Nuorempaa geologia Erkki Mikkolaa onnistaa.
Poutapäivänä Inarin Jursulapään laelta näkee kauas. Helposti sen toistakymmentä kilometriä etelään ja lounaaseen, jossa Hammaskairan tunturijono aaltoilee taivaanrannassa.
On kesäkuu 1931. Mikkola on vasta 26-vuotias. Silti hän kulkee Lapissa jo kuudetta kesäänsä.
Jursulan laelle noustuaan hän virittää kameransa ja painaa laukaisinta. Räps! Panoraamaan ikuistuu maisema – yksi sadoista, joita Mikkola kuvaa Inarissa.
Kesällä 2022 Tapio Tynys kulkee Mikkolan jäljillä.
Hän kapuaa Jursulan laelle mukanaan kamera ja vanha panoraamakuva. Se opastaa hänet samoille jalansijoille, jossa kuvaaja seisoi 91 vuotta aiemmin.
Silti uudesta kuvasta tulee aivan toisenlainen.
Matala männikkö peittää Jursulan ennen niin alastonta huippua. Horisontissa siintävä tunturitaulu jää paljolti piiloon puunlatvojen taakse.
Metsä on valtaamassa tunturin.
Maisemat täyttyvät.
Havainto pysäytti Tapio Tynyksen tämän tästä, kun hän kiersi kahtena kesänä samoja kohteita kuin Erkki Mikkola (1904–1940) vajaat sata vuotta aiemmin.
Tynys sai todeta muuallakin kuin tunturissa, miten ennen avonaiset näkymät ovat kasvaneet tai kasvamassa umpeen.
– Metsän peitteisyys on lisääntynyt kaikkialla, hän sanoo.
– Esimerkiksi ennen harvat aihkipetäjiköt ovat saaneet alleen nuorta männikköä sielläkin, missä uudistumista ei ennen tapahtunut.
”Ennen” tarkoittaa pitkää ja kylmää ilmastojaksoa, joka jatkui läpi 1800-luvun ja vielä 1900-luvun alussa.
Siksi vanhoissa maisemakuvissa näkyy nuorta, alle satavuotiasta metsää hyvin vähän – jos ollenkaan. Sitäkin enemmän on vanhaa, todennäköisesti 1700-luvulla syntynyttä männikköä.
Uudet kuvat näyttävät, miten raju muutos on ollut.
1920-luvulta alkanut lämpimämpi jakso on kasvattanut mäntyjä sinnekin, missä niistä ei näkynyt jälkeäkään sata vuotta sitten.
Kuka oli Erkki Mikkola, joka valokuvasi pohjoista taitavasti ja kenties laajemmin kuin kukaan muu 1920- ja 1930-luvulla?
Siihen nähden, millaisen perinnön hän jätti, hänestä on kerrottu kovin vähän.
Ikaalisissa koulunjohtajan pojaksi syntynyt nuorukainen oli monilahjakkuus, josta juuri itsenäistyneen Suomen yliopistot melkein kilpailivat.
Hänestä olisi voinut tulla yhtä hyvin eturivin kasvitieteilijä tai metsäntutkija kuin geologi ja maantieteilijä.
Opinnäytetyönsä Mikkola teki 1920-luvun puolivälissä Ivalojoen laakson maaperästä ja maanmuodoista.
Silloin syntyi side Inariin, jonne hän saapui melkein joka kesä, kunnes avioitui 1935 ja alkoi kuvata enemmän vaimonsa kotiseudulla Kainuussa.
Taitavaa geologia kosittiin geologisen toimikunnan (myöhemmin GTK) johtajaksi. Mikkola torjui tarjouksen. Kenties hän arveli, että konttoritöiltä ei jäisi enää aikaa liikkua maastossa, mikä oli tullut tärkeäksi.
Kenttätöissä Mikkola sai myös toteuttaa itseään valokuvaajana.
Ennen kuin elämä katkesi talvisodan taisteluissa, hän ehti kuvata lähes jokaisessa silloisen Lapin läänin pitäjässä – aina Utsjoella ja Petsamossa asti.
Yksin Inarista on tiedossa nelisensataa kuvaa ja kokonainen kirja. Mikkolan vuonna 1932 ilmestynyt Inari-Lappi ja Petsamo on suuri keräilyharvinaisuus, jota on vaikea löytää edes kirjastosta.
Vajaat kolme vuotta sitten Museovirasto toi Mikkolan kuvakokoelman verkkoon ja vapaasti käytettäväksi.
Valokuvausta harrastava Tynys näki kuvat ja tiesi pian, miten käyttäisi seuraavat kesänsä.
