Ret­kel­lä nel­jäl­lä jalalla

Pikkukaviot vilistävät pitkin metsäpolkua.

Islanninhevosen, tutummin issikan, selässä on helppo istua. Koska Loki kulkee kuuliaisesti edellä menevän Tranan hännässä kiinni, kuten näillä kavereilla on tapana, ei ratsastajan tarvitse tehdä muuta kuin nauttia kyydistä ja toimia oppaan ohjeiden mukaan.

Olemme islanninhevosretkellä Virpiniemessä, jossa Saagan issikat Oulussa -nimellä toimivalla yrityksellä on kesäkaudella 12 islanninhevosta. Oppaanamme toimii Niina Mikkonen.

Yrityksen juuret ja kotipaikka ovat Levillä, missä talli toimii Lapin Saaga -nimellä.

Retkemme kestää muutaman tunnin, mutta voisi se kestää pitempäänkin. Sekä Saagan issikoilla että muilla talleilla on tarjonnassaan myös esimerkiksi retkiä nuotioevästaukoineen sekä yön yli kestäviä vaelluksia.

Jutun lopusta löydät retkien ja vaellusten tarjoajia Pohjois-Suomessa.

Pieni suuri hevonen

Islanninhevonen on kokoaan suurempi, sympaattinen eläin.

Vaikka se keskimäärin 135-senttisenä on poni, puhutaan kuitenkin islanninhevosesta. Koko vaihtelee suunnilleen 120 senttimetristä yli 150 senttimetriin. Hevosen koko tarkoittaa säkäkorkeutta eli mittaa maasta kaulan ja selän yhtymäkohtaan.

Turvallisen leveässä ja vahvassa selässä istuessa ratsu tuntuu ehdottomasti enemmän hevoselta kuin pikkuponilta.

Ympäristö näyttää erilaiselta reilun parin metrin korkeudelta. Mättäät ovat punertuvia puolukoita täynnänsä. Havupuut eivät väriään juuri muuta syksyn edetessä, mutta maaruska ja retken lehtipuuosuudet ovat myöhemmin syksyllä varmasti värikylläisyydessään upeita.

Saati sitten islanninhevosen selässä koettu talvinen metsä. Karuista oloista kotoisin olevat ratsut ovat siinä ympäristössä epäilemättä omimmillaan.

Talviasuksi islanninhevosella on paksu, säänkestävä karva ja tuuheat, pitkät jouhet.

Issikkayrittäjä Susanna Keskitalon Nyhtis-ratsun otsatukalle on kesän aikana sattunut jotain: se tönöttää lyhyenä mättäänä aitoon kasarityyliin. Joku lauman muista hevosista on napannut tarhassa harjasta kiinni, Keskitalo arvelee.

Sellaisia hevoset ovat. Vaikka lauma on niille kaikki kaikessa, niiden elämään kuuluu joskus railakkaitakin otteita.

Töltti on erikoisuus, joka täytyy kokea

Islanninhevosen erikoisuus ovat sen askellajit.

Siinä missä tavallinen ratsu osaa mennä käyntiä, ravia ja laukkaa, näillä hevosilla on myös kaksi muuta tapaa askeltaa: töltti ja passi.

Nopea ja liitävä passi vaatii hevoselta ja ratsastajalta paljon taitoa ja kokemusta, joten se ei kuulu retkiohjelmaan. Muita kokeilemme kyllä.

Rauhallisen käynnin aikana ohjien annetaan roikkua löysinä. Kun niitä otetaan tiukemmalle tuntumalle, se on hevoselle merkki, että kohta mennään.

Eli nyt: töltätään! Koulutetut ratsumme toimivat jokseenkin ääniohjauksella. Kipitys alkaa, kun Mikkonen niin sanoo.

Töltti on islanninhevosen suosion salaisuus ihmisystävällisen perusluonteen lisäksi. Töltissä hevosen jalat liikkuvat kuten käynnissä, mutta tekevät sen paljon vikkelämmin.

Selässä istujasta töltti tuntuu siltä, kuin istuisi mukavasti tasaisessa, ihan pikkuisen pompottavassa tuolissa. Maisemat vain vaihtuvat ympärillä.

Nopeudeltaan töltti voi olla mitä vain hiukan käyntiä nopeammasta reippaaseen laukkamenoon verrattavaan vauhtiin.

Hyvä töltti on islanninhevosen tärkeimpiä ominaisuuksia, ja sitä tavoitellaan myös jalostuksessa, mutta Mikkonen korostaa, että välillä hevosten kanssa pitää tehdä muutakin, kuten mennä ravia.

Katso video, millaista meno islanninhevosen selässä on. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Saagan issikkatallilla maastoretket on jaettu viiteen tasoon.

