Yksi Lapin hienoimmista luontoa ja historiaa yhdistelevistä retkikohteista sijaitsee Lemmenjoen kansallispuistossa. Sallivaaran poroerotuspaikka on vaikuttava nähtävyys, jossa pystyy edelleen aistimaan menneiden aikojen erotus- ja markkinatunnelmaa.
Vaikka Sallivaaraan on suhteellisen helppo patikoida ihan päiväretkenä, paikka on pysynyt suhteellisen tuntemattomana. Osasyynä lienee ainakin sen syrjäinen sijainti niin Inariin kuin muihin kuuluisiin luontokohteisiin nähden.
Sallivaarassa pääsee kokemaan yhtä aikaa ihmisen hylkäämän paikan ja erämaan tunnelmaa, mutta ilman graffiteja ja lasinsiruja, joita yleensä joutuu sietämään lähempänä asutusta sijaitsevien autiotalojen liepeillä.
Erotuskaarre konttoreineen on vaikuttava näky
Sallivaaran suurin nähtävyys on satoja metriä pitkä erotusaita, jonka nykyinen versio on peräisin 1930-luvulta. Paikalla on sijainnut poroaita jo 1800-luvun lopulta asti.
Erotusalueen keskellä on 500-metrinen erotuskaarre, jonka reunoilla sijaitsee parikymmentä karsinaa eli konttoria, johon porot eroteltiin omistajiensa mukaan. Näiden lisäksi alueella on säilynyt myös aitauksia, joiden läpi porot ohjattiin kaarteeseen.
Erotusaidan lisäksi Sallivaarassa on pystyssä 11 erotusaidan ympärille rakennettua hirsikämppää. Aitarakenteiden tavoin suurin osa kämpistä on kulttuurihistoriallisia suojelukohteita. Niistä yksi toimii opastustupana, yksi päivätupana ja yksi autiotupana.
Mönkijäura voi sekoittaa, mutta kaikki polut vievät perille
Sallivaaraan johtava polku lähtee kansallispuiston kaakkoisreunalta Inari–Kittilä -tien (tie 955) varrelta. Lemmenjoen kuuluisan retkeilyreitistön ja jokiveneiden lähtöpaikkaan Njurkulahteen on matkaa autotietä pitkin lähes 50 kilometriä.
Parkkipaikalta on Sallivaaraan noin kuuden kilometrin kävely. Polku on hyväkulkuinen, mutta maastossa on jonkin verran kosteita paikkoja ja suonylityksiä, joten kenkien kastumiseen kannattaa varautua kuivallakin kelillä.
Retkeilyreitti risteää useassa kohdassa Sallivaaran huoltoon käytetyn mönkijäuran kanssa, eikä oikean polun valinta ole aina selvää, vaikka reitti on merkitty maastoon puisin viitoin. Myös mönkijäura johtaa perille, mutta varsinaista polkua on miellyttävämpi kävellä.
Näköalapaikalle kannattaa kiivetä
Polku saapuu alueelle kaakosta, ja rakennuksista erotuskaarre karsinoineen tulee vastaan ensimmäisenä. Kämppiä on erityisesti kaarteen länsi- ja pohjoispuolilla. Lännessä on Poliisien kämpäksi kutsuttu päivätupa tulipaikkoineen ja pohjoisessa opastustupa sekä autiotupa eli Takalon Mikon kämppä.
Erotusalueen koilliskulmalta pääsee myös Sallivaaran laelle johtavalle polulle, jossa on näköalapaikka erotusalueelle. Vaaran laelta aukeaa näkymä myös kansallispuiston keskiosien laajoille suoalueille sekä pohjoiseen, kohti Lemmenjoen suunnalla häämöttäviä tuntureita.
Näköalapaikka sopii mainiosti eväiden syömiseen, jos ei tarvitse tulisijaa.
Jos nousee näköalapaikalle ja kiertelee tutustumassa erotusalueeseen ja sen rakennuksiin, tulee edestakaisen retken mitaksi helposti vähintään 15 kilometriä.
Viimeisestä erotuksesta lähes 60 vuotta
Metsähallituksen mukaan vanhin hirsikämpistä on peräisin vuodelta 1897, ja vielä 1930-luvulla kämppiä oli kolme. Vaikka Sallivaarassa tehtiin erityisesti talvierotuksia, väki asui yleensä laavuissa tammikuun pakkasillakin.
Kämppien rakentaminen yleistyi sotien jälkeen, ja Luontoon.fi:n mukaan elämä erotuspaikalla oli erityisen värikästä vasta 1950-luvulla. Erotusten lisäksi paikalla käytiin kauppaa ja järjestettiin jopa tansseja.
Sallivaaran poroerotukset päättyivät vuonna 1964, kun erotuspaikka siirrettiin Inari-Kittilä -tien varteen Hirvassalmelle, noin 15 kilometriä Inarin suuntaan Sallivaaran nykyiseltä parkkipaikalta.
Kuluneen kesän aikana Sallivaarassa korjattiin neljää heikoimmassa kunnossa ollutta kämppää. Remontin tarkoituksena oli pidentää rakennusten ikää mahdollisimman hyvässä kunnossa.
