Takana on päiväretki jos toinenkin.
Toistuvia pistäytymisiä tutuille reiteille, joilla voi täpliä seuraamalla keskittyä vain kulkemiseen ja antaa ajatusten virrata.
Reppureissuja uusillekin poluille.
Suorituspainotteisia kierroksia, joilla kilometrejä kertyy enemmän kuin yhden päivän tarpeiksi, vaikka se ei olisi edes tavoite.
Miten siirtyä tästä seuraavalle tasolle? Päiväretkeilijästä yön yli retkeilijäksi?
Tamperelainen Harri Ahonen osaa vastata, sillä hän on kiertänyt ja koonnut kirjoihinsa viitisen sataa päiväretkikohdetta Suomesta ja Norjasta. Pääasiassa hän on liikkunut jalkapatikalla, jonkun verran maastopyörällä.
Tuttuja maisemia ovat erityisesti Lappi, Norjan Finnmark, Tromssa, Narvikfjellene ja Lofootit.
Päiväretkien lisäksi vaeltaminen on Ahoselle tuttua. Hänen edellinen vaelluksensa kesti kolme päivää, mutta pisimmillään hän on viihtynyt retkellä 21 vuorokautta.
Kahden yön reissut ovat Ahosen mielestä vähän harmaalla vyöhykkeellä, ovatko ne vaeltamista. Ehkä ovat, kun kolmena päivänä kuitenkin kuljetaan, hän miettii.
– Mutta aika ei ratkaise, vaan se, mitä kannat selässäsi.
Tehtävä: Määrittele yön yli retki
Päiväretki on omakohtainen kysymys.
Hurjimmat paahtavat vaikka millaisia matkoja, mutta ehkä päiväretki ei yleensä ole yli 30 kilometriä, Ahonen miettii.
Kaikki siitä alaspäin riippuu monesta, kuten maastosta, reittiprofiilista, polun kunnosta sekä jokien ja soiden ylityksistä.
– Tai sitten on niin hieno reitti, että askel vain hidastuu ja hidastuu ja hidastuu, Ahonen lisää.
– Esimerkiksi Finnmarkissa Syltevikassa on noin 15 kilometrin ympyräreitti, jonka kulkisi helposti päivässä, mutta siellä on niin hienot maisemat, että jengi haluaa pysähtyä.
Päiväretkeen voi kuulua yhden yön viettäminen teltassa, jos kohde on sellainen, että sieltä pääsee vielä helposti takaisin, tai syö aamiaisensa vasta kotona.
– Yksi ilta ja yksi aamu menevät vielä löperöllä systeemillä, Ahonen puntaroi rajoja.
Eräänlainen raja menee siinä, kuinka paljon suunnitelmallisuuden ja varautumisen tarve kasvaa. Päiväretken voi tehdä vielä ex tempore, vaellusta ei niinkään.
Toisaalta päiväretki voi kestää vaikka vain puoli tuntia.
– Kunhan ylipäätään lähtee luontoon ja tekee siitä retken.
Juttu jatkuu faktan jälkeen.
Suunnittele retkesi viisaasti
1. Kengät
Sovita uusia kenkiä turvonneille jaloille – tämä korostuu päivää pitemmillä vaelluksilla. Hyvä keino turvottaa jalat on kävellä kunnolla ennen sovitusta. Itselleen sopivien jalkineiden löytämiseen kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa.
2. Ruoka
Varsinkaan ensimmäisellä kerralla ei tarvitse ajatella, että kaikki pitäisi valmistaa alusta loppuun itse. Valmisruokapussit ovat ok. Todennäköisesti ruokien valmistaminen alkaa kiinnostaa, jos vaellus ilmaisee kunnolla mukaansa. Silloin huomaa ostavansa vaikka 60 banaania kerralla kuivattaakseen ne napostelu- ja ruuanlaittotarpeiksi koko kesän varalle.
Lämpimän ruuan tarve on yksilöllinen, mutta yleensä sitä alkaa kaivata viimeistään parin yön retkillä. Myös sääolosuhteet vaikuttavat ravinnon- ja lämpimän ruuan tarpeeseen.
3. Kantamukset
Rinkan tarve riippuu retken pituudesta, päivän pärjää repullakin. Oma teltta, makuupussi ja makuualusta kannattaa ottaa rinkan sovitukseen mukaan, jotta näkee, miten ne mahtuvat mukaan. Rinkkaa tulee sovittaa painopussien kanssa. Varusterikkoihin on hyvä varautua, vaikka ne ovatkin harvinaisia eivätkä yleensä toista itseään.
