Tut­ki­mus­mat­ka si­vu­joen si­vu­joel­la

Vesi ei riitä.

Kanootti on jumissa Siiponjoen kivisessä koskessa ja virta kohisee ympärillämme.

Jos melomalla ei pääse irti, pitää nousta varovasti kivelle, keventää painoa ja työntää kanoottia, jotta päästään taas eteenpäin. Tai hypätä rantaan ja uittaa kanoottia narujen avulla.

Korkealla vedellä Siiponjoen kosket Kalajoella olisivat paremmin melottavissa, mutta tänä keväänä tulvaa ei ole oikein ollutkaan. Lunta oli seudulla vain vähän.

Melontaa ei helpota se, että osa koskista on kivetty uusiksi nousukalojen toivossa.

Anteeksi pyytely johtaa saunakutsuun

Aloitamme retken toukokuun puolivälissä Kaalikoskentien sillan luota. Neljän hengen retkikunnalla on mukana yksi avokanootti ja kaksi kajakkia.

Monista suosituista melontajoista on olemassa reittikuvaukset ja koskiluokitukset, joiden perusteella melontaa on helpompi suunnitella. Siiponjoki on kuitenkin pieni Vääräjoen sivuhaara, jonka melonta on tutkimusmatkailua ja seikkailua.

Joki on kaunis, vaikka vesi on ruskehtavaa. Tähän aikaan puissa ei ole vielä lehtiä, ja luonto alkaa heräillä kesään. Pajulinnut ja kirjosiepot konsertoivat, myöhemmin peipot yhtyvät kuoroon.

Ensimmäiset kosket sujuvat melko helposti, mutta sitten vesi käy vähiin. Osan koskista laskemme kolistellen alas, mutta pari koskea joudumme kiertämään rantoja pitkin.

Olemme siirtämässä kanootteja rannassa yksityisen pihan poikki, kun isäntäväki huomaa meidät. Pyytelen anteeksi häiriötä, mutta saammekin yllättäen kutsun saunomaan.

Puu rysähtää jokeen

Pleunan laavu on hienolla paikalla niemessä, jonka Siiponjoki kiertää. Niemen kärkeen on helppo rantautua.

Kesken iltapalan joen vastarannalta kuuluu ryskettä, kun puu kaatuu omia aikojaan joen penkalla. Hiekkainen joentörmä lienee pettänyt puun juurien ympärillä.

Laavulla ei ole muita yöpyjiä, mutta aamulla joukko talkoolaisia saapuu yllättäen paikalle ja alkaa rakentaa uutta liiteriä. Lisäksi lähistöllä alkavat suunnistuskilpailut.

Pleuna ei siis ole mikään erämainen paikka, mutta paikalliset ovat mukavia. Ostamme kahvit ja pullat suunnistuskisojen kahviosta, jossa talkoissa on eilen tapaamamme ystävällinen isäntäväki.

Sitten jatkamme melontaa. Seuraavaa koski näyttää matalalta ja kiviseltä.

Kosketon pätkä on retken leppoisin osuus

Retkimelojalle, joka ei välitä koskista, Siiponjoen parasta antia on noin seitsemän kilometrin pituinen osuus Pleunan laavulta Siipon kylälle.

Osuuden alussa, heti Pleunan laavun jälkeen, on pari koskea, mutta tämän jälkeen alkaa Siiponjoen helpoin ja hienoin osuus.

Kun laavun jälkeisistä koskista on selvitty, melonta on leppoisaa. Seurailemme joutsenta, joka nousee lentoon edellämme. Välillä pitää vähän väistellä oksia ja kaatuneita puita ohjailemalla kanoottia, mutta se on osa seikkailua.

Joki mutkittelee mahtavissa maisemissa korkeiden hiekkaharjujen keskellä. Vääräinmutkat ovat nimensä veroiset ja joki tekee U-käännöksiä.

Joen kulku muuttuu ajan myötä. Hiekkamaalla mutkitteleva eli meanderoiva joki kuluttaa jokiuoman ulkokurveja, jotka kuluvat lopulta puhki, ja uusi uoma aukeaa.

Siipon kylän sillan jälkeen alkaa koski ja rauhallinen melonta vaihtuu taas koskenlaskuun.

Juttu jatkuu faktan jälkeen.

Haarautuvan joen alajuoksu yllättää

Useimmat joet suurenevat, vesi nousee ja melonta helpottuu alajuoksulle päin mentäessä.

Siiponjoki kuitenkin haarautuu alajuoksullaan moneen haaraan, jotka laskevat matalaan suistoalueeseen. Vaikka valitsemme mielestämme suurimman joenhaaran, vesi ei riitä siinäkään, ja koskissa joudumme taas taluttelemaan kanootteja.

Myös jokeen koko sen leveydeltä kaatuneet puut aiheuttavat haasteita. Välillä pääsemme melomaan puiden yli, mutta usein pitää rantautua ja kiertää puurykelmä rannan kautta.

Vanha heinälato joen penkalla muistuttaa entisajan elämästä. Näemme paljon kahlaajia ja joutsen näyttää lepäävän pienessä saaressa, onkohan se jo hautomassa munia?

Jokiretki muuttuu meriretkeksi

Tuuli tuo raikkaan tuulahduksen mereltä. Maisema avartuu, kun Siiponjoki laskee Perämereen, Rahjan saaristoon.

Jokiretki muuttuu meriretkeksi. Monin paikoin hitaan ja vaivalloisen jokimelonnan jälkeen merelle saapuminen on ihanaa. Vaihteeksi on tilaa meloa, ei tarvitse kolistella koskissa eikä kiertää kaatuneita puita.

Mutta täälläkin on kivikoita, suorastaan louhikoita. Rahjan saaristo on erikoista, rikkonaista ja pienipiirteistä maankohoamisaluetta.

Pappilankarin itäpuolella Rahjan saaristo on melko suojainen. Jos sää sallii, melontaa voi jatkaa vehreiltä saarilta karuille ulkoluodoille saakka.

Rahjan saaristossa on kaksi Metsähallituksen tupaa ja kolme laavua. Vietämme retken viimeisen yön telttaillen Kuusimällän saaressa. Kivikoiden ja saarien lisäksi rannikkomaisemaan kuuluvat nykyään tuulimyllyt.

Linnuilla on kevätkiireitä. Lokit, tiirat, hanhet, kurkiparvet ja joutsenet toimittavat omia asioitaan. Saaressa västäräkki näyttää keräävän pesätarpeita.

Muilta osin Rahjan saaristossa on rauhallista. Muita kulkijoita vesillä ei näy, vain yksi laiva kaukana horisontissa.