikoivua.

Mattila soitti kavereilleen, jotka olivat ehtineet laskea jo alemmas. He kiipesivät takaisin ylös avuksi.

– Emme huomanneet, että reisiluu oli kokonaan poikki. Virheasento ei ollut niin näkyvä. Adrenaliini toimi hyvin ja mietin, että lähden kotiin vaikka mönkimällä. Kivut tulivat myöhemmin.

Mattilan jalkaa pidettiin paikallaan. Kaverukset soittivat hätäkeskukseen ja kaivoivat lapioilla suojaa. He olivat notkelmassa, jossa 24 asteen pakkanen ei tuntunut sietämättömältä. Ilmanala oli kuitenkin sen verran jäätävä, ettei helikopteri pystynyt lentämään avuksi.

112-sovelluksesta huolimatta hätäkeskus ei pystynyt paikantamaan heitä kunnolla. Puhelimesta annettiin kuitenkin koko ajan väliaikatietoja.

– Yhdellä kaverillani oli avaruuspeite, joka laitettiin alleni. Palelen helposti, joten minulla oli hyvät kamppeet päällä. Myös kaverit antoivat vaatteitaan minulle ja pysyttelivät itse lämpiminä liikkumalla.

Odottaminen kesti neljä ja puoli tuntia. Alkoi tulla pimeä, ja vain muutamalla porukasta oli taskulamput. Lopulta joukko vapaaehtoisia pelastajia ja ensihoitajia pääsi moottorikelkalla lähietäisyydelle, josta Mattilan ystävät lähtivät hakemaan heitä. Vasta kun Mattila nostettiin paareille ja ahkioon, selvisi vamman vakavuus.

Reisi leikattiin, mutta vasta kuukausia myöhemmin kävi ilmi, että luita oli murtunut myös polven alapuolelta. Jalka oli leikattava uudestaan. Kainalosauvoilla Mattila kulki yhdeksän kuukautta.

Raa’at olosuhteet voivat äityä vaarallisemmiksi kuin vamma

Erä- ja luonto-oppaan ensiaputaitokursseja vetävän ensihoitaja Tommi Ulmasen mielestä ystävykset toimivat Pallaksen tapaturmassa hienosti. Yksi avaruuslakana saattoi olla merkittävässä roolissa, ettei tilanne äitynyt yhtään pahemmaksi.

– 24 asteen pakkanen on raaka olosuhde odottaa, joten lumikuopan kaivaminen oli täydellinen ajatus. Myös avaruuslakanan käyttö ja vaatteiden lisääminen olivat priimaa toimimista, Ulmanen sanoo.

Tapaturman sattuessa suojautumiskyky ympäristön vaikutuksilta on ensisijaisen tärkeää, jotta ympäristö ja liikkumattomuus eivät muutu vaarallisemmiksi kuin itse vamma.

Uhri on pyrittävä pitämään mahdollisimman lämpimänä. Jos elimistön lämpö pääsee viilenemään, veri hyytyy huonommin, mikä aiheuttaa lisää verenvuotoa.

Verenvuodon kasvaessa ihminen voi ajautua verenvuotoshokkiin. Esimerkiksi reisiluun murtumaan liittyy aina sisäistä verenvuotoa, ja reisilihakseen mahtuu vuotamaan jopa yli litra verta.

Avaruuslakana on selvin ja helpoin keino loukkaantuneen viilenemisen ehkäisemiseksi. Jos käytössä on vain yksi, se kannattaa sujauttaa vaatteiden alle ihoa vasten. Myös mukana olevia harrastusvälineillä, kuten repuilla, taukotakeilla, suksilla ja lumilaudoilla voi eristää uhria kylmästä alustasta.

Olosuhteista ja loukkaantuneen kivuista riippuen voi olla mahdollista hakeutua odottamaan apua johonkin lähietäisyydellä sijaitsevaan suojaan, kuten autiotupaan, kesäasuntoon tai muuhun rakennukseen.

– Jos siirtämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä ympäristön vaikeakulkuisuuden tai eksymisen riskin vuoksi, on turvallisinta suojautua paikoilleen. Rinnemaastossa ylämäkeen siirtäminen on todella raskasta ja alamäkeen meneminen voi olla jopa vaarallista, Ulmanen sanoo.

Ensiapupaketti reissun vaativuuden mukaan

Eevariitta Mattilan onnettomuuden jälkeen usea paikalla ollut kävi ensiapukursseja. Ensiapulaukkuihin hankittiin muun muassa kiristyssiteitä. Esimerkiksi reisiluun avomurtumassa olisi mahdollista, että vamma lävistäisi myös suuren valtimon ja luu sojottaisi ulos.

