Jos oli viiden vuoden takaisessa Paula-myrskyssä jotain hyvääkin, niin ainakin näkymä on upea, kun Iivaaran laet piirtyvät esiin sadesumun takaa.
Normaalisti maan tasalta katsottuna määränpäämme tuskin erottuisi, mutta Rajalammin parkkipaikalle johtava kapea metsäautotie on molemmilta puoliltaan kuin avohakkuun jäljiltä. Pystyssä ei ole ainuttakaan runkoa.
Juuri täällä Iivaaralla myrskytuhot olivat erityisen pahat. Enemmän kärsi vain Kylmäluoma Taivalkoskella.
Metsähallitus ilmoitti kesällä 2021, että alkuperäinen Iirinki joudutaan sulkemaan pysyvästi. Se oli kulkukelvoton, tyystin tukossa tuulenkaadoista.
Vastaavaa ei ollut tiettävästi koskaan aiemmin jouduttu tekemään.
Polulle lakosi sellaisia määriä puuta, ettei niitä mitenkään olisi saatu raivattua. Eikä olisi voitu yrittääkään, sillä Iivaara on luonnonsuojelualuetta, joka on säilytettävä siinä tilassa, johon luonto on sen pannut.
Tämä uusi, samanniminen reitti avattiin loppuvuodesta 2021, puoli vuotta myrskyn jälkeen. Siihen kuuluu kahden kilometrin mittainen nousu vaaran päälle, josta voi joko palata takaisin samaa polkua tai jatkaa eteenpäin viiden ja puolen kilometrin mittaiselle ympyräreitille.
Heti kättelyssä käy selväksi, että ilman vedenpitäviä jalkineita ei Iivaaralle kannata lähteä.
Parkkipaikalta lähdettäessä ylitetään puista siltaa pitkin Rajajoki, jonka vesi näyttää olevan korkealla. Ei sentään sillan kannella, mutta huuhtoo miltei sen pohjaa. Vaikuttaa siltä, että pahaan tulva-aikaan koko reitti lienee poikki.
Ensimmäiset pari sataa metriä kuljetaan pitkospuita, ja ne ovat muutaman metrin matkalta tykkänään veden alla. En ole ajatellut tarvitsevani kallioisessa maastossa kumppareita, joten kunnon varsikengistä huolimatta sukat kastuvat läpimäriksi.
Sitten alkaa nousu.
Luontoon.fi:ssä Iirinkiä kuvaillaan paikoin vaativaksi, ja vaikka jättäisi ympyräreitin käymättä, varoitus kannattaa silti ottaa vakavasti.
Ei se mitään huippukuntoa kysy, mutta matkaan on hyvä varautua sillä ajatuksella, että polku on jyrkkä, kivinen ja juurakkoinen.
Määränpää on noin 470 metriä merenpinnan yläpuolella, mutta vaikka lähtöpistekin on iPhonen kompassin mukaan 270 metrissä, toimistotyöläinen joutuu muutaman kerran pysähtymään hengähtääkseen.
Vaaranrinnettä alas norunut vesi on uurtanut polkuun syviä railoja, ja tällaisena sadepäivänä liukkailla kivillä saa myös varoa askeleitaan.
Iivaaran länsirinteellä metsä on tiheää, eikä mitään parkkipaikan vierustan laajuisia myrskytuhoja polun varressa näy, mutta juurineen irti repeytyneitä puita lojuu silti ympärillä kymmenittäin.
Moottorisahan jälkiä on hyvin harvakseltaan. Suojeluperusteista huolimatta pieniä määriä puuta on sentään mahdollista korjata, joten tätä reittiä avatessa on pystytty heivaamaan muutama isompi myrskynkaato pois polulta.
Kaikki rungot on kuitenkin jätetty tänne metsään, sillä kaatuneesta puusta syntyy lahotessaan ekosysteemejä monille lajeille.
Olisi ollut sääli, jos tätä vanhaa, vaihtoehtoista reittipohjaa Iivaaran laelle ei olisi keksitty. Maisemat ovat nimittäin ylhäällä poikkeuksellisen komeat.
Vaikka Kuusamon vuorottelevia harjuja ja järviä on päässyt juttukeikoilla ihastelemaan monesta korkeasta paikasta, mukaan lukien Rukan suurmäestä, täällä ne ympäröivät meitä joka ilmansuunnassa.
Kartan perusteella oletan, että allamme häämöttävät ainakin Ahvenjärvi, Iijärvi, Naamankajärvi, Penikkajärvi, Hietaluoma ja Kovajärvi.
Kuulaalla ilmalla näkisi varmaan kauemmaksikin, yli koko pitäjän, mutta nyt pilvien läpi ei erotu enempää. Huipulla käy puhuri ja viima viskoo jääkylmää sadetta vasten kasvoja vimmalla.
Puuskutuksesta huolimatta ylös ja takaisin alas ei ole erityisen vaikea kavuta, kunhan muistaa varoa askeliaan. Kyse on siis lyhyestä päiväretkestä, jolle ei vesipulloa, tavallista ulkovaatetusta ja kumisaappaita kummemmin tarvitse varustautua.
Luontopalvelut suosittelee varaamaan matkaan aina kartan, kompassin ja muita turvallisuusvälineitä. Ja eväät kannattaa kantaa mukana ihan vain siksi, että Iivaaran laki on varmasti hyvällä säällä hulppea paikka viettää kesäpäivää.
Paitsi jos hyttysmyrkky unohtuu.
Iivaaran laella on katokseton tulentekopaikka, täysi halkoliiteri ja kuivakäymälä. Vessa on siisti ja vajan pari kirvestä, saha ja lumilapiokin ovat tallessa, samoin makkaratikut.
Koko reissu ylös ja takaisin autolle kestää meiltä vain noin tunnin ja parikymmentä minuuttia, vaikka pysähtelemme tämän tästä.
Täyteen 10,1 kilometrin matkaan kuluisi Luontoon.fi:n arvion mukaan 4–6 tuntia.
Ympyräreitin kiertäjille on puolimatkassa myös Näätälammen autiotupa nuotiopaikkoineen, polttopuineen ja käymälöineen.