Tapio Tynys: "Lähdimme kulkemaan polkua Inarista pohjoiseen. Hyvä tuntomerkki piti olla kiviryhmät, jotka näkyivät vanhassa kuvassa. Kiviä en heti nähnyt, mutta katse osui vanhaan mäntyyn, joka sopi täydellisesti Mikkolan kuvaan. 90 vuodessa aihki oli jykevöitynyt, mutta muoto oli ennallaan. Oksathan jäävät samalle korkeudelle kuin ne kasvavat."
Kuin salapoliisityötä.
Siltä Tynyksestä usein tuntui, kun hän kulki Erkki Mikkolan jäljillä milloin vaimonsa Saara Tynyksen, milloin inarilaisen luontokuvaajan Pertti Turusen seurassa.
Mikkola oli helpottanut tehtävää nimeämällä useimmat kuvauspaikkansa.
Monet olivat Tynykselle tuttuja yli 35-vuotiselta työuralta. Muun muassa erämaasuunnittelijalta toimineelta metsänhoitajalta ei ole juuri jäänyt Ylä-Lappiin käymätöntä kolkkaa.
Edes vankka maastotuntemus ei riittänyt aina ratkomaan arvoitusta, mistä vanhat kuvat oli otettu.
Vielä kotona Ivalossa, kartan ääressä, työ saattoi tuntua helpolta.
– Ettei se ole kuin mennä paikalle, ottaa kuva ja tulla pois.
Usein kävi niin, että selvältäkin tuntunut paikka haetutti. Joitakin löytyi vasta toisella tai kolmannella käynnillä.
Ratkaiseva vihje saattoi olla kelonrassi, suuri kivi tai aihki, joka ei ollut kasvanut sadassa vuodessa juuri muuta kuin jykevyyttä.
Etsiminen oli kiehtovaa, löytäminen riemukasta.
– Kun huomasi seisovansa samalla paikalla kuin Mikkola oli seissyt, olo oli kuin lottovoittajalla.
Tapio Tynys: "Erkki Mikkola oli kirjoittanut, että kuva oli eräältä pienimmistä Malkosaarista etelään. Haimme paikkaa vaimoni kanssa kauniina kesäiltana. Oikea saari löytyi, mutta horisontin profiili ei aluksi passannut. Sitten huomasimme, että kuvan suunta onkin kaakkoon eikä etelään. Maisema loksahti heti kohdalleen. Kuvaparista näkee, miten järven pinta oli luonnontilassa matalammalla."
Lopulta valmiina oli viitisenkymmentä kuvaparia.
Niissä näkyy maiseman valtava muutos, joka on vain osin ihmisen aiheuttamaa.
Tynys perehtyi työurallaan Inarin metsien ja ilmaston historiaan.
Tutuimmaksi tuli Vätsäri, joka levittäytyy Inarijärveltä itään ja koilliseen. Hän kirjoitti jo 1990-luvulla sen metsien kehityksestä laajan raportin ja pian Vätsärin erämaasta kokonaisen kirjan.
Vanhoista lähteistä selvisi, miten lohduttomana alueella 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa liikkuneet metsäammattilaiset olivat nähneet maiseman.
Metsänrajaseuduilla vanhoja männiköitä oli kuollut pystyyn, eikä uusia ollut kasvamassa tilalle.
Varhaiset metsätieteilijät törmäsivät myös kauan sitten palaneisiin alueisiin, jotka olivat yhä autioita.
– Syy oli ensisijaisesti 1800-luvun kylmyys. Männyn osalta katovuodet jatkuivat vielä 1900-luvun puolellakin, Tynys sanoo.
Erkki Mikkolan kuvien avarat maisemat kantavat osaltaan viileän vuosisadan muistoja.
Hän ei voinut aavistaa, kuinka nopeasti näkymät täyttyisivät seuraavan sadan vuoden aikana.
Lämpimät kesät palasivat sotia edeltävinä vuosikymmeninä.
Erityisesti 1930-luvun loppupuolella männyntaimia syntyi runsaasti jopa ylängöille ja paloaukeille, josta niiden oli jo arveltu kadonneen kenties ikiajoiksi.
Myös 1970-luvun alun hyvät siemenkesät ovat tuoneet taimikoita tuntureille. On mahdollista, että myös Jursulapään männyt saivat alkunsa juuri silloin.
Paitsi ylemmäs, lämpimämpi ilmastojakso on vienyt metsänrajaa myös pohjoisemmas – Inarin korkeudella jopa viitisentoista kilometriä yhden vuosisadan aikana.
– On käynyt päinvastoin kuin sata vuotta sitten pelättiin, Tynys summaa.
Sittemmin lämpeneminen on vain kiihtynyt.
Miltä Jursulapäällä mahtaa näyttää, jos joku nousee sinne sadan vuoden päästä kuvatakseen samoilta sijoilta kuin aikanaan Erkki Mikkola ja nyt Tapio Tynys?
