Kur­kis­tus suureen maail­maan

Hentoinen viserrys kuuluu jo, ja parin päivän ikäiset etelänsuosirrit ovat muutenkin topakoita tapauksia.

Tänään tarjolla on kahlaajien kuivaruokaseosta, mutta myös Elina Pallaspuron edellisenä iltana lätäköstä noukkimia hyttysentoukkia.

Pallaspuro ja toinen biologian maisteriopiskelija Milka Kurkela valvovat munia ja niistä kuoriutuvia pikkupiiperöitä kahdessa vuorossa.

Tänä keväänä kasvatettavana on 16 etelänsuosirriä. Munat on kerätty Liminganlahdelta ja Hailuodosta. Näiden paikkojen populaatiot ovat tutkijoille tuttuja, sillä tämä erittäin uhanalainen kahlaajalintu viihtyy vuodesta toiseen samoilla reviireillä.

Toisaalta se on myös vaarallista, sillä ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet tuulitulvat huuhtovat pesiä rantakaislikoista mereen. Olosuhteet muuttuvat nopeammin kuin linnut ehtivät sopeutua.

Siksi munia haudotaan ja poikasia kasvatetaan alkuun Oulun yliopiston biologian laboratoriossa.

Munien keräämisestä seuraa yleensä tuplahyöty.

Paitsi että kerätyt munat saatellaan poikasiksi, jotka noin 25 päivän ikäisinä vapautetaan takaisin luontoon, tekee suosirri yleensä uusintapesän munien kadottua.

Muutenkaan emolinnut eivät vaikuta olevan jälkeläistensä keräämisestä kovasti pahoillaan. Kerääjää helpottaa tieto, että on tärkeällä asialla.

– Emot vain katselevat vierestä ja saattavat tulla lähellekin, Pallaspuro kertoo.

Pikkuisessa huoneessa on kaksi pömpeliä ja kaksi laatikkoa. Pömpelit ovat hautomoita ja laatikoihin poikaset pääsevät hetken kuoriutumisesta toivuttuaan.

Haudontakoneessa on ihanneolosuhteet: 37,5 celsiusasteen lämpötila ja noin 50-prosenttinen ilmankosteus.

Kurkelalla ja Pallaspurolla riittää tekemistä. Heidän tehtävänsä on seurata vielä kuoriutumattomia munia ja tarkkailla niiden painoa, ja sen mukaan säätää olosuhteita. Punnitus tapahtuu kerran päivässä, munien läpivalaisu joka toinen päivä.

Se tuo tietoa siitä, missä vaiheessa alkion kehitys on.

Samalla he valmistautuvat aina seuraavaan vaiheeseen ja tekevät taustatutkimusta lintujen vapautusta varten.

Suosirri munii yleensä neljä munaa, yhden päivässä. Sen jälkeen se aloittaa hautomisen.

Noin 18 päivän kohdalla pikkuisen nokan kärjessä oleva munahammas rikkoo kuoren sisällä olevan ilmapussin ja sen jälkeen kuoren, ja poikanen alkaa hengittää pienen reiän kautta.

Muutaman päivän sisään siitä pikkuinen lintu koputtelee kuoren ympäriltään ja pääsee ihmettelemään suurta maailmaa.

Vierailuamme edeltävän yön aikana on kuoriutunut yksi sisarusparvi. Kaikki ovat jo saaneet eriväriset renkaat honteloihin koipiinsa, jotta tutkijat kykenevät erottamaan ne toisistaan.

Poikaset keräävät vielä voimia suloisessa kasassa, jossa on paljon pörröistä pintaa sekä monia pitkiä koipia ja nokkia.

Siitä Pallaspuro siirtää ne yksi kerrallaan poikasboksiin.

Ensimmäisen elinpäivänsä suosirri pärjää vielä ruskuaispussin ravinnolla, mutta sen jälkeen sapuskat pitää osata noukkia maasta ja vedestä. Tarvittaessa poikasia autetaan juomaan pipetillä ja syömään pinseteillä.

Suosirri on pesäpakoinen lintu, eli se etsii oman ruokansa alusta asti itse.

Ultraviolettilamppu poikasboksien yllä stimuloi auringonvaloa. Lisäksi kummassakin laatikossa on lämpölevykatos, jonka alle piiperöt osaavat jo hakeutua turvaan uteliaiden ihmisten katseilta.

Tämä toimintatapa on hyvin pienten populaatioiden viimeinen suojelukeino. Oleellisinta olisi vaikuttaa niiden elinolosuhteisiin.

Tällä hetkellä se ei riitä. Poikkeuksellisen pelastusoperaation syy ovat ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet tuulitulvat, jotka yhä useammin tuhoavat kahlaajien pesiä matalilla merenrantaniityillä.

Tulvimisen lisääntyminen haittaa kahlaajien lisäksi muitakin lintuja, mutta erityisen haavoittuva on juuri Itämeren etelänsuosirri, jonka populaatio on yksi Euroopan uhanalaisimmista kahlaajapopulaatioista. Se on vaarassa hävitä Perämereltä kokonaan.

Siksi jokainen säilynyt pesintä on tärkeä.

Kahlaajien tulevaisuus riippuu ennen kaikkea avoimien rantaniittyjen riittävän laajojen pesimäalueiden säilymisestä ja laidunnuksesta.

Pilottikokeilu poikasten hautomisesta Oulussa tehtiin toissa kesänä, ja viime vuonna mittakaava kasvoi nykyiseksi. Kurkela ja Pallaspuro olivat mukana projektissa, joten nyt heitä kysyttiin vastuutehtävään.

Laboratorion ihanneolosuhteissa elossa selviytymisen prosentti on huomattavasti parempi kuin luonnossa, sillä täällä poikaset ovat turvassa saalistukselta ja suojassa sääolosuhteiden vaihtelulta. Kuoriutumisen jälkeen todennäköisesti kaikki selviävät hengissä vapautusvaiheeseen asti.

Luonnossa näille poikasille olisi käynyt todennäköisesti toisin. Edellisyön sateen jäljiltä yksi keinohaudotuista pesistä oli munia haettaessa jo veden vallassa, eikä munista olisi todennäköisesti syntynyt ainoatakaan elävää lintua.

Kun koko tämänkertainen poikassatsi on voimissaan, ne muuttavat Lumijoelle opettelemaan elämää pihalla.

Kolmiviikkoisina ne oppivat lentämään.

Kun suosirrit palautetaan luontoon, ne ovat omillaan. Ensi ja sitä seuraavana vuonna näkee, miten näille pikkupiiperöille käy.