Tammikuun ensimmäisellä viikolla Suomessa koetaan poikkeuksellisen ankara pakkasjakso.
Sen aikana mitataan 2000-luvun uusi pakkasennätys ja lämpömittarit putoavat –30 asteeseen useina päivinä peräkkäin. Junat myöhästelevät, autot hyytyvät ja sähköä säästetään. Ulkona liikkumista kehotetaan jopa välttämään.
Minä lähdin telttaretkelle merenjäälle.
Tässä jutussa kerron, miten retkellä selviytyy äärimmäisissä pakkasissa, millaisia varusteita tarvitaan ja miten siitä voi jopa nauttia.
Vaikka juttu kertoo pakkasretkestä jäällä, voi sen vinkkejä hyödyntää kaikenlaisiin retkiin.
Pahin vihollinen on hiki
Kovissa pakkasissa retkeillessäni olen vuosien ajan hakenut sopivaa pukeutumistapaa yritysten ja erehdysten kautta. Perusperiaatteena on, että paikalla ollessa pitäisi olla hieman vilu ja liikkuessa tulisi olla juuri sopiva.
Hikoilua yritän välttää kaikin tavoin.
Hiestä kastuneet vaatteet ovat talviretkeilijän pahin vihollinen ja tietävät palelua. Märkä vaate vie lämmön keholta ja sen eristävyys kärsii.
Äärimmäisissä olosuhteissa teltassa yövyttäessä kerran kunnolla hikoillut vaatteet on myös hyvin vaikeaa saada kuiviksi. Oikeastaan ainoa tapa kuivata vaate on oma ruumiinlämpö. Se tietää useita paleluntäyteisiä tunteja. Tai paleltumista.
Katso tarinajuttu Juho Niemelän pakkaspukeutumisesta.
Huolellinenkaan kertapukeutuminen ei tällaisella retkellä riitä, vaan vaatetusta on säädeltävä aktiviteettitason mukaan. Se on helpompaa tehdä pukemalla vaatteita jo yllä olevien vaatteiden päälle kuin niiden alle.
Ahkioon olenkin pakannut ison untuvatakin, kahdet lämpöhousut, yhden untuvahameen, vararukkaset, lämpötöppöset, villapaidan, karvalakin ja varakerraston sekä sukkia. Untuvatakin, untuvahameen tai lämpöhousut voin vetää päälleni heti pysähtyessäni. Muita vaatteita käytän lähinnä teltassa.
Verkkainen vauhti pitää kehon lämpimänä
Olen aloittanut retken suoraan kotiovelta Oulun Toppilansalmesta ja saanut kummeksuvia katseita hiihtäessäni ahkion ja vetokoira Ulfin kanssa pitkin kaupungin katuja. Tuntuukin helpottavalta saada sukset merijäälle Pitkänmöljäntien päässä.
Ensimetreinä jäällä ajattelen, miten ainutlaatuisesta retkeilykohteesta meillä on Oulussa mahdollisuus nauttia. Merijäällä pääsee retkeilemään hyvin harvassa ja usein vaikeasti saavutettavassa paikassa maailmassa. Sillä tehtävät vaellukset ovatkin pääsääntöisesti naparetkeilijöiden kallista lystiä. Itse voin kuitenkin nauttia jääretkestä muutaman kilometrin päässä kotiovelta.
Pakkanen on nostanut Ulfin vetohalut pintaan ja se painaa selkä kyyryssä edelläni. Itse hieman jarruttelen vauhtia suunnatessamme kohti Hermannien saaria. Talviretkellä rauhallisuus on valttia.
Pysähtyessä eräs viheliäinen ongelma muodostuu laskettelulasien huurtumisesta. Ne ovat naaman suojaamisen kannalta tärkeät, mutta huurtuneen linssin takaa ei näe mitään. Kovalla tuulella ongelmaa ei muodostu, mutta tyynellä pakkassäällä on toisin.
Käytän paria kikkaa huurtumisen estoon.
