Kun Harri Salminen katseli 1990-luvun alussa Niskavaaralta alas ja sulki silmänsä, näki hän edessään laskettelurinteen. Poussunkosken lähellä sijaitseva rinne olisi pieni, vain vajaa satametrinen. Rinteen alla puolestaan levittäytyisi mökkikylä ravintoloineen. Iijärveä kuljettaessa parin kilometrin päähän Viitostien varteen tulisi hotelli, ravintola ja kioski vesijetteineen ja lavatansseineen.
Salminen uskoi suunnitelmaan. Iijärven luontomatkailukeskus eli Kuusamon Portti tulisi rakentumaan hänen mielestään täydelliselle liikepaikalle valtatien ja vesistön välittömään yhteyteen.
Unelma kokonaisuudesta ajoi miestä niin, että hän raivasi laskettelurinteen puista. Siihen meni kaiken muun työn ohella pari vuotta.
Samalla Kuusamon Portti rakentui, vaikkakin suunniteltua hitaammin rahoitusongelmien takia.
Muutaman vuoden rakentamisen jälkeen, vuonna 1992, Salminen sai valmiiksi Kuusamon Portin, joka löytyy edelleen Viitostien varresta.
Paikka oli heti menestys. Väkeä tanssitettiin lavatansseissa, lennätettiin Kuusamon yllä ja vietiin risteilyille Iijärven ylle.
Vuoden päästä Salminen ei kuitenkaan enää ollut Kuusamon Portin toimitusjohtaja ja yrittäjä. Laskettelukeskus jäi unelmaksi, josta muistuttaa edelleen selvästi näkyvä raivattu alue.
– Ne ovat niin isoja asioita meikäläiselle, että en oikeastaan haluaisi edes keskustella niistä, Salminen huokaa nyt, 30 vuotta myöhemmin.
Naatikkavaarassa rinne raivattiin puoliväliin asti
Naatikkavaarassa 35 kilometrin päässä Kuusamosta, Vasaraperän kylän pohjoispuolella on suojaiset rinteet mielettömän kauniilla paikalla, ajattelivat Asarix-osakeyhtiön jäsenet. Lisäksi siellä on lähes Rukan veroiset korkeuserot.
Kuusamolaiset Osmo ja Pekka Saastamoinen, isä ja poika, sekä riihimäkeläinen Erkki Araluoma ja helsinkiläinen Reijo Riila olivat saaneet päähänsä, että paikkaan pitää ehdottomasti tehdä laskettelukeskus.
Miehillä on jokaisella laskettelukeskuksiin vahva side. Osmo Saastamoisella lienee vahvin, sillä hän oli perustamassa Rukan laskettelukeskusta 1950-luvun puolivälissä.
Naatikkavaarassa rinnakkain sijoittuvien rinteiden pituus oli tarkoitus olla aluksi 800 metriä. Hissi tulisi keskelle. Parkkipaikka ja kelokahvila tulisivat rinteiden juurelle.
Lokakuussa 1979 rinteitä raivattiin Naatikkavaarassa. Mukana oli Erä-Veikkojen väkeä ja osakeyhtiön jäseniä.
Koillissanomien artikkelissa (23.10.1979) on kuva, jossa raivaustyötä tehdään valkoisen maan keskellä. Jutussa kerrotaan, että samojen lumien aikana on tarkoitus päästä laskettelemaan.
Ei päästy. Asarixin aikaan ensimmäinen rinne avattiin puoliväliin.
– Enemmän se asia oli päässä kuin paperilla, myöntää Pekka Saastamoinen.
Hurjin suunnitelma oli mennä rajan yli Neuvostoliittoon
1980- ja 1990-lukujen aikana Kuusamossa yritettiin saada aikaiseksi laskettelurinteitä eri puolille kuntaa. Niskavaaran ja Naatikkavaaran lisäksi suunnitelmia on ollut ainakin Kouervaaraan ja Veskelvaaraan Määttälänvaarassa.
Ehkä hurjin suunnitelmista oli lähtöisin Juhani Ahon ja Pauli Saapungin ideasta. He suunnittelivat laskettelukeskusta Nuoruselle, joka sijaitsee rajan taakse jääneellä Paanajärvellä. Heidän ajatuksenaan oli, että Nuoruselle olisi päässyt suoraan itärajan yli Vuotungin ja Kuntivaaran kautta. Se kaatui Neuvostoliiton kaatumiseen, joka vei ideasta eksotiikan elementin.
