Neljä tuntia ylös ja alas Suomen pienimmän laskettelukeskuksen rinnettä. Yleensä Nuts-tapahtumat vievät polkujuoksijat erämaihin ja kansallispuistoihin, mutta Köykkyrin pikkujoulu on poikkeus.
Ympäristö on urbaania Kempelettä, eivätkä maisemat vaihdu. Laskettelurinteen ehtii kavuta kymmeniä kertoja tuntien aikana, aina samaa reittiä.
Millaista on kiertää jäistä, sohjoista mäkeä uupumiseen asti? Sitä ei voi kuvailla, jos ei ole itse kokeillut.
Sauvat korvaamattoman tärkeät
Heti lähdöstä ylämäki tuntuu akillesjänteissä. Parin ensimmäisen kierroksen perusteella odotan, että pohkeiden kanssa tulee vaikeuksia, enkä lähde kiristämään vauhtia. Oman sarjani kärkimenijä Mikko Alakärppä ohittaa minut kierroksella jo neljännen nousun laella.
Rata näytti sen verran pöpperöiseltä ja pehmeältä, että valitsin lähtöön nastattomat polkujuoksukengät. Järkeilin, että lumisohjossa metallinastoista ei olisi apua, ja polkujuoksukenkien paksu vaimennus pelastaisi lopussa, kun jalat alkavat väsyä.
Jotkut kiertävät rataa sauvoitta, mutta sauvat ovat korvaamattoman tärkeä apuväline. Ilman niitä liukkaan ylämäen nousemisesta ei tulisi mitään.
Nuts markkinoi kymmenettä kertaa järjestettävää Köykkyriä pikkujoulutapahtumana, ja se näkyy myös rinteessä. Monella on päässä tonttulakki, toisilla koko jouluteemainen asu. Kulkusia kantavien porojen lisäksi reitillä tulee vastaan monenlaisia pikkujoulupukuja sekä yksi Pikachu.
Tunnelma on rento, ja osallistujat ovat hyvällä tuulella. Vaikka suurin osa kapuaa rinnettä ylös vakavana, kuuluu jostain säännöllisesti naurua, eikä varsinaista ryppyotsaista suorittamista ole havaittavissa. Moni on ottanut lapsetkin mukaansa.
Vaikka rataa kierretään numerolappu rinnassa, tämä ei ole totinen kilpailu.
Remmistä irrotettava sauva on paras
Kierroksen alussa sauvotaan läpi lähtöportista, jossa etälukulaite lukee numerolapun sirun. Siitä alkaa noin 200 metrin mittainen laskettelurinteen nousu.
Pian lumen alta paljastuu rinteen heinäinen ja jäinen pinta. Nastakengät olisivat ehdottomasti oikea valinta.
Rinteeseen muodostuu nopeasti neljä nousu-uraa, joita osallistujat kipuavat ylös rintarinnan. Ylämäessä laji on sauvakävely. Muutaman kierroksen jälkeen edes kärkipään kisaajilla ei ole menohaluja juosta ylös rinnettä, ainakaan neljän ja kuuden tunnin sarjoissa.
Rinteen laelle tulee järjestäjän mukaan noin 25 nousumetriä, ja suurempi osa kierroksen kestosta menee ylämäessä. Laelta alkaa jyrkähkö lasku kohti lähtöpaikkaa. Alamäessä mennään välillä kapeahkoa polkua, ja paikoin rinne on ruuhkainen.
Alamäessä mennään reipasta juoksuvauhtia, sauvat kulkevat käsissä. Oma GPS arvioi reitin pituudeksi noin 475 metriä, mutta kierrokset eivät ole keskenään identtisiä.
Nopeasti oivaltaa, että oikea varuste tähän lajiin olisi sauvakävelyyn sopiva sauva pikairrotettavalla remmillä. Putket irrotetaan remmeistä rinteen päällä ja alas juostaan kätevästi sauvat käsissä, jolloin hartiat ehtii rentouttaa.
Omissa kahvoissa on tavalliset, tarralla kiinnitettävät remmit, joita ei ehdi riisua alamäessä, joten omat hartiat eivät saa lepoa tapahtuman aikana. Lisäksi alamäessä pitää olla tarkkana, että ei sohi ketään pitkälle taakse törröttävillä sauvoillaan.
Kolmas sauvavaihtoehto olisi vaellussauvat, jotka on niinikään helppo irrottaa käsistä läpiremmien vuoksi. Ne ovat kuitenkin painavat, ja kärkipiikki on suunniteltu enemmän kesäkäyttöön kuin suksisauvan terävä jääpiikki.
Lyhyt rata, monipuoliset eväät
Saman radan kiertämisessä on hyvätkin puolensa. Huoltopaikalta löytyy kattava irtokarkkibuffet, josta voi hakea kourallisen makeaa paikkaamaan energiavajetta.
Värikkäiden irtokarkkien lisäksi tarjolla on lakua, suklaata ja pipareita sekä makkaraa, keittoa ja erimakuisia perunalastuja. Juomapuolella järjestäjä tarjoaa glögiä, urheilujuomaa, kahvia ja vettä.
