Suo­mus­sal­men erä­mai­nen kol­mik­ko

Moni tuntee Hossan kansallispuiston ja Kylmäluoman retkeilyalueen, mutta Suomussalmella on muitakin luonnon aarteita. Tässä jutussa esitellään kolme hyvin erämaista ja rauhallista retkikohdetta, joissa saa luultavasti kulkea omissa oloissaan.

Martinselkonen, Saarijärven aarnialue ja Murhisalo ovat juuri niin hienoja kuin niiden villiyttä henkivät nimet antavat ymmärtää.

Maiseman yhtäläisyyksistä huolimatta jokainen retkikohde on selvästi oma persoonansa, ja kaikkien tie suojelualueeksi on ollut ainutlaatuinen.

Soiden ja metsien kudelma

On hankala sanoa, kumpaa Martinselkosessa on enemmän, metsää vai suota. Lyhyen kangasmetsätaipaleen jälkeen polku saapuu kapealle suolle, ja kohta tullaan seuraavalle suolle.

Soiden reunoilla kohoaa kauniita kelomäntyjä. Osasta alueen kangasmetsiä on korjattu isoimpia tukkipuita kauan aikaa sitten, osa Martinselkosen metsistä on kirveen koskemattomia. Erityisen hienoa vanhaa metsää on esimerkiksi Iso Löytövaarassa ja Teerilammen tienoolla.

Martinselkosen suojelu oli esillä jo 1970-luvulla, jolloin alueelle ehdotettiin kansallispuistoa. Pian sen jälkeen suot rauhoitettiin, mutta Metsähallitus aikoi hakata metsät. Alue suojeltiin kokonaisuudessaan 1990-luvun alussa sen jälkeen, kun paikalliset hirvenmetsästäjät ryhtyivät puhumaan metsien puolesta.

Martinselkosen retkeilyreitti on 12 kilometrin mittainen, ja sen voi aloittaa joko Taivaljoen parkkipaikalta tai Porrasahon levikkeeltä. Takaisin kävellään samaa reittiä.

Polun varrella on kaksi tulipaikkaa ja Teerilammin autiotupa, jota Metsähallituksen Luontopalvelut remontoi parhaillaan. Sivummalla on lisäksi kaksi laavua ja Lintulammin autiotupa.

Martinselkonen on vankkaa suurpetoaluetta. Lähistöllä järjestetään maksullisia karhujen kuvausretkiä, ja omatoimiretkeilijäkin saattaa nähdä esimerkiksi karhun kakkaa, jos käy tuuri. Alueella liikkuu satunnaisemmin myös ahmoja ja susia.

Aarnialue lumoaa vaihtelevuudellaan

Suomussalmen ja Hyrynsalmen rajalla sijaitseva Saarijärven aarnialue on kuin Kainuun luonto pienoiskoossa. Alue on maisemiltaan tavattoman vaihteleva.

Polun varrella on valoisaa männikköä, hämyisää korpikuusikkoa, pieniä harjuja ja monenlaisia soita. Välillä katsellaan järvenrantaa tai jokea.

Siellä täällä vastaan tulee kilpikaarnaisia aihkimäntyjä, jotka ovat seisseet paikallaan yli kahdensadan vuoden ajan. Ne tuovat metsään vahvan historian tunnun. Mitä kaikkea niiden elinaikana onkaan ehtinyt tapahtua?

Retken evästauon voi pitää Saarijärven rannalla, jossa on päivätupa ja tulentekopaikka. Historian havinaa voi aistia täälläkin, koska vastapäinen saari on nimeltään Jääkärisaari. Siellä majoittui 1900-luvun alussa Saksaan sotilaskoulutettaviksi matkanneita jääkäreitä. Piilopirtti on yhä pystyssä.

Saarijärven aarnialueen suojelun pani tiettävästi alkuun paikallinen metsänhoitaja ja aktiivinen suojeluskuntalainen Julius Viro. Hän katsoi 1930-luvulla, ettei arvokas piilopirtti voi sijaita keskellä hoidettua metsää. Hakkuut lopetettiin, ja myöhemmin Metsähallitus rauhoitti seudun aarnialueena.

Vain osa Saarijärven poluista on nykyisin huollon piirissä. Alueesta saa parhaan käsityksen, jos kiertää koko Saarijärven, mutta tällöin jalkaan on syytä pukea saappaat, koska osa pitkospuista on heikossa kunnossa. Löytöjoen parkkipaikan ja päivätuvan väliltä pitkospuut on uusittu hiljattain.

Jos kävelee hyväkuntoista reittiä Löytöjoen parkkipaikalta Saarijärven päivätuvalle, matkaa kertyy edestakaisin yhteensä 8 kilometriä. Järveä kiertäessä kilometrejä karttuu 14. Järvikierrokselle on mahdollista lähteä myös pohjoisesta Hanhilammin parkkipaikalta.

Retki runonlaulajien maille

Murhisalossa retkeillessä tekee mieli muistella vanhoja kalevalaisia tarinoita. Alue sijaitsee Suomen ainoiden vienankarjalaista kulttuuria edustavien kylien kupeessa, ja täällä asui esimerkiksi maamme viimeiseksi runonlaulajaksi tituleerattu Jussi Huovinen.

Näkymättömissä Murhisalon korpien kätköissä elää muuan uhanalainen kovakuoriainen, korpikolva. Se asustaa järeissä maahan kaatuneissa kuusissa. Laji on siitä erikoinen, että myös aikuiset kuoriaiset liikkuvat yleensä vain kävelemällä. Korpikolva on lähes unohtanut lentämisen, koska koko sen evoluution ajan luonnontilaisissa metsissä on ollut runsaasti sille sopivaa lahopuuta.

Murhisalon isokokoisempiin asukkaisiin lukeutuvat saukko ja majava. Alueella on somien järvien lisäksi monenlaisia virtavesiä.

Murhisalon kohtalosta kamppailtiin 1980-luvulla. Metsähallituksen aloittamat hakkuut peruuntuivat, sillä paikalliset asukkaat ja luonnonsuojelijat nousivat vastustamaan niitä. Myös Kalevalaseura ja Suomen Kirjallisuuden Seura tukivat Murhisalon suojelua alueen kulttuurihistoriallisen arvon takia.

Murhisalossa ylläpidetään nykyisin yhdeksän kilometrin mittaista retkeilyreittiä Kuivajärventieltä Murronmaahan. Tämän reitin pitkospuut on uusittu vuonna 2022.

Alueella oli aiemmin muitakin polkuja, mutta Metsähallituksen Luontopalvelut ei ole huoltanut niitä pitkään aikaan, joten pitkospuut ovat näiltä osin raihnaisessa kunnossa.

Huonokuntoisillakin pitkoksilla saattaa olla mahdollista kävellä, mutta jos laudan kiinnitys on irronnut, retkikaverin kanssa ei kannata astua yhtä aikaa samalle laudalle. Välillä voi joutua astumaan suon puolelle.