Ala vaeltajaksi, luovu suorittamisesta
Mahdollisimman vähän suorittamista – se on kovasti helpommin sanottu kuin tehty.
Harri Ahonen kertoo, miten hänet tunnettiin Norjassa nimellä fjellrev eli tunturikettu, kun hän siniharmaassa vaatetuksestaan liikkui vikkelästi.
– Mutta aina tuli joku norjalainen ukko ja meni ohi, hän naurahtaa.
Otamme siis tavoitteeksi toisenlaisen tavan retkeillä. Päiväretkeilijä jaksaa vielä suorittaa, mutta pitemmän päälle se ei ole enää kivaa.
Miten suorittamisesta pääsee eroon?
Yksi tapa on retkeillä muiden kanssa. Seuralaisen kanssa kommunikointi antaa toista näkökulmaa ja tuo kiireettömyyden tuntua. Tähän voi auttaa myös lemmikki, tai jopa päätökset rennosta rauhasta itsensä kanssa.
Siirtymästä pitempiin reissuihin ei Ahosen mielestä kannata tehdä liian vaikeaa. Viralliset reittikuvaukset korostavat riskejä ja on selvää, että reitin vaativuus pitääkin huomioida, mutta mitään ylipelottavaa ei kuitenkaan kannata tehdä mistään.
Tärkeintä on, että retkellä on mukavaa.
– Se pehmentää kynnystä aivan valtavasti, hän viittaa onnistuneiden reissujen jälkeiseen haluun tehdä lisää ja pitempiä vaelluksia.
Seuraa voi hakea esimerkiksi Suomen Ladun paikallisyhdistyksistä, jotka järjestävät yön yli retkiä. Sellaiselle on matalampi kynnys lähteä, kun mukana on kokeneita vaeltajia.
Kaverin seuraa suositellaan turvallisuussyistä, mutta yksinkin öiset retket onnistuvat. Tottumiskysymys, Ahonen sanoo.
Kaverin kanssa taakkaa voi jakaa kuitenkin konkreettisesti. Kun päiväretkellä riittää yleensä henkilökohtainen varustus, pitemmillä osan varusteista, kuten keittovälineet ja teltan, voi jakaa.
Tosin varustemäärä ei kasva rajattomasti. Kun on varautunut noin kolmen–viiden päivän tarpeiksi, sen jälkeen muuttuu lähinnä ruuan määrä.
Tästä alkuun – ja kuinkas sitten kävikään
Ensimmäinen steppi vaeltamiseen siirtymisessä kannattaa Ahosen mielestä olla merkitty ympyräreitti.
– Silloin reitin kokemus on laajempi, hän vertaa samanmittaiseen janareittiin.
Elämää helpottanee, jos reitin varrella on laavua, tupaa, huussia, puuhuoltoa ja muita hyödyllisiä retkeilijän peruspalveluita.
Teltalla on omat hyvät ja huonot puolensa. Kondensio eli höyrystä tiivistyvä vesi, kylmyys, auringon paahde, tuulen suunta avotunturissa ja muut vastaavat pitää ymmärtää, mutta palkintona on irrallisuuden tunne.
– Vapaus on ihan eri tasolla, Ahonen sanoo.
Avara tila auttaa lukemaan karttaa, hahmottamaan omaa paikkaa suhteessa ympäristöön ja oppimaan suunnistustaitoja.
Ja sitten Ahosella on vielä porttiteoria.
– Onnistuminen saa tekemään lisää ja pitempiä retkiä, ja kohta olet kolme viikkoa tuolla jossain. Tunne on suorastaan huumaava ja riehakas, kun lähdet merkitsemättömälle reitille. Aistit terävöityvät välittömästi.
Näistä kannattaa aloittaa
Retkeilykeskukset ovat helppoja paikkoja aloittaa yön yli retket. Opasteet, merkinnät ja muut fasiliteetit ovat kunnossa ja reiteillä liikkuu aina myös muita ihmisiä.
Vianaavan suoluontopolku 9,2 km, Rovaniemi
Vähemmän tunnettu ulkopaikkakuntalaisten keskuudessa. Merkitty reitti. Reitti ylittää Vaattunkikönkään, lisäksi muita siltoja. Pitkoksia ja polkuosuuksia, avaraa suonselkää ja metsäsaarekkeita. Laavupaikalla puuvaja ja ulkohuussi. Säynäväojan kohdalla reitti voi olla veden vallassa loppukeväästä ja alkukesästä.
