Kalkkimaassa ei tarvitse arvailla, mistä paikka on saanut nimensä. Vaalea pöly leijuu ympäröivän sekametsän reunaan, kun isot koneet louhivat, kuljettavat ja murskaavat kalkkikiveä.
Täällä parinkymmenen kilometrin päässä Tornion keskustasta on Pohjoismaiden suurin dolomiittiesiintymä, josta haettiin jo 500 vuotta sitten tekotarpeita lähiseudun kivirakennuksiin.
Esiintymässä riittää louhittavaa vielä sadaksi vuodeksi, jos kaivos vain saa luvan laajentua. Se ei ole itsestään selvää, sillä louhoksen reunoilla kasvaa maan harvinaisimpiin kuuluvia kukkia, jotka on suojeltu tiukasti.
Niinpä Kalkkimaassa törmäävät luonto, talous, EU-säädökset ja viranomaisten näkemykset. On keksittävä jotain, miten ei ole ennen tehty.
– Tutkimuksiin, selvityksiin ja lakimiehiin on poltettu paljon rahaa, sanoo kaivoksen omistavan SMA Mineralin tehdaspäällikkö Veli-Martti Lehto.
SMA Mineral -yhtiö murskaa Kalkkimaan dolomiittia muun muassa maatalouden, teollisuuden ja vesilaitosten käyttöön.
Nykyinen louhosalue on parin kilometrin pituinen, mutta itse esiintymä on vielä neljä kertaa pitempi ja 300 metriä leveä.
– Louhosta pitää laajentaa ennen syventämistä, muuten se käy liian kapeaksi. Louhoksemme on nyt 24 metriä syvä ja saman verran olisi tarkoitus mennä alaspäin, Lehto summaa.
Suojeltavista kukista ei ole ollut tätä ennen juurikaan haittaa kaivostoiminnalle.
– Tilanne on ollut stabiili ja kaikki tyytyväisiä, SMA Mineralin ympäristöpäällikkö Annika Niiranen kuvailee.
Kaksitoista vuotta sitten annetussa ympäristöluvassa kaivos määrättiin tarkkailemaan kasvistoa. Niirasen mukaan kaivosyhtiö on myös vapaaehtoisesti parantanut uhanalaisten lajien elinoloja kaivospiirin sisällä. Se on ehkä osaltaan parantanut harvinaisten lajien menestystä.
Tieto alueen lajistosta on joka tapauksessa hiljalleen lisääntynyt ja tarkentunut. Nyt kaivoksen ympäristöön kohdistuu voimakas luonnonsuojelullinen paine, koska louhoksen laajentamisen tiellä on kuusi erityisen uhanalaista ja rauhoitettua kukkaa.
– Kaksi näistä on luontodirektiivin lajeja ja neljä muuten suojeltuja, Niiranen erittelee.
EU:n luontodirektiivillä on suojeltu 1 300 tärkeänä pidettyä eurooppalaista lajia ja niiden elinympäristöä. Esimerkiksi paljon puhutut Natura-alueet on perustettu juuri tätä varten.
Luontodirektiivillä varjeltujen lajien suojelutasoa ei saa heikentää, eivätkä EU-maat voi ohittaa suojeluvaatimusta omalla kansallisella lainsäädännöllään.
Luontodirektiivin nelosliitteeseen on koottu kaikkein tiukimmin suojeltavat lajit. Tälle listalle kuuluvat Kalkkimaan tunnetuimmat harvinaisuudet neidonkenkä ja tikankontti.
Näitä nättejä orkideaserkuksia ei tahdo löytää Suomessa enää muualta kuin Lounais-Lapin metsistä ja Kuusamosta.
Kalkkimaan kaivosalueen vähemmän tunnettuja harvinaisuuksia ovat erittäin uhanalaiset kalkinvaatijat lehtonoidanlukko ja horkkakatkero.
Lehtonoidanlukon voi löytää vanhojen kalkkikuoppien reunoilta tai rehevistä metsistä. Joidenkin tietojen mukaan laji vaatii uusiutuakseen myrskytuhoja, metsäpaloja tai jopa hakkuita.
Horkkakatkero viihtyy puolestaan parhaiten paahteisilla kalkkikalliokedoilla, joissa kuivuus pitää kasvipeitteen aukkoisena.
