Tule hiih­to­seu­rak­si, ker­to­vat nauhat

Joulukuussa Oulun seudun hiihtoryhmään Facebookissa ilmestyi viesti, joka oli tavallisuudesta poikkeava. Siinä ei kyselty latukoneen liikkeistä tai ihasteltu suksien liukkautta. Näin teksti alkoi:

”Mikä homma? Kun näät mut ladulla, niin seuraan saa liittyä, voidaan hiihtää rykästä yhessä ilman ennakkosopimuksia ja kahtoo lähetäänkö treffeille joskus, ehkä ladulta löytyis se viksumpi seura.”

Viestissään Saana Askola kertoi laittavansa takkiinsa pienen merkkiviirin, josta hänet voisi tunnistaa laduilla.

Seuran etsintä herätti runsaasti kiinnostusta. Askolan tekstistä tykkäsi yli 1000 ihmistä ja kommentteja aiheesta kertyi 89. Joku kertoi olevansa jo laittamassa voiteita suksiinsa, toinen vitsaili siitä, että nyt olisi ”ukkoja ladut täynnä”.

– Ajattelin, että apua, kuinka moni minut tunnistaa tämän jälkeen, Askola sanoo nyt.

Seuranhakuilmoituksen laittaminen lähti Askolan ja hänen ystävänsä vitsistä. Naiset olivat hiihtoretkellä Auran majalle huomanneet, että laduilla suksi vastaan silmiä miellyttäviä miehiä. Askola nautti hiihtämisestä Oulun latuverkostossa ja tuntui, että hiihtäjistä voisi löytyä fiksua seuraa. Eipä siinä mitään häviäisi, jos laittaisi ilmoituksen ryhmään.

Vaikka Askola laittoi ilmoituksen Facebookiin, seuran hakeminen virtuaalimaailmassa ei häntä sinänsä innosta. Askolasta esimerkiksi Tinderissä on paljon ihmisiä, jotka eivät tunnu olevan liikkeellä tositarkoituksella.

Askola toivoo, että ilmoitus kirvoittaisi miehiä tulemaan juttusille nimenomaan kasvokkain, koska siten tutustuu paremmin kuin viestittelemällä. Ehkäpä syntyperällä on vaikutusta siihen, että Askolaa eivät keskustelun aloitukset ujostuta.

– Olen lähtöisin Savosta. Tykkään haastella tuntemattomienkin kanssa.

Toistaiseksi kukaan ei ole tullut juttelemaan laduilla ilmoituksen perusteella. Askola on kuitenkin saanut useampia viestejä ja yhden kanssa on jo hiihdetty yhdessä.

Ei voi siis sanoa, että latujen lempi olisi roihahtanut ilmiliekkiin, mutta toisaalta on vielä liian aikaista sanoa mitään. Askola on joka tapauksessa ilahtunut viestinsä hyväntuulisesta vastaanotosta Oulun seudun hiihtäjien ryhmässä. Ilmoituksen jälkeen on ollut jännittävää lähteä ladulle ja katsoa, rohkeneeko joku nykäisemään hiihtotakin hihasta.

Sinkkuryhmistä kavereita

On toki mahdollista, että pian Amorin nuolet sinkoilevat enemmänkin. Kun Oulun seudun hiihtoryhmän jäsen Katriina Serpi näki Saanan ilmoituksen ja sitä seuranneen kiinnostuksen, hän alkoi pikaisesti järjestellä Sinkkuhiihto-tapahtumaa Auran majalle.

Tapahtumassa on tarkoitus järjestää myös leikkimielinen parisprinttikisa. Tällä hetkellä tapahtumaan näyttää ilmoittautuneen enimmäkseen naisia.

– Välttämättä ei tule parisprinttiä vaan miehien takaa-ajokisa, Serpi sanoo nauraen.

Askolan tapaan Serpi näkee ihmisiä mieluummin tapahtumissa kuin virtuaalisesti. Serpille osallistuminen Facebookin ryhmiin on kuitenkin ollut tarpeellinen työkalu, joka mahdollistaa tapaamiset uusien ihmisten kanssa.

Serpi on ollut aktiivinen useissa Facebookin sinkkuryhmissä viime keväästä lähtien ja lopputulos vaikuttaa varsin hyvältä. Aluksi Serpi ei tuntenut ryhmistä ketään, mutta nyt hän laskeskelee saaneensa toistakymmentä uutta kaveria, joiden kanssa voi harrastaa ja käydä vaikkapa ulkoliikuntapaikoilla. Aloittelevana retkeilijänä hän on saanut uusilta kavereiltaan opastusta esimerkiksi riippumaton hankintaan ja käyttöön.

