Kesy ke­vät­tul­va

Eipä tuota kevättulvaksi oikein tunnista, Oulangan tutkimuskeskuksen johtaja Riku Paavola sanoo.

Äitienpäivä on Kuusamossa perinteisesti ollut aika käydä katsomassa äyräidensä yli paisunutta Oulankajokea. Näyttävänä tulvakeväänä sana kiirii, ja jos aurinko on kerennyt lämmittää Kiutakönkään kallioita, saattaapa moni levittää niille piknik-viltinkin.

Tänä vuonna mitään yleisöryntäystä tuskin nähdään. Parhaimpina keväinä vesi on ollut jopa kaksi metriä korkeammalla kuin nyt.

– Ollaan toki ylempänä kuin keskikesällä ja talven minimivirtaama-aikaan, mutta melko ponneton kevättulva tuo on. Aika vaatimaton silmämääräisesti — ja myöskin lukemien valossa, Paavola sanoo.

Oulankajoki on saanut nimensäkin tulvien mukaan. Hämäläislähtöinen sana oulu tai oula tarkoittaa tulvaa, kun taas nka-loppu on tyypillinen saamelaisperäisissä nimissä.

Näyttävimpiä tulvavuosia ovat olleet 1973, 2010, 2015 ja 2020. Vedenpaisumusten jäljet erottuvat yhä selkeästi Liikasenvaarantien ylittävän sillan betonisista tukipilareista kuin kukkaruukun mittatikusta. Humuspitoinen vesi on värjännyt ne ruskeiksi.

Paavola muistelee vuotta 2015, jolloin vesi huuhtoi jopa Kiutakönkään katselukallioille johtavan kävelysillan yli aina Reino Rinteen muistokiven juurelle asti.

– Silloin pystyi tuntemaan, kuinka koko kallio värisi veden aiheuttaman vibraation alla. Se oli vaikuttava kokemus.

Tänä vuonna kumppareita tuskin tarvitsee varata matkaan, sillä tulvahuippu näyttää ennusteen perusteella jäävän yhdeksi mittaushistorian laimeimmista. Ympäristökeskuksen tämänhetkisen tiedon mukaan se osuisi lauantaille 16. toukokuuta.

Oulun yliopiston alaisella Oulangan tutkimusasemalla on tilastoitu tulvia yhtä kauan kuin asema on ollut olemassa eli vuodesta 1966 lähtien.

– Kun katsoi tämän vuoden päivittäisiä vedenkorkeusarvoja, näki että vesi alkoi nousta tänä vuonna aikaisin. Siinä oli pari pientä nousua, ja sitten se lässähti taas pikkaisen. Emme ole tabuloineet, onko tämä myös uudempi ilmiö: että enää ei tulekaan sellaista kertahuippua, Paavola pohtii.

Riippuu talven lumisateista, paljonko joki paisuu. Tärkein tekijä ei kuitenkaan ole pelkästään hangen paksuus, Paavola selittää, vaan se ja vesiarvo yhdessä eli lumen vesipitoisuus: jos talvella on ollut useita suojajaksoja, sulamiskelpoista lunta ja jäätäkin on paljon.

– Suoja- ja pakkasjaksojen tiivistämässä hangessa on suurempi vesipitoisuus kuin saman paksuisessa hangessa, joka ei ole kokenut suojajaksoja ja sitten taas jäätynyt.

Tulvaa voimistavat entisestään sulamisaikaan osuvat vesisateet. Yöpakkaset sen sijaan hidastavat ja hillitsevät sen muodostumista.

– Resepti kovalle tulvalle on, että talvella on satanut paljon lunta, sitten tulee nopea lämpöjakso ilman merkittäviä yöpakkasia ja sataakin vielä reippaasti. Silloin tulva tulee nopeasti ja käy korkealla.

Siinä, kuinka paljon tulvan korkeus vaihtelee vuosittain, ei ole Paavolan mielestä havaittavissa selkeää trendiä. Yhtenä vuonna se jää pieneksi ja seuraavana saattaa olla huippukevät — näin on aina ollut.

Muilla tavoin ilmastonmuutos on myllertänyt jokea vuosien varrella paljonkin. Tulva saapuu vuosi vuodelta aikaisemmin.

– Voi sanoa, että se on aikaistunut viikolla.

Kaikkein häkellyttävin muutos liittyy kuitenkin Oulankajoen jääpeitteen kestoon.

Tutkimusasemalla on 60 vuoden ajan seurattu joka syksy, mihin mennessä joki on kokonaan jäätynyt, ja keväällä kirjattu ylös, milloin se on taas rantoja myöten sula.

