Ret­kei­ly­vi­deois­sa vetoaa rauha ja hidas tahti – Ul­ko­il­ma­lef­fo­jen ta­pah­tu­man tuot­ta­ja Olli Jär­ven­ky­lä kertoo, minkä virheen moni aloit­te­li­ja tekee

Parhaimmillaan retkeilyelokuvien katsoja pääsee seuraamaan kertojan tunteiden vaihtelua ilosta suruun, ja kaikkea siltä väliltä.

– Esimerkiksi Mehtämikon tunturiraudun pyyntidraama koukuttaa taatusti katsojan, ja toisinaan myös kalan, Järvenkylä sanoo oululaisesta tubettajasta Mikko Karjalaisesta.

Suunnistusvirhe, kalan karkaaminen, jonkin rikkoutuminen. Mokat ovat siis toistuva teema, mutta toisaalta se on inhimillistä: kokeneillekin eräilijöille sattuu ja tapahtuu – jopa virheitä.

Retkeilyvideoissa tapahtuu, mutta myös ei tapahdu.

Vaelluksen perusrutiinit ovat simppeleitä ja ne toistuvat päivästä ja videostakin toiseen. Retkeilijä vaeltaa, syö, pystyttää majoitteen ja nukkuu. Herää ja aloittaa saman uudelleen.

– Ehkä toiminnan yksinkertaisuus ja toistuvuus ovat syitä, jotka saavat katsojan jumittumaan retkeilyleffojen ääreen kiireisen arjen vastapainoksi, Järvenkylä miettii.

Äärimmäinen hiljaisuus ja hitaus vetoaa katsojiin. Aina videoissa ei edes puhuta mitään. Luonto ja maisemat rauhoittavat vilistävän mielen.

Joku palaa retkeilyleffaa katsomalla tuttuihin maisemiin, toinen hakee kohdevinkkejä tulevalle vaellukselle, varustevinkkejä tai sapuskaideoita ja kolmas haaveilee pääsevänsä joskus toteuttaman vastaavanlaisen reissun.

Harva retkiään taltioiva vaeltaja käsikirjoittaa kuvauksiaan kovin tarkasti etukäteen, joten tuotokset ovat yleensä enemmänkin pienimuotoisia seurantadokumentteja. Samalla ne dokumentoivat tätä päivää ja sitä, millaista retkeily on juuri nyt.

– Samalla tavalla, kun nyt katsomme Kullervo Kemppisen vaelluskuvia 1950-luvulta, voivat tulevat sukupolvet tehdä aikamatkan historiaan nykyisten retkeilyleffojen avulla, Järvenkylä ennustaa.

– Luulen, että tämän päivän varusteiden ihmettelyn lisäksi hämmästystä tulevat herättämään ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta johtuneet muutokset maisemissa ja luonnossa.

Lukemattomia retkileffoja katsonut Olli Järvenkylä antaa videoiden tekijöille muutaman tärpin tutun kaavan murtamiseen, kliseiden välttämiseen ja massasta erottumiseen.

Ensinnäkin kannattaa olla oma itsensä. Suosituimmat retkeilytubettajat ovat Järvenkylän mukaan luontevia.

– Epäaitous ja liika yrittäminen paistaa helposti läpi. Parhaimmillaan leffaa katsellessa ja kuunnellessa tuntuu aivan siltä, kuin olisi itsekin retkellä mukana.

Aitouden tavoittaneista kokeneista tekijöistä Järvenkylä mainitsee Ali Leiniön ja Peter Tarvaisen, jotka näyttävät myös epäonnistumisen hetkiä ja osaavat nauraa itselleen.

Toisekseen on lupa rentoutua, ja kolmanneksi kannattaa kokeilla ja etsiä omaa tyyliä.

– Osa aloittelevista retkeilytubettajista on ehkä hieman liian totisia ja jäykkiä. Oma tyyli ja tapa kuvata löytyy kyllä, kunhan jaksaa tehdä retkiä ja höpöttää kameralle. Itse pidän myös leffoista, joissa ei ole selostusta ja kuva saa kertoa omaa tarinaansa, Järvenkylä sanoo.

Neljänneksi kannattaa varautua vaivannäköön. Jo maastossa liikkuminen on monesti ihan tarpeeksi haastavaa, mutta sen lisäksi tubettajat kantavat mukanaan jopa useiden kilojen kuvauskalustoja.

Käytännössä yksinretkeilevä eli yhden henkilön kuvaustiimi tarkoittaa myös sitä, että samaa pätkää pitää sahata edestakaisin monta kertaa. Tunturin huiputus tai joen ylitys tallentuu, kun kuvaaja vie ensin kameran asemiinsa, palaa takaisin ja kulkee saman matkan uudestaan.