Marraskuun loppupuolella uutisoitiin uuden 71 hehtaarin suojelualueen perustamisesta Kuusamoon. Tämän kokoisen suojelualueen perustaminen ei sinällään ole iso uutinen, mutta tässä tapauksessa huomiota herätti alueen omistaja: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus perusti Kitkajoki-Arvungin suojelualueen Nokia Oyj:n hakemuksesta yhtiön omistamille maille.
Samaan aikaan uutisen julkistamisen kanssa Helsingissä istuttiin finanssialan luontohuippukokouksessa. Finanssiala ry:n, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja Sitran järjestämän The Finnish Finance Nature Summit -kokouksen aiheena oli luontokato.
Finanssiala ry:n hallitus on linjannut tukevansa toimenpiteitä, joilla edistetään YK:n luontokokouksessa hyväksyttyjen maailmanlaajuisen luonnon monimuotoisuuskehyksen tavoitteiden toteutumista. Näistä sovittiin Montrealin luontokokouksessa vuosi sitten ja yksi tavoitteista koskee suojelualueiden määrän kasvattamista 30 prosenttiin.
Sama 30 prosentin tavoite on myös EU:n biodiversiteettistrategiassa. Tässä strategiassa edellytetään myös, että kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset ja vanhat metsät suojellaan tiukasti EU:n jäsenvaltioissa.
Vanhojen metsien kysymyksen on pelätty politisoituvan ja niin näyttääkin käyvän. Se selvisi viimeistään, kun Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus tarkastelivat, miten luonnontilaiset ja vanhat metsät voitaisiin tunnistaa Suomessa EU:n komission ohjeiden mukaisesti.
Joulukuun alussa julkaistun raportin käsikirjoituksessa todetaan, että vanhoja metsiä määritteleville kriteereille ei tutkimustiedosta voi johtaa yksiselitteisiä kynnysarvoja. Hanketta vetänyt projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta totesi suoraan kriteerien määrittelyssä olevan viime kädessä kyse poliittisesta päätöksestä.
Mutkistuvassa tilanteessa ajatus kääntyy Finanssialan linjauksiin ja Nokian esimerkkiin. Voisivatko yritykset tehdä osansa näissä talkoissa ja rahoittaa vanhojen metsien suojelua? Tulosta tästä ei viivan alle suoraan tule, mutta suojelua kannattaa tarkastella mainetyönä.
Firmalla ei edes tarvitse olla omaa maata suojeltavaksi, sillä metsää voi ostaa esimerkiksi MTK:n Luontoarvot.fi-palvelussa tai talkoisiin voi osallistua vaikkapa lahjoittamalla varoja metsiä suojeluun ostaville järjestöille.
Kysymys on paikallisesti mielenkiintoinen myös Oulun seudulla, missä vanhojen metsien suojelualueita on niukasti. Pohjois-Pohjanmaan länsiosista ei myöskään löydy arvokkaimpia vielä suojelemattomia valtion maiden vanhoja metsiä, jotka ovat korostuneet loppuvuoden keskusteluissa. Siksi yksityismaiden merkitys korostuu Oulun seudulla.
Perämeren maankohoamisrannikon metsät ovat hyvä paikallinen esimerkki suojelun arvoisista alueista. Toinen mahdollinen kohde voisivat olla Sanginjoen luonnonsuojelualueeseen rajautuvat tai sen lähellä olevat metsät. Suojelussa pinta-alalla on merkitystä ja vaikka Sanginjoella on suojeltu jo 2 500 hehtaaria, suurempi alue mahdollistaisi muun muassa vanhan metsän lajien vahvemmat populaatiot.
Tärkeää kuitenkin on, että suojelualueiden valinta perustuisi ekologiaan ja luonnonarvoihin, ja tässä kannattaa aina käyttää ammattilaisen apua.
Strategioiden tavoitteisiin ei yritysten suojeluhehtaareilla päästä. Perustellusti voi silti kysyä, miksi talouselämä ei voisi olla mukana pysäyttämässä luontokatoa tällä tavalla.