
Iissä viidettä kertaa järjestettävä Ilmastoareena toteutetaan tänä vuonna Karhun saaren leirikeskuksessa perjantaina 25. elokuuta kello 17.45 alkaen.
Kulttuurihistoriallisesti arvokas saari on meren äärellä Iijoen suistossa, kuuden kilometrin päästä Iin keskustasta.
Kaikille avoin ja maksuton tapahtuma järjestetään keskustelutilaisuuksina kahdella iltanuotiolla. Pääteemoja ovat metsät ja maatalous.
Iin elinvoimajohtaja Helena Illikainen kertoo, että heille oli tullut toiveita tapahtuman järjestämisestä niin, että se tarjoaisi erilaisen elämyksen ja toisi tapahtuman lähemmäksi ihmisten arkea, ottaisi kaikki mukaan keskusteluihin.
Niin paikaksi valikoitui Iijoen suun arvokas kulttuurimaisema, joka kuuluu myös Natura 2000 -verkostoon. Leirikeskuksen omistaa Iin seurakunta ja pihapiirin rakennukset ovat 1900-luvun alkuvuosilta.
– Paikka itsessään on luontoelämys, joka tarjoaa erityisen hyvän keskusteluympäristön illan aiheisiin, Illikainen tiivistää.
Hän pitää arvokkaana sitä, että nuotion äärellä eri osapuolet pääsevät käymään suoraa ja reilua keskustelua päivänpolttavista ja kiistojakin herättäneistä teemoista.
Roihunuotiolla aiheita on kolme: sopivatko talous ja luonnon monimuotoisuus samaan metsään, maatalous hyvässä ja pahassa sekä luontoilta.
Metsästä keskustelua virittävät muun muassa MTK:n metsäasiantuntija Seppo Miettunen ja Suomen Luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Hanna Halmeenpää, maataloudesta maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio ja muun muassa luomuyrittäjä Tuula Kukkola-Räinä Viskaalin tilalta Muhokselta.
Luontoillassa ovat mukana Ylen Luontoillasta tutut asiantuntijat Ari Saura, Jaakko Kullberg ja Henry Väre. Keskustelun moderoi oululainen kirjailija Jenni Räinä.
Kipinänuotiolla paikalliset asiantuntijat vastaavat yleisön Iin ympäristöön ja luontoon liittyviin kysymyksiin.
Illan päätteeksi esiintyvät Iin Mieslaulajat, "mies ja kitara" -kokoonpano Tapio Wiik, stand-up-koomikko Iikka Kivi ja muusikko Jukka Takalo.
Iltanuotiolta voi jäädä yöksi telttailemaan Karhun saaren leirikeskukseen ja osallistua näin lauantaina 26. elokuuta pidettävään Suomen Ladun Nuku yö ulkona -tapahtumaan ja Suomen luonnon päivään.
Karhun saareen pääsee bussilla Iin Iisi-areenalta, pyörällä tai kävellen. Saareen johtava yksityistie katkaistaan autoilulta.
Iin Ilmastoareena
Päätapahtuma 25.8. Iin Karhun saaren leirikeskuksessa.
Alue avataan klo 16, bussikuljetus Iisi-areenan parkkipaikalta noin 20 minuutin välein.
Ohjelma alkaa klo 17.45.
Mahdollisuus yöpyä saaressa teltassa ja osallistua Nuku yö ulkona -tapahtumaan. Telttojen pystytys ennen ohjelman alkua.
Oheistapahtumia
Taidekeskus Kulttuurikauppilan showroom 17.–26.8. Esitellään residenssitaiteilijoiden töitä.
23.8. Iin Micropoliksen Circlabin avajaiset. Circlab on tutkimus- ja kehitysympäristö mikrolevien kasvatukselle ja jätevesien puhdistukselle.
25.-27.8. Kulttuurikoti Salmelan avajaiset. Paikka on luova tila Iin Huoviskylässä.
26.8. klo 12–16 Lapsille suunnattu kesätapahtuma Praavassa.