Ensinnäkin laseja ostaessa valitsen aina kaksoislinssillä varustetun mallin, joka on vähemmän altis huurtumiselle. Asettelen lasit hieman pipon reunan päälle, jolloin ilma kiertää tehokkaammin. Pysähtyessä otan lasit pois, jolloin minusta haihtuva lämmin ilma ei huurra niitä. Huurtuneen lasin saa puhtaaksi oikeastaan vasta teltassa.
Hermannit ohitettuani uskallan kuitenkin riisua lasit. On niin tyyntä, että huppu riittää naaman suojaksi mainiosti. Lisäksi on uskomattoman kaunista.
Taivas on syvänsininen ja pilvetön, vain läntistä horisonttia koristaa oranssi raita. Hailuodon siluetti piirtyy horisontissa mustana juovana ja jääkiteet kimaltelevat ilmassa. Vain Oulunsalon lauttarannan valot paljastavat, etten ole kaukana erämaassa.
Teltta on pystytettävä huolellisesti
On jo pimeää, kun saavumme kartasta katsomalleni telttapaikalle Pensaskarin länsipuolelle. Se on viimeinen saari ennen laivaväylää.
Väylään pidän jatkuvasti useiden satojen metrien etäisyyden, sillä laivojen peräaallot rikkovat jäätä varsinaisen väylän reunoillakin. Pensaskarin rannassa etäisyys on riittävä ja maisema upea – täydellinen paikka leirille siis.
Lunta on vielä vähän ja se on pehmeää, joten joudun hakemaan teltan kiilaamiseen sopivaa paikkaa hetken. Kylmä alkaa äkkiä hiipiä luihin ja ytimiin.
Päätän pystyttää teltan jäälle saaren lähelle. Saarissa lumi on niin pehmeää, että pystytys olisi hidasta.
Lopulta parkkeeraan ahkioni ja vedän untuvatakin sekä lämpöhousut ylleni, ennen kuin alan kokoamaan teltan kaaria. Olen sitonut ahkion peitteen ja vaatteiden vetoketjujen vetimiin narunpätkät, jotta voin tehdä kaiken helposti hanskat kädessä. Myös kaaret olen opetellut kokoamaan rukkaset käsissä.
Kaarien kokoamisessa on syytä olla tarkkana pakkassäällä, sillä niiden kuminauhat menettävät joustavuuttansa. Silloin kaarien liitoskohdat jäävät helposti huonosti ja tuulessa kaari murtuu. Kaivankin otsalampun esille, jotta voin tarkistaa liitokset ennen tunneliin sujauttamista.
Lamppuun olen hankkinut jatkopiuhan akun ja lampun väliin. Näin minun ei tarvitse säilyttää akkua normaaliin tapaan takaraivolla lampun pantaan kiinnitettynä, vaan voin sujauttaa sen lämpimään untuvatakin povitaskuun. Se lisää akun kestoa huomattavasti.
Kun teltta on kasassa ja myrskynarut kiristetty, rullaan ahkion päällä kuljettamani solumuovialustan auki. Se on koko teltan lattian kokoinen ja lisää teltassa oleskelun mukavuutta talvella. Heittelen myös muut tarvitsemani tavarat telttaan.
Ennen kuin kömmimme Ulfin kanssa sisään, suoritan tärkeän rituaalin. Kaivan esiin pienen harjan ja harjaan pois vaatteisiini ja Ulfin turkkiin kertyneen kuuran. Näin se ei sulaessaan teltassa muutu vedeksi.
Kovassa pakkasessa voi luottaa vain bensakeittimeen
Telttaa pystyttäessäni lämpömittari on painunut alle –30 asteen ja herännyt tuulenviri saa sään tuntumaan vieläkin kylmemmältä. Teltassa oleskelu ei siis ole kovin mukavaa, jos telttaa ei lämmitä.
Niinpä valmistelen keitinlaatikossani odottavan bensakeittimen. Alle –20 asteen lämpötiloissa mikään muu keitintyyppi ei toimi, joten talviretkeilijän kannattaa hankkia bensakeitin ja opetella käyttämään sitä.
Käyttö esilämmityksineen varsinkin teltan sisällä vaatii harjoittelua, eivätkä telttavalmistajat yleensä suosittele minkään keittimen käyttämistä teltan sisällä. Riskeinä ovat erityisesti tulipalo ja hapenpuute.
