Kokkolan vesipiirin entinen johtaja Ossi Hjelt ei muista Outi Tuomi-Nikulaa tai hänen tekemäänsä tutkimusta – saati sitä, että olisi hyllyttänyt kyseisen tutkimuksen.
Tämän vuoden elokuussa julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1981 valmistunut ja aikanaan sensuroitu tutkimus kalastuksesta Pohjanmaan joissa 1800- ja 1900-luvuilla. Raportti toi esille muun muassa nousukalojen radikaalin vähenemisen sekä kalastajien ahdingon.
Yksi keskeisistä syistä kalojen katoamiseen oli Tuomi-Nikulan mukaan voimalaitosrakentaminen.
Nyt 87-vuotias diplomi-insinööri Hjelt toimi Kokkolan vesipiirin johtajana vuodesta 1978 vuoteen 1996.
Vesipiirin toimintakenttä oli laaja. Tutkimuksia tekivät sekä omat tutkijat että tilaustöinä ulkopuoliset tahot. Hjeltin mukaan vesipiirissä oli kalatalousasiantuntemusta ja aihepiiristä tehtiin laajojakin selvityksiä.
– Ei meillä sääntöä ollut, että tutkimukset julkaistaan, sillä niitä tehtiin omiin tarpeisiin. Tutkija olisi halutessaan voinut sen julkaista, hän sanoo.
– Ei meillä kassakaappia ollut huonojen tutkimusten kätkemistä varten.
Hjelt ei myöskään tunnista itseään raivoamassa työasioissa.
Vesipiirit olivat valtionhallinnon piiritason toimijoita ja niiden tehtävät määrättiin vesihallitusasetuksessa.
Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan vesihallinnon tehtäviin kuuluivat vesivoiman hyväksikäyttö, vesiliikenne, vesihuolto, vesien virkistyskäyttö, vesiensuojelu, tulvasuojelu sekä kuivatustoiminta, joka edellytti vesistön säännöstelyä ja järjestelyä.
Eivätkö tavoitteet tuntuneet missään määrin ristiriitaisilta, esimerkiksi voimalaitokset ja ympäristöarvot?
– Vesivoimatuotanto on puhdasta tuotantoa, Ossi Hjelt vastaa.
Nousukaloille voimalaitokset kuitenkin aiheuttivat haittoja. Tuomi-Nikulan tutkimuksessa haittoja, myös niiden ennaltaehkäisyä, käsitellään usean Pohjanmaan joen kohdalla.
Vaellussiiasta Tuomi.Nikula kirjoittaa, että se on tutkimusalueen taloudellisesti tärkein kala, joka on noussut kutemaan alueen kaikkiin jokiin vielä vuosisadan vaihteessa. 1900-luvun parhaat vaellussiikasaaliit kirjattiin 1950-luvulla, vaikka sen elinolosuhteita olivat huonontaneet monet tekijät.
Tämän jälkeen saaliit vesistötöiden seurauksena romahdusmaisesti laskivat. Poikkeuksen muodostivat alueen rakentamattomat joet Lesti- ja Lapväärtinjoki.
Perhonjoesta Tuomi-Nikula kirjoittaa, että vaellussiialla olisi mahdollisuudet lisääntyä pyyntivahvuisena kantana, mikäli Kaitforsin vuorokausisäännöstelylupa perutaan ja joen alajuoksun rakentamisesta luovutaan.
Eivätkö kalat tai kalastus siis yhtään huolettaneet vesipiirin johtajaa?
Vedenlaatu, kuten jokivesien samentuminen ja happamuus, olivat Hjeltin mukaan Pohjanmaan joissa suuria ongelmia. Vedenlaatu ja sen heikkeneminen ovat hänen mielestään jääneet vähälle huomiolle.
Oululainen Timo Yrjänä tuntee sekä vesipiirien toimintaa että Tuomi-Nikulan tutkimuksen, johon hän on kirjoittanut jälkisanat.
Biologitaustainen Yrjänä toimi Oulun vesi- ja ympäristöpiirin tehtävissä vuodesta 1988 alkaen. Vuosina 2011–2020 hän työskenteli Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen vesistöyksikön päällikkönä.
Ympäristöministeriön perustamisen aikaan vuonna 1983 vesivoiman edistäminen jäi pois vesipiirien tehtävistä.
– Vanhoilla vesi-insinööreillä oli luonnollisesti lukkarinrakkautta vesivoimaa kohtaa vielä minunkin työurani aikana, virastaan eläköitynyt filosofian tohtori, nykyinen tietokirjailija Yrjänä sanoo.