Erämaisessa polkujuoksutapahtumassa pitää kantaa mukana juotavaa ja eväitä, Köykkyrissä riittää, että oman glögimukin erottaa muiden joukosta.
Huoltoteltta tarjoaa myös harvinaisen mahdollisuuden lisätä, vähentää tai vaihtaa varusteita. Kahden tunnin jälkeen haen jalkaan nastakengät. Vaikka paksuilla sukilla ne ahdistavat isovarpaat verille, loppua kohti kenkien vaihto osoittautuu oikeaksi päätökseksi. Ylämäen lisäksi myös alamäki alkaa liippaantua paikoin hyvin jäiseksi.
Kolmen tunnin ja 33 minuutin kohdalla oikeassa kyljessä tuntuu tuttu kipu. Se tarkoittaa, että kunto alkaa loppua, ja että edessä on ainakin viikon verran palautumista.
Normaalisti edessä olisi tuskalliset 27 minuuttia, mutta jostain löytyy voimia vielä kiristää vauhtia viimeisille kierroksille. Kaiken kaikkiaan suoritus on nousujohteinen: Sykekäyrä nousee tasaisesti loppua kohti aina 173 lyöntiin asti, joka merkitsee jo kovaa vauhtia.
Viimeisillä kierroksilla ylämäessä tulee ohitettua melko väsyneitä kapuajia, mutta pikkujoulutunnelma vain paranee. Pimeän laskeutuessa ihmisten vaatteisiin ja hiuksiin kiinnitetyt jouluvalot loistavat, ulkotulet loimottavat ja Köykkyrin kuntoportaiden valaistus auttaa näkemään.
Yllättävän paljon järkeä
Neljän ja kuuden tunnin sarjoissa suoritusaika päättyy niin, että viimeiselle kierrokselle pitää lähteä ennen kuin kello on 16.00. Oma viimeinen kierros alkaa pari minuuttia aiemmin ja kierrosmääräksi tulee lopulta 54.
Lasken myöhemmin, että olisi vaadittu noin 40-minuuttinen loppukiri, jos olisin halunnut puristaa vielä yhden lisäkierroksen. Ehkä parempi, että en tehnyt tätä laskutoimitusta kisan aikana.
Maalissa olo on hyvä ja virkeä, vaikka takana on raskas rutistus. Oman GPS:n mukaan matkaa kertyi 25,6 kilometriä. Nousumetrejä tuli kellon mukaan 1 677, mikä olisi reilut 31 metriä joka kierroksella.
Tapahtumajohtaja Eero Lumme kysyy maalissa, että eihän Nuts Köykkyrissä ollutkaan mitään järkeä? Se on viittaus tapahtuman sloganiin: Ei mitään järkeä.
Oikeasti Köykkyrin Nuts on hyvällä tavalla hullu tapahtuma. Polulla näkee eri kestävyysurheilulajien harrastajia, joille tämä on yksi tavallista rankempi treeni muiden joukossa.
Suomessa, ja varsinkin lakeuksilla, mäkijuoksu on ainoa tapa saada kasaan vertikaalimailin verran nousua. Koska vastaavaa ei viitsisi ikinä tehdä oma-aloitteisesti, Köykkyrin kisassa on paljonkin järkeä.
Nuts Köykkyri on myös paras tapa hankkia väsynyt ja nestehukkainen olo pikkujouluista.
Takana on 44 kierrosta. Neljä tuntia ja 10 minuuttia. 22 kilometriä yhtä nousua ja laskua.
Kempeleläinen Riikka Rautio, tai Tuulivoima-nimisen tiimin Tuuli Viiri -niminen jäsen, lusikoi lämmintä keittoa suorituksensa päätteeksi, ja hymyilee.
Rautio osallistui Kempeleessä lauantaina 25. marraskuuta järjestettyyn Nuts Köykkyri -mäkijuoksutapahtumaan ensimmäistä kertaa.
Tapahtuman idea on kiertää noin 400 metrin rataa niin monta kertaa kuin määrätyssä ajassa ehtii. Nousumetrejä tulee noin 25 joka kierroksella. Lyhin aika on tunnin, pisin kuusi tuntia. Välissä on neljän tunnin sarja sekä fun run, jossa suoritusaikansa saa päättää itse.
Tämänvuotinen tapahtuma oli jo kymmenes kerta. Köykkyrin hiihtokeskuksen isoa mäkeä tamppasi ylös ja alas liki maksimimäärä osallistujia, vajaat 250 aikuista ja 40 junioria.
Riikka Rautio kehuu tapahtuman järjestelyjä ja iloista tunnelmaa, vaikka osa kiertää rataa enemmän tosissaan.
Pisimmän eli kuuden tunnin sarjan sisukkain oli Aapo Laine, jolle rata tuli tutuksi 95 kierroksen ja 47,5 kilometrin aikana. Naisista eniten matkaa kerrytti Marika Krohns: 90 kierrosta ja 45 kilometriä.