Talutustaso sopii esimerkiksi ensikertalaisille. Opas lähtee retkelle mukaan jalkaisin ja taluttaa hevosta tarvittaessa.

Käyntitaso sopii aloittelevalle ratsastajalle, joka hallitsee hevosen itsenäisesti käynnissä. Käynti- ja tölttitason retkellä tölttiä ja ravia pääsee kokeilemaan, ja tölttitasolla vauhdikkaampia pätkiä on enemmän.

Laukkataso sopii ratsastajalle, joka hallitsee hevosen kaikissa askellajeissa ja on laukannut maastossa aikaisemmin.

Sen me nyt teemme. Kokeilemme, kuinka paljon ruutia näissä hevosissa on. Ja sitä on!

Kun Mikkonen antaa luvan, jono ampaisee liikkeelle niin, että pitkä suora hiekkatie pölyää. Mikkosen Trana-tamma on erityisen mainiolla menotuulella ja muut jäävät kauas taakse.

Vauhdin hurmaa!

Vaikka meno on reipasta, rauhoittuminen käyntiin ei tuota ongelmia. Kehun kaveria taputtamalla sitä kaulalle.

Mikkonen kertoo olevansa kouluratsastaja ja -valmentaja henkeen ja vereen. Tämä on kuitenkin jotain aivan muuta. Siksi moni kokenutkin ratsastaja nauttii issikkaretkistä metsässä. Nuttura löysällä, suorittamisen unohtaen.

Luonnolla on tutkitut terveysvaikutuksensa, samoin liikunnalla, ja niin on myös eläinystävillä. Ei siis ihme, että hevosen kanssa luonnossa liikkuminen tekee hyvää.

Sekä hevosen että ihmisen korvien välit saavat tauon kaikesta hektisyydestä. Tuuletettu pää toimii paremmin.

Jokaisenoikeudet määrittävät satunnaisen ratsukon oikeudet samanlaisiksi kuin jalankulkijoilla. Yksi ihminen ja hevonen silloin tällöin jossain luonnossa liikkumassa ei aiheuta kävelijää enempää haittaa ympäristölleen.

Talli, jolla on säännöllistä toimintaa ja enemmän hevosia, on jo eri juttu. Silloin liikkumisesta pitää sopia maanomistajien kanssa.

Matkan taittuessa Niina Mikkonen kertoo, miten metsän teeriparit ja poikueet ovat tulleet kesän retkillä tutuiksi. Joku viikko sitten ratsastajia ihastutti läheltä ja täysin äänettömästi liitänyt iso pöllö.

Hevonen on pakoeläin. Se tarkoittaa sitä, että oudossa ja nopeassa tilanteessa se saattaisi vaistonvaraisesti sännätä karkuun, toimia ensin ja ajatella vasta sitten. Nämä kaverit eivät ole millänsäkään, korkeintaan nostavat päätä pystyyn ja kuuntelevat tarkasti.

Mikkonen kertoo, miten metsäpoluilla on tullut vastaan monenlaista liikkujaa marjastajista maastopyöräilijöihin ja ravureista metsätöitä tekeviin työhevosiin. Sopu on säilynyt, sillä erilaiset liikkujat osaavat ottaa toisensa huomioon.

Kohdattaessa se väistää, kenen on helpompi.

Merivesi pärskyy

Retkemme viidakko-osuus on ennen merenrantaa. Pienen, mutaisen polun päässä aukeaa Perämeri ja sen hitaasti syvenevä hiekkaranta.

Veteen meneminen on näille hevosille tuttua ja onnistuu ilman draamaa.

Kahlaamme pikkulenkkejä rannan tuntumassa. Loki haluaa maistaa merivettä, Nyhtis pureskella meriheinää.

Onkohan meren ymmärrys islanninhevosen geeneissä saarialkuperän vuoksi, tai juontaako taito historiasta – viikinkihevosista kun on kyse?

Islanninhevonen on yksi maailman puhtaimmista ja vanhimmista hevosroduista. Puhtaana säilyminen johtuu olosuhteista: rotu on ollut eristettynä saarellaan yli tuhat vuotta.

Hevosten vienti Islantiin on kiellettyä, ja niin se on ollut jo kauan. Eristys tarkoittaa, että kun hevonen lähtee Islannista, paluuta ei enää ole.

Käytäntö suojelee rotua myös hevostaudeilta.

Maailmalla islanninhevosia on rekisteröity yli 250 000. Näistä noin 40 prosenttia asustaa Islannissa. Sopeutumiskykynsä ansiosta islanninhevoset pärjäävät paitsi täällä, pohjoisen jääkylmässä ilmastossa, myös paahtavan auringon alla jossain toisaalla.