Ki­vi­tun­tu­rin kä­sit­tä­mät­tö­mät kuutiot

Mikä yhdistää tällaisia hienoja paikkoja: kanjoni ja sen kohtisuorat seinämät, poikkeavat kallionmuodot, hurjat kurut, erikoiset toorit sekä koko tunturinlaen peittävä paljas rakkakivikko?

Ne kaikki ovat yleensä suosittuja retkikohteita, totta. Ja ne ovat sitä siksi, että niiden maaperässä on jotain kiviperäistä jännää. Toisin sanoen: kaikki se ihastuneita huokauksia herättävä upeus johtuu geologiasta.

Poikkeuksellisen rehevällä luonnolla ja erikoisilla kasveillakin on perustansa alueen geologiassa.

Erityinen ja kiehtova retkikohde on myös Savukosken Kivitunturi, jonka koko olemassaolo on voinut syrjäisen sijainnin vuoksi mennä monelta ohi.

Savukosken noin 400 metriä korkea Kivitunturi on jokseenkin kaikesta syrjässä oleva helmi, jossa geologian ihmeitä ja mitä tahansa saa pohtia omassa rauhassaan.

Kivitunturille täytyy varta vasten haluta mennä, sillä se ei osu minkään päätien varrelle sattumalta. Soratietä saa ajaa hyvän tovin. Lähtöpisteeseen löytää osoitteella Kivitunturintie 96, josta alkaa vielä vajaan kilometrin mittainen pätkä ylämäkeen parkkipaikalle.

Parkkipaikan lähellä on Kivitunturin maja -niminen vuokramökki, josta vastaa Visit Savukoski-Korvatunturi.

Kivitunturin luontopolku koostuu kahdesta osin päällekkäisestä rengasreitistä. Lyhyempi niistä on keskivaativa ja 5,9 kilometrin mittainen. Vaativa reitti jatkuu Sotsonportille asti, ja pituutta sille tulee 9,5 kilometriä.

Keittokatoksia on kaksi, joista toinen heti lähtöpisteessä ja toinen pitkän reitin varrella Sotsonportissa. Äitipetäjänlammella on laavu ja tulipaikka, ja se on sekä lyhyen että pitkän reitin varrella.

Kivitunturilla on kaksi selkää, joten yhden tunturin kierroksella nousua ja laskua on kahden verran. Korkeuseroihin, portaisiin ja märkänä liukkaisiin kallioihin ja kivikoihin kannattaa varautua sekä varusteiden puolesta että henkisesti.

Mutta ne kivet! Mitä ne kaikessa ikiaikaisessa kiehtovuudessaan retkeilijälle kertovat? Tätä avaa professori Pertti Sarala Oulun yliopiston kaivannaisalan yksiköstä.

Monet Kivitunturin kivet ovat säntillisen kantikkaita laattoja. Se johtuu kivilajin eli kvartsiitin kerroksellisuudesta ja rakenteesta.

Sedimenttikivi tarkoittaa irtaimesta maa-aineksesta kerrostunutta ja myöhemmin uudelleen kiteytynyttä kiveä. Kivitunturilla jokihiekat ovat kerrostuneet yli kaksi miljardia vuotta sitten. Myöhemmin hiekka on kiteytynyt kvartsiitiksi.

Kerroksellisen kvartsiitin ominaisuuksiin kuuluu, että se katkeaa terävästi.

Kun joki on virrannut näissä maisemissa, hiekat ovat kerrostuneet sen pohjaan vaakatasossa. Kerrostumisen ja kiteytymisen jälkeen on tapahtunut monenlaista.

Mannerlaattojen liikkuessa myös kvartsiittikerrokset ovat liikkuneet, törmäilleet toisiin kiviin, kallistuneet ja vääntyneet. Kun kallio on kääntyillyt ja vääntyillyt, ovat palikat nousseet viistoon asentoon.

Joskus ne ovat päätyneet pystyasentoon.

Suomessa tämä mellastus on jo rauhoittunut. Nämäkään kivet eivät enää muuta paikkaansa tai asentoaan.

Toista on jo rajan takana, Länsi-Ruotsissa sekä Norjassa. Atlantin pohja laajenee koko ajan, ja se pukkaa Norjan vuoristoa itään. Siksi Norjan vuoristo muuttaa muotoaan edelleen.

Kivitunturilla näkyy poikkeuksellisen paljon kalliota. Kaikessa kivikkoisuudessaan se poikkeaa ympäristöstään – liekö siitä peräisin paikan nimikin.

Tunturin kahdesta kallionselästä itäinen on lähes puutonta avokalliota, läntisellä on jonkin verran kasvillisuutta. Huippu on itäisellä kalliolla.