Sinkkuryhmistä tulee mieleen, että niistä haetaan ensisijaisesti parisuhdetta. Näin varmasti onkin, mutta Serpillä on asiaan toisenlainen lähestymistapa.

– En etsi tällä hetkellä miestä, vaan haluaa laajentaa ympyröitä. Haluan tehdä uusia asioita, ja jos joku tulee vastaan, se tulee luonnollisesti. Ehkä uusien kavereiden kautta.

Aktiivisin Serpi on Villin Pohjolan sinkut -nimisessä Facebook-ryhmässä, joka mainostaa itseään Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun sinkkujen omana olohuoneena. Muitakin ryhmiä on, mutta ne ovat valtakunnallisia, kuten esimerkiksi Erähenkiset sinkut ja Vaellussinkut.

Serpi on järjestänyt sinkkuryhmissä useita tapahtumia ja toisaalta ollut itse mukana monessa. Milloin retkiseurue on patikoinut Pilpasuolla, milloin on tehty yhteisretki Kallioselän kämpälle ja nukuttu riippumatossa. Ryhmistä on muodostunut pienempiä Messenger-porukoita, joista voi kysellä kaveria mukaan esimerkiksi uimahalliin.

Ryhmiin ja retkille pääsee mukaan osallistumalla rohkeasti, vaikka aluksi hirvittäisikin.

– Liity itseäsi kiinnostavaan ryhmään ja katso, miltä meno siellä tuntuu. Osallistu keskusteluun ja tapahtumiin. Kyllä niissä ujompikin pääsee mukaan, Serpi sanoo.

Kun retkikaveri häipyy

Jos etsii tavallista retkiseuraa ilman romanttisia toiveita, voi olla hyvä hakeutua ryhmään, jossa retkiseuran haku vaikuttaa neutraalilta. Vaelluksia harrastava Suvi Kolu etsii nykyään seuraa vain naisille tarkoitetussa Outdoor Siskot-ryhmässä, koska se vähentää kiusallisten väärinkäsitysten mahdollisuutta.

Taustalla on kokemus toisesta ryhmästä, josta Kolu haki ja sai seuraa retkelle. Vaellus sujui muuten mukavasti, mutta loppukilometreillä Kolulle selvisi, että miespuolinen retkiseuralainen oli mieltynyt häneen ja olisi toivonut yhteisen vaelluksen johtavan seurusteluun.

– Lopetin siinä ryhmässä vaellusseuran hakemisen, koska tuli kommentteja, että päätä sinä minne lähdetään, lähden kanssasi mihin vain. Tarkoitus oli kuitenkin etsiä vaellusseuraa, ei seurustelua.

Helsingissä asuva Kolu tekee kerran vuodessa pitkän ja odotetun vaelluksen pohjoiseen, yleensä Lappiin. Kolulla ei ole ajokorttia, joten hän etsii retkiseuraa, joka on menossa pohjoiseen autolla. Matkakulut jaetaan.

– Tulee tutustuttua uusiin samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin ja yhteisiä kokemuksia, Kolu sanoo.

Eräässä tapauksessa kävi kuitenkin niin, että noin viikoksi suunniteltu vaellus tyssäsi retkikaverin osalta muutamaan päivään. Kolu ei ollut tavannut vaelluskaveria kasvokkain ennen lähtöä. Hänelle tuli yllätyksenä, että retkikaveri halusi lähteä kotiin jo toisena iltana leiriytymisen jälkeen.

Väärinkäsitysten välttämiseksi Kolusta onkin järkevää tavata uusi retkikaveri vaikkapa yhteisellä kävelyllä ennen pidempää vaellusta.

– Voi aistia henkilökemiaa ja tunnustella, sopivatko kävelyvauhdit yhteen. Ja tykkääkö toinen esimerkiksi laittaa ruokaa keskellä päivää. Itse syön kunnolla vasta illalla leiriytyessä, mutta syön välipalaa matkan varrella.

Kolu on näillä opeilla löytänyt Outdoor Siskoista hyviä retkikavereita, joista yksi on Anniina Merilinna. Kolu ja Merilinna ovat käyneet yhdessä Kolmen valtakunnan vaelluksella ja Muotkatunturin erämaassa.

Vaelluksilla Kolu on havainnut, että heidän retkeilytapansa käyvät hyvin yksiin. Kävelyvauhti on suurin piirtein sama, samoin heräämisaikataulu ja erätaidot. Kumpikin osaa suunnistaa.

Tulevalle syksylle Kolu miettii Kevon kanjonin vaellusta.

– Ajattelin laittaa viestiä Anniinalle, että lähtisitkö mukaan.