Tiilikkajärven kansallispuisto kasvaa tänä kesänä yhden kansallispuiston verran. Noin 3 500 hehtaarin kansallispuistoon liitetään noin 3 768 hehtaaria maata, joten kansallispuiston koko yli kaksinkertaistuu.
Mutta mitä kansallispuiston laajennus merkitsee retkeilijälle: Mitä luontopaikkoja ja nähtävyyksiä uudelta kansallispuistoalueelta löytyy? Ja onko retkeilyreitistö jo valmiina?
Tässä jutussa kerromme, millainen Tiilikkajärven uusi kansallispuisto-osa on, ja kannattaako sinne suunnata ensi kesänä. Alempaa löydät uuden kansallispuiston kartan.
Harvojen tuntema Tiilikkajärvi
Tiilikkajärvi on keskikokoinen kansallispuisto Kainuun ja Pohjois-Savon rajalla. Se tunnetaan etenkin järvi- ja harjuluonnostaan sekä soistaan.
Suurin osa kansallispuistosta sijaitsee Rautavaaran kunnassa. Järven pohjoispuolella sijaitseva Konnunsuon alue kuuluu Sotkamoon.
Metsähallituksen mukaan kansallispuistoon tehtiin 18 400 käyntiä vuonna 2022. Se on yksi vähiten vierailluista kuivan maan kansallispuistoista Suomessa.
Kesäkuun 2023 alussa Tiilikkajärven kansallispuistoon liitetään valtion maita Tiilikan, Pumpulikirkon, Löytynsuon–Maamonsuon ja Haravalehdon Natura-alueilta sekä Ylä-Keyritty -järven pohjoispuolelta.
Suuri osa uusista alueista on luonnonsuojelualueita ennestään, mutta kokonaisuuteen kuuluu myös aiemmin suojelemattomia metsiä. Laajennusalue sijaitsee kokonaan Rautavaaran puolella.
Laajennuksen myötä yli 7200-hehtaariseksi kasvava Tiilikkajärvi nousee kansallispuistojen pinta-alataulukossa kahdeksan sijaa Suomen 15. suurimmaksi kansallispuistoksi.
Retkipaikan äänestyksessä Tiilikkajärvi valittiin Vuoden retkipaikaksi 2023.
Oletko käynyt hiidenkirnussa?
Kansallispuiston laajennusosan suurin luonnonnähtävyys on Pumpulikirkon alue. Vanhan metsän keskellä on jyrkkien kallioiden reunustama laakso, jonka yhdessä kulmassa on jääkauden muovaama hiidenkirnu.
Paikan tekee erityiseksi se, että Pumpulikirkon hiidenkirnu on yhdeltä sivulta avonainen. Retkeilijä voi käydä hiidenkirnun sisällä ja tutkia kallioita, joita jäätikön sulamisvesissä pyörineet kivenmurikat ovat muovanneet tuhansia vuosia sitten.
Pumpulikirkon läheisyydessä on vanhaa, monimuotoista metsää ja viereisellä Konttimäen alueella retkeilyreitti kulkee läpi vaikuttavan kalliokanjonin, jonka läpi virtaa puro.
Luonnontilaisia ja ojitettuja soita
Löytynsuon ja Ristisuon luontoarvot ovat huomattavat. Löytynsuon 1330 hehtaarin alueesta tuli osa kansallispuistoa, kun metsäyhtiö Tornator sopi valtion kanssa vaihtavansa alueen talousmetsään. Löytynsuon alue oli jo ennestään luonnonsuojelualuetta.
Laajennusalueeseen kuuluu myös ojitettuja soita ja talousmetsää, jossa on harjoitettu jatkuvan kasvatuksen tutkimustoimintaa. Ne ovat mukana kansallispuistossa siksi, että yhden suuren yhtenäisen alueen suojelu on luonnon monimuotoisuudelle parempi kuin monta yksittäistä pientä aluetta.
Laajennusalueella kulkee metsäautoteitä ja sen eteläosan läpi moottorikelkkareitti. Niiden tulevaisuudesta Metsähallitus päättää myöhemmin.