Vielä 1960- ja 70-lukujen taitteessa joki oli jäässä kaksi kuukautta kauemmin kuin nyt.

– Se on aivan älytön trendi, valtava muutos. Metsähallituskin on ilmoittanut, että he eivät enää oikein uskalla käyttää tätä jokea esimerkiksi tulipaikkojen puuhuollossa. Jäähän ei voi enää luottaa.

Vuodesta 2010 asti tutkimusasemaa johtanut Paavola itse on virtavesiekologi. Hän on tutkinut pohjaeläimiä, kaloja, sammalia ja leviäkin.

Uravalinta oli näin jälkikäteen ajatellen aika itsestäänselvyys. Pikkupoikana Rikulla karkasi akvaarioharrastuksessa mopo käsistä.

Tavallisessa isossa akvaariossa uiskenteli trooppisten kalojen parvi kivennuoliaisia ja hetken aikaa nuori haukikin, mutta lapsuudenkoti oli täynnä pojan muita lasipurkkeja. Niissä eli vesihämähäkkejä, sukeltajakuoriaisia, juotikkaita, vesiliskoja, sammakon nuijapäitä ja muita otuksia.

Kerran Riku luki Akvaariolehdestä, että kesäisin kannattaa kerätä hyttysentoukkia ja muuta elävää ravintoa kalojen ruoaksi. Sen jälkeen hän kyykki haavi kädessä jokaisen löytämänsä lutakon reunalla keräämässä hyönteisiä talteen ja sullomassa niitäkin purnukoihinsa.

1980-luvun lopulla Oulankajoki ja sitä ympäröivä kansallispuisto tekivät lähtemättömän vaikutuksen Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla varttuneeseen nuoreen mieheen, joka osallistui tutkimusasemalla järjestetylle biologian kenttäkurssille.

Kiutakönkäällä hän kosi nykyistä vaimoaankin.

– Olen antanut ohjeeksi jälkeen jääville — vaikka se varmaan rikkoo jotain EU-direktiiviä tai lakia — että sitten, kun minä olen uurnassa, puolet tuhkasta ripotellaan tänne ja toinen puoli Kyröjokeen.

Kymmenen vuotta sitten tutkimusasemalla ei mennyt kovin hyvin. Suomalaisissa yliopistoissa käytiin yt-kierroksia, ja Paavola ajatteli, ettei koko paikan tulevaisuudesta ollut siinä ympäristössä mitään tietoa.

Nykyisin ei ole puhettakaan, että hän ehtisi opastaa turisteja, sillä Oulangalle lappaa suomalaisia ja ulkomaalaisia tutkijoita ovista ja ikkunoista. Se on ennen kaikkea samoihin aikoihin aloitetun EcoClimate-ilmastonmuutostutkimuksen ansiota.

Hanke onnistui Paavolan mukaan herättämään laajemman tiedeyhteisön kiinnostuksen.

Sadat mittarit seuraavat Oulangalla jatkuvasti muun muassa lämpötilaa ja ilmankosteutta, lumen syvyyttä ja lämpötilaa, kasvien vointia, pohjaveden pinnan tasoa, metaanin ja hiilidioksidin määrää ja monia muita asioita. Datan perusteella voidaan nähdä, millä tavoin ilmastonmuutos käytännössä muuttaa ympäristöämme.

Kuusamolaisella tutkimusasemalla on korvaamaton rooli ilmastonmuutoksen tutkimisessa ja ennustamisessa varsinkin pohjoisella havumetsävyöhykkeellä ja puuttoman tundran alueella, sillä Venäjältä ei ole enää Ukrainan sodan takia saatu luotettavaa tutkimustietoa.

– Ei ole liioittelua sanoa, että se (EcoClimate) on nostanut Oulangan tutkimusaseman renessanssikukoistukseen. Yliopisto näkee selvästikin, että me tehdään täällä hyviä juttuja, joista tulee hyviä tuloksia: sitä tutkimustietoa, joka on meidän tehtävä, ja pystytään myös tukemaan opetusta.

Nykyisin tulvien ihmettely ei ole kovin iso osa Paavolan työtä. Enemmän aikaa vievät aseman arjen pyörittäminen, oma virtavesi- ja ilmastonmuutostutkimus sekä kollegoiden tutkimuksen mahdollistaminen: rahoitus, laitehankinnat ja sen sellaiset asiat.

– Toiminta on moninkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Kiutakönkään hän on nähnyt niin monta sataa kertaa, ettei aio lähteä varta vasten sinne tarpomaan. Mutta heti, kun koittaa vähänkin näyttävämpi kevät, hän aikoo olla kameroineen valmiina.

– Silloin sinne pitää vääntäytyä, vaikka olisi kuinka lonkka kipeänä.