Yrjänän mukaan tuolloin, noin 40 vuotta sitten, vesipiirien käytännöt olivat varsin kirjavia siinä, mitä tutkimuksia tilattiin ja julkaistiin. Valitettavan paljon niitä jäi työraportteina julkaisemattakin.
– Oletan, että väitöskirjatason tutkijan raportti olisi tarkoitettu julkaistavaksi, hän kuitenkin arvioi.
– Outi Tuomi-Nikula on ollut ansioitunut tutkija jo silloin.
Jälkisanoissaan Yrjänä kirjoittaa, miten hänen on helppo ymmärtää, että selvitys jäi julkaisematta.
Esiin nousseet faktat kalastuksen merkityksestä keskikokoisissakin Pohjanmaan joissa eivät todennäköisesti olleet mieleen virastolle, jonka yhtenä lakisääteisenä tehtävänä oli edistää vesivoiman tuotantoa ja etsiä ratkaisuja silloiseen energiapulaan.
Ympäristönäkökulma alkoi näkyä aluehallinnossa vahvemmin 1970-luvun lopulla. Silloin esimerkiksi palkattiin ensimmäiset biologit. 1980-luvun alku oli muutosaikaa, jolloin ympäristöarvot alkoivat nostaa päätään.
Yrjänä huomauttaa, että ihmisen toiminta aiheuttaa aina jotain vaikutuksia ympäristölle.
– Kyse on vain siitä, mitä milloinkin katsotaan hyväksyttäväksi.
Vaikka vesipiirien tarkoitus ei ollut aiheuttaa tuhoa, niinkin joskus kävi. Kun esimerkiksi Hautaperän allas otettiin käyttöön Kalajoella, sen pohja kulutti vedestä hapen. Kun happiköyhä vesi virtasi jokeen, se tappoi ainakin nahkiaisen toukkia.
– Nekin korvattiin, Ossi Hjelt viittaa tuhon jälkeen asennettuihin ilmastuslaitteisiin.
Vesipiirin hankkeiden tuli lain mukaan olla hyötyisiä vahingot huomioon ottaen. Jos haittoja tai vahinkoja ei voitu poistaa, ne tuli kompensoida tai korvata.
Hjeltin mukaan vesipiirin toiminta oli avointa. Siihen sisältyi yhteistoimintaa myös ranta-asukkaiden kanssa.
– Kyllä me kävimme paljon neuvotteluita isäntien kanssa, ja esimerkiksi Luonuan tekojärvestä luovuttiin.
Tuomi-Nikulan tutkimuksen aikoihin kalastuksen edellytykset Pohjanmaan jokialueilla olivat hiipumassa.
Kyse ei ollut pelkästään voimaloista, sillä kalastajien asemaa olivat jo vuosisatojen ajan heikentäneet myös lohen määrääminen kruunun yksinoikeudeksi, puunjalostusteollisuus, maatalous sekä suonkuivatus ja metsänparannustoimet, tulva-alttiuden alentaminen koskiperkauksilla sekä jätevedet.
Tuomi-Nikulan mukaan lainlaatija on aina puoltanut valtiolle taloudellisesti tuottavinta toimintaa.
Energiatalous ja raha ovat myös Timo Yrjänän mielestä useimmiten painaneet vaakakupissa ympäristöarvoja enemmän.
Yrjänän mielestä vesipiirien toiminta on historiansa aikana aiheuttanut paljonkin pysyväisluonteisia vahinkoja, vaikka monet niistä ovat periaatteessa korjattavissa, jos tai kun tarve poistuu.
Käytännössä tämä on näkynyt esimerkiksi niin, että perattuja jokia on ennallistettu ja vesivoimaloita on purettu.
– Ja varmaan puretaan lisääkin, kun löydetään riittävän hyvä säätöenergian muoto, Yrjänä ennakoi.
Tällä hetkellä on vireillä Siikajoen Pöyryn voimalaitoksen ja padon purkaminen. Tavoitteena on palauttaa veden pinta alkuperäiselle tasolle ja saada vaelluskalat takaisin Siikajokeen.
Vesihallinto ei ole Yrjänän mielestä toiminut hetikään aina yhteistyössä asukkaiden kanssa.
– Aika lailla sanelumeininkiä on aiemmin ollut. Itselleni tämä konkretisoitui, kun teimme Uljuan 50-vuotishistoriakirjaa ja haastattelimme suurta osaa allasevakoista sekä kaivoimme arkistoja.
Uljuan tekoaltaan rakentamisen alta muutti pois 30 perhettä.