Mielikuva istuu tiukassa: kansallispuiston suosikkireiteillä retkeilijät kulkevat vilkkaimpaan aikaan polkua jonossa, vailla tietoakaan omasta rauhasta.
Nyt olen valmis muuttamaan käsitystäni.
Suositustakin kansallispuistosta löytyy vähemmän tunnettuja reittejä, joilla saa kulkea ehkä tapaamatta ainoatakaan vastaantulijaa.
Syötteen kansallispuistossa merkittyjä reittejä on 122 kilometriä. Pohjoisen Polut testasi kaksi päiväretkeä ja kokosi kolme vinkkiä muista vähemmän kansoitetuista päiväreiteistä.
Käynti Ahmakalliolla, noin 11 kilometriä
Ahmakallio sijaitsee Iso-Syötteen pohjoispuolella.
Jos haluaa retkeillä Ahmankierrosta pitkin, voi 18 kilometrin ympyräreitille lähteä Syötteen luontokeskukselta. Matka pitenee neljällä kilometrillä, jos siihen sisällyttää piipahduksen Ahmakallion näkötornilla – ja ehdottomasti näin kannattaa tehdä.
Tämän jutun esittelemä toinen vaihtoehto on vähemmän tunnettu.
Autonsa voi parkkeerata Jaaskamoon. Hyvin merkittyä reittiä pitkin matkaa tornille ja takaisin tulee sieltä 11 kilometriä.
Tämän lähtöpisteen paikantamiseksi kannattaa haeskella Lomaojan laavua. Parkkipaikka on siitä kaakkoon sijaitsevan tien kulmassa. Jaaskamon parkkipaikalta matkaa laavulle on reilu kilometri.
Syötteen luontokeskukselta on tälle parkkipaikalle autotietä pitkin 21,5 kilometriä, sillä metsätie tekee melkoisen mutkan. Metsäautotie alkaa Syötekylän kaupan vierestä.
Reitti, eli tässä tapauksessa enimmäkseen kapea polku, kulkee kansallispuiston ikikuusikossa.
Lomaojan laavu ulkokäymälöineen on reitin ainoa rakennettu taukopaikka, mutta mikäs on istuskellessa vaikkapa kallioilla, joille kiipeäminen alkaa reitin puolivälin jälkeen.
Sitäkin ennen nousemisen makuun kyllä pääsee, sillä kulkijan pitää kivuta Päätuore-nimiselle vaaralle.
Polku on osin märkä ja mutainen, joten vettä pitävät tai pelkäämättömät kengät ovat sopiva jalkinevalinta.
Rinnesuot jaksavat ihmetyttää ja ihastuttaa peruskoulun ympäristöopin tunneilla istunutta. Miten vetinen suo voi sijaita vinolla pinnalla niin, ettei vesi valu pois?
Rinnesuo on aapasuon alatyyppi. Ne ovat Koillismaan ja Itä-Lapin erikoisuus.
Rinnesoita muodostuu erityisesti rinteille, joille valuu vettä lähteistä tai runsaiden sateiden seurauksena puroina. Täydelliset olosuhteet ovat, kun suuri kosteus yhdistyy viileään ilmastoon. Näin on Syötteellä, joka on Suomen lumisinta seutua.
Ennen metsäiselle Ahmakalliolle saapumista reitillä pääsee kiipeilemään kahdella avokalliolla ja kummastelemaan lohkareisiin piirtyneitä juonteita.
Vaativimmissa kohdissa kulkua helpottavat portaat ja lankkupolut.
Matkan varrella Ahmavaarassa on konglomeraattiesiintymä.
Konglomeraatti tarkoittaa soramaista sedimenttikiveä, joka koostuu pääosin pyöristyneistä, yli kahden millimetrin kokoisista kivilajikappaleista. Tällainen materiaali on haluttua korukiveä.
Vaaramaisemia vilahtelee kuusten lomasta pitkin matkaa, mutta Ahmakallion torni palkitsee kiipeäjän huikeilla näköaloillaan, jotka avautuvat 400 metriä merenpinnan yläpuolelta Syötteen vaaroille.
Reitillä nousumetrejä kertyi mittariin 281.
Kalliolta matkaa voisi jatkaa reilun parin kilometrin piston Ahmatuvalle. Ahmatuvassa on sekä autio- että varaustuvat.
Rytivaaran kierros, 10 kilometriä
Rytivaaran kierrokselle hyvä lähtöpaikka on Ukonvaaralla osoitteessa Karsikkoperäntie 1573. Varsinainen retki alkaa, kun selättää 700 metrin mittaisen kaksikaistaisen mönkijäuran oloisen pätkän.
Tämä reitti kulkee varsin erilaisissa tunnelmissa kuin edellinen. Noustavaa ja laskeuduttavaa on täälläkin, mutta myös paljon suopursun tuoksuisia soita.
Vaikka polkua on paikoin sorastettu, se ei tarkoita sitä, etteikö hyllyvä sora voisi vajota tuuman tai pari askelen alla. Silloin kengät todennäköisesti kastuvat.
Luokitukseltaan kierros on keskivaativa, sillä sillä on jonkin verran korkeuseroja ja vaikeakulkuisia paikkoja. Tämäkin, kuten kaikki Syötteen kävelyreitit, on merkattu keltaisin maalimerkein.
Kun kiertää reittiä myötäpäivään, on polku Rytivaaralle asti hyvinkin kuljetunoloisessa kunnossa. Siitä eteenpäin polku muuttuu haastavammaksi.
Se jyrkkenee ja kapenee, joten ilmeisesti kulkijoita on tällä taipaleella ollut vähemmän. Kivikkoa ja kalliotakin piisaa.
Rytilampien vuoksi kierros kannattaa kuitenkin tehdä loppuun pitemmän kautta.
