Alkuvuodesta merkitsin Suomen karttaan paikkoja, joissa haluaisin käydä. Yksi niistä oli Hailuoto, Perämeren suurin saari. Ajatus kypsyi, kun näin lumoavia kuvia hiekkadyyneistä ja männiköistä.
Päätin matkustaa tutustumaan kansallismaisemaan maata pitkin. Julkinen liikenne toimii hyvin, vaikka harvat linja-autovuorot sitovat retkeilijää.
Bussi kulkee Oulun linja-autoasemalta arkisin kolmesti päivässä Hailuotoon: aamuviideltä, yhdeksän jälkeen ja neljän maissa. Näitä vuoroja voi hyödyntää myös saaressa liikkumiseen. Matka Oulusta kestää noin puolitoista tuntia.
Tunnettu lintupaikka kohoaa merestä
Valitsen Kirkkosalmen lintutornin ja Kirkonkarit ensimmäiseksi kohteekseni, koska ne sijaitsevat kävelymatkan päässä Keskikylältä, jossa hyppään bussista. Lintutornille on parikymmenen minuutin kävelymatka.
Vastassa on kymmenmetrinen torni, jonka ylimmäinen tasanne, sijaitsee koivunlatvojen korkeudella.
Opastaulu infoaa, että Kirkkosalmi on vanha merenlahti, jonka rannalla asuttiin noin 1000 vuotta sitten. Nyt paikalla sijaitsee merestä kuroutunut järvi. Maankohoaminen onkin sana, johon Hailuodossa väistämättä törmää. Maankohoamisen seurauksena syntyneihin Kirkkosalmen kosteikkoihin on legendan mukaan upotettu aikanaan kirkon aarteita, Hailuodon paikallisoppaiden puheenjohtaja Susanna Paulamäki kertoo.
Kirkonkarien pitkospuilla kuljen ruokomeren sisällä ja ihastelen reitin kosteimman kohdan ylittävää puista siltaa. Hailuodon kunnan viestintä- ja markkinointisuunnittelija Annukka Loukola kertoo, että Kirkonkarin katselulato ja sen vieressä sijaitseva nuotiopaikka tullaan kunnostamaan osana Kirkkosalmen kehittämisprojektia.
– Lintutorninkin yhteyteen tehdään nuotiopaikka vielä tämän vuoden puolella, hän vihjaa.
Ruovikko on valtaamassa järven. Kun kurkkaan ulos katseluladon katossa olevasta aukosta, jossain kaukana pilkahtaa häivähdys sinistä, merkkinä vedestä.
Pituutta ensimmäisen päivän kävelylle kertyy yhteensä viitisen kilometriä.
Marjaniemessä dyynejä ja merenkulun historiaa
Hailuodon kirkonkylältä on kymmenisen kilometriä Marjaniemeen, jonka hiekkaranta on maankuulu. Säästän aikaa ja testaan saaren taksipalvelut.
Pian olenkin tuulisessa Marjaniemessä. Vaahtopäät näkyvät jo vanhassa luotsiasemarakennuksessa toimivan Luotsihotellin kulmalla.
Marjaniemen 150-vuotias majakka on edelleen toiminnassa. 25 metriä korkea majakka on auki vain tilauksesta talvikaudella.
Kipuan oppaan perässä ylös majakan kapeita portaita. Majakasta näkee sen juurella sijaitsevan kalamajakylän, hiekkarannan ja Marjaniemen esteettömän luontopolun, joka risteilee dyyneillä.
800 metrin pituinen esteetön reitti alkaa majakan juurelta. Reitin varrella on opastauluja, jotka kertovat Hailuodon historiasta ja nykyhetkestä. Tauluista selviää, että saaresta löytyy Suomen pohjoisimmat aktiiviset dyynit eli kasvillisuus ei ole vielä sitonut dyynejä paikoilleen, vaan hiekka liikkuu tuulen mukana.
Maa kohoaa noin metrin vuosisadassa. Esimerkiksi Marjaniementien varrella sijaitsevat mäntykangasmaastot ovat entisiä rantadyynejä.
Hyppään lankkupolulta hiekalle. Hakeudun rannan tuntumaan kävelemään, katselemaan merta ja kuuntelemaan aaltojen ääniä. Kuljen reilun kilometrin verran rantaa etelää kohti ja palaan vastahakoisesti takaisin. Tätä paikkaa ihastelisin loputtomasti.
Ranta houkuttelee kävelemään puoleensa, mutta se on myös luonnonsuojelualuetta.
– Kävely rannassa ja lankkupolulla on sallittua Marjaniemessä, Annukka Loukola kertoo.
Hän kuitenkin korostaa merkityillä poluilla pysymistä, sillä alueen luonto on herkkää.
Hannuksenlammen reitti menee uusiksi
Palaan Marjaniemeen parin päivän päästä, mutta tällä kertaa bussilla, joka lähtee Keskikylältä hieman ennen yhtätoista. Retkeilyaikaa jää seitsemän tuntia, kun päivän viimeinen vuoro lähtee Marjaniemestä iltakuuden jälkeen takaisin.