Näitä voidaan kuitenkin ehkäistä käyttämällä keitinlaatikkoa ja huolehtimalla riittävästä tuuletuksesta. Esimerkiksi makuupussin voi avata vasta keittimen käytön jälkeen, jolloin sitä ei vahingossa huitaise liekkiin. Ehjän keittimen huono palaminen taas on merkki hapen vähenemisestä. Silloin on syytä lisätä tuuletusta avaamalla teltan ovi.
Kun keittimen käyttöön teltan sisällä perehtyy ja sitä harjoittelee, saa siitä kovassa pakkasessa merkittäviä etuja.
Hetki keittimen sytyttämisen jälkeen pystyn oleskelemaan teltassa villapaidassa. Keitin myös kuivattaa suuren osan telttaan kertyneestä kondensaatiovedestä. Pipojen, hanskojen ja sukkienkin kuivaaminen onnistuu teltan kattoon viritetyllä narulla tai verkossa.
Suoraan keittimen yläpuolella tavaroita ei saa kuivata tulipaloriskin vuoksi.
Suuri osa iltaa minulta kuluu keittimen ääressä lämmitellessä ja vettä sulattaessa. Jäällä kaikki vesi pitää tehdä lumesta ja se vie paljon aikaa erityisesti alkutalvesta, kun lunta on vähän eikä se ole pakkautunutta.
Tätä varten olen ottanut mukaan vanhan kuivasäkin. Lapioin sen täyteen lunta ja heitän absidiin ennen telttaan kömpimistä. Säkistä on helppoa täyttää kattila, eikä teltasta tarvitse poistua.
Kameran akku pysyy lämpimänä lähellä ihoa
Ennen nukkumaan käymistä vääntäydyn vielä ulos. Jo oviaukolta näen teltan yllä leimuavat revontulet ja se saa minuun vauhtia. Nappaan kameran ja alan kaivella akkua. Säilytän sitä puhelimen kanssa kaulaan ripustamassani pussissa lähellä ihoa, jolloin virta riittää pitkään.
Nappaan muutaman kuvan ja ihailen revontulten tanssia ja ylläni kaareutuvaa linnunrataa hetken. Pian kylmyys ajaa minut kuitenkin takaisin telttaan.
Keitän vielä vettä kahteen termospullooni, jotta aamiaisvedet ovat valmiiksi sulana. Termoksien lisäksi minulla on pieneen kylmälaukkuun pakattu juomapullo. Kylmälaukussa se säilyy jäätymättä koko hiihtopäivän.
Täytän myös sen lämpimällä vedellä ja nakkaan makuupussiin jalkopäätyyn. Siellä se pysyy sulana ja lämmittää pussia suloisesti.
Kömmin itse perässä. Pussiin könyäminen ottaa aikansa, sillä käytän kahta makuupussia: paksua ja lämmintä pussia alla sekä ohutta pussia päällä.
Järjestelyn hyöty on siinä, että kondensaatio tiivistyy aina uloimpaan kerrokseen. Ohut pussi siis ottaa itseensä suurimman osan kosteudesta ja pitää alemman lämpimän pussin kuivana. Tämä on erityisen tärkeää, kun retki kestää useita vuorokausia.
Pussin sisällä on raukean lämmintä ja pian silmäni painuvat kiinni. Ulf on kerällä vieressäni. Olen asetellut sille untuvahameen peitoksi, mutta se ravistaa sen pian pois. Ennen nukahtamista ehdin ajatella, miten kateellinen olen sen turkista.
Kaikki ruoka valmistuu vain kuumaa vettä lisäämällä
Nukun rauhallisesti pitkälle aamuun, joten herätessäni on jo melkein valoisaa. Avaan teltan oven ja saan aikaan pienen lumisateen oveen tiivistyneestä kondensaatiovedestä. Siirrän keitinlaatikon absidiin ja kaadan termoksista vedet kattilaan. Pian on aamupuuro jo valmistumassa.
