Helmi-maaliskuun vaihteessa Urho Kekkosen kansallispuistossa riehui norovirus.
Noro on viheliäinen tauti, sairastaa sitä missä tahansa. Yhdestä kolmeen vuorokauteen kestäviin oireisiin kuuluu vatsakipua, oksentelua ja ripulia. Yleensä nousee myös kuume.
Etenkin lapsiperheissä noro on jokatalvinen vieras. Ja säännöllisin väliajoin virus leviää hyvinkin kauas asutuilta alueilta.
Vuonna 2016 Käsivarren erämaasta jouduttiin hakemaan pois useita retkeilijöitä, jotka olivat menneet huonoon kuntoon vatsataudin takia. Epäiltiin, että kyse oli norovirustartunnoista.
Virus levisi lähinnä autiotupia käyttäneiden keskuudessa.
Päiväkodissa ja autiotuvassa on yllättävän paljon yhteistä. Molemmissa elellään tiivisti, ja käsihygienia voi kehotuksista huolimatta jäädä hunningolle.
Ei siis ihme, että sitkas norovirus kukoistaa molemmissa ympäristöissä.
Kun erämaassa jyllää vatsatautiepidemia, aletaan keskustella kahdesta asiasta.
Ensimmäisenä puhutaan epidemian aiheuttajasta sekä hygieniasta, ja erittäin hyvästä syystä.
Yksi tehokkaimpia tapoja levittää virusta on liata juomavesi.
Täytetään vesipulloa juomavesisangon päällä, jolloin osa vedestä valuu sormien ja juomapullon päältä takaisin vesiastiaan. Tai kauhotaan omalla kuksalla tai mukilla vettä suoraan vesiastiasta.
Jos vedellä lotraaminen loppuisi, tautikaan ei leviäisi, ainakaan niin ärhäkästi.
Toki vesiastia ei ole ainoa tautipesä autiotuvalla.
Noro sinnittelee hengissä jopa viikon verran kämpän pöydällä, kaasulieden nupikassa ja ulkohuussin ovenkahvassa. Niistä se leviää helposti, jos käsiä ei pestä kunnolla. Eräolosuhteissa käsipyykki on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Toinen norokeskustelun vakiosäie on, kuka maksaa, kun sairastunut vaeltaja pitää hakea pois erämaasta.
Tästä on puhuttu myös tänä talvena Kekkospuiston epidemian yhteydessä.
Lapin pelastuslaitos evakuoi autiotuvilta yli 20 retkeilijää, jotka olivat niin huonossa kunnossa etteivät voineet omin voimin hiihtää pois kansallispuistosta. Osa heistä haettiin moottorikelkoilla, osa helikopterilla.
Lasku perään turisteille, kerkeät kielet sanovat.
On totta, että ulkopaikkakuntalaisten matkailijoiden pelastaminen ja auttaminen työllistää Lapin pelastuslaitosta koko ajan enemmän.
Kaikki apua tarvitsevat retkeilijät eivät kuitenkaan tule muualta Suomesta. Lappilaisia pelastetaan ihan samalla tavalla, olivat he liikkeellä sitten suksilla, lumikengillä tai moottorikelkalla.
Kun retkeilijä soittaa hätänumeroon ja pyytää apua, pitäisikö siis ensin kysyä, onko hän kirjoilla Lapin hyvinvointialueella?
Ei pitäisi.
Retkeilijöiden pelastamisesta koituu kustannuksia, mutta ne ovat vain murto-osa siitä, miten paljon alkoholin, tupakan ja huonojen elintapojen suoraan tai epäsuorasti aiheuttamien haittojen hoitaminen maksaa.
Ambulanssiin tai sairaalaan päästäkseen ei tarvitse puhaltaa nollaa promillea. Tai todistaa että ei tupakoi. Kukaan ei myöskään kysele ruokavalion perään.
Apu kuuluu kaikille, myös humalaisille ja ulkopaikkakuntalaisille.