Ret­kel­lä kes­kel­lä jää­kaut­ta

Missä muinoin möllötti massiivinen jää, siellä tallustaa retkeilijä nyt.

Jääkausi on muovannut Rokuan kansallispuiston maastoihin omat jättimäiset merkkinsä.

Täällä voi tuntea itsensä hyvin pieneksi.

Rokuan kansallispuisto on osa Rokua Geoparkia, joka on Suomen ensimmäinen kohde Unescon ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostossa.

Kansallispuiston lisäksi Rokua Geoparkiin kuuluvat Oulujärven ja Oulujokilaakson alueet.

Rokuan kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla. Utajärveltä matkaa on noin 25 kilometriä ja Vaalasta noin 20 kilometriä. Lähin lentokenttä ja rautatieasema sijaitsevat 83 kilometrin päässä Oulussa.

Rokuan sijainti selviää myös alla olevasta reittikartasta.

Yhden retkipäivän aikana ehtii hyvin kiertää vaativammista reiteistä kaksi, Syvyydenkierroksen ja Pookinpolun. Patikoiminen onnistuu yhdellä kertaa, kun parkkeeraa autonsa Pookivaaran pysäköintialueelle ja siirtyy siellä yhdyspolkua pitkin reitiltä toiselle.

Lähtöpisteet voi myös valita toisin, jolloin auton siirtämisestä kertyy jonkin verran kilometrejä.

Pisin retkeilyreitti eli Keisarinkierros kulkee kahden lyhyemmän kanssa osittain yhtä matkaa. Sille aikaa kannattaa varata yksi tai kaksi päivää.

Suomen syvimmän supan pohjalla

Kun Syvyydenkierrosta lähtee kiertämään Rokuanhovista myötäpäivään, alkaa kumpuileva, hopeisen jäkälän peittämä harjumaasto suoraryhtisine mäntyineen saman tien.

Maan muodot ovat jääkauden peruja.

Myös vastapäivään kiertäminen on mahdollista.

Toinen mahdollinen lähtöpaikka on mainittu Pookin pysäköintialue, jolle ei ole virallista osoitetta ja jolta on 0,4 kilometrin matka reitille.

Reitti on luokiteltu keskivaativaksi. Polut ovat enimmäkseen helppokulkuisen leveät ja tasaiset. Nousua, laskua ja portaita on jonkin verran.

Rokuan kansallispuisto laajeni vuonna 2020. Syvyydenkierros on yksi laajennusosan uusista reiteistä.

Kuivat hiekkamaat ovat karuja kasvualustoja, mutta paikoitellen rehottaa vehreitä keitaita. Selitys löytyy maaperästä. Pintahiekan alla on vettä pidättävämpiä kerroksia, jolloin kasvualusta on edullisempi.

Kerrokset syntyivät, kun syvään veteen hiekan päälle kerrostui aikanaan hienorakeisia maalajeja. Maan paljastuessa veden alta maalajit sekoittuivat niin, että kerrostumia on säilynyt satunnaisina laikkuina.

Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi mäntymetsän keskellä olevina koivikoina.

Pookinkuppi, Kakkoskuppi ja Syvyydenkaivo – matkan varrella on kolme suppaa.

Ne ovat syntyneet, kun sulavan mannerjäätikön reunasta irtautui jäälohkoja, jotka hautautuivat hiekkaan. Kun ne myöhemmin sulivat, vajosi jäätikköjokisuiston tasainen pinta vaihtelevaksi suppakuoppien ja harjukumpujen värittämäksi maastoksi.

Nyt supat erottuvat maisemasta pieninä soina ja järvinä.

Syvyydenkaivo on Suomen syvin suppakuoppa. Se on noin 50 metriä syvä ja yli 300 metriä pitkä, mutta rinteiden valuminen on loiventanut alkuperäisiä piirteitä.

Supan pohjalla on suo. Sen syvintä kohtaa peittää peräti kahdeksan metrin turvekerros, vaikka suo itsessään on pieni. Turvetta on kertynyt vuosituhansien kuluessa kerrostuneesta suokasvillisuudesta.

Supan pohjalla kulkiessaan voi miettiä, minkä kokoinen on ollut se sulanut jäälohkare, jonka peruja valtava kuoppa on.

Muitakin jääkauden merkkejä on pitkin matkaa, vaikka niitä ei kulkiessaan välttämättä sellaisiksi tunnista.

Vauluvaaralla retkeilijä seisoo muinaisen jäätikkölahden pohjukassa jäätikköjen purkausalueella. 10 500 vuotta sitten tässä oli vettä vajaat 50 metriä.

Kaukana alla avautuva laakso oli täynnä jäätä. Vesi kuljetti hiekkaa, joka kerrostui jäämassan reunaan. Myöhemmin jää alkoi sulaa ja hiekkamuodostuman reuna sortui Vaulujärveen jyrkästi viettäväksi rinteeksi.

Rinteen korkeusero on huima: vaaran päältä järven syvänteisiin on yli 50 metriä.

Pookivaaran huipulta näkee kauas

Pookinpolulla on kaksi lähtöpistettä. Ajan niistä ainakin retkipäivänä vähemmän suositulle, Pitkäjärven pysäköintialueelle. Sieltä Pitkäjärven rantaan on 800 metrin esteetön reitti.

Tämän kivituhkapolun päässä Pitkäjärvellä on kota ja kuivakäymälä, jotka niin ikään ovat esteettömät.