Reitin alkupäässä on Mätäslampi, jolla rantaelämää näyttää viettävän poro vasoineen.
Kierrokselta haarautuvat polut Syötteen luontokeskukselle, jonne on matkaa 23 kilometriä, sekä Raatetuvalle. Tämän autiotuvan voi ottaa vaikka osaksi päiväretkeä, sillä sinne matkaa on kolme kilometriä – ellei sitten yöpaikakseen.
Latolamminsuolla on uudelleen rakennettu heinälato ja sen lähellä niittysauna sekä niittypato. Ne kuvaavat, miten suoniittyjä on aikanaan hyödynnetty.
Notko- ja luhtaniittyjen läpi virtaaviin puroihin rakennettiin tammeja eli patoja, joilla vesi nostettiin heinänkasvun ajaksi niitylle. Heinäkuun lopulla ennen niittoa pato avattiin ja niitty kuivatettiin.
Kuvat saat yksi kerrallaan isommiksi täppäämällä niitä.
Niittysaunan ja heinäladon jälkeen polku jatkuu kohti Rytivaaran kruununmetsätorppaa perinnepihapiireineen. Kesällä pihaniittyä hoitavat lampaat, ja Rytitupa onkin yksi Metsähallituksen paimenkohteista.
Rytivaaralla on varaustupa ja siihen kuuluva sauna. Vapaasti käytössä ovat vinttikaivo ja nuotiopaikka.
Helsinkiläiset Ronja Kauppinen ja Juuso Hämäläinen ovat viihtyneet Rytituvalla lammaspaimenina tapaamishetkellä vajaan viikon. Töiden ohessa he kertovat käyneensä patikoimassa ja polkujuoksemassa.
Ohi on vaeltanut kulkijoita, jotka ovat menneet UKK-reittiä pitkin. Hämäläisen kertoman mukaan osa oli lähtenyt liikkeelle Kolilta asti, eikä tätä Suomen pisintä vaellusreittiä ole ainakaan kokonaan unohdettu.
Rytivaaran kruununmetsätorppa on rakennettu vuonna 1852. Viime vuosituhannen taitteessa torppaa ja sen pihapiirin rakennuksia alettiin entisöidä, mutta ne jouduttiin rakentamaan suureksi osaksi kokonaan uudelleen.
Rakentamisessa noudatettiin mahdollisimman tarkasti entisajan menetelmiä ja säästettiin vanhaa niin paljon kuin mahdollista.
Samalla alkoi pihapiirin hoito niittämällä. Niiton ansiosta pihan kasvilajisto on alkanut palautua, joten niityllä kasvaa jälleen kissankelloa, nurmitatarta sekä uhanalaista ahonoidanlukkoa. Pihapiirin paahteisilla reunaosilla kasvaa jäkkiä eli jussinpartaa ja poimulehtiä sekä päivänkakkaraa.
Reitin infotaulussa rytilampien kerrotaan olevan kristallinkirkkaita, mutta sellaisia ne eivät juuri nyt ole. Pohjakin on paikoin pehmeää höttöä.
Uimista voisi ehkä kokeilla jossain kiinteäpohjaisessa kohdassa.
Lampien välisellä osuudella polku on paikoin kivikkoinen. Isomman lammen jälkeen polku haarautuu Kouvaan, jonne on matkaa 8,5 kilometriä.
Kohti lähtöpistettä taivaltaessa on matkan varrella vielä Moskavaaranpaise-niminen paikka. Hauskan nimen loppuosa tarkoittaa paisutukseksi kutsuttua veden nostoa niitylle.
Kuinka sen rauhallisuuden kanssa sitten kävi?
Ahmakallion retken parkkipaikalla oli lähtiessä yksi auto, mutta ihmishavaintoja retken aikana nolla. Reitin pehmeässä kohdassa havainto yhdestä ihmiskengän jäljestä.
Rytivaaran kierroksen parkkipaikan auto paljastui tuvan lammaspaimenten kulkupeliksi, ei muita kulkijoita täälläkään.
Meni kuten piti.
Kolme muuta päiväretkeä
Kaunislammen kierros (6,5 km) ei sijaitse kansallispuistossa, vaan sen läheisellä aarnialueella. Alue on maastoltaan hyvin erilaista kuin Syöte muuten. Itse Kaunislampi on rotkolampi, jonka ympäri polku kiertää.
Tulistelupaikka on lammen eteläpäässä.
Lähtöpaikka: Ruuhensuontie 1201.
Portinkuru ja Portinlampi löytyvät, kun ensin hoksaa Portinojan laavun, joka sijaitsee Syöte–Taivalkoski-reitin varrella.
Paikoin vaikeakulkuinen, jopa 20 metriä syvä Portinkuru sijaitsee UKK-reitin varrella Syötteen ja Pintamon kylän välimaastossa. Portinlampeen laskee pitkä, kirkasvetinen vesiputous. Metsä on vanhaa ja naavaista.
Päiväretkenä onnistuu parhaiten edestakainen reitti kuruun ja lammelle sekä takaisin.
Tämän jutun kartalle on piirretty reitti, jonka molemmissa päissä on metsäautotiet. Kartan reitin pituus on noin 10 kilometriä yhteen suuntaan.
Peuronlammen 5,2 kilometrin reitille voi lähteä Jaaskamosta eli samasta paikasta, kuin tämän jutun Ahmakallion retkelle, mutta toiseen suuntaan, Rytivaaran reittiä pitkin.
Osa pitkossilloista on huonossa kunnossa, mutta purot ovat sen verran pieniä, että niiden yli pääsee ilmankin. Isovaaralla on hienoa, erämaista metsää.
Lammen rannalla on laavu ja lammesta saa hyvin kalaa.