Merellinen skagen maistuu ja tuntuu suussa tutulta, siltä katkarapuversiolta, mutta on täysin kasvisperäinen.
Samalla lautasella on alkupaloina myös grillipaprikahummusta, villiyrttilevitettä, porkkalatahnaa ja munatonta voita, leipäkorissa vielä lämpöistä hapanjuurivehnäleipää, pataleipää ja karjalanpiirakkaa.
Pääruoka ja jälkiruuat ovat vasta tulollaan.
Luontokahvila Loppulan ensimmäinen vegaani-illallinen on myyty viimeistä paikkaa myöten täyteen.
Miten syödä vegaanimmin? Moni sitä miettii, mutta keinot saattavat loppua kesken.
Siihen tarpeeseen Oulun Sanginjoella luontokahvilaa pyörittävän Naturestin Tiina Rahko kehitti tämän konseptin.
– Mikä sen parempi tapa, kuin päästä maistamaan, hän kiteyttää.
Menun reseptit ovat pääosin hänen omasta keittiöstään, moneen kertaan testattuja ja hyviksi havaittuja. Jotta kokemus ei jäisi vain makunautintojen tasolle, saavat illallisen osallistujat reseptit itselleen.
Rahko lopetti lihan syönnin yli 35 vuotta sitten. Ruokavegaani hän on ollut viimeiset kahdeksan vuotta. Hän ei siis syö mitään eläinperäistä mutta käyttää esimerkiksi villaa.
Aikoinaan ruokien tuoteselosteiden tavaaminen oli varsin työlästä, mutta nykyään on olemassa helpompiakin keinoja. Yksi sellainen on ilmainen vegaaniskanneri-sovellus ja toinen Rahkon loistavaksi kehuma vegaanihaaste.
Siinä sähköpostiin tulee reseptejä sekä tietoa. Maksuttomaan vegaanihaasteeseen voi osallistua milloin vain, eikä se sido mihinkään. Haasteen takana on Oikeutta eläimille -järjestö.
Wittenbergin perheessä ehdottomuus ei ole kuulunut ruokailuun koskaan, kertoo perheen äiti Lotta Wittenberg, yksi tapahtuman elävän kirjaston kirjoista. Elävän kirjaston kirjat ovat kokemusasiantuntijoita, jotka ovat paikalla vastaamassa yleisön esittämiin kysymyksiin.
Erilaiset maut ovat tulleet lapsille tutuiksi maistamalla ja tottumalla. Itse asiassa kasvissyönnistä vegaaniuteen siirtyminen on perheessä tapahtunut juuri lasten myötä.
– Olen onnellinen, että nuoret tekevät globaalisti kestäviä valintoja, hän sanoo mukana olevista tyttäristään.
Parikymmentä vuotta sitten kasvissyöjä Wittenberg pääsi raskausaikanaan ravitsemusterapeutille, mutta keskusteluun osallistuvien illallisvieraiden mukaan neuvontaa saa nykyään jo neuvoloistakin.
Lasten päiväkodissa oli aikoinaan oma keittiö, joten erityisruokavalioiden toteuttaminen onnistui hyvin. Kouluun meno oli suuri muutos, sillä ruuat tulivat isosta laitoskeittiöstä. Nykyään Oulun kaupungin kouluissa saa jo vegaanistakin ruokaa.
Jos taas ajatusta vegaaniudesta pitää markkinoida perheen lapsille tai nuorille, löytyy tästä perheestä siihen hyvä vinkki: muutoksen voi aloittaa valitsemalla sipseistä ja karkeista vegaaniset vaihtoehdot, sillä monesti niistäkin löytyy eläinperäisiä ainesosasia.
Valmiista retkiruuista vegaanisia on aina muutama kustakin tuotemerkistä, arvioi toinen elävä kirja Marika Lamberg. Uudet vaihtoehdot hän testailee aina, kun sellaisia kaupan hyllyssä näkee.
Suppeaan valikoimaan ehtii kuitenkin kyllästyä nopeasti, joten noin viikon ja sitä pitemmille vaelluksille Lamberg kaipaa jo muutakin evästä.
Omien retkiruokien valmistamista helpottaa se, että osa vegaanisista vaihtoehdoista on jo sellaisenaan näppäriä, kuten vanha kunnon soijarouhe.
– Sitä ei tarvitse pitkään haudutella, Lamberg sanoo.
Vähän enemmän vaivaa vaativat herne- ja soijasuikaleet. Lambergin kuivattelusuosikki on nyhtökaura.
– Se kuivuu tosi kätevästi ja ennallistuu hyvin.
Lamberg vinkkaa, että kuivatun aterian voi laittaa ruokatermokseen turpoamaan pari tuntia ennen syömistä, jolloin itse valmistus on nopeampaa.
Yleensä hän keittelee kuitenkin sapuskansa, kun on saanut laitettua leirin pystyyn. Yksi hyväksi testattu yhdistelmä on kuivattu riisi, kasvikset ja joko valmiiksi maustettu nyhtökaura tai nyhtökaura ja mausteseos erikseen.
Mummonmuusi-jauhe on vegaaninen, ja sen kylkeen sopii joku näppärä kastike.
