Pelkkää alusvillaa tuottavan merinolampaan hieno villa on ollut neulojien suosiossa jo vuosikymmeniä, ja retkeilyliikkeistä merinovillaisia varusteita on saanut jo pitkään. Nykypäivänä merinovillaa löytyy myös monien muita kuin retkeilyvaatteita valmistavien brändien valikoimista.
Pohjoisen Polut pyysi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan yliopistonlehtoria Johanna Oksasta ja Suomen Tekstiili & Muoti ry:n asiantuntija Katri Pylkkästä vastaamaan kysymyksiin merinovillan ominaisuuksista sekä väitteistä, joilla merinovillaa markkinoidaan.
Vastausten perusteella merinovilla on jokseenkin ihmeellinen materiaali.
Millaista merinolampaan villa oikeastaan on?
Eri lampaiden villat eroavat toisistaan hienouden, pituuden, lujuuden, kiillon, kiharuuden ja kutittavuuden perusteella. Kuidun hienous, pituus, pehmeys ja väri määrittävät yleensä villan käyttötarkoituksen. Pylkkäsen mukaan merinovillaa käytetään usein korkealuokkaisissa villatuotteissa, kuten ohuissa neuleissa ja pukukankaissa.
Oksanen kertoo, että merinovillaa on käytetty perinteisesti niin kutsutuissa vauvalangoissa. Se on siis suosittua juuri vaatteissa, joiden on oltava pehmeitä mutta lämpimiä.
Miksi merinovilla on noussut niin suureen suosioon?
Pylkkänen kehuu villalla yleensäkin olevan monia mainioita ominaisuuksia: hyvä lämmöneristyskyky, kosteudensiirtokyky, joustavuus ja värjääntyvyys.
– Villalla on myös korkea murtovenymä ja se palautuu hyvin venytyksestä sekä painaumista, eikä rypisty helposti, hän luettelee.
Merinovillan etuna on kutittamattomuus ja nyppyyntymättömyys karkeisiin villalaatuihin verrattuna. Oksanen kertoo pitkäkuituisuuden tukevan ajatusta laadukkaasta ja kestävästä materiaalista, joka nukkaantuu vähemmän kuin lyhytkuituiset villat. Pitkäkuituisessa villassa rakenteen pintaan nousevia ja ihoa ärsyttäviä kuidunpäitä on vähemmän. Koska merinovillakuitu on kiharaa, se myös joustaa paremmin kuin moni muu villakuitu.
– Joskus tämä kuidun kiharuus saattaa aiheuttaa myös vaatteen tahatonta venymistä, mutta kuitu myös palautuu ajan kanssa tai tuulettaessa/pestessä alkuperäiseen mittaansa.
Merinoa mainostetaan usein materiaalina, jota ei tarvitse pestä, vaan tuuletus riittää. Pitääkö tämä paikkansa?
Oksanen ja Pylkkänen painottavat, että villa yleensäkin puhdistuu tuulettamalla, eli kyse ei ole vain merinovillan ominaisuudesta. Tämän liittyy villakuidun suomuiseen rakenteeseen: suomut avautuvat ja sulkeutuvat ympäristön lämpötilan ja kosteuden mukaisesti. Sopivissa oloissa kuidut tuulettuvat ja puhdistuvat.
Kumpikin tosin muistuttaa, että tahroja tuuletus ei vie. Lika on siis poistettava merinovillastakin pesemällä, mieluiten villapesuaineella.
– Villan lujuus heikkenee märkänä ja villatuotteet menettävät muotonsa helposti pestessä, joten ne tulee pestä hellävaraisesti, Pylkkänen sanoo.
Lisäksi Pylkkänen muistuttaa, että jos tuotteen materiaali on sekoitus villaa ja polyamidia tai muuta synteettistä tekokuitua, hien haju tarttuu tuotteeseen helpommin ja voi pinttyä nopeastikin. Sekoitemateriaaleissa pelkkä tuuletus ei siis välttämättä riitä.
