Pieni soutuvene nytkähtelee eteenpäin tasaisin, varmoin vedoin.
Matka Kolmenkoivunkarille Hylkykarin puolelta Oulunsalosta kestää rauhallista tahtia puolisen tuntia.
Jarmo Kiuru Oulun Merenkävijöistä on lähtenyt matkaamme saarta tutkimaan silkasta uteliaisuudesta. Omassa purjeveneessään hänellä on pienempi paatti, jolla hän toisinaan muulloinkin piipahtaa tutkailemaan saaria.
Tämä pieni, yksityisomistuksessa oleva saari ei ole hänelle ennestään tuttu.
Kartan perusteella ei arvaa, onko tuntemattomalla saarella enää elämää. Soudamme paikan päälle katsomaan.
Odotettavissa punkkivaara
Maanmittauslaitos tietää kertoa, että saarella on neljä kiinteistöä, joista kolmella on vapaa-ajan rakennuksia. Kaksi rakennetuista kiinteistöistä on kooltaan 1,5 hehtaaria, kolmannen koko on 8 000 neliötä. Tontteja ympäröivät ranta-alueet ovat Oulun jakokunnan yhteistä vesialuetta.
Muutama päivä ennen matkaa oululainen puutarhayrittäjä Esa Yrjänäinen vastaa puhelimeen. Hän on yksi neljästä tontin omistajasta Kolmenkoivunkarissa.
Mitähän saarelta saattaisi löytää?
– Sieltä löytää useammankin kesämökin. Saari on ollut suvun hallinnassa 1960-luvulta.
Saari on ollut alusta saakka Yrjänäisen ja hänen veljiensä hallussa, koska tilukset rakentaneet vanhemmat laittoivat ne jo alkujaan lastensa nimiin. Nyt myös veljesten lapset ovat saaresta osallisia.
Kiinteistöjä reunustaa parinkymmenen metrin mitalta vesijättömaata. Vielä 1960-luvulla aavalla saarella kävi biologeja seuraamassa lintuja.
Silloin saarella pesi Esa Yrjänäisen muistikuvien mukaan 21 lintulajia. Nykyään siellä elävät aivan eri populaatiot.
– Siellä on kauriita. Varokaa punkkeja, Esa Yrjänäinen huomauttaa ennen matkaa.
Ensimmäinen etappi
Vene rantautuu pehmeään hiekkaan. Saavumme saaren itäpuolelle. Lähdemme kiertämään saarta vastapäivää.
Horisontissa siintävät Nuottasaaren tehtaat. Joku rakennus nousee suippona muita korkeammaksi.
Jarmo Kiuru asettaa kiikarit silmilleen ja tiiraa mantereen puolelle.
– Kirkon tornilta näyttää. Kyllä siinä risti on katolla.
Merivesi rannalla on kirkasta. Aallot ovat huuhtoneet sileät pikkukivet tahrattomalle hietikolle. Rannalta löytyy ainoastaan eläinten jättämiä jälkiä.
Laonneen heinikon päällä on jätöksiä, ehkä joutsenen ja merihanhen. Joku eläin on aivan hetkeä aiemmin saanut kiinni lokin, josta on jäljellä enää pöyhittyjä höyheniä ja hiukan tuoretta, punertavaa lihaa. Olemme tullessamme säikäyttäneet pedon pois.
Rannan takana alkaa kasvusto, joka on päässyt rehevöitymään omaan tahtiinsa. Ahomansikat punertavat. Niittymäisen kasvuston yllä pörräilee valtavasti perhosia ja mehiläisiä. Käpytikka nakuttelee pihlajan kylkeä.
Maasta löytyy yksittäinen harmaantunut, leveä lankku, joka paljastaa paikalla joskus olleen ihmiselämää. Koivun runkoon on kiinnitetty uudehko telkän pönttö.
Pusikon takaa kuuluu ääntä.
– Tulkaa tänne, Eero Yrjänäinen huhuilee.
Eero Yrjänäinen on Esa Yrjänäisen veli. Hän on juuri saapunut saarelle moottoriveneellä vaimonsa Railin kanssa.
Edellisyönä eläkkeellä oleva pariskunta on jakanut kaupungissa 4 000 mainosnippua. Mainosten jakaminen oli aikanaan vaimon ehdotus. Sitä oli tarkoitus tehdä pari kuukautta. Nyt on hujahtanut viisi vuotta.
– Se on niin kuin huume, niin koukuttavaa. Kaikkia hölömöyksiä sitä alakaa tekemään, Yrjänäinen päivittelee.
Eero Yrjänäinen on jo siirtänyt oman kiinteistönsä tyttärensä nimiin, mutta saarella pariskunta viettää yhä paljon aikaa. Siellä mies on kulkenut jo 50 vuotta.
– Ikää alkaa olemaan. Saarella nautitaan ja viljellään mitä viljellään.
Vastassa rehevä puutarha
Yrjänäisen punaisen mökin ympärillä rönsyilee rehevä puutarha. Tontilla kasvaa kolmisenkymmentä hedelmäpuuta, karviaismarjaa, punaviinimarjaa ja kukkapenkkejä. Puutarhan kulmalla on kasvihuone.