Todennäköisesti hyvin metsäiseltä. Niin ennakoivat ilmastomallit.
Tynys huomauttaa, että pysyvää on vain muutos.
– Metsät ovat muuttuneet aina. Ne häviävät ja tulevat takaisin. Ihminen ei vain tahdo huomata sitä, koska elinaikamme on niin lyhyt.
Tapio Tynys: "Paikka oli vanha paloalue. Erkki Mikkolan tullessa paikalle palosta tuskin oli kulunut kovin kauan, ehkä kymmenkunta vuotta. Nyt siihen oli noussut nuori metsä. Ratkaisevaa oli yhdessä kivessä näkynyt halkeama, joka passasi vanhaan kuvaan. Toista kiveä vasten makaava kelonraippa ja etäämpänä näkynyt kanto sinetöivät sen, että olimme oikealla paikalla."
Näyttely Erkki Mikkolan jalanjäljillä – maisemia 100 vuotta sitten ja nyt avataan Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa Inarissa tiistaina 3. lokakuuta. Kello 18 alkavassa luontoillassa Tapio Tynys ja Pertti Turunen kertovat sanoin ja kuvin matkoistaan Mikkolan kuvaamiin maisemiin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Erkki Mikkola käytti maastossa liikkuessaan usein paikallisia oppaita.
Yksi heistä oli poromies Aleksi Hihnavaara (1882–1938) Sodankylän Korvasesta. Historia tuntee hänet paremmin Moskuna.
Kesällä 1930 Mikkola ikuisti tunturissa seisovan Moskun panoraamaan. Kuvauspaikkana oli Painopää, kivinen tunturi Lokan kylästä itään, ei kovin kaukana Moskun talolta.
Moskusta on tehty elokuva ja erinomainen kirja, jossa Sakari Kännö kertoo myös Moskun ja Mikkolan tunturireissusta.
Mosku kävi jatkuvaa taistelua poroista kolttien kanssa. Poroja varastettiin puolin ja toisin, ja kahinoissa niin koltat kuin Mosku saivat pelätä henkensä edestä.
Kirjan mukaan joku ampui Moskua tämän ollessa Mikkolan kanssa tunturissa. Laukaus meni ohi, ja miehet säntäsivät etsimään suojaa, kumpikin eri suuntaan. Jossain vaiheessa Mosku näki etäältä ihmishahmon ja ampui perään.
Siinä rytäkässä kaksikko erkani toisistaan.
Mosku palaili yksin kotiin, jossa hän alkoi epäillä, oliko tullut ampuneeksi vahingossa Mikkolaa. Hän kirjoitti tälle kirjeen, jossa kertoi sekaannuksesta ja pyysi anteeksi.
Kännön kirjan mukaan Mosku sai paluupostissa Mikkolalta valokuvan ja nasakan saatekirjeen: "Anteeksi annettu on."
Erkki Mikkola
Syntyi 18. heinäkuuta 1904 Ikaalisissa, kaatui talvisodan taisteluissa Taipaleenjoella 13. helmikuuta 1940.
Geologi ja maantieteilijä, joka harrasti valokuvausta, piirtämistä ja kirjoittamista.
Kuvasi työmatkoillaan laajasti Lapin maisemia ja sen ihmisiä. Julkaisi 1932 kirjan Inari-Lappi ja Petsamo.
Toinen kuvakirja, Kainuu kuvissa, ilmestyi 1938. Sitä edelsi kolme vuotta aiemmin solmittu avioliitto kajaanilaisen Toini Teittisen kanssa.
Oli toimitussihteerinä WSOY:n Suomenmaa-kirjasarjan viimeisessä osassa (1931), joka kattoi koko silloisen Oulun läänin. Julkaisi Lapista myös useita tieteellisiä artikkeleita.
Kuului samaan sisarussarjaan kuin metsätieteilijä Peitsa Mikola, eversti ja sotatutkija Keijo Mikola sekä lääkintöneuvos Kauko Mikola. He lyhensivät sukunimeään alkuperäiseen muotoon.
Tapio Tynys
Syntyi 1953 Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, asuu Ivalossa.
Aloitti nuorempana metsänhoitajana Inarissa 1981. Työskenteli joitakin vuosia Kuopiossa ja Kemijärvellä, ennen kuin palasi Inariin pysyvästi 1991.
Keskittyi työssään luonnonsuojeluun sekä virkistyskäyttöön. Toiminut muun muassa erämaasuunnittelijana, puistonjohtajana ja kenttäpäällikkönä.
Harrastaa valokuvausta, musiikkia, lukemista ja historiaa.
Perheessä vaimo ja koira.
