Yksi menee avan­toon nol­laa­maan, toinen tun­teak­seen jotain – Taina Kin­nu­sen mukaan hyinen vesi pa­kot­taa ko­koa­maan it­sen­sä: "Ei pysty pa­ni­koi­maan mistään muusta kuin siitä ve­des­tä"

Mutta muitakin puolia on.

Ensinnäkin vedessä elementtinä on jotakin hyvin erityislaatuista. Vesi puhuttelee kosketusaistiamme.

– Kun uimme, vesi koskettaa meitä joka puolelta kuin syleily. Ja syleily rauhoittaa, Kinnunen sanoo.

Muihin liikuntalajeihin verrattuna uinti on Kinnusen mukaan aivan erityinen kokemus, ja se johtuu veden syleilystä.

– Uinnista ylipäänsä tulee jälkikäteen aivan omanlaisensa olo. Sitä ei tule mistään muusta liikunnasta.

Kinnusen ja avantokollegoiden kirjasta selviää, että moni käyttää talviuintia mielen nollaamiseen työpäivän jälkeen, jotta saisi hetken rauhan ajatuksiltaan. Toisaalta joku sanoo, että jos elämässä on iskenyt äkillinen tragedia, kuten puoliso kuollut, avanto on auttanut taas tuntemaan jotakin.

Talviuinti on tietysti eri asia kuin jos uisi lämpimässä vedessä, sillä sen tarjoama syli on kylmä. Kun astelee veteen, tuo kylmä syli ympäröi tuntoaistin kautta joka puolelta. Kinnusen mukaan kylmä vesi ikään kuin pakottaa kokoamaan itsensä, mikä ehkäisee mielenkin leviämistä eri suuntiin.

– On pakko keskittyä omaan kehoonsa, ja omat rajat tuntuvat selvemmin. Ikään kuin ei pysty panikoimaan mistään muusta kuin siitä vedestä.

Talviuidessa on pakko konkreettisestikin tunnustella omia rajojaan ja pitää niistä kiinni, koska jos on liian kauan vedessä eikä malta nousta ylös, voi päätyä tärisemään ja palelemaan loppupäivän. Yksi asia, joka pakottaa keskittymään ympäröivään veteen ja vain tähän hetkeen, on vaarankin elementti – voisihan kylmään veteen jopa kuolla.

Avantouinnin suosio liittyy tietyllä tavalla luontoyhteyteen, Kinnunen pohtii. Se on halua mennä takaisin suomalaisten juurille, johonkin, jossa teknologia ei ole mukana, kylmän veden syleilyyn luonnon äärellä. Suomalainen – ilmeisesti avantoakin vanhempi – kylmäaltistuksen muoto on hangessa pyöriminen saunan päätteeksi.

Vastaavasti toinen puoli talviuintihurahduksessamme on, että monet hakevat avannosta itsensä tehostamista. Omaa suoritustaan mitataan älykellolla, ja teknologia on mukana vedessäkin. Tavoitteena on käyttää kylmää vettä apuna siinä, että saisi kehonsa ja terveytensä muokattua juuri optimaaliseksi ja korkealaatuiseksi, eräänlaiseksi superterveydeksi. Tästä usein käytetty termi on biohakkerointi.

Kinnunen on itse harrastanut avantouintia talvisin siten, että hän käy kolmesti viikossa, jos käy. Täytyy säilyä tuntuma koko ajan, muuten siitä lipsahtaa pois.

– Minulle harrastus ei onnistu niin, että kävisin uimassa vain silloin tällöin, koska silloin kylmään ei totu, vaan vesi tuntuu aina uudestaan hyvin kylmältä, Kinnunen sanoo.

Kaikki on yksilöllistä. Yksi käy talviuimassa joka päivä, toinen kerran kuukaudessa.

Joku tykkää tunteesta, joka tulee, kun menee veteen. Hän haluaa ottaa vastaan olon, joka vedessä tulee, eikä taistella kylmää vastaan. Toinen taas mieltää kylmään menon nimenomaan taisteluna ja haluaa voittaa itsensä vedessä, vaikka kylmä tuntuu pahalta. Hänelle nautinto koittaa vasta avannon jälkeisolosta, tietynlaisesta euforiasta.

Tilanne vaikuttaa: joskus voi olla, että on jo valmiiksi niin stressaantunut, ettei avanto saakaan aikaan hyvää oloa, vaan se stressaa kehoa entistä enemmän ja jättää ylivireän olon. Toisena ajan hetkenä samalle ihmiselle saattaa jäädä avannosta ihana rentous, joka parantaa vaikkapa yöuniakin.

Miten sinä koet avannon? Joko kokeilit?