Pionit ovat juuri kukkineet. Omenapuut notkuvat vielä raakojen omenoiden painosta. Myös päärynäpuu tuottaa tänä vuonna satoa.
Mantereella Yrjänäiset asuvat kerrostalossa. Kaupungissa saaren mittavalle sadolle ei ole säilytystiloja. Siksi Yrjänäinen rakensi tontilleen maakellarin. Sen perustukset valettiin lapiolla.
Kasvihuoneen lämmössä hedelmää kantavat ihmisen korkuiset viiniköynnökset.
– Viinirypäleitä vaimo ei pysty syömään, ovat liian kirpakoita. Perunaa tulee ensimmäisen kerran kunnolla, kun on heitetty kahvinporot maahan, Eero Yrjänäinen vinkkaa.
Kerran samaisesta pottumaasta löytyi mullan alle kätketty hanhenmuna. Yrjänäinen epäilee kätköä ketun tai saukon tekosiksi. Kettu osaa piilotella ihmisiltä hämmästyttävän hyvin, mutta valvontakameralle sekin on saarella jäänyt kiinni.
Yrjänäinen kertoo, että saarella on nähty jo mainittujen eläinten lisäksi kauris, jänis ja merikotka. Orava on sittemmin hävinnyt. Ehkä merikotka nappasi sen.
Yhteen aikaan saarella elelivät myös kärppä ja lumikko. Supikoiratkin viihtyivät aikansa. Sitten ravinto loppui, ja supikoirat lähtivät. Jäälle jäivät vain manteretta kohti suuntaavat jäljet.
Lokitkin ovat Yrjänäisistä upeita. Niiden kirkuminen kuuluu saaren tunnelmaan.
Kauriiden mukana saarelle on tullut punkkeja. Mutta niiden jälkeen tulivat muurahaiset. Raili Yrjänäinen näyttää puutarhassa kuhisevia työläisiä.
– Luultavasti ne pitävät punkit vähempänä, hän arvelee.
Kolmesta koivusta metsiköksi
Eero Yrjänäinen kertoo, että suvun tarina saarella alkoi siitä, kun isä Erkki Yrjänäinen osti keskimoottoriveneen jotakuinkin vuosina 1963–1965. Ajellessaan merillä isä Yrjänäinen huomasi saaren ja kävi kysymässä myyntihalukkuutta.
Puolet saaresta maksoi sen verran, että myyjä sai ostettua rahalla leikkuupuimurin. Esa Yrjänäinen muistelee isän kertoneen, että loppuja saaren osakkaita piti etsiä Ruotsia myöten.
1960-luvulla saarella olleet tilat yhdistettiin yhdeksi. Vasta 1990-luvulla ne jaettiin neljään osaan veljesten ja näiden lasten kesken.
Aikanaan saari tunnettiin nimellä Laaja. Suomen etymologisen sanakirjan mukaan se tarkoittaa avaruutta ja leveyttä. Sellainen se myös Yrjänäisen veljesten muistikuvien mukaan vielä 1960-luvulla oli, avara ja puuton.
Saarta on kutsuttu Kolmenkoivunkarin lisäksi myös Kolmen puun saareksi. Nimi juontaa juurensa siitä, että saarella oli aikanaan kolme koivua.
Nykyään saarella kasvaa täysikasvuinen puusto. Se on kohonnut Eero Yrjänäisen mielestä hurjaa vauhtia.
– Oikein ihmettelen, Yrjänäinen sanoo.
Kolmea nimikkokoivua ei sen sijaan enää ole.
– Aika on tehnyt tehtävänsä. Meinasivat Esan mökille kaatua. Olivat lahoja sisältä, Eero Yrjänäinen kertoo.
22 tonnin kaivuri jäitä pitkin saareen
Saareen rakentaminen on ollut omanlaisensa ponnistus.
Saaren ostamisen aikoihin Eero Yrjänäinen oli 15-vuotias. Ensimmäiset kesät vietettiin teltassa. Jossakin vaiheessa paikalle tuotiin asuntovaunu, mutta myöhemmin tullut tulva homehdutti sen.
Kun saareen halutaan tuoda painavaa tavaraa, se tehdään talvella kantavien jäiden aikaan.
Aikanaan yhden vanhemman saunarakennuksen hirret on tuotu hevosilla viimeisillä jäillä. Myöhemmin hirsiä on tuotu traktorilla.
Jäitä pitkin Eero Yrjänäinen kuljetti kaivinkoneen, joka painoin 22 tonnia.
– Ajoin ovi auki, köysi vyöllä. Poika kulki 30 metrin päässä perästä. Jos jotakin olisi tapahtunut, poika olisi vetänyt ruumiin pois.
Kaivinkone oli saaressa kymmenen vuotta. Sillä rakennettiin mahdollisten tulevien latojen maanpohjatkin.
Saareen ei tule sähköä tai vettä. Uusimmassa mökissä on aurinkopaneelit, vanhimmassa 1960-luvun mökissä dieselillä toimiva aggregaatti.
Uusin rakennus, Eero ja Raili Yrjänäisen lapsen mökki valmistui tänä kesänä pariskunnan viereiselle tontille etelärannalle.