Merinovillan sanotaan olevan lämmin kylmällä säällä ja viileä kuumalla säällä. Pitääkö tämä paikkansa ja mihin tämä perustuu?
Kiharuus tekee villakuidusta lämpimän. Pylkkänen kertoo villavaatteen olevan lämmin myös kostuessaan siksi, että veden imeytyminen vapauttaa energiaa ja kuidut kihartuvat, jolloin niiden väliin jää enemmän ilmaa.
– Vastaavasti kuivuessaan villa tarvitsee energiaa, mikä tuntuu ihon pintalämpötilan viilenemisenä. Villa imee itseensä iholta tulevan kosteuden ja haihduttaa sen tekstiilin ulkopinnalta, jolloin villa tuntuu viileältä, hän sanoo.
Oksanen arvelee ilmiön liittyvän kuidun suomuiseen rakenteeseen.
– Kun suomut sulkeutuvat ja avautuvat ympäristön lämpötilan ja kosteuden mukaisesti, tämä voi vaikuttaa sen tuottamaan lämmön tai viileyden kokemiseen.
Merinon väitetään olevan antibakteerista. Onko se?
Villa neutraloi hajuja, mutta Pylkkänen ei ole varma, voiko sitä silti kutsua antibakteeriseksi. Oksanen arvelee antibakteerisena markkinoinnin liittyvän villan kykyyn puhdistaa itseään ja hylkiä likaa.
Merinovillan sanotaan oikein hoidettuna kestävän lopun ikääsi – pitääkö tämä paikkansa?
Sekä Oksasen että Pylkkäsen mukaan väite voi pitää paikkansa erityisesti, jos vaatetta pesee mahdollisimman vähän eikä siihen kohdistu mekaanista rasitusta.
– Oikein hoidettuna tosin mikä tahansa kuitu kestää pidempään kuin tavanomaisella ”käytä kerran ja pese” -tyyppisellä vaatehuollolla, Oksanen muistuttaa.
Oksasella on kuitenkin itselläänkin kokemusta merinovillaisista vaatteista, jotka kuluvat hankauksessa puhki nopeasti hyvästä huollosta huolimatta. Kyse on kuidun ja kankaan tai neuloksen laadusta, ei ainoastaan käytetystä kuidusta.
Pylkkänen huomauttaa, että villan heikkoutena on myös huono tuhohyönteisten kesto. Siksi villatuotteet on säilytettävä turvassa esimerkiksi vaatekoilta tai turkiskuoriaisilta.
Erityisesti retkeilijät ovat innostuneet merinovillasta. Onko se todella paras mahdollinen retkeilijöiden käyttöön?
Merinovillan ominaisuudet soveltuvat Oksasen mielestä hyvin retkeilijöiden käyttöön: esimerkiksi hien hajun poistuminen tuulettamalla helpottaa oloa retkeily- ja vaellusolosuhteissa. Lisäksi merinovillaiset vaatteet ovat usein ohuita ja kevyitä verrattuna vaikkapa vastaaviin puuvillavaatteisiin, joten ne eivät paina rinkassa.
Pylkkänen arvelee, että monet kuluttajat myös arvostavat luonnonkuituja tekokuituja enemmän.
Merinoa käytetään myös sekoitekankaissa. Miten se soveltuu yhteen muiden materiaalien kanssa?
Asiantuntijoiden mukaan villaa sekoitetaan synteettisiin tekokuituihin hankauksenkeston parantamiseksi. Esimerkiksi sukissa on usein polyesteria tai polyamidia lisäämässä kestävyyttä.
– Myös sekoitekankaissa tai sekoitteista valmistetuissa tuotteissa niiden käyttöominaisuuksiin vaikuttavat sekä käytetyn villan että käytetyn sekoitteen laatu ja tietenkin myös kankaassa tai neuloksessa käytetty rakenne ja tiheys. Niissä on eroja, joita ei välttämättä tuotetta ostaessa huomaa, vaan ominaisuudet tulevat esiin vasta käyttökerroilla.
Mistä vaatteidemme merinovilla tulee?
