Kohmeiset sormet tapailevat liukulumikenkien siteen lukkoa.
Se on kylmästä jäykkä, eikä tahdo aueta. Lopulta lukko kuitenkin asettuu sopivaan kohtaan ja koon 40 pilkkikenkä istuu siteeseen. Remmit tiukasti kiinni, sauvat käteen ja valmiina lähtöön.
Hengitys huuruaa ja ympärillä on retkikavereiden puhetta lukuun ottamatta hiljaista.
Eletään aikaa, jolloin metsään saa mennä, mutta moneen muuhun paikkaan ei.
Liukulumikenkäilyn suosio onkin kautta Suomen noussut pisteeseen, missä jälleenmyyjät joutuvat paikoin myymään eioota. Kirjoitushetkellä esimerkiksi Partioaitan verkkokaupasta löytyy enää neljä kappaletta OAC:n juniorimallia, vaikka vain kuusi päivää sitten Partioaitta mainosti Facebookissa saaneensa erän Altain Hok-mallin liukulumikenkiä.
Retkitukun sivuilla taas ilmoitetaan kaikkien tarjolla olevien mallien loppuneen tilapäisesti.
Suomen Ladun viestinnänsuunnittelija Sampsa Sulonen on käyttänyt liukulumikenkiä kuutisen vuotta. Siinä ajassa hän on nähnyt liukulumikenkien, tai ”lyhyiden ja leveiden karvapohjasuksien”, kuten hän niitä kutsuu, yleistyvän luonnossa ja ihmisten somefiideissä vuosi vuodelta.
Sulonen uskoo, että suosiota varmasti selittää paljon, että kyseessä on matalan kynnyksen laji.
Sulosen mukaan esimerkiksi ihmiset, jotka eivät koe olevansa hyviä hiihtämään, mielellään kokeilevat liukulumikenkäilyä, koska se on kätevä tapa liikkua. Perinteisiin lumikenkiin verrattuna liukulumikengät ovat suksimaiset ja niistä saa tasaisella ja alamäessä liukua.
– Pandemian aiheuttama retkeilyn ja ulkoilun suuri suosion nousu täällä Suomessakin on saanut jengin lähtemään enemmän ulos. Lisäksi nyt on ympäri Suomea enemmän lunta. Joku väline pitää ottaa avuksi, jos metsään haluaa mennä, Pyhällä asuva Sulonen sanoo.
Liukulumikenkien suosio näkyy kaupoissa. Helmikuisena maanantaiaamuna Kuusamon eräkaupan yrittäjä Jari Leivo vastaa pihallaan puhelimeen. Joku soittaa Kemijärveltä ja kyselee liukulumikenkien ostamisesta.
Leivo myöntää, että vielä on muutama pari, joista kauppaa voidaan tehdä ja lupaa soittaa takaisin myöhemmin. Ensin on vietävä toimittaja ja kuvaaja metsään testaamaan kysynnän kohdetta.
– Mitä vuokraukseen tulee, sesonkiaikaan hiihtolomilla ja pääsiäisenä kannattaa varata liukulumikengät vuokralle jo viikkoa, kahta ennen. Ovat ne sen verran kysyttyjä. Muuten niitä saa yleensä lyhyemmälläkin varoitusajalla.
Leivo nostelee varastostaan näytille kuusi erilaista paria. Lyhyimmät, lapsille tarkoitetut liukulumikengät ovat hädin tuskin metrinpituiset, pisimmillä on mittaa noin 160 senttiä. Kaikissa on kiinteä karvapohja.
– Muutama vuosi sitten oli helppoa, kun oli vain yksi malli, joka kävi kaikille. Nyt kun malleja on useampi, ihmiset miettivät, minkä ottaa. Edelleen lohdutan, että periaatteessa kaikki voivat mennä kaikilla, Leivo kertoo hymyillen.
Malli valitaan sekä maaston että käyttäjän mukaan.
Isompi tai pitempi suksi on kantavampi, pienempi ja lyhyempi vähemmän kantava.
– Pienelle ja sirolle naiselle käy mieluummin pienempi suksi. Jos on 100-kiloinen kaveri kuten minä, voi ottaa kantavamman mallin.
Jos karkeasti jaottelee, pitkä malli on hiihdettävämpi ja laskettavin. Se sopii esimerkiksi tuntureissa liikkumiseen. Lyhkäisimmillä malleilla on mittaa reilu 120 senttiä.
– Ne eivät ole niin hiihdettäviä, ei liu’u tai luisu niin hyvin, mutta niitä on helppo ja näppärä käsitellä. Tiheä metsä, risukko, sinne se sopii.
Päivä on täydellinen retkeilyyn. Kuusamon Säynäjävaaralla aurinko leikkii männynrangoissa ja pakkasta on sen verran, että tietää olevansa ulkona.
