Leija vie miestä

Raahelaista Janne Luotoa ei palele, vaikka mittari näyttää viittätoista astetta pakkasta. Mies laittelee paljain käsin jättimäistä leijaansa kuntoon, jotta treenit voivat alkaa.

Ollaan Siikajoen Varessäikässä merenjäällä. Täällä on loistavat puitteet harjoitella leijahiihtoa, joka on Luodon laji. Hän on valmistautumassa MM-kisoihin, jotka järjestetään helmikuun puolenvälin jälkeen Etelä-Ruotsissa Västeråsissa Mälaren-järvellä.

Äkkiseltään kuulostaa, että eihän siellä voi olla kestävää jäätä tällaisiin kisoihin, mutta Luoto on kuullut, että Västeråsissakin on talvi. Eli puitteet pitäisi olla kohdillaan.

– Pinnat ovat siellä mustalla jäällä. Se vaikuttaa vähän sukseen, ajetaanko lumipinnalla vai jäällä. Luminen pinta olisi minulle mieluisampi. Olen tällä hetkellä isoin ja vahvin kuski, joten pääsen runnomaan voimalla. Mutta kelpaa se jääkin, Luoto analysoi.

– Olosuhteet on kaikille samat. Mutta toki jos on musta jää ja kevyet tuulet, lähtökohtaisesti se suosii teknisiä ja keveitä kuskeja.

Tällä viikolla treeni meinasi jäädä Luodolta tekemättä, sillä Varessäikässä oli perin harvinainen tilanne. Jään pinnalla ei tuullut juuri lainkaan, joten leijaa ei meinattu saada ilmaan.

Lopulta paikalle saapui sen verran tuulenhenkäystä, että Luoto pääsi suksineen liikkeelle. Toki tuuli uinahti tovin kuluttua, joten Luoto taivalsi takaisin autolleen mereltä apostolin kyydillä.

– Puolitoista tai kaksi metriä sekunnissa kun on tuulta, tämän vempeleen saa taivaalle, Luoto valottaa.

Kuvat saat näkymään sivuissa olevilla nuolilla selaamalla.

Leijahiihto  ei ole vielä olympialaji, mutta sellaisiakin tietoja on liikkunut, että se saattaisi olla neljän vuoden päästä talviolympialaisten näytöslajina.

Laji on koukuttanut Luotoa jo toistakymmentä vuotta. Kisoissa hän alkoi kulkea kuitenkin vasta muutama vuosi sitten. Taskussa on pari SM-mitalia ja yli 50-vuotiaiden grand masters -sarjan MM-pronssi parin vuoden takaa.

Nyt hän valmistautuu toisiin MM-kisoihinsa paljon valmiimpana kuin kaksi vuotta sitten.

– On vähän rennompi mieli, kun tietää ne systeemit. Siinä on monenlaista kommervenkkiä, kun ajetaan virallisilla purjehdussäännöillä kilpaa. Nyt on tutut systeemit, kun on nähnyt yhdet isot kisat.

Kehitystä ja tietotaitoa on tullut sen verran reippaasti, että mies lataa tavoitteekseen voittaa yleisen sarjan maailmanmestaruuden.

– Kyllähän sinne lähdetään ajamaan yleiskilpailun voitosta. Ne on Hippo-kisan palkintoja ne veteraaniluokan palkinnot. Yleiskilpailuun on ennakkoilmoittautunut 18 osallistujaa. Jostakin syystä meidän lajissa pärjäävät tämmöiset ukot, joilla naava kasvaa jo, Luoto virnistää.

Hän kertoo treenanneensa hyvin kesän, mutta syksyllä tuli hieman takapakkia.

– Syksy oli resuisempi, oli vähän sairastelua. Onnistuin saamaan kaikki kulkutaudit. Yhdesti olen kaatunut, kyynärpäästä otettiin nestettä ja lonkka on mustana. Ihan sileällä jäällä vetäisin nurin seitsemänkympin vauhdista, tuli vähän runtua toiseen kylkeen. Vähän tuntuu vielä, muttei se ajamista haittaa, Luoto kertoo.

MM-kisoissa ajetaan viitenä päivänä rata-ajoja, maksimimäärä eriä on 26.

Kisoissa jaetaan kaikkiaan kolme maailmanmestaruutta. Kokonaiskisan voiton lisäksi voi saavuttaa MM-kultaa nopeudessa ja maratonissa.

Maraton on tunnin kisa, ja kuka ajaa eniten kierroksia, on maailmanmestari.

Nopeuskisa puolestaan on käynnissä koko viikon ajan, eli kilpailijat saavat käydä ajamassa vapaalla ajalla, ja kuka mittauttaa nopeimman vauhdin, on maailmanmestari.

– Kaikkia mestaruuksia lähden hakemaan, Luoto vakuuttaa.

Luotoa kiinnostaa myös maailmanennätyksen tekeminen. Hän ajoi viime keväänä Varessäikässä ennätyksekseen 107,1 kilometriä tunnissa, mutta tätä hän aikoo parantaa. Juuri Varessäikkä on siihen oiva paikka.

– Maailmanennätys on karvan alle 130 kilometriä tunnissa. 25 metriä sekunnissa tarvitaan tuulta ja pitää olla tasainen pinta, silloin sitä pääsisi yrittämään, Luoto valottaa ja muistelee olevansa yhdeksäntenä maailmanlistalla.

Juuri vauhti on se juttu, joka Luotoa viehättää leijahiihdossa.

– Vauhti ja nopeat tilanteet kiehtovat. Tuntuu aina vaan, että kun pääsisi vähän ja vähän kovempaa.