Kivien pintoja peittää monesti rupijäkälä, joka on sienen ja alkeellisen levän muodostama eliö. Rupijäkälät ovat hidaskasvuisia, ja kolikon kokoisella jäkälällä saattaa olla ikää jo sata vuotta.

Kivitunturin kurut ovat ruhjelaaksoja. Pirunkuru ja Kivikuru ovat kallioperän murtumakohtiin syntyneitä railoja.

Jääkauden lopussa vedet ovat löytäneet kuruista helpoimman reitin virrata. Matkan varrella ne ovat syöneet kallioainesta pois ja huuhdelleet railoja tyhjiksi.

Esimerkiksi Posion Korouoman syntyhistoria on samankaltainen.

Pirunkurun yli menee hyväkuntoinen metallirakenteinen silta. Sen lähellä on aidattu alue, josta voi turvallisesti tähystää kurun kautta kaukaisuuteen.

Kivikurun pohjalla taas virtaa rehevän kasvillisuuden reunustama puro. Puron yli kulkee puusilta, ja sillan jälkeen alkavat jyrkät puuportaat, joita kavutaan ylös kurun toiselle reunalle.

Kivien valuminen kuruihin johtuu painovoimasta ja pakkasrapautumisesta. Vesi pääsee kallion rakoihin ja jäätyy pakkasilla. Jälleen sulaessaan vesi saa kivet liikkeelle.

Pirunkurun lähellä on Surmanrailoksi nimetty kapea ja syvä halkeama. Tämänkin synty saattaa liittyä samaan siirrokseen kuin viereisen kurun.

Vesi on saattanut kuluttaa ainesta pois, ja railon pohjalle jäätyvä vesi avartaa railoa hiljalleen.

Railoon mahtuisi kutakuinkin ihminen, mutta tämä tiedoksi vain kokoluokan hahmottamista varten, ei toteutettavaksi ideaksi.

Kvartsin valkeus keskellä kesää on häikäisevä. Se on kuin vastasatanutta vitivalkoista lunta kirkkaana talvipäivänä.

Kivitunturin lumikvartsi sekä kalliossa paikoin erottuvat värilliset kuviot eli juonikivet ovat syntyneet piistä.

Juonikivi on muodostunut kivisulasta noin satojen tai tuhansien vuosien jäähtymisen tuloksena.

Syvältä maankuoresta on kvartsiitin läpi tunkeutunut alkuaine piitä sisältäneitä vesiliuoksia. Kun liuos on tullut kovasta paineesta lähelle maanpintaa, on paine laskenut ja juonikivi syntynyt.

Sotsonportin näköalapaikalta näkee sekä upean kauas että tyypillistä rakkakivikkoa. Rakka on syntynyt pakkasrapautumisen myötä.

Avoimen kalliopinnan rakoihin pääsee sadevettä, joka jäätyessään hajottaa kiveä. Syntyy rakkakivikkoa, jota on lähes kaikkien tuntureiden lakialueilla. Aikaa tähän on mennyt vuosituhansia.

Joskus sulamisvesi tai rapautuminen on hionut rakkakivistä pyöreitä.

Kivitunturin toorinäkymä on käsittämätön. Kuutiomaiset lohkot näyttävät Minecraft-pelin palikoilta ja ihmisen tekosilta, mutta eivät ne sitä ole.

Kvartsiittikiven kerrokset ovat rapautuneet ja irtoilleet blokeiksi.

Suomen tunnetuinta toorimaisemaa lienevät Nattasen graniittiset kivipannukakkukasat. Nämä kuutiot ovat niille sukua, mutta paljon harvinaisempia siinä mielessä, että yleensä tooreja ei synny kvartsiittiin.

– En yhtäkkiä muista Kivitunturin lisäksi muita, Pertti Sarala miettii.

Kvartsiittivaaroja ja -tuntureita kyllä on, mutta näin selkeitä ja paljastuneita kiviblokkeja ei tule professorinkaan mieleen.

Erilaiset ja eriväriset jäkälät ovat kirjoneet kivistä kiehtovia.

Jäkälät ovat myös ilmastoindikaattoreita. Esimerkiksi jäätiköiden edustalla karttajäkälä kertoo, kuinka nopeasti jää sulaa. Jäkälikkölaikkujen koko kasvaa ajan myötä, ja mitä isompi on laikun halkaisija, sitä kauemmin sitten kivi on paljastunut jään alta.

Pohjoisen Suomen retkeilykohteissa on monipuolisesti erilaisia kiviä, Pertti Sarala summaa.

Tietyllä alueella voi olla laajalti samantyyppistä kiveä, kuten graniitteja, mutta Keski-Lapissa kivilajit vaihtelevat nopsasti. Toisaalla on vulkaanisia kiviä ja toisaalla gneissejä, kvartsiittia ja kalkkikiviä.

Se tekee eri retkeilykohteista uniikkeja.