Niin ikään välipalapatukoissa vegaanista valikoimaa on Lambergin mukaan niukasti. Uudet sellaiset pääsevät hänen testiinsä aina, mutta pikaenergiaa hän napsii retkipäivän mittaan pähkinöistä.
Niitä hän laittaa myös aamupuuron sekaan ja joskus pääruokaankin.
Vegaaninen retkisyöminen vaatii Lambergin mielestä vähän sekasyömistä enemmän vaivaa esimerkiksi juuri vaihtoehtojen rajallisuuden vuoksi. Toisaalta valikoiman kasvattaminen ei olisi keneltäkään pois, sillä vegaaniset ruuat sopivat suurimmalle osalle retkeilijöistä.
Retkiruokien valmistelua hän ei sinänsä pidä turhana vaivana.
– Se on osa valmistautumista ja kivaa sekin, kun voi suunnitella tulevaa retkeä ja sen aterioita.
Järkevä syöminen voi tuntua melkoisen haastavalta kokonaisuudelta. Miten huomioida ruuan kotimaisuus, terveellisyys, laatu, prosessoimattomuus, ruuanlaiton vaivattomuus ja hinta, mahdollisista erityisruokavalioista puhumattakaan?
Vegaanihaasteen mukaan esimerkiksi näin:
Palkokasvit eli pavut, herneet ja linssit ovat erittäin edullisia ja säilyvät hyvin. Palkokasveja saa kaupasta sekä kuivattuina että heti käyttöön sopivina säilykkeinä. Kuivattujen linssien keittäminen on papuja nopeampaa.
Suomessa viljellään tällä hetkellä ainakin hernettä, härkäpapua ja vihreää linssiä, joten niistä löytyy myös kotimaisia vaihtoehtoja.
Herneproteiinista valmistetaan Suomessa rouhetta ja suikaleita.
Myös kuivattu soijarouhe säilyy hyvin. Sitä voi käyttää ruuanlaitossa jauhelihan tapaan, mutta hinta on alle viidesosan jauhelihasta.
Soijapavusta tehdään aasialaisista keittiöistä tuttua tofua. Sen valmistus muistuttaa juuston valmistusta, ja käyttökin voi muistuttaa: ruuanlaiton lisäksi tofu sopii sellaisenaan leivänpäälliseksi.
Maistelu ja helposti saatavilla olevat ohjeet madaltavat Tiina Rahkon mukaan kynnystä syödä enemmän kasvisruokaa. Yksi keino on edetä pienin askelin. Jos nyt syö lihaa joka päivä, voi aluksi pyrkiä yhteen kasvisruokapäivään viikossa.
– Heti ei tarvitse olla vegaani, Rahko muistuttaa.
Hänelläkin oli aluksi haasteensa.
– Ajattelin, etten ikinä voi luopua juustoista ja kalasta, mutta sitten ne vain alkoivat maistua suussa pahalta.
Leivän päälle on saatavissa lihaleikkeleen kaltaisia valmisteita, kuten myös juustoa jäljitteleviä kasvirasvavalmisteita. Tutunoloiset, -tuntuiset ja -makuiset kasvisvalmisteet ja -ruuat voivat helpottaa ainakin siirtymävaiheessa.
Rahkon mielestä kasvisruuan muodolla ei ole väliä.
– Se on vain käyttöliittymä. On hyvä, että on valikoimaa, jos on tottunut laittamaan leikkelettä leivän päälle.
Soijapapu on monen kasvissyöjän perusravintoa, sellaisenaan tai vaikkapa tofuksi valmistettuna, mutta soijaan liittyy kysymys sen ekologisuudesta. Onko järkeä raivata metsiä sen viljelyn vuoksi? Kannattaako soijaa rahdata meille maapallon toiselta puolelta?
On totta, että soijapavun viljelyn vuoksi tuhotaan muun muassa Etelä-Amerikan sademetsiä.
Suomeen ihmisten syömä soija tulee kuitenkin pääasiassa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Niissä kasvatukseen ei liity samanlaisia ekologisia ongelmia kuin rehusoijan viljelyyn.
Lihatiedotusyhdistyksen mukaan yli 95 prosenttia maahan tuotavasta soijasta käytetään rehuteollisuudessa, lähinnä sikojen, kirjolohen ja broilereiden ruuaksi. Isot kotimaiset lihayritykset kertovat sitoutuneensa käyttämään vastuullisesti tuotettua soijaa.
Soijan ohella eläinten täydennysvalkuaisena käytetään rapsia, hernettä, härkäpapua ja niiden yhdistelmiä. Eläinten syömä soija ja muut valkuaiset päätyvät ihmisravinnoksi siis mutkan kautta. Samalla kuluu energiaa ja syntyy päästöjä. Ekologisempaa on, jos ihmiset syövät kasvit kasveina suoraan.
Kuljetuksella on hiilijalanjälkensä, mutta kuljetetuistakin kasviksista tehdyllä ruualla se on paljon pienempi kuin lihaksi kierrätetyillä kasviksilla. Tiina Rahkon mielestä tärkeintä on olla selvillä asioista ja tehdä sitten omat valintansa niin, että voi seistä niiden takana.