Odottaessani veden kiehumista kaivan esiin taas harjan. Harjaan sillä telttaan tiivistyneen kuuran lattialle ja sieltä ulos. Nyt ei tarvitse pelätä lumisadetta teltassa touhutessa.
Teen pikakahvia termosmukiin. Se on pakkasessa kätevä, jos kuumasta juomasta haluaa nauttia hieman pidempään. Pikakahvi vähentää tiskiä, vaikkei pannukahvin veroista olekaan. Suunnittelen kaikki tällaisen retken ruuat niin, että ne vaativat vain kuuman veden lisäämistä.
Kahvi saa minuun sen verran eloa, että kiskon vaatteet päälleni ja kömmin ulos teltasta. Heitän makuupussit tuulettumaan ahkion aisojen päälle. Se vähentää niiden kosteutta ja pitää pussit lämpiminä.
Keitin saa sulattaa vesiä termospulloihin, kun puran teltan ja pakkaan ahkion.
Kovalla pakkasella kankaat jähmettyvät, jolloin teltoille tai makuupusseille tarkoitetut kuljetuspussit muuttuvat aivan liian pieniksi. En edes yritä sulloa telttaa omaan säilytyspussiinsa, vaan pakkaan sen rullalle solumuovialustan sisään. Tämä säästää myös aikaa ja ehkäisee sormien kylmettymistä.
Kun olen pakannut ahkion, koittaa epämukavin vaihe.
Kuoriudun paksusta untuvatakista ja untuvahameesta, mikä saa minut hetkellisesti värisemään kylmästä. Pian liikkeelle lähdön jälkeen on kuitenkin jo lämmin. Jos kehon lämpenemisessä kestää, voi taukovaatteet riisua vasta hetki lähdön jälkeen.
Jäänmurtaja viimeistelee arktisen kokemuksen
Hiihtelen kohden pohjoista. Kerran luulen hylkeen pään nousevan jäänlohkareiden seasta, mutta en voi olla varma. Sen sijaan ketunjälkiä havaitsemme joka puolella.
Keskipäivän aikaan lähestymme Kotakaria ja taivas loistaa upeissa pastellin sävyissä. Olen ajatellut yöpyä Kotakarin tai Hietakarin edustalla, mutta niissä on niin paljon mökkejä, että muutan suunnitelmaa.
Syön vain nopean lounaan jäällä seisten. Kaadan termoksista vedet pasta-ateriaan ja heitän sen kylmälaukkuun. Siellä se säilyy lämpimänä hautumisen ajan.
Lounaan jälkeen hiihtelen Runninleton edustalle, melkein edellisen yösijani viereen. Tällä retkellä ei ole tärkeää päästä johonkin, vaan saada viettää aikaa erityisissä olosuhteissa luonnossa.
Toistan edellisillan rutiinit teltanpystytyksineen ja vaatteiden harjauksineen. Keittimen tyhjentyneen pullon vaihdan täyteen. Tällaisella retkellä minulla kuluu bensaa noin litra vuorokaudessa.
Kylmä teltta muuttuu kodiksi keittimen sytyttämisen jälkeen. Vietänkin taas illan sen lämmössä vettä sulattaen ja puhelimen akkua ladaten. Paras paikka tähän on varusteiden kuivausverkko teltan katossa tai vesipullolla lämmitetty makuupussi. Kylmällä virtapankilla puhelinta ei kannata ladata, sillä virta katoaa kylmässä nopeasti.
Uni tulee taas pian, mutta yöllä herään tömähtelyyn. Avaan sisäteltan oven ja huomaan lusikan kilisevän kattilan reunaa vasten. Äkkiä olen kirkkaassa valokeilassa.
Olen sen verran hereillä, että ymmärrän jytinän ja valojen lähtevän laivasta. Ulkoteltan oven aukaisu osoittaa päättelyni oikeaksi. Kirkkailla valoilla varustettu jäämurtaja ohittaa telttani 700 metrin päästä.
Seuraan vaikuttavaa näkyä, kunnes murtaja katoaa näköpiiristä. Sitten kömmin tyytyväisenä takaisin lämpimään makuupussiin.
Nyt tunnen olevani todella arktisella retkellä.