Metsäkartanosta tulee portti kansallispuistoon
Tiilikkajärvellä ei ole käytännössä ollut palveluita ennestään, mutta nyt kansallispuisto laajenee Nuorisokeskus Metsäkartanon takapihalle. Nykyiselle parkkipaikalle Sammakkotammeen on Metsäkartanosta noin puolen tunnin automatka.
Metsäkartano on majoittanut luontomatkailijoita ja toiminut leirikeskuksena sekä kokouspaikkana. Nyt siitä kaavaillaan kansallispuiston opastuskeskusta.
– Metsäkartanolla voisi hyvin olla retkeilykeskuksen rooli, kertoo Metsähallituksen virkistyskäyttöpäällikkö Matti Hovi.
Myös päiväretkeilyyn sopivien reittien määrä kansallispuistossa lisääntyy. Esimerkiksi Pumpulikirkko on oiva päiväretkikohde.
Kansallispuiston laajennuksen vuoksi Metsähallitus kehittää myös reittejä ja taukopaikkoja. Aluksi on kuitenkin päivitettävä kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, ja vasta sen jälkeen päästään puhumaan mahdollisista uusista reiteistä. Rakentamiskustannusten lisäksi myös ylläpitokulut on otettava huomioon.
Virvatulten polku on osittain huonokuntoinen
Uutta kansallispuistoaluetta halkoi ennen pitkä retkeilyreitti, jota kutsuttiin Virvatulten poluksi. Noin puolet 19 kilometrin reitistä poistettiin käytöstä muutama vuosi sitten.
Vanha reitti kulki Metsäkartanolta aina Tiilikkajärven Sammakkotammen parkkipaikalle. Jäljellä on vain Metsäkartanon ja Pumpulikirkon välinen osuus.
Pumpulikirkolta Sammakkotammelle kulkenut reitti kulki Lyötynsuon läpi. Osa sen pitkospuista oli lahonnut ja reitti oli kasvanut pahasti umpeen ennen kuin reitti lakkautettiin vuonna 2019.
Jos Metsähallitus palauttaisi Virvatulten polun käyttöön kokonaisuudessaan, se yhdistäisi nykyisen kansallispuiston Pumpulikirkon ja Metsäkartanon reitteihin. Matti Hovin mukaan ainakin jonkinlainen yhteys on tarkoitus tehdä, oli se sitten vanhaa tai uutta uraa pitkin.
– Uskon että jossain vaiheessa sellainen suunnitellaan ja toteutetaankin.
Virvatulten polulla pitkä edestakainen vaellus
Retkeilijöille Tiilikkajärvi on tähän saakka ollut lähinnä päivä- ja viikonloppuretkien kohde, mutta Virvatulten polun kunnostaminen tai vastaavan reitin avaaminen mahdollistaisi myös pidemmät, muutaman päivän mittaiset vaellukset.
Tiilikkajärven lähiympäristön nykyiset reitit ovat tasaisia ja helppokulkuisia, mutta laajennusosassa on myös vaikeakulkuista, kallioista ja mäkistä maastoa, jossa vaellus on hitaampaa.
Jos Virvatulten polun pohjoisosa otettaisiin uudelleen käyttöön, Metsäkartanolta Sammakkotammelle voisi vaeltaa noin 20 kilometrin matkan merkittyä ja huollettua reittiä pitkin. Sammakkotammella vaellusta voisi jatkaa kiertämällä Tiilikan kierto -rengasreitin, jonka pituus on 18 km.
Jos vaellusta jatkaisi tämän jälkeen vielä takaisin Metsäkartanolle, kokonaismatkaksi tulisi kuutisenkymmentä kilometriä.
Niin mitkä virvatulet?
Virvatulet eli aarnivalkeat ovat mystinen soihin liittyvä valoilmiö. Pimeällä suolla saattaa nähdä sinisen tai vihertävän, häilyvän liekin, joka ehkä vaihtaa paikkaa kulkijan lähestyessä.
Vanhan uskomuksen mukaan virvatulten takana olivat pahat henget. Tieteellisesti virvatulia ei ole pystytty havaitsemaan, mutta on mahdollista, että ne ovat todellinen luonnonilmiö.
Erään teorian mukaan virvatulten valot johtuvat metaanista, jota purkautuu suosta.
Jos Virvatulten polku otetaan taas käyttöön, voi olla että öiset retkeilijät näkevät siellä myös virvatulia.