Montako seksuaalista häirintätapausta autiotuvilla olisi sopiva määrä? Entä väkivaltauhkausta tai tilannetta, jossa jonkun henki on vaarassa?
Ja montako kertaa retkeilijän pitäisi tehdä päätös, että tällaisen uhkan vuoksi retki tai yöpyminen luonnossa jää väliin?
Kysyn, sillä moni näkee nämä ilmiöt niin, ettei niille yksinkertaisesti mahda mitään.
Pohjoisen Polkujen kyselyyn vastanneista 41 prosenttia vastasi kokeneensa häiritsevää tai pelottavaa käytöstä luonnossa.
Se tarkoittaa, että suurimmalla osalla ei ole ollut tällaisia kokemuksia. On hyvä kuulla, että enemmistöllä kokemukset luonnosta ovat pelkästään myönteisiä, kun puhutaan toisiin ihmisiin liittyvistä tapauksista.
Osalle aihetta kommentoineista se, että alle puolet ulkoilijoista on kokenut tällaista, tarkoittaa että mitään ei tarvitse muuttaa.
Häirintä nähdään ikään kuin niiden ongelmaksi, jotka sitä ovat kokeneet. Ne, jotka häiritsevää käytöstä harjoittavat, voivat siis jatkaa kuten ennenkin.
Kysyimme, olivatko häiritsevästi käyttäytyneet ihmiset päihtyneitä ja lopuksi, että pitäisikö tuvat ja yleiset taukopaikat linjata päihteettömiksi.
Moni vastaaja ehti suivaantua jo siitä, että asiaa edes kysyttiin. Pelkojen lieventämiseksi todettakoon, että tupien päihteettömyys sai melko vähän kannatusta: Vain noin kolmannes vastaajista piti asiaa tarpeellisena.
Tosin alkoholinkäyttöoikeuskin oli tärkeää vain pienelle osalle vastanneista. Yleisin kommentti päihdeaiheeseen oli enemmän sen suuntainen, että ongelmat ymmärretään, mutta kieltoa ei pidetä realistisena.
Kyselyn tuloksia käsitelleen uutisen otsikkoon nostimme örveltävät miesporukat autiotupien isoimpana ongelmana. Isoin ongelma ei tarkoita yleisintä ongelmaa: Varmasti tuvilla koetaan paljon enemmän luonnon turmelemista, roskaamista tai juhlimiseen liittymättömiä asiattomuuksia. Ja sitäkin useammin ei mitään kummallista.
Ongelma kuvattiin isoimmaksi siksi, että siitä aiheutuneet tilanteet näyttävät olevan suhteellisen vakavia, ja siksi miten paljon vastaajat jakoivat kokemuksiaan juuri pelottavasti käyttäytyvistä humalaisista miehistä.
Tuohon alun retoriseen kysymykseen on nimittäin myös oikea vastaus: Nolla. Häirintä, ahdistelu ja uhkaava käytös eivät kuulu retkikohteisiin, eikä niitä pidä sietää lainkaan.
Ilmiö on sellainen, että sen kitkeminen pitäisi olla koko retkeilijäyhteisön tavoite: Öykkäröivät ryyppyporukat eivät kuulu sivullisten sekaan yleisille taukopaikoille. Oman porukan mökkireissut ovat erikseen.
Kommenteista ilmeni myös, miten monelle retkeilevälle naiselle suurimmat pelot liittyvät tuntemattomiin miehiin.
Paljon luonnossa liikkuvana miehenä on turhauttavaa, miten niin moni nainen joutuu suhtautumaan sinuun varauksella, etkä voi tehdä asialle mitään. Ei ole olemassa mitään tapaa viestiä, että et tarkoita heille tai kenellekään pahaa, etkä tule heitä vahingoittamaan. Mikään ei ole epäilyttävämpää kuin vieras ihminen, joka yrittää vakuutella, ettei hänellä ole pahat mielessä.
Tämä on asia, joka jokaisen miesretkeilijän tulisi tiedostaa: Tuntemattomille naisille voit aina olla uhka. Ja tämä ei muutu, ellei jokainen työskentele sen muuttamiseksi.