Urho Kekkosen kansallispuistossa Suomujoen ja Rupisuolijärven välisellä kannaksella sijaitsee iäkäs hirsikämppä. Hiljalleen lahonneen kämpän hirsien seasta erottuu kyltti. Kyltissä lukee paikan olevan itsenäisen Suomen ensimmäinen rajavartiokämppä.
Kämpän katto on romahtanut ja luonnonkivitakka lysähtänyt nurkkaan, mutta seinähirsissä näkyy kaiverrus J.M Pehkonen 1927.
– Kohde ei ole muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös, mutta on se kuitenkin arkeologinen kulttuuriperintökohde, sanoo Metsähallituksen kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Siiri Tolonen.
Tolosen mukaan kämpällä on raunioituvanakin oma merkittävä kulttuurihistoriallinen arvonsa.
Rajavartijoiden ensimmäinen tukikohta
Jääkärikämppä on ollut nykyisellä paikallaan yli sata vuotta. Nimestään huolimatta kämppää ei ollut mitään tekemistä jääkäriliikkeen kanssa eikä se ole toiminut jääkäriliikkeen etappina. Ainoastaan siellä toimineen kenttävartion päällikkönä oli jääkärivääpeli Kurt Teira.
– Suomen itsenäistymisen jälkeen tarvittiin tukikohta, josta voitiin rajavartiotoiminta aloittaa. Siihen maailman aikaan ei Ivalosta mennyt minkäänlaista tietä Raja-Joosepin suuntaan eikä Virtaniemeen. Polku Sompion suunnasta tuli Suomujoen vartta Petsamoon asti, kertoo ivalolainen rajakapteeni (evp.) Hannu Paananen.
Maine rosvopesänä
Yhden tarinan mukaan kenraali Kurt Martti Wallenius ja Aleksi Hihnavaara eli Mosku olisivat rakentaneet jääkärikämpän vuosina 1917–18. Toisaalta he saattoivat vain asustella ja kalastella siellä pohjoisen matkoillaan. Jääkärikämppä sijaitsi lähellä Suomujoen koskia, johon lohi nousi kutemaan.
– Jääkärikämppä sijaitsi vanhan Petsamon reitin varrella, joten Wallenius katsoi paikan hyväksi. Moskun kautta kairat tulivat Walleniukselle kohtalaisen tutuksi, Paananen selittää.
Lapin paliskunnan poromiehet kutsuivat paikkaa rosvokämpäksi, sillä Mosku tunnettiin porovarkaana. Tarinan mukaan poromiehet ajoivat miehet pois kämpästä.
– Kun Tarton rauhansopimus astui voimaan 1920, rajalinjaa siirrettiin 70 kilometriä idemmäksi. 1930-luvulla kämppää ei käytetty enää rajavartioiden partiokäytössä, Paananen kertoo.
Pandemia-aikaan kämpällä keiteltiin pontikkaa
Toinen tarina rakennuksen historiasta kerrotaan Lapin Kansassa vuonna 1998. Joukko eteläsuomalaisia turisteja saapui 1990-luvun alussa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle. Turisteja kiinnosti jääkärikämpän sijainti.
Yksi turisteista kertoi, että hänen isoisänsä halikkolainen Aukusti Toivonen oli rakentamassa mökkiä kuuden muun miehen kanssa.
– Rajavartiosotilaat olivat saaneet Rovaniemeltä käteensä vain kirveet ja kaksi ikkunaruutua. Heidät komennettiin hiihtämään Suomujoelle kevättalvella 1919. Kovin tiukka järjestys mökissä ei sen valmistuttua ollut, koska aamulla ukkini aina tarkasteli ketä yön aikana oli sisään tullut. Se oli samalla kulkijoiden yöpaikka, kertoi Toivosen lapsenlapsi Lapin Kansan jutussa.
Jääkärikämpän alkuvaiheilla 1920-luvulla elettiin pandemia-aikaa, kun espanjantauti teki rumaa jälkeä ympäri Eurooppaa. Espanjantaudin takia jääkärikämpälle oli tullut esikunnasta määräys, että pontikkaa on pakko keittää ja nauttia lääkkeeksi aamuisin.
Aukusti Toivonen oli muistellut, että jopa hän raivoraittiina miehenä oli joutunut nauttimaan juomaa. Rajavartiosotilaiden pontikankeitto on saattanut vaikuttaa kämpän maineeseen rosvopesänä.
Myöhemmin kämpässä ovat majoittuneet ainakin Leonid Holmanin kullanetsintäryhmä 1930-luvun puolivälissä, kesyn ahman kanssa asustellut Nuotio-niminen mies 1950-luvulla, retkeilijät ja Luton autosavotan valmistelijat.
Nuutti Peltomaa
Jääkärikämpän kunnostaminen alkaa olla jo myöhäistä.
– Rakennus ei ole enää siinä kunnossa, että sitä voisi kunnostaa menettämättä alkuperäisiä rakenteita ja kohteen arvoa, Metsähallituksen Siiri Tolonen kertoo
Tolosen mukaan Metsähallituksella ei ole nykyisin riittävää rahoitusta kulttuuriperinnön hoitoon. Vuonna 2018 maat liitettiin Urho Kekkosen Kansallispuistoon ja kämppä siirtyi Metsähallituksen vastuulle.
– Suojakatos voisi jonkin verran hidastaa rakennuksen lahoamista, mutta se ei estäisi maasta tulevaa kosteutta ja lahoa, Tolonen sanoo.
Annettu rapistua yli puoli vuosisataa
Aiemmin ongelmana kunnostamisessa on ollut sijainti yksityismailla ja riittävän rahoituksen saaminen.
Jo vuonna 1958 kirjailija Kullervo Kemppinen mainitsi Lumikuru kirjassaan jääkärikämpästä, joka rapistuu Rupisuolijärven ja Suomujoen välisellä kauniilla kannaksella. Lumikuru-kirjan ilmestymisen jälkeen jääkärikämpän kunnostamista ja suojelua on aika ajoin suunniteltu.
Kun Imatralle perustettiin rajavartiolaitoksen museo 1980-luvulla, kaavailtiin Jääkärikämpän siirtoa sinne. Lopulta Imatran rajamuseoon siirrettiin Lapista toinen hirsinen vartiotupa piharakennukseksi.
Samanaikaisesti Lapin rajavartiolaitos selvitti mahdollisuuksia kämpän kunnostamiseksi. Asiasta tehtiin tuolloin esitys myös museovirastolle, mutta hankkeeseen ei voitu museoviraston mukaan ryhtyä taloudellisista syistä.
Jääkärikämppä sijaitsee Sodankylän kunnan koillisnurkassa vain kilometrin päässä Inarin kunnan rajasta. Syrjäisen sijaintinsa takia kumpikaan kunnista ei ole ollut kiinnostunut sen kunnostamisesta.