Pöyrisjärven reitti 32 km, Enontekiö
Näkkälän kylältä lähtevä merkitty reitti on hiekkapohjaista tietä, joka sopii myös maastopyörällä kulkemiseen. Reitti kulkee pitkin tunturipaljakkaa. Paikoin reitti hajoaa useammaksi kulkuväyläksi, joista kaikki urat eivät mene samaan suuntaan. Pöyrisjärven autio- ja varaustuvalla on huussi ja puuvaja.
Pahtajärven polku 19,2 km, Enontekiö
Merkitty reitti. Alkupuolella sorastettua polkua, hiekkatietä, edempänä polkua ja pitkospuita. Tunturikoivikkoa ja syvää metsää. Maisemia Ounasjärvelle ja Pyhäkerolle. Reitin varrella on vuokrakota ja laavu.
Kesänkitunturin kierros 15,2 km, Kolari
Hiekkatietä, sora-alustaa metsäisessä ympäristössä, välillä kivistä ja muhkuraista. Hangaskurun puolikota ja Kesänkijärven laavu ja kota huusseineen ja puuvajoineen.
Kukastunturin reitti 21,5 km, Äkäslompolo
Pitkospuita, hiekkatietä ja sorabaanaa. Mäntymetsäistä ympäristöä, suota. Lainiotunturi, Kesänkitunturi ja upeita maisemia. Hangaskurun puolikota ja kuivakäymälä.
Salmijoen kurun reitti 11,5 km/suunta, Salla
Salmijoen kurun jylhyyttä, ikikuusikkoa ja aihkimäntyjä. Reitti kulkee Sallatunturin tunturikeskuksesta Kalliojärven ohitse kurulle. Reitin varrella on kallioisia lampia ja komeita harjuja, joilta on upeita näkymiä lammille ja suopainanteisiin. Reitti kulkee pääosin talousmetsässä, Salmijoen kurua ja Vilmatunturin suojelualuetta lähestyttäessä maisema muuttuu erämaisemmaksi aarnimetsäksi. Kalliojärven päivätupa, Salmijoen kurun puolikota ja tulentekopaikka.
Ailigas-tunturi, Utsjoki
Ailiggaan laelle pääsee kohtalaisen helposti, ja laelta avautuu upea näkymä Tenon ja Utsjoen laaksoihin, Kaldoaivin ja Paistunturin erämaa-alueille sekä Utsjoen kirkonkylään.
Taitojen kartuttua
Kolmen Pohjoismaan vaellus
Lähtö venekyydillä Kilpisjärveltä kolmen valtakunnan rajapyykille (venekyytiin suositellaan etukäteisvarausta). Sieltä kohti Norjan puolta, ensin Goldahytta ja Gappohytta, mistä todella upean Isdalen-laakson kautta Rostahytta-tuvalle. Lopuksi Ruotsiin ja Pältsastugan-tuvalle, mistä takaisin kolmen valtakunnan rajapyykin läheisyydessä olevalle venelaiturille. Matkan alku- ja päätösmatkat voi kulkea venematkan sijaan Pikku-Mallan poikki.
Reitti vaatii kartan ja kompassin sekä kokemusta vaeltamisesta.
Suurtuntureiden sylissä
Otetaan ensin reilun tunnin mittainen junayhteys Abisko Turiststationin rautatieasemalta Norjan puolelle Katteratin rautatieasemalle. Junamatka etenee dramaattisen tunturimaiseman halki.
Kuljetaan ensin kärrytietä Hunddalen-laaksossa sijaitsevalle Hunddalshytta-tuvalle. Toisena päivänä jatketaan Oallavagge-laaksoon, mistä löytyy puolimatkasta hätäsuoja ja laakson eteläpäästä Cunojávrihytta-tupa, joka sijaitsee samannimisen järven pohjoisrannalla. Kolmantena päivänä mennään lyhyt matka kohti itää ja Unna Allakas-tuvalle. Kohteesta löytyy sauna. Seuraava päivä on pitkä mutta alamaastoa, ja päättyy Abiskojaurestugorna-tuville. Myös täältä löytyy sauna. Lopuksi ja vaelluksen viides ja viimeinen päivä takaisin Abisko Turiststationille.
Reitti vaatii kartan ja kompassin lisäksi aiempaa kokemusta vaelluksilta.