– Kuusamossa levitettiin juttua, että nyt Ahon Jussi kantaa repulla kaikki Rukan rahat etelään. Jussi kerran naurahti, että voi kun tietäisivät, se oli päinvastoin. Oli vahvana henki, että nyt pitää saada jotain paikallista vetovoimaa, uskoo Seppo Salminen, joka teki työuransa Kuusamossa ilmestyvässä Koillissanomissa.
Salminen kertoo ajatelleensa tuolloin, että moni näistä yrityksistä on tuhoon tuomittu.
– Jos yrittää tehdä Rukan tapaisen keskuksen, ei se onnistu ilman rahaa ja vahvaa taustaa, johon rahoittajat uskovat. Aikoinaan 1950-luvulla pystyttiin vielä toimimaan näin talkoohengessä, mutta ei enää 1980-luvulla, Salminen toteaa.
Moni laskettelukeskussuunnitelma kaatuikin omaan mahdottomuuteensa tai rahan puutteeseen. Vaikka syyt ovat perinteiset, ovat projektien vaiheet värikkäitä. Näin on esimerkiksi Niskavaaran kohdalla.
– Otin mukaan yhtiökumppaneita, jotka myöhemmin pettivät minut, ajattelee nykyisin Harri Salminen.
Puhevälit poikki jo 1990-luvulta
Harri Salminen on syntyjään Tampereelta, mutta on asunut ympäri Suomen entisen automyyjän työnsä takia. Kuusamoon hän tuli vuonna 1976. Ensimmäiset vuodet hän myi autoja, mutta jossain vaiheessa matkailubisnes alkoi kiinnostaa ja hän osti maa-alueita Kuusamon Portille Iijärven länsipäästä ja Niskavaarasta.
– Siinä oli kokonaisuus, joka oli mielestäni joka suhteessa sopusuhtainen, kertoo Harri Salminen, joka oli yrityksen toimitusjohtaja ja Kuusamon Portin yrittäjä.
Mukana bisneksessä oli kaksi yhtiökumppania. Toinen heistä oli lähinnä rahoituksesta vastannut Ilkka Enkovaara, joka sittemmin jatkoi itse Kuusamon Portin yrittäjänä.
Salminen kokee joutuneensa näiden kahden huiputtamaksi.
– Periaatteessa he suunnittelivat, että miten pääsevät minusta eroon, Salminen uskoo.
Heidän yhteistyönsä päättyi Kuusamon Portin konkurssiin. Salmisen mukaan Enkovaara jatkoi Kuusamon Portin yrittäjänä konkurssin jälkeisellä viikolla uuden yhtiön nimissä.
Sähköpostitse tavoitettu Enkovaara on eri linjoilla. Hän kertoo itse menettäneensä kyseisessä tapauksessa 10 miljoonaa markkaa.
– Haluan jo unohtaa tämän vanhan jutun, jossa menetin hyväuskoisena aikaisemmin liiketoiminnassa hankkimani suuren omaisuuden, Enkovaara kirjoittaa postissaan.
Niin tai näin, konkurssi ja siitä seuranneet oikeuskäsittelyt katkaisivat miesten välit totaalisesti. He eivät ole puhuneet toisilleen moneen kymmeneen vuoteen.
Enkovaaran bisnekset eivät ole ensimmäistä kertaa kyseenalaisessa valossa. Suomen Kuvalehti (17.4.2016) kirjoitti Turussa vuonna 2009 avatusta venäläisen avantgardetaiteen näyttelystä, joka osoittautui 2000-luvun suurimmaksi taidehuijaukseksi Suomessa.
Suomen Kuvalehden mukaan poliisin tutkimuksissa selvisi, että liikemies Ilkka Enkovaara oli yhdessä vaimonsa kanssa tuonut maahan satoja tauluja, jotka oli maalattu muistuttamaan eri-ikäistä venäläistä taidetta.
Naatikkavaara valittiin karttaa selaamalla
Rahan puute jätti Naatikkavaarankin ilman laskettelukeskusta, muistelee hankkeessa mukana ollut Pekka Saastamoinen.
– Uskoisin, että se kaatui pääomien puutteeseen, Saastamoinen yrittää muistella yli 40 vuoden takaisia tapahtumia.