Toinen lähtöpaikka on Pookin pysäköintialue. Pysäköintialueelta Pookinpolulle ja Pookivaaran taukopaikan palveluiden äärelle on noin kilometrin mittainen yhdysreitti.

Pookinpolun voi kiertää sekä myötä- että vastapäivään. Polku kapenee jonkin verran esteettömään pätkään verrattuna, mutta on helposti käveltävissä koko matkaltaan.

Lähden kierrokselle myötäpäivään. Pookinpolku kulkee kahden pienen järven, Pitkäjärven ja Hätäjärven kautta.

Tämä pätkä reitistä on rehevämpää ja soisempaa, kunnes Hätäjärven jälkeen maasto muuttuu rokuamaiseksi mäntymetsäksi jäkälämattoineen.

Kipuaminen Pookivaaralle nostaa sykettä, mutta on kaiken vaivan väärti.

Pookivaara on Rokuan kansallispuiston korkein kohta. Ennen palovartijat tähystivät vaaralta ympäristöä.

Muistona näiltä ajoilta on pikkiriikkinen ja sympaattinen autiotupa, Palovartijan tupa.

Tupa on rakennettu vuonna 1936 ja se oli alkuperäisessä käytössään vuoteen 1975 asti. Sota-aikana tuvassa asui ilmavalvonta-aseman vartiopäällikkö.

Tupa kunnostettiin autiotuvaksi vuonna 1997.

Sisällä on kerrossänky, pieni pöytä ja jakkara, nurkkakaappi sekä kamiina. Juuri muuta ei mahtuisikaan.

Katso video, miltä tuvan sisällä näyttää:

Jos kantti kestää, kannattaa kiivetä vaaran näkötorniin. Silloin pääsee näkemään vieressä kasvavat männyt lintuperspektiivistä, mutta ennen kaikkea ihailemaan maisemaa, joka jatkuu kauas.

Tikapuut ovat jännittävät ja niistä ritilätasoille vievät aukot niin pienet, että reppu meinaa juuttua kiinni joka kerta.

Pookivaaran huipulla on vaikea ymmärtää, että kymmenen tuhatta vuotta sitten tässä velloi vesi.

Mannerjäätikkö painoi valtavalla massallaan maankuorta ja kun jäätikkö suli, alkoi kuori hissukseen kohota alkuperäiseen asemaansa.

Maankohoamisen seurauksena Rokua nousi muinaisesta Ancylus-järvestä, Itämeren edeltäjästä.

Ensimmäisenä vedestä kohosi Pookivaaran laki, saareksi aavalle ulapalle. Nousun jatkuessa saaresta tuli osa mannerta.

Siksi tänne pääsee nykyään kuivin jaloin.

Moni tuntuu käyvän Pookivaaralla piipahtamassa. Autiotuvan lisäksi  sen palveluita ovat päivätupa, vuokratupa ja kuivakäymälä.

Rokuan luonto on herkkää, joten maaston kulumisen ehkäisemiseksi retkeilijöiden toivotaan pysyttelevän merkityillä reiteillä.

Maalimerkinnät ja opasteviitat ovat erittäin selkeät, sillä Metsähallitus on uudistanut Rokuaa isosti vuosien 2020–2022 aikana.

Osa poluista linjattiin uusiksi, viitoituksia uusittiin ja polkupohjia kestävöitettiin soralla.

Loppukesän arkipäivänä reiteillä saa kulkea enimmäkseen omassa rauhassaan. Muita ihmisiä tapaa lähinnä taukopaikoilla.

Kirkasvetisten järvien rannoilla

Keisarinkierros kulkee osittain samoja polkuja kuin kaksi lyhempää reittiä, mutta sen erikoisuuksia ovat lisäksi järvet, kuten kirkasvetinen Saarinen.

Kierroksen eteläosa kulkee kansallispuiston vanhimpien ja luonnontilaisimpien osien kautta.

Reitti on saanut nimensä Rokuan läpi kulkevan historiallisen Keisarintien mukaan.

Keisarintie on rakennettu 1600-luvulla yhdistämään Kajaanin ja Oulun linnoja. Tien rakentaminen liittyi itärajan ja valtakunnan puolustamiseen. Se rakennettiin vesi- ja maareittejä yhdistellen reitille, jolla Vienan ja Karjalan kauppa oli kulkenut jo vuosisatoja.

Tie sai nimensä Venäjän tsaari Aleksanteri I:stä, joka tosin ei tiettävästi käyttänyt tietä Kainuun matkallaan vuonna 1819.

Historiansa ensimmäiset vuosikymmenet tie soveltui vain ratsukäyttöön ja lienee saatu ajokelpoiseksi 1700-luvun puolivälissä. Keisarintie oli 1600-luvulta 1800-luvun lopulle tärkeä postitie Tukholman ja Viron välillä ja ainoa maantie Oulusta Kajaaniin.

Keisarinkierrokselle on kolme järkevää lähtöpaikkaa: Rokua Health & Spa, Rokuanhovi ja Rokua Outdoors.

Reitin varrella on neljä kotaa, kaksi päivätupaa, laavu, autiotupa, päivätupa, vuokratupa sekä monta kuivakäymälää. Lähtöpisteensä, taukonsa ja yöpymisensä voi siis suunnitella niiden varaan varsin vapaasti.

Keisarinkierros on hyvä tapa kerätä kokemuksiinsa koko satsi Rokuan hienoimpia nähtävyyksiä ja luontokohteita.