Suomalaisen OAC:n valmistama WAP-mallin liukulumikenkä on 127-senttinen ja tuntuu kelkanjäljellä seisoessa kummalliselta. Se on pitempi kuin lumikenkä, raskaampi kuin latusuksi ja jotenkin takapainotteinen.
Kummallisuus unohtuu, kun päästään liikkeelle. Leivo kehottaa menemään rohkeasti umpihankeen.
– Niitä kannattaa käyttää nimenomaan valmiin jäljen ulkopuolella. Siellä se pääsee oikeuksiinsa. Liukulumikenkä ei ole kauhean hyvä kampe kovalla alustalla.
Vaikka WAP-mallilla on leveyttä yli kymmenen senttiä, se humahtaa puuterilumeen niin, että jalka on pohjetta myöten hangessa. Onneksi on pilkkikengät.
Kulkeminen umpisessa on kuitenkin kevyempää kuin perinteisillä lumikengillä, sillä liukulumikengillä liikkuminen ei ole samanlaista rempomista.
Eteenpäin pääsee nimeen viittaavasti liukumalla.
Hiihdosta ei pohjattomassa puuterissa voi oikein puhua, mutta Leivo vakuuttaa, että jos alla olisi hankikanto, meno muistuttaisi sitä enemmän.
Upottavassa lumessa saa suksen liukumahyödyn, mutta painonsiirtoon ei tarvitse panostaa liikaa.
Jos olo suksilla on kuin Bambilla jäällä, liukulumikengillä eteneminen on ilahduttavan ketterää ja vakaata.
Erillistä osaamisperustetta ei ole.
– Jos ihminen osaa kävellä, se osaa mennä liukulumikengillä. Nehän on tukevat laitokset, niillä pysyy pystyssä, Leivo toteaa.
Ensikertalaisen ei Leivon mukaan kuitenkaan kannata lähteä jyrkimpään vaaranrinteeseen laskemaan.
Testata kannattaa tasaisemmassa maastossa ja taidon karttuessa valita haastavampia reittejä.
– Sitten vain kelinmukainen vaatetus ja iloista mieltä, siinä ei muuta tarvita.
Se kannattaa muistaa, että umpihangessa kahlatessa tulee äkkiä lämmin, vaikka meno onkin normaalia sujuvampaa.
Eli tekeekö liukulumikengillä mitään?
Tekee. Ainakin, jos tavoitteena on päiväretket metsään. Eteneminen on näppärää ja kääntyminen näppärämpää. Esimerkiksi valokuvaus on helppoa, koska liukulumikengät ovat latusuksia vakaammat ja toisaalta perinteisiä lumikenkiä nopeammat. Suolla tai muussa avoimessa maastossa ja pitemmillä matkoilla perinteiset metsäsukset vetävät usein pitemmän korren. Ne ovat kantavammat ja liikkuminen vauhdikkaampaa.
Koska liukulumikenkiä on tarjolla myös juniorimalleina, laji sopii koko perheen yhteiseksi aktiviteetiksi, jos on halukas satsaamaan siihen, että ostaa jokaiselle oman parin.
Välillä kuulee suositeltavan liukulumikenkiä myös tunturissa liikkumiseen ja vapaalaskuun. Varsinkin pitemmillä liukulumikengillä laskeminenkin tiettävästi onnistuu jotenkuten, mutta vaarana on aina karvapohjan aiheuttama äkkipysäys. Lisäksi karva hidastaa vauhtia.
Perinteinen lumikenkä taas vie liukulumikengästä voiton nuoskalumessa. Liukulumikenkä kerää märkää lunta herkemmin pohjaansa, kun taas perinteisellä lumikengällä etenee silloinkin melko ketterästi.
Leivo liukuu näreiden välistä auringonläikkään.
– Täällä ei ole mennyt kuin jänis, Leivo toteaa.
Se on totta. Siellä täällä näkyy puista tippuneen lumen jättämiä jälkiä, sekä Leivon perheen lyhyen viikonloppureissun jäljet. Muuten ihmisen jättämät jäljet ovat olemattomat.
Siinä onkin lajin mielekkyyden pointti.
Liukulumikengillä liikkuessa pääsee näkemään sellaista, mitä ladulla välttämättä ei.
– Saattaa metto lähteä puun toiselta puolelta tai hirvi tulla vastaan. Hyvälle retkelle ei tarvitse lähteä kauas. Mieluummin rauhassa lyhyemmälle kuin kiireessä pitkälle, Leivo sanoo.
Hän sulkee hetkeksi silmänsä ja kääntää kasvot aurinkoon päin. Se lämmittää jo vähän.
