Linnunpyynti- ja ruskaretkeilysesonkia aloitellaan Lapin pelastuslaitoksella huolestunein mielin.
Erilaisia pelastustehtäviä on ollut tänä vuonna jo enemmän kuin monena muuna vuonna keskimäärin, eikä kiivain retkeilykausi ole edes alkanut. Esimerkiksi elokuussa Lapin pelastuslaitoksella oli 37 pelastustehtävää, kun viime vuonna niitä oli 18.
Iso osa hälytyksistä tulee maastosta. Lapin pelastuslaitos tiedotti aiemmin, että retkeilijöiden heikko varautuminen tuottaa jo ongelmia pelastusviranomaisille. Hätäpuheluita soitetaan tilanteista, joissa ei ole akuuttia hätää, vaan kyse on esimerkiksi varusterikosta tai siitä, että sää tai väsymys yllätti.
Päivystävän palomestarin Jukka Huttusen mukaan retkeilijöiden pelastusoperaatioista on tullut jonkinlainen ilmiö. Siksi maastossa liikkujia halutaan muistuttaa heidän omasta vastuustaan niissä tilanteissa, kun kulku tyssää.
– Ihmisten pitää nyt oikeasti alkaa ajattelemaan sitä, että kun lähtee maastoon, keliolosuhteet saattavat muuttua eikä liian tiukkaa aikataulua pidä tehdä, Huttunen sanoo.
Varautuminen tarkoittaa muun muassa hätämajoitteen, ylimääräisen ruoan ja korjausvälineiden mukaan pakkaamista tai sen selvittämistä, onko lähistöllä yrityksiä, joilta saa tarvittaessa kyydin pois maastosta.
Yksi tuoreimpia tilanteita sattui haastattelupäivänä, kun Savukoskella retkeillyt seurue soitti apua jalkaongelmien vuoksi. Huttusen mukaan pelastusviranomaisten näkökulmasta kyse oli rajatapauksesta, mutta lopulta päätettiin, että siellä päin Lappia ollut rajan partio lähti hakemaan kipeytyneet retkeilijät pois lisävahinkojen välttämiseksi. Muu seurue aikoi kävellä autolle.
Huttusen mukaan yhteistyö apua hälyttäneiden kanssa oli koko ajan hyvää ja retkiseurueella oli ruokaa ja varusteitakin vielä muutamaksi päiväksi.
– Se oli siinä rajalla, että olisiko voinut sanoa, että tilatkaa jostakin mönkijäkyyti itsellenne.
Huttunen muistuttaa, että maastoon lähtijät ovat pois muista pelastustehtävistä.
– Jos olisin meidän maayksikön laittanut sinne (Savukoskelle), se olisi ollut 8–10 tunnin keikka kahdelle henkilölle.
– Tässähän on siis se ongelma, että meillä on vähän henkilöstöä, eikä heistäkään kaikkia voi laittaa kaikkiin paikkoihin. Siellä pitää olla paikallistuntemusta, että mistä pystyy ajamaan, Huttunen sanoo.
Sairaustapauksissa kyytikään ei aina ole paras ratkaisu. Huttusen mukaan tehtävät hoidetaan lähtökohtaisesti pelastuslaitoksen omalla kalustolla eikä kopterikyydillä, kuten osa retkeilijöistä tuntuu olettavan.
Kymmenien kilometrien mönkijäkuljetus on rankka, ja jos esimerkiksi voipunut potilas ei pysty itse tasapainottamaan kulkua, riskinä on kaatuminen ja jopa koko seurueen loukkaantuminen.
Loppuun sopii mainita, että hyviäkin esimerkkejä on. Huttusen mukaan vuosi sitten syksyllä sankka lumentulo yllätti kokeneen ja hyvin varustautuneen retkeilijän Käsivarressa.
– Huonoa keliä oli luvattu pitkäksi aikaa ja hän oli niin kaukana, että ei ollut mitään toivoa tulla sieltä pois, Huttunen kuvailee.
Yhteydenpito johti siihen, että mies odotti autiotuvalla useamman vuorokauden, ennen kuin pelastajat saapuivat paikalle.
– Se ei ole itsestäänselvyys, että me lähdetään nappia painamalla liikenteeseen. Se pitää hyväksyä.
– Mutta totta kai, jos on oikeasti hätä, silloin me lähdemme vaikka yön selkään, oli keli mikä hyvänsä.