– Jos verellä on suora reitti kehosta ulos, ihmisen koko verivolyymi voi tyhjentyä hetkessä. Silloin tilanne olisi hirmu vakava, ja haava olisi pystyttävä tyrehdyttämään mahdollisimman nopeasti joko painesiteellä tai kiristyssiteellä, Tommi Ulmanen kertoo.

Kun ihminen menettää paljon verta, sydämen suorituskyky heikkenee, jolloin myös hypotermian riski kasvaa ja veren hyytyminen heikkenee entisestään.

– Kiristysside on henkeä pelastava tilanteessa, jossa muut pehmeämmät keinot, kuten vamman suora painaminen, eivät riitä verenvuodon tyrehdyttämiseksi.

Jos kipua haluaisi yrittää vähentää, voisi harkita murtumakohdan lastoittamista esimerkiksi sauvojen tai suksien, joustosidoksen tai ilmastointiteipin avulla. Murtuman saaminen liikkumattomaksi vähentää kivun lisäksi myös sisäistä verenvuotoa, kun alueen tilavuus pienenee.

Ulmasen mukaan ensiapulaukun sisältö kannattaa kuitenkin mitoittaa aina harrastettavan lajin ja retkeilykohteen mukaan. Mahdollisia tilanteita on hyvä miettiä jo ennen reissua. Yleensä varustuksen haluaa pitää mahdollisimman kevyenä, jolloin ylivarautuminen ei ole vaihtoehto.

Pieni ja kevyt ensiapupaketti sekä avaruuslakana on aina hyvä olla mukana, kun lähtee maastoon.

– Silloin, kun on korkealta tippumisen vaara, pakkaan mukaan myös kiristyssiteen ja lastan, Ulmanen sanoo.

Jos tietää menevänsä paikkaan, jossa puhelin ei toimi ja avun pääsy paikalle voi kestää kauan, ensiapuvälineiden lisäksi on tärkeää olla mukana satelliittihälytyslaite. Kuukauden satelliittisopimus maksaa muutaman kympin.

– Avun hälyttämiskyky on oltava aina. Vaikka Suomessa pelastajat ja auttajat pääsevät lähes kaikkialle, puhelinverkko ei välttämättä ole käytettävissä. Esimerkiksi kurusta tunturin huipulle pääseminen ja sieltä kentän etsiminen voi viedä useita tunteja.

Jos 112-sovelluksessa on paikannusongelmia, koordinaatit voi lukea sovelluksesta päivystäjälle myös manuaalisesti.

Välineistön ohella tarvitaan taitoa, jota saa eräensiaputaitokurssien lisäksi harjoittelemalla tiimityöskentelyä kavereiden kanssa.

– Ei riitä, että ensiapu- ja turvallisuustaitoja on vain yhdellä ryhmäläisellä, jos hän onkin se, joka loukkaantuu, Ulmanen muistuttaa.

Tapaturma voi yllättää kenet tahansa

Vaikka Mattilalla oli jonkin verran kokemusta takamaastossa laskemisesta, hän oli aina pitänyt itseään varovaisena laskijana. Hänelle ei ollut tullut mieleenkään, että voisi laskea kovalla vauhdilla puuta päin – ja vieläpä tutussa tunturissa.

Jälkeen päin hän mietti, arvioiko hän oman kuntonsa sinä päivänä väärin. Hänellä oli varmasti intoa, mutta olivatko hänen taitonsa ruosteessa?

Vaikka jalka parani entiselleen, onnettomuus vaikutti joitain vuosia Mattilan muihinkin harrastuksiin. Tapahtuneen vuoksi hän alkoi epäillä itsevarmuuttaan päätöksentekotilanteissa.

Tommi Ulmasen mukaan yllättävät tapaturmat aiheuttavat usein muun muassa surua ja järkytystä. Yksi hyvä keino epämiellyttävien tunteiden käsittelyyn on vapaamuotoinen keskustelu paikalla olleiden kanssa.

– Siitä voi oppia tosi paljon, ja se yleensä myös vähentää inhottavia fiiliksiä. Kaikenlaista voi sattua ja tapahtua, vaikka omaa turvallisuutta, taitotasoa, kuntoa, toimintakykyä ja riskejä olisi miettinytkin etukäteen. Se on elämää, Ulmanen muistuttaa.

Eevariitta Mattila arvioi, että hyvien laskukamppeiden ja rauhallisena pysymisen ansiosta he selvisivät tilanteesta niin hyvin.

– Näin voisi käydä myös äärisuunnitelmallisille ja äärivarovaisille ihmisille.

Ulmanen kannustaa palaamaan rakkaan lajin pariin, mielellään mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen.

– Jos tulee läheltä piti -tilanne, sitä rupeaa helposti pelkäämään. Pelko pitää katkaista nopeasti. Turvallisuuden tunnetta voi hakea uudestaan tekemällä aluksi helpompia juttuja, hän sanoo.