Valtaosa, noin neljännes globaalista merinovillan tuotannosta, tulee Australiasta. Pylkkänen kertoo, että yleisesti kaikkien villojen suurimmat tuotantomaat ovat Kiina, Australia ja Uusi-Seelanti ja Euroopassa Britannia.
Oksanen sanoo pohtineensa trendin vaikutuksia merinovillan saatavuuteen.
– Olen välillä miettinyt, millä tavoin merinovillan kasvanut suosio vaikuttaa sen tuotantoon, ja että onko eettistä tuotantokapasiteettia riittävästi siihen nähden, miten paljon kysyntää tällä hetkellä on.
Vaatevalmistajat usein mainostavat merinovillansa olevan mulesing-vapaata. Mitä tämä tarkoittaa? Voiko lupaukseen yleensä luottaa?
Pylkkänen kertoo, että jalostuksen seurauksena merinolampaiden iho on poimuuntunut villan tuotannon maksimoimiseksi. Suuri ihopinta-ala ja villan paino rasittavat lammasta fyysisesti. Ihon poimuihin kertyy helposti virtsaa ja hikeä, mikä houkuttaa loiskärpäsiä pesiytymään lampaiden takareisiin.
Mulesing viittaa toimenpiteeseen, jossa lampaan peräpäästä poistetaan ihoa. Sen seurauksena syntyvä arpikudos vähentää lampaisiin pesiytyvän loiskärpäsen aiheuttamia vahinkoja. Koska toimenpidettä pidetään kivuliaana ja kärpästen haittoihin voidaan puuttua myös muilla keinoilla, mulesingia vastustetaan laajalti.
Mulesing-menetelmän käyttö on Australiaa lukuun ottamatta kiellettyä suurissa villantuotantomaissa. Oksanen arvioi, että tuotteen markkinointiin mulesing-vapaana voi luottaa samalla tavoin kuin moneen muuhun eettisyyteen tai ekologisuuteen viittaavaan lupaukseen.
– Tätäkin voi arvioida tarkastelemalla lampaiden kasvatusmaan valvontajärjestelmiä tai sovittuihin standardeihin perustuvia laatumerkintöjä. On vaikea sanoa, kuinka paljon tästä valehdellaan tai yritetään pestä tuotannon mainetta katteettomilla lupauksilla.
Merinon rinnalla esimerkiksi alpakanvillaa näkyy jo enenevässä määrin. Mikä voisi olla seuraava vastaava trendimateriaali?
Pylkkänen on havainnut lisääntynyttä kiinnostusta kasvi- ja eläinkuituihin. Markkinoille on tullut esimerkiksi kiinnostavia selluloosamuuntokuituja, joista moni on tulosta suomalaisesta tuotekehityksestä.
Sekä Pylkkänen että Oksanen uskovat myös suomenlampaan villan kasvattavan suosiotaan, vaikka sen tuotanto onkin hyvin pienimuotoista. Pylkkänen kertoo, että kaupallista tuotantoa on pyritty edistämään erilaisilla hankkeilla. Aiemmin suomenlampaan villasta iso osa on päätynyt yleensä hävitettäväksi, kun raakavillan hinta ei ole kattanut kerinnän, lajittelun ja kuljetusten kustannuksia.
Olisiko merinovillalle tarjolla vastaavaa vegaanista korviketta?
Yleisimmin villaa korvataan akryylillä. Pylkkäsen mukaan akryylin etuja ovat edullisempi hinta ja parempi sietokyky tuhohyönteisille. Se on myös villaa kevyempää ja konepestävää sekä helppoa värjätä, mutta toisaalta sillä on taipumus nyppyyntyä.
Oksanen toivoo näkevänsä tulevaisuudessa ekologisesti ja eettisesti tuotettuja muuntokuituja.
– Niillä saattaa tulevaisuudessa olla hyvinkin suuret markkinat villa- ja varsinkin puuvillakuidun korvaajina.
Juttua päivitetty 24.3.2023 klo 7.00: Vaihdettu kuvat.