Sekin on Saastamoiselle hieman epäselvää, että kenen ajatus Naatikkavaaran laskettelukeskus alun perin oli, mutta hän muistelee tien vievän projektin rahoittajan eli Araluoman suuntaan.
– Hän oli ostanut erinäisiä maapalstoja. Hän toi sitten sellaisen ajatuksen, että pitäisi saada Rukan rinnalle hiihtokeskus.
Ensimmäisenä vaihtoehtona hänellä oli Pyhätunturi Rukan vieressä. Toisena Iso-Syöte ja kolmantena Naatikkavaara.
– Pyhätunturille olisi pitänyt tehdä erittäin kallis viemäröinti Rukalta ja matkaa on kuitenkin kilometritolkulla. Käsitin, että se kaatui siihen. Syöte puolestaan ei jotenkin soveltunut Araluoman ajatuksiin.
Saastamoinen muistelee, että Naatikkavaara löytyi kohteeksi ihan vain karttaa selaamalla. Tuolloin puhuttiin muutaman miljoonan markan projektista.
Saastamoinen uskoo, että rahan puutteen lisäksi projekti kaatui suunnittelemattomuuteen.
– En muista, että olisin nähnyt siitä yhtään kunnollista suunnitelmaa.
Samaiseen kohteeseen yritettiin toisen kerran saada laskettelukeskusta vuonna 1985. Nyt asialla oli Naatikkavaara Oy, johon kuuluivat Riila ja Araluoma, Koillismaan rakennus sekä Björn Sunqvist. Tämäkään yritys ei onnistunut.
Säväkkä pyöri vuoteen 2003 asti
Pekka Saastamoinen ei lannistunut Naatikkavaarasta, vaan aloitti myöhemmin Kuusamon keskustan tuntumassa Säynäjävaaralla sijainneen laskettelukeskus Säväkän pyörittämisen yhdessä Tedi Schröderin kanssa.
– Eihän me saatu sitä montaa vuotta pystyssä pysymään, kun aloituskustannukset menivät niin korkeaksi.
Saastamoisen mukaan laskelmat olivat hyvät, mutta eteen tuli yllättäviä vastoinkäymisiä. Kun radiomaston tietä ei saanut käyttää, joutuivat he tekemään toisen Säväkkään vievän tien ja sillan.
– Siinä se mopo lähti keulimaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meille olisi tullut pikkuinen kahvila hissin yläasemalla. No, kun tehtiin tiet ja sillat, tehtiin sitten myös iso kahvila ja iso vuokraamo alas. Kävijämääräennusteet ja muut menivät ihan nappiin, mutta aloituskustannukset menivät pilviin ja homma päätyi valitettavasti konkurssiin.
Sittemmin hiihtokeskusta pyöritti vuoden ajan Osmo Koskenkorva. Reijo ja Markku Kämäräinen puolestaan ostivat paikan 1997 vuoden hiljaiselon jälkeen Osuuspankilta. Markku Kämäräinen oli mukana vain alussa ja vuoteen 2003 saakka Reijo Kämäräinen pyöritti Kuusamon lähikeskusta poikansa Jarno Kämäräisen kanssa.
Pekka Saastamoinen ei enää muista tarkalleen, paljonko Säväkän toiminnasta tuli takkiin.
– Tyhmähän sitä olisi, jos sanoisi, että taloudellinen tappio ei harmita. Minulla ei kuitenkaan ole tapana olla mistään asiasta katkera tai märehtiä miten tuli tehtyä. Silloin näytti siltä, ja se tehtiin ja turpiin tuli.
Harri Salminen sen sijaan myöntää, että vielä toisinaankin menneet harmittavat.
– Toki ne ovat jo menneet mielestä pois, mutta näin kun alkaa keskustella, niin ne tuntuvat rankoilta hommilta, Salminen tunnustaa.
Sen verran Kuusamon Portista luopuminen kuitenkin kirpaisi, että Salminen ei ole käynyt siellä omien yrittäjävuosiensa jälkeen, vaikka kulkee sen ohi lähes päivittäin. Hän asuu edelleen vaimonsa kanssa Niskavaarassa, 200 metrin päässä suunnitellusta laskettelukeskuksesta.
– Meillä on siellä hyvä asunto ja oleminen. Siellä asumme kesät ja talvet ulkomailla.