Kelien lämmetessä moni vaihtaa mielellään työmatkalle neljä rengasta kahteen. Mutta kun polkupyörä on seissyt kuukausitolkulla varastossa tai autotallin nurkassa, on edessä keväthuolto ennen kuin sen selkään voi hypätä.
Lähdetään siitä oletuksesta, että ajokki on pesty jo ennen kuin se pantiin talveksi säilöön, polkupyörämekaanikko Santeri Trudov, 35, virnistää.
– Jos pyörä on likainen varaston tai takapihan jäljiltä, tai missä sitä ikinä onkaan säilytetty, ehdottomasti ensimmäinen homma on kunnon pesu. Se helpottaa työtä, Sport House Rukalla töissä oleva Trudov kertoo.
Keväthuoltoon kuuluu ainakin renkaiden, voimansiirron eli ketjun, jarrujen ja liikkuvien osien kunnon tarkistaminen.
Työmatkapyöräilijä ei siihen kummoisia välineitä tarvitse. Kymmenen euron purkillisella ketjurasvaa, liinalla, pumpulla ja sarjalla kuusiokoloavaimia pääsee jo pitkälle.
Aloitetaan vaikka renkaista. Niissä tuskin on riittävästi ilmaa talven jäljiltä, joten täytä ne.
– Ulkokumeihin voi myös tulla halkeamia tai vaurioita talven aikana. Ulko- ja sisäkumien kunto pitää tarkistaa, etteivät renkaat ole tyhjänä heti kun pääset kotipihasta pois.
Tärkeä juttu on myös tarkistaa ketjun puhtaus ja kunto. Työmatkapyöräilijällä se kestää käyttöä useita tuhansia kilometrejä, mutta se pitää muistaa öljytä ennen vuoden ensimmäistä lenkkiä. Edellinen öljy on talven aikana varmasti kuivunut.
– Peruskäytössä, jos pyöräilet vain kouluun tai töihin asfalttitietä pitkin, keväällä laitettu ketjurasva kestää 100–200 kilometriä. Jos ketju kaipaa rasvausta, se kyllä kuulostaa siltä, Trudov selittää.
– Jos pyörä on kovassa käytössä metsäpoluilla, mudassa ja hiekassa, se pestään joka lenkin jälkeen, jolla pidetään jarrut kunnossa ja ketju puhtaana. Ketju rasvataan kahden–kolmen lenkin jälkeen.
Ketjun lisäksi on hyvä huoltaa kaikki muutkin liikkuvat osat, kuten etu- ja takanavat eli vanteiden keskeltä löytyvät osat, jotka yhdistävät pyörän rungon renkaisiin, hän lisää.
Ehdottoman tärkeä turvallisuusseikka ennen lenkille lähtöä on testata, että jarrut toimivat moitteetta.
– Vaijerijarruissa pitää tarkistaa, etteivät vaijerit ole rispautuneet tai likaiset. Vähän paremmissa hydrauliikkajarruissa pitää tarkistaa paineet, että kaikki on kunnossa eikä ole tullut vuotoja talven aikana. Ja ehdottomasti jarrupalojen kunto myös.
Yksivaihteinen Jopo on Trudovin mielestä helppo pitää kunnossa itsekin, mutta vähänkin monimutkaisemmissa kapistuksissa alkaa olla osia, jotka on syytä viedä pyöräliikkeeseen ammattilaisen hoitoon. Monessa pyörässä on esimerkiksi napavaihteisto, joka suojaa vaihteita elementeiltä, mutta niihin käsiksi pääseminen voi osoittautua mutkikkaaksi.
– Jos on vähänkään kiinnostusta perehtyä, itsekin saa tietysti tehtyä. Netistä löytyy nykyään tarvittavat ohjeet ihan mihin vaan. Miksipä ei, mutta pitää kuitenkin katsoa, että tulee tehtyä varmasti oikein. Että jälki on turvallista, etkä tee enempää vahinkoa.
Kun Trudov kylillä liikkuessaan vilkuilee ihmisten ajopelejä, häntä vähän irvistyttää. Moni ei hänen mielestään vaivaudu pitämään lainkaan huolta polkupyörästään.
– Kaikenlaista rohinaa ja suhinaa niistä kuuluu. Perusasioiden, kuten ketjun rasvauksen, ketjun tsekkauksen, kumien kunnon ja siistiyden, laiminlyöminen heti moninkertaistaa sen mahdollisuuden, että lenkki jää kesken. Esimerkiksi tosi ruosteinen ketju vaan rikkoo pyörää lisää.
Hyvin moni tekee hänen kokemuksensa mukaan jo sen virheen, että pyörä jää talveksi pihalle säiden armoille ruostumaan. Oikea säilytyspaikka on sisätiloissa.
– Kyllä se säilyy kylmässäkin tilassa, mutta sen pitää olla kuiva, jos yhtään tykkää omasta pyörästään ja haluaa pitää siitä huolta.
Trudovin oma pyöräilykausi alkaa myös keväällä.
– Tosiharrastaja polkee ympäri vuoden, mutta olen vähän sellainen mukavuudenhaluinen, että talvella pitäisi pukeutua liikaa, hän naurahtaa.
Kahden lapsen isänä hän kerkeää ajella vuodessa nykyisin enää korkeintaan kolmisentuhatta kilometriä. Jotkut kaverit rullaavat kymmenenkin kertaa enemmän.
Pyöräily on hänelle silti tärkeä henkireikä.
– Asiakaspalvelutyön jälkeen rauhallinen lenkki maastossa tekee hyvää.
Monen muun tavoin hän on innostunut gravel-pyöräilystä. Monipuolinen, maantiepyörään verrattuna leveä- ja korkearenkainen ajokki sopii niin soralle, asfaltille kuin kansallispuistojen poluillekin, vaikkei sentään aivan umpimaastoon.
– Rullaavuus on ihan omaa luokkaansa, maisema vaihtuu tosi nopeasti ja kevyesti, pyörä on todella kevyt ja ajoasento on anteeksiantavampi kuin maantiepyörässä. Sillä saa tehtyä tosi mukavia ja pitkiä lenkkejä, ja keskivauhti pysyy jopa nopeampana kuin sähkömaastopyörällä.