Karjan laidunnus lavensi aiemmin horkkakatkeron elinpiiriä, mutta nykyään sen toivo lepää perinteisiin menetelmiin nojaavassa maisemanhoidossa ja matalakasvuisissa tienpientareissa.
Kasvaapa kalkkikaivoksen partailla myös vaarantunut metsänemä, joka ei yhteytä, vaan elää sienijuuren varassa. Tässä kummajaisessa ei ole lehtivihreää eikä lehtiä ollenkaan, ja se on nähtävissä vain loppukesän kukinta-aikana. Läpikuultavan kellertävän kasvin kukat tuoksuvat lievästi banaanilta.
Täysin vihreä soikkokaksikko houkuttelee sekin ötökät luokseen makealla tuoksulla. Mehiläiset ja kukkakärpäset eivät pysty rauhoitettua kasvia pölyttämään, mutta lois- ja sahapistiäiset ja sylkikuoriaiset kiipeilevät karvapeitteistä vartta ylös, missä mesi valuu kukkien alas taipuville huulille.
Kalkkikaivosta pitäisi siis laajentaa, mutta kukkiin kajoamatta se ei onnistu.
Kaivosyhtiöllä on oikeastaan vain yksi tie eteenpäin: harvinaisille lajeille täytyy järjestää uutta elintilaa muualta. Tätä kutsutaan ekologiseksi kompensaatioksi.
– Olemme miettimässä kompensaatioalueiden perustamista ja lajien siirtoistuttamista niille, Annika Niiranen kertoo.
Uusien alueiden tulee olla harvinaisille kukkasille sopivia kasviston, maaperän ja muiden olosuhteiden puolesta.
– Kalkkimaan maaperä sopii näille meidän lajeille. Ei niitä voi kovin kauas viedä täältä, Niiranen sanoo.
Pari kompensaatioaluetta voisi sijoittua Kalkkimaan kaivospiirin alueelle ja loput muualle lähiympäristöön.
– Joudumme ostamaan maita, koska kaikki suunnitellut kompensaatioalueet eivät ole omilla maillamme, Veli-Martti Lehto kertoo.
Kukkasille perustettavia kompensaatioalueita ei tarvitse suojella, koska istutettavia lajeja ei saa muutenkaan häiritä tai tuhota. Vaativien lajien siirtoistutus on kuitenkin vaikea operaatio.
– Kompensaation täytyy lisätä suojelun tasoa, muuten sitä ei voi harkitakaan. Meidän täytyy siis lisätä kasviesiintymien määrää nykyisestä niiden uusilla alueilla, Niiranen selittää.
Tiukasti suojeltavien kukkien tarkka lukumäärä on salassa pidettävää tietoa, mutta kaikkinensa kyse on noin tuhannen kukan siirtämisestä.
SMA Mineral joutuu ensin varmistamaan koetoiminnalla, että kasvit pystytään siirtämään ja ne saadaan kukoistamaan uusilla alueillaan.
– Tällaiset hankkeet vievät tosi paljon resursseja ja aikaa. Tässäkin puhutaan varmaan yli viidestä vuodesta eteenpäin ja lopputulos on silti epävarma, Niiranen toteaa.
Luontokompensaatioita koskeva lainsäädäntö tuli voimaan vasta toissa syksynä, joten viranomaisilla ja yrityksillä ei ole siitä vielä kokemusta.
SMA Mineralin projekti olisi yksi ensimmäisistä uuden lainsäädännön mukaisista kompensaatioista koko maassa. Siirtoistutukset tekevät hankkeesta muutenkin poikkeuksellisen.
– Kevyemmin suojeltuja kasveja on siirretty aiemminkin, mutta meidän tapauksessa kyse on hyvin voimakkaasti suojelluista lajeista, Niiranen kertoo.
Millaisen luvituksen tällainen operaatio neidonkenkä tarvitsee?
– Hyvä kysymys, ja erittäin haastava. Olemme neuvotelleet tästä paljon valvovan viranomaisen ja Tukesin kanssa, Niiranen vastaa.
SMA Mineralin käsitys on, että yhtiön tulee hakea poikkeamislupaa kuuden lajin siirtämiselle. Viranomaiset joko hyväksyvät tai hylkäävät suunnitelmat. Hylkäävä päätös olisi kaivosyhtiölle hankala juttu, koska siirtoistutuksille ei ole vaihtoehtoa.
– Suojelua ei voi purkaa, kun kyseessä on direktiivilaji, Niiranen sanoo.
Pohjimmiltaan vastakkain ovat raha ja ympäristö. Eri viranomaiset painottavat näitä eri tavoin.
Kaivoslakia valvova Tukes korostaa, että kaivostoiminnassa ei saa tapahtua "ilmeistä tuhlausta". Tukes katsoo, että kaivospiirin alue on varattu jo aikoja sitten nimenomaan kalkkikiven louhintaan, ja olisi mineraalien haaskausta jättää esiintymä hyödyntämättä.
Ympäristöasioita valvova ely-keskus on puolestaan sillä kannalla, että suojeltavien kasvien takia kalkkikaivoksen nykyisen ympäristöluvan ehtoja pitäisi tarkastella ja mahdollisesti muuttaa. Kaivosyhtiö toivoo, että ely-keskus kuitenkin tyytyisi siirtoistutuksiin.
– Tapauksemme on monimutkainen. Meillä on kaivospiiri, kaivoslupa ja ympäristölupa, ja kaivoslaki edellyttää, että hyödynnämme esiintymän täysimääräisesti. Haasteeksi ovat nyt tulleet suojeluarvot kaivoksen välittömässä läheisyydessä, Niiranen tiivistää.
SMA Mineral ryhtyy laatimaan poikkeamislupahakemuksia todennäköisesti tämän kesän aikana. Laajennettavan louhoksen ympärillä kasvaa myös viisi kevyemmin suojeltua lajia. Niiden osalta asiat ovat auki.
– Meidän täytyy vielä miettiä niille vaihtoehtoja ja neuvotella ely-keskuksen kanssa. Ne eivät kuitenkaan edellytä poikkeuslupahakemuksia, Niiranen sanoo.
Jotta tilanne Kalkkimaassa olisi vielä kiharaisempi, on kaivopiirin sisälle perustettu kaksi yksityistä suojelualuetta ja pieni erityisesti suojeltavan lajin suojelualue. Lisäksi kaivoksen viereen on suunniteltu lehtojensuojeluohjelman laajennusta.
– Suojelualueet eivät ole sinänsä meille tässä vaiheessa haitaksi, koska näillä näkymin ei ole tarkoitus laajentaa kaivosta niille, Veli-Martti Lehto sanoo.
Kalkkimaan yksityiset suojelualueet on perustettu aikanaan sillä ehdolla, että ne eivät saa häiritä kaivostoimintaa. Toistaiseksi ne voivat pysyä ennallaan kaivospiirin alueella.
Suojelualueen lakkauttaminen olisi äärimmäisen harvinainen toimenpide, mutta sellaistakin voi tapahtua.
Outokumpu ilmoitti hiljattain hakevansa yksityisen suojelualueen lakkauttamista Kemin kromikaivoksen vierestä. Lakkautettava suojelualue olisi hehtaarin laajuinen. Outokumpu aikoo kompensoida sen suojelemalla 13,5 hehtaaria vastaavaa metsää muualta.
Tukes katsoi hiljattain Kalkkimaan kaivoksen lupamääräyksiä koskevassa päätöksessään, ettei kaivospiirin alueelle tule ulottaa uusia suojeluohjelmia, tai niillä ei ainakaan saisi rajoittaa kaivostoimintaa.
Oikeuskin joutuu sanomaan asiaan sanansa, sillä ainakin Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri on valittanut Tukesin päätöksestä.
Lähistöllä on muitakin harvinaisuuksia
Tornion Kalkkimaa kuuluu Lapin kolmioksi kutsuttuun alueeseen, jonka maaperässä on poikkeuksellisen paljon ravinteita ja muusta Lapista poikkeavia lehtomaisia metsiä.
Harvinaisia lajeja esiintyy Kalkkimaan kaivospiirin alueella muuallakin kuin aivan louhosten reunoilla. Kaivoksen lähettyviltä on tehty havaintoja muun muassa äärimmäisen uhanalaisesta perämerenmarunasta ja vaarantuneeksi luokitellusta lettorikosta.
Perämerenmaruna on ilmeisesti syntynyt lajina tuhansia vuosia sitten juuri Perämeren pohjukassa. Viime vuosikymmeninä laji on levinnyt radanvarsia pitkin Kemin ja Tornion saaristosta ja kallioilta ainakin Rovaniemen ympäristöön sekä Oulun ohi Ylivieskaan ja Vaalaan asti.
Kaivospiirin alueelta tavattu lettorikko on kärsinyt pahasti soiden kuivattamisesta, ja sen parhaat jäljellä olevat elinympäristöt ovat Keski-Lapin ravinteikkailla letoilla ja lähteiköissä. Lettorikon ominaistuoksu tuo mieleen vuohipukin.
Kalkkimaasta löytyvää valkolehdokkia pidettiin ennen pyhänä Kristuksen kukkana, ja kättä muistuttavien juuriensa takia sitä kutsuttiin Jeesuksen kämmeneksi.
Kaivospiirin alueelta on tehty havaintoja myös esimerkiksi luhtakultasiivestä. Tätä erittäin uhanalaiseksi luokiteltua perhosta ei enää juuri esiinny Oulun eteläpuolella, ja muutamista Euroopan maista se on hävinnyt jo kokonaan.
Ekologisten kompensaatioiden valmistelu voi aiheuttaa yrityksille harmaita hiuksia, sillä asiaa koskeva lainsäädäntö on Suomessa tiukka.
– Se on tiukka, koska tämä on mokattu niin monessa maassa. Halusimme välttää sudenkuopat ja luoda oikeasti toimivan lainsäädännön, selittää lainsäädäntöneuvos Leila Suvantola ympäristöministeriöstä.
Monessa muussa EU-maassa ekologisia kompensaatioita voi käyttää viherpesuun, joka ei oikeasti hyödytä suojeltavia lajeja.
– Meidän järjestelmämme tuntuu varmasti aluksi monimutkaiselta. Mutta jos yritetään tehdä helppo järjestelmä, se ei ole aina vaikuttava, Suvantola sanoo.
Uutta lainsäädäntöä valmisteltiin työryhmässä, jossa oli edustajia muun muassa MTK:sta, kaivosteollisuudesta ja rakennusteollisuudesta.
– Halusimme mallin, joka on uskottava ja luotettava, ja jonka kanssa voidaan oikeasti sovittaa yhteen taloutta ja luonnonarvoja, Suvantola sanoo.
Suvantola uskoo, että ekologisten kompensaatioiden tekeminen sujuvoituu, kun uudesta lainsäädännöstä kertyy kokemusta.
– Edelläkävijät kyntävät aina syvässä lumessa, mutta muutaman vuoden päästä ihmetellään, että mikä tässä oli niin vaikeaa, lainsäädäntöneuvos ennustaa.
Uusi lainsäädäntö on nyt sisäänajovaiheessa. Ensimmäiset kompensaatiopäätökset tehdään todennäköisesti ensi syksynä.
Tähän mennessä tehdyt ekologiset kompensaatiot ovat olleet yritysten vapaaehtoista toimintaa. Esimerkiksi Sodankylän Sakattiin kaivosta valmisteleva Anglo American suojeli viime vuonna lähes 3 000 hehtaaria inarilaista metsää Sakatin ympäristövaikutuksia korvatakseen.
Ekologiset kompensaatiot tulevat arkipäiväistymään, koska luonnonvarojen hyödyntäminen törmää aina lähes väistämättä luontoarvoihin tavalla tai toisella.
– Meillä on hankkeita, joita on yhteiskunnallisesti pakko sallia, mutta meillä on yhtä lailla perustuslaillinen velvollisuus huolehtia luonnon monimuotoisuudesta, Suvantola tiivistää ristiriidan.
Luontokompensaatioista on tulossa yrityksille yhä tärkeämpi väline osoittaa, että ne kantavat ekologisen vastuunsa.
Kalkkimaan kaltaisissa tapauksissa kompensaatiot ovat suorastaan välttämättömiä. Voimakkaimmin suojeltujen lajien hävittämiseen ei enää nykyään saa lupia, vaikka kyseessä olisi taloudellisesti kuinka tärkeä hanke tahansa.
– Silloin ekologinen kompensaatio on yksi keino, millä lupaedellytykset voidaan kenties täyttää, Suvantola toteaa.