Modernin mökin juuri rakennettu avara kuisti katsoo merta, aurinkoa ja Oulunsaloa kohti.
– Sepeliä kuljetettiin niin, että on varmasti tarpeeksi. On kaivotkin viimeisen päälle, Eero Yrjänäinen kehaisee.
Rakennus osoittaa pohjoiseen
Etelärannan mökistä kivenheitto edemmäs, länsipuolen tontilla on Esa Yrjänäisen A:n muotoinen rakennus.
Se on veljesten vanhempien 1968 rakennuttama tiilitalo. Esa Yrjänäinen kertoo, että hänen kesämökkinsä on arkkitehti Veijo Kerolan suunnittelema. Yrjänäisen mökkiä paremmin Kerola tunnetaan 1962 valmistuneen Kastellin kirkon suunnittelusta.
Talon kärki osoittaa magneettiseen pohjoiseen eli kompassin osoittamaan pohjoiseen.
– Kerola sai idean rakennuksen muotoon vanhojen merikarttojen pohjoisnuolesta. Sen nimi on Merimerkki, Esa Yrjänäinen kertoo talosta.
Jossakin mökkiä ympäröivällä kivikolla on lammassuojan jäänteet. Vielä 1950–1960-luvuilla saari oli lampaiden laidunmaa. Kerrallaan paikalla laidunsi 50–100 lammasta.
Länsirannalta näkee Hailuodon lauttarannan. Tuulimyllyjen humina rikkoo saaren kärjen hiljaisuuden.
Oikealla siintävät Pateniemenrannan uudenkarheat talot, jotka loistavat kesäauringossa valkoisina kuin hammasrivistö.
A:n muotoisen talon vieressä on kivillä tuettu, jykevä puinen merimerkki. Sen valkoinen maali alkaa olla kulunut. Merelle asti merkkiä ei enää näe, koska maasto sen edessä on metsittynyt.
Koivikkoon haudattu ruumis
Tyhjällä tontilla saaren pohjoispuolella kasvaa kaunis koivikko. Auringonvalo siivilöityy siellä pehmeästi puiden läpi.
Koivikko saa aavemaisen tunnelman, kun kuulee sen historian. Jonnekin tänne on haudattu ihmisruumis.
Se, joka ruumiista Eero Yrjänäiselle kertoi, kuoli jo 30 vuotta sitten.
– Hän löysi ihmisen raadon rannalta. Ruumis haisi pahalta, oli jo mädäntynyt. Mies päätti, ettei sotke venettä ruumiilla ja hautasi sen koivikkoon.
Jälkikäteen mies näytti Yrjänäiselle hautapaikan kahdesti. Kummallakin kerralla paikka oli eri.
– Ei vainaja ole meille kummitellut. Jos tarina on tottakaan, Raili Yrjänäinen sanoo.
Tuhansia mehiläisiä
Koivikko on Eero Yrjänäisen mökin takapihalla. Olemme kulkeneet täyden ympyrän.
Yrjänäisen punaisen mökin terassilla kuhisee mehiläisiä. Jos mehiläinen sattuisi tulemaan lähelle, pitäisi malttaa olla hötkyilemättä. Mehiläisiä on tuhansittain, mutta ne pörisevät omia asioitaan ihmisistä piittaamatta.
Pesä tuotiin mökille kolme vuotta sitten. Mehiläiset ovat lisänneet saaren satoa. Elokuun alkupäivinä Eero Yrjänäinen alkaa kerätä hunajaa. Vuodessa sitä tulee kymmenisen kiloa.
– En osaa sanoa, paljonko niitä on, mutta parhaimmissa pesissä mehiläisiä saattaa olla 50 tuhatta. Mehiläiset antavat tietyn varmuuden, että sato aina onnistuu, Eero Yrjänäinen kertoo.
Myrsky pakottaa paikoilleen
Aurinkoisena kesäpäivänä on vaikea kuvitella myrskyävää merta.
Mutta myrsky saarella on mahtava. Silloin ei voi muuta kuin pysyä paikoillaan.
– En minä myrskyjä pelkää, mutta sitten kun tulee sumu. Se se on, Raili Yrjänäinen pudistelee.
Saarikierroksen aikana tuuli on yltynyt. Aallot loiskivat puoliksi maihin vedetyn veneen kylkeen.
Lokin raadosta on jäljellä enää pelkät höyhenet.
Jarmo Kiuru tarttuu airoihin. Kiuru oli odottanut näkevänsä erikoisen A:n muotoisen rakennuksen.
Mutta miksi sellainen suuri jämerä talo rakennettiin saaren syrjään, se ei koskaan selvinnyt.
– Sen tarina jäi mysteeriksi, Kiuru toteaa ja alkaa soutaa kohti rantaa.
Kolmenkoivunkaria vastapäätä mantereella etelän puolella on Hylkykari. Lännen puolella ennen Varjakansaarta sijaitsevat saaret Pöllönkari ja Koivukari.
Saari tunnettiin aiemmin nimellä Laaja. Sitä on kutsuttu myös Kolmen puun saareksi.