Heitän rinkan selkään ja lähden tutustumaan Hannuksenlammen retkeilyreittiin. Askeleeni suuntaavat tutulle lankkupolulle majakan juurelta, sillä reitti kulkee alkumatkan Marjaniemen esteetöntä reittiä. Lankkupolulta retkeilijä ohjataan laavulle ennen Ranta-Sumppua. Nuorten mäntyjen oksissa on keltaisia nauhoja, muualla reitin varrella on keltaisia läiskiä puissa.
Lehtipuut vaihtuvat jälleen männyiksi ja suokasvillisuus varvikoksi. Ylitän Sumpuntien ja jatkan polkua pitkin kohti laavua.
Suurehko laavu sijaitsee parikymmentä metriä lammen rannasta. Meren pauhu kuuluu laavulle asti, mutta laavulla istuessa olen tuulelta suojassa. Vietän evästauon omassa seurassani, sillä en ole tavannut ketään muuta reitillä.
Hannuksenlammen retkeilyreittiä ollaan uudistamassa. Itse kuljen sen vielä vanhaa reittipohjaa pitkin eli reitti muodostaa kahdeksikon. Tulevaisuudessa sen toinen lenkki jää pois, ja lankkupolkua kuljetaan Ranta-Sumpun kautta Hannuksenrantalammelle asti.
Laavulle tehdään varsinaiselta reitiltä pisto, jota on tarkoitus kulkea myös takaisin. Uudesta reitistä kertova kyltti löytyy jo laavulta. Annukka Loukola kertoo, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) rahoittaa Hannuksenlammen retkeilyreitin uusimisen ja valmista on viimeistään syksyllä 2024.
Suuntaan askeleet vanhaa reittipohjaa laavulta kohti Kaunislampea ja viehättävän maaston läpi kohti merenrantaa. Pajuperässä törmään jälleen menneisyyteen, kun vanhat kalamajat tupsahtavat eteen.
Hailuoto-opas Susanna Paulamäki kertoo, että ne ovat vanhempia kuin Marjaniemen kalamajat ja tovereitaan alkuperäisemmässä asussa.
Palaan Hannuksenrantalammelle tietä pitkin. Kierrän lopulta kahdeksan kilometrin pituisen reitin kolmessa tunnissa.
Hyypänmäellä voi kuvitella piilopaikkoja
Viimeisenä päivänä Hailuodossa hyppään polkupyörän selkään ja pyöräilen katsomaan Hyypänmäkeä, jonne on Keskikylältä noin parinkymmenen minuutin matka. Poljen Luovontietä kuusi kilometriä ja käännyn metsää Hyyppä-kyltin kohdalta.
Nousen hiekkatietä kilometrin verran hiekkaharjulle ja päädyn hiihtomajalle hiihtoladut-kylttejä seuraamalla.
Kyseessä on saaren korkein kohta, joka sijaitsee 31 metriä meren pinnan yläpuolella. Susanna Paulamäen mukaan se on noin 2000 vuotta vanha. Hän jatkaa, että osa korkeudesta selittyy maankohoamisella, osa on tuulen ja hiekan muovaamaa.
Hyypänmäkeen liittyy myös tarinoita muun muassa isovihan ajasta. Niiden mukaan hailuotolaiset olivat piilossa miehittäjiä piilopirtissä läheisessä rotkossa.
Isoviha on surullinen osa Hailuodon historiaa, sillä sen aikaan ihmisiä kuoli saarella sadoittain – sekä paikallisia että myös saarelta suojaa hakeneita.
Hiihtomajan kohdalla harjulla on koristeltu penkki, jonka luota aukeaa maisema merelle. Hiekkarannat paistavat Hyypänmäelle asti. Penkin luota voi kurkistaa myös isovihatarinoiden mukaan nimensä saaneeseen Pakopirtin rotkoon.
Hyypänmäellä on myös sijainnut yksi Struven ketjun mittauspisteistä, mutta sitä ei ole merkitty maastoon, sillä hiekka liikkuu täälläkin. Rinteen päällä on vain mittauspisteesta kertova taulu.
Mäntyjen juuret pilkottavat paikoin alastomina. Kävelen jälleen yksin mäntyjen, hiekan ja jäkälien seassa, ja mietin, saisiko alueella pyöräillä. Annukka Loukola muistuttaa, että maastopyörällä on suositeltavaa kulkea merkittyjä reittejä pitkin, millä hän tarkoittaa latupohjia. Myös Hyypänmäen luonto on arvokasta ja herkkää.
Maastopyöriä vuokraavan Luoto-Rentin Sakari Viippola nostaa Marjaniemestä lähtevät retkeilyreitit esimerkiksi hyvästä pyöräilykohteesta Hailuodossa.
Paluumatkalla Hyypämäeltä ohitan vanhan tuulimyllyn, umpipihoja ja 1920-luvulla rakennetun nuorisoseuran talon. Kun tätä kansallismaisemaa pysähtyy katsomaan, löytää runsaasti merkkejä menneisyydestä.
Hailuoto yllättää retkeilijän
Hailuoto yllättää retkeilijän monipuolisuudellaan. Retkikohteet ovat kesäsesongin ulkopuolella rauhallisia, merimaisemat upeita ja maasto helppokulkuista. Uudet opasteet antavat viitteitä siitä, mihin suuntaan reitit ovat kehittymässä.
Saaren rikasta historiaa voisi kenties vielä vahvemmin nostaa